Hei,
Tarkoituksena olisi tulla helmikuun puolessavälissä noin kolmeksi viikoksi Australiaan. Näillä näkymin ensimmäinen viikko vietetään Sydneyssä, jonka jälkeen tilanne on auki. Pakollisena kokemuksena on kuitenkin päästä sukeltamaan Great Barrier Reefille. Olen ajatellut Liveaboardia Cairnsista, jonka lisäksi mahdollisia päiväretkiä Cairnsista ja/tai muualta.
Tekeekö vuodenajan säätila suunnitelmasta kuitenkin huonon? Tuolloinhan Cairnsissa sataa ilmeisesti melkoisesti. Vaikuttaako sade ja tuulet päiväretkien ja liveaboard reissujen toteutukseen? Pääseekö GBR:stä nauttimaan kunnolla tuohon vuodenaikaan?
Sydney - Cairns väli olisi suunnitelmissa lentää. Helmi-maaliskuussa koneet eivät ilmeisesti ole enää niin täynnä kuin tammikuussa, jolloin lipun voisi hommata vasta paikanpäältä?
Myös kaikenlaiset muut vinkit itärannikon (tiedän, hirmuinen alue) nähtävyyksistä ja kokemisen arvoisista asioista, otetaan kiitollisuudella vastaan.
mot
Morjens mot:D
Se on aivan totta, että tammi-helmikuussa voi Cairnsissä ropista muutama tippa vettäkin, mutta ei sen kannata antaa häiritä riutalla käyntiä. Parasta on tarkkailla paikanpäällä säätiedoituksia ja kun ennustajat "lupaavat" seuraavalle päivälle kohtuullista keliä, niin sitten voit tehdä pikaisen varauksen riuttareissulle. Riutoille ei ole helmikuussa enää samanlaista ryntäystä kuin tammikuussa, jolloin ausseilla on koululomat, joten paikkoja pitäisi olla runsaasti vapaana. Esim. leirintäalueilla helmikuu on Queenslandissa hiljaisinta aikaa.
Sateista vielä sen verran, että nämä tammi-helmikuiset sateet usein rajoittuvat pelkästään rannikolle, ja mitä kauemmaksi riutoille menet, niin sitä todennäköisemmin siellä paistaa samaan aikaan aurinko:cool:
Se on kyllä todettava, että auringonpaisteella on suuri merkitys kalojen ja korallien näyttävyyteen. Pilvisellä säällä riutan väriloisto latistuu:itke
Laajemmilla riutta-alueilla ei tuulesta ole suuremmin haittaa, koska riutat hajoittavat avomereltä saapuvat aallot. Yksittäisillä tai saaria ympäröivillä riutoilla voi tuulesta olla enemmänkin haittaa, ja jos oikein kovasti tuulee niin vesi voi muuttua jonkin verran sameammaksi , jolloin näkyvyys harmittavasti heikkenee.
:)Tony
No niin, nyt päästiin lempiaiheeseeni.
Olimme viime vuonna joulukuussa sukeltamassa Cairnsissä (josta teimme päiväreissun) Tusa nimisen firman kautta uloimmille riutoille, oli tosi hyvä, silti suosittelisin muuta.
Samalla reissulla kävimme Lady Elliot Islandilla (Brisbanesta noin 300 km pohjoiseen, oleva pieni saari) jossa kohteet olivat mielestäni paremmat. Hattana vaikea pääsy saarelle. Siellä oli jokaisella dyykillä kilpikonnia, napoleon, riuttahaita (joka toisella) jne + korallit paremmassa kunnossa kuin päiväreissulla pohjoisessa.
Tosin nyt ollaan lähdössä marraskuussa uudestaan reissuun ja olemme nyt varanneet paikat Live-aboardille joka lähtee Cairns:sta. Kun olen seurannut Australian sukellusfoorumia, niin ehdottomasti suositellaan juuri live-aboardia jos menee pohjoiseen (cairns/port douglas akselille), päiväreisuilla kohteet on kuulemma aika paljon heikompia.
Me valitsimme järjestäjäksi TAKA nimisen firman, ja reissu kestaa 5 päivää. Tärkeää on kuulemma päästä Coral Sea:lle (Osprey Reef:lle) jossa kuulemma parhaat kohteet, ja sitten tietty Cod Hole Ribbon Reefillä.
Muita suositeltavia järjestäjiä joita ihmiset tuolla foorumissa kehuvat ovat Nimrod ja Mike Ball. Itse olisi varanut Nimrod:n ekana vaihtoehtona mutta niiden reissut ei sopinut meidän aikatauluun.
Varteenotettava vaihtoehtona näkisin myös Yongala reissun minkä itse aioin liittää tämän vuoden reissuun, en ole kuullut muita kuin kehuja.
Suunnitelmasi kuulostavat aivan kuin yhdellä tutulla pariskunnallani, pieni epäillys on että voitaisiin tuntea toisemme :)?
Ohessa muutama linkki:
Foorumi:
http://www.diveoz.com.au/discussion_forums/forum.asp?FORUM_ID=4
Mistä ite varasin live-aboardin, ovat olleet tosi ystavallisia ja aktiivisia:
http://www.diversionoz.com/en/
-Antti
LainaaAlkuperäinen postittaja mot
Hei,
Tarkoituksena olisi tulla helmikuun puolessavälissä noin kolmeksi viikoksi Australiaan. Näillä näkymin ensimmäinen viikko vietetään Sydneyssä, jonka jälkeen tilanne on auki. Pakollisena kokemuksena on kuitenkin päästä sukeltamaan Great Barrier Reefille. Olen ajatellut Liveaboardia Cairnsista, jonka lisäksi mahdollisia päiväretkiä Cairnsista ja/tai muualta.
Tekeekö vuodenajan säätila suunnitelmasta kuitenkin huonon? Tuolloinhan Cairnsissa sataa ilmeisesti melkoisesti. Vaikuttaako sade ja tuulet päiväretkien ja liveaboard reissujen toteutukseen? Pääseekö GBR:stä nauttimaan kunnolla tuohon vuodenaikaan?
Sydney - Cairns väli olisi suunnitelmissa lentää. Helmi-maaliskuussa koneet eivät ilmeisesti ole enää niin täynnä kuin tammikuussa, jolloin lipun voisi hommata vasta paikanpäältä?
Myös kaikenlaiset muut vinkit itärannikon (tiedän, hirmuinen alue) nähtävyyksistä ja kokemisen arvoisista asioista, otetaan kiitollisuudella vastaan.
mot
Niin vielä lennoista, me ollaan etukäteen varattu (syd-cairns) Virgin Blue nimisen firman kautta, liput halvempia kuin Qantas:n vastaavat. Netistä kun varaa niin saa suht halvalla, en kyllä tiedä halpeneeko hinta jos varaa viime tipassa?
-antti
Kiitokset vinkeistä ja linkeistä. Täytyykin alkaa tavailemaan tuota diveoz:in keskustelupalstaa.
Onko Cairns se järkevin paikka lähteä Liveaboard reissulle vai olisiko etelämpänä harkitsemisen arvoisia paikkoja?
LainaaAlkuperäinen postittaja antti74
Suunnitelmasi kuulostavat aivan kuin yhdellä tutulla pariskunnallani, pieni epäillys on että voitaisiin tuntea toisemme :)?
Hieman epäilen. Meidän matkan "aihe" kun ei ole vielä julkinen, niin ei olla hehkuteltu suunnitelmalla ;)
Kirjoita Antti tänne foorumille sitten marraskuun reissusi kokemuksista. Olisi kiva päästä kuulemaan niistä
mot
Moro,
Cairns/Port Douglas on järkevimmät paikat lähteä jos haluaa pohjoisen riutoille (Coral Sea & Ribbon Reefs). Cairnsistä lähtee varmaan suurin osa.
Myös Townsvillestä tehdään live-aboardeja silloin kohteina etelämmät riutat & Yongala (Mike Ball tekee niitä).
Itse valitsisin pohjoisemman reitin, etelän reitin pääkohteena liene tuo hylky Yongala, mutta sinne pääsee sitten taas päiväreissuillakin. Mutta paha sanoo kumpi on parempi kun en oo kummassakaan käynyt.
Tuttavuudesta, jep ei sitten varmaan tunnetakkaan. Sukellusseurastani Suomessa yhden pariskunnan aika&paikka kuulostivat suht samalta niin ajattelin josko olisitte ne.
-Antti
ps.
Ohessa linkki mistä löytyy lyhyt matkakertomus viime Aussi reissun sukelluksista
(osiosta: Jäsenlehti Ankka
osiosta:Kuvagalleria / sukeltamassa ulkomailla löytyy muutamia vedenalaiskuvia)
http://www.keskiuudenmaansukeltajat.fi/