Shoppausvinkki – eurooppalaiset nettikaupat

Aloittaja Militsa, lokakuu 31, 2012, 12:47

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Militsa

Useamman onnistuneen ostokokemuksen perusteella voi lämpimästi suositella tavaroiden tilausta eurooppalaisista nettikaupoista. Yllätyksekseni olen saanut ostokseni ilman arvonlisäveroa ja toimitus aikakin on ollut suhteellisen nopea eli 2 – 3 viikkoa. Myös vahva dollari tekee näistä euro-ostoksista mukavan edullisia. Tässä esimerkit:

Tilasimme Suomesta tuotuun autoomme Isofix-lastenistuimet saksalaisesta lastentarvikeliikkeestä. Kahden turvaistuimen hinta oli kuljetuskuluineen 420 euroa, kun samat istuimet olisivat Suomesta ostettuna maksaneet lähes 600 euroa. Turvaistuinten toimitus kesti noin 3 viikkoa.

itselleni tilasin Garminin Forerunner 610 GPS sykemittarin irlantilaisesta pyöräilyyn erikoistuneesta nettikaupasta. Hinta kotiin kuljetettuna oli €257. Saman kellon hinta esim. Rebel sportissa näyttäisi olevan AUD499. Toimitus tänne Australiaan kesti tasan kaksi viikkoa.

Lisäksi olemme tilanneet Akateemisesta kirjakaupasta suomalaisia kirjoja, joita meille Stokkan First asiakkaille on toimitettu ilman toimituskuluja ja ilman 9% arvonlisäveroa ja eli halvemmalla kuin Suomesta ostamalla. Lähetyskulujen puuttuminen taisi olla kuitenkin järjestelmävirhe, joka on nyt (ehkä?) korjattu. Kirjojen arvonlisäveroton hinta kuitenkin kivasti kompensoi 30 euron lähetyskuluja. Kirjat saapuvat Australiaan noin 3 viikossa.

VMM

Onpas hyödyllinen vinkki! Kiitos!! Olen itsekseni tätä asiaa pohtinut, että onko tuo kannattavaa, koska Suomessa olen innokas ulkomaalaisten nettikauppojen asiakas.
Jos ihmisillä on lisätietoa esimerkiksi vaatekaupoista netissä, niin otan ilolla vastaan  ;)

sim

Usein käy niin että ALVittomuudella kattaa vähintään ne postikulut, joten tänne useinkin saa halvemmalla tilattua Euroopasta tavaraa kuin Eurooppaan, ironista kyllä. Suomalaisissa puljuissa tosin tuo mahdollisuus lähettää ilman ALVia tuntuu olevan aika vaikeasti sisäistettävissä, joten kannattaa etukäteen kysyä osaavatko sen tehdä.

Brisvegas

Tilasimme Suomesta tuotuun autoomme Isofix-lastenistuimet saksalaisesta lastentarvikeliikkeestä. Kahden turvaistuimen hinta oli kuljetuskuluineen 420 euroa, kun samat istuimet olisivat Suomesta ostettuna maksaneet lähes 600 euroa. Turvaistuinten toimitus kesti noin 3 viikkoa.

Hei
Kiitos vinkeistä!
Voisitko kertoa, mikä nettikauppa on kyseessä? Meille on toinen lapsi tulossa toukokuussa ja olis tarvetta ostaa yksi tai ehkä kaksikin turvaistuinta.
Itse tilasin pari kuukautta sitten ensimmäistä kertaa vaatteita euroopasta tänne, alvittomina tuli ja vaikka tuli hieman postikulua taisin silti maksaa vähemmän kuin jos olisin esim. kaupasta Suomesta suoraan ostanut. Jos joku tykkää skandinaavisista vaatemerkeistä (esim. Filippa K, Marlene Birger) niin suosittelen alla olevaa nettikauppaa:

http://www.perfectlybasics.nl/index_en.aspx?language=2

iluvatar

Lainaus käyttäjältä: sim - lokakuu 31, 2012, 20:58
Usein käy niin että ALVittomuudella kattaa vähintään ne postikulut, joten tänne useinkin saa halvemmalla tilattua Euroopasta tavaraa kuin Eurooppaan, ironista kyllä. Suomalaisissa puljuissa tosin tuo mahdollisuus lähettää ilman ALVia tuntuu olevan aika vaikeasti sisäistettävissä, joten kannattaa etukäteen kysyä osaavatko sen tehdä.

Miten tuo ALV alennus toimii? Sen joutuu maksamaan vaan Suomen sisällä? Ja se pitää ilmeisesti pyytää erikseen kaupalta?

sim

Lainaus käyttäjältä: iluvatar - marraskuu 01, 2012, 20:08
Miten tuo ALV alennus toimii? Sen joutuu maksamaan vaan Suomen sisällä? Ja se pitää ilmeisesti pyytää erikseen kaupalta?

ALVia ei tarvitse periä mikäli tuote tai palvelu viedään EU-alueen ulkopuolelle. Se miten se käytännössä hoidetaan vaihtelee kovasti - edistyksellisimmissä paikoissa se osataan ottaa hinnasta pois jo 'ostoskorivaiheessa' kun toimitusosoite on selvillä. Toisista sitä joutuu kysymään ja toiset paikat ovat koko jutusta autuaan tietämättömiä..

Silppu

Vinkkinä nettiostoksille myös eBay, josta löytyy myös uutta ja aivan kelpo tavaraa laidasta laitaan. Ostajan luotettavuusprosentti ja palautteet ovat varsin hyvä mittari sille mistä kannattaa ostaa. Mukavaa myös se, että tavarat saa tullitta (<1000AUD) ja alvitta Ausseihin.

Siellä saatetaan myydä samoja tuotteita postituskuluineen yli kolmasosahintaan. Esim. mp3 soitin 3 AUD eBayssä 10AUD Aldissa.

Militsa

Lainaus käyttäjältä: Brisvegas - marraskuu 01, 2012, 15:00

Voisitko kertoa, mikä nettikauppa on kyseessä? Meille on toinen lapsi tulossa toukokuussa ja olis tarvetta ostaa yksi tai ehkä kaksikin turvaistuinta.

Tilasin turvaistuimet osoitteesta http://www.kidsroom.de/. Heillä oli valikoimassa istuimet, jotka halusimme, ja kokonaishinta (tuote + postikulut) oli edullisin. Euroopasta turvaistuimia tilattaessa kannattaa muistaa, että ne ovat eurooppalaisten standardien mukaisia, eivät siten ole tällä hetkellä "hyväksyttyjä" Australiassa. Meille ne olivat paras (ainoa?) ratkaisu, sillä autossamme oli isofix-kiinnitykset, jolla istuimet saa helposti autoon kiinni. Ilmeisesti tämä Isofix-systeemi on vihdoi tulossa myös Australiaan, muistaakseni ensi vuonna. Hiukan jännää oli ostaa turvaistuimet kokeilematta, mutta Autoliiton turvaistuintestin(http://www.autoliitto.fi/tietopankki/testi-ja-tutkimustuloksia/turvaistuintestit/) avulla se onnistui ihan hyvin. Niin, ja kauppa osasi automaattisesti vähentää ostoksista ALV:n...

schatz

Tämäpäs sattui! Militsa, voisitko kertoa myös mistä kaupasta tilasit sen Garmin Forerunnerin? Itselläni on sama laite myös ostoslistalla. Oletko ollut tyytyväinen hankintaan?

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: Militsa - marraskuu 05, 2012, 09:59
ne ovat eurooppalaisten standardien mukaisia, eivät siten ole tällä hetkellä "hyväksyttyjä" Australiassa

Mitenhän vakuutusyhtiö mahtaa niitten käyttöön täten suhtautua, jos niille tulee ihan oikeasti käyttöä onnettomuustilanteessa??

Kunhan mietin... :confuse
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

katjamaaria

Hei sim

Kiitos ALV tiedoista.  :pepsodent

Miten tuo ALVittomuus kaytannossa hoituu suomalaisten firmojen kanssa? Olen tilannut eraastakin kaupasta tavaraa Suomesta ja aina on valitettavasti tullut maksettua ALV  >:(

Miten olet ohjeistanut niita tietamattomia firmoja?

Militsa

Lainaus käyttäjältä: schatz - marraskuu 05, 2012, 16:35
Tämäpäs sattui! Militsa, voisitko kertoa myös mistä kaupasta tilasit sen Garmin Forerunnerin? Itselläni on sama laite myös ostoslistalla. Oletko ollut tyytyväinen hankintaan?

Kauppa oli http://www.chainreactioncycles.com. Halvimmalla mielestäni pääsee, kun valitsee maaksi Australian ja valuutaksi Euron.

En ole paljon ehtinyt laitetta testata, mutta muutaman käyttökerran perusteella fiilis on ihan positiivinen. Käyttö oli helppoa, GPS ja sykemittari toimivat moitteettomasti. Olen tosin kuullut joidenkin valittavan lyhyttä akunkestoa ja kosketusnäytön reagoimattomuutta.

schatz

Lainaus käyttäjältä: Militsa - marraskuu 07, 2012, 20:13

Kiitos! Laitoin saman tien tilauksen menemään :) Ne näköjään osasi myös poistaa ALV:n automaattisesti, kätevää!