18-vuotiaan pojan unelma: suomalaisesta australilaiseksi, ensiaskeleeni?

Aloittaja Aschenisto, joulukuu 07, 2009, 06:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aschenisto

Olen viestin kirjoittamisen aikoihin kahdeksantoistavuotias nuorukainen. Sisälläni on täynnä intoa, tarmoa, motivaatiota ja ennen kaikkea kunnianhimoa uuden elämän aloittamiseen. Jostain kumman syystä tunnen vetoa Australiaa kohtaan, joten haluan lähteä kotipesästä nimeltään Suomen Turusta Australiaan. Siellä asuu myös puolisisarukseni miehensä kanssa ja lopullisena unelmana on löytää työ, asunto ja leppoisa kotikaupunki Australiasta.

Olen kirjaimellisesti tekemään kaikkeni saavuttaakseni unelmani. Suorittanen ajokortin pian, opiskelen englantia vastaavasti ja pidän yllä kielitaitoani kuunnellessani englantia jatkuvasti, suoritin ylioppilastutkinnon ja lukion menestyksellä ja nyt aion pyrkiä kauppakorkeaan, jotta saan tutkinnon, jolloin olen australialaisten silmissä korkeakoulututkinnon saannut, älykäs, kielitaitoinen komea tuleva australilainen. Toisaalta voin skipata kouluttautumisen, kunhan pääsen Australiaan.

En ole lukenut viestiketjujanne vielä, eikä itselläni ole juuri kokemusta Australian maahanmuuttoasioista, joten on aika kysyä täältä tästä. Mikä olisi parhain vaihtoehto minulle? Voisi lähteä vaikkapa heti töihin Australiaan kuulemma vuodeksi? Miten saa oleskeluluvan pitemmäksi aikaa? Entäs kansalaisuuden? Kuinka tavoitan unelmani ja voin ylpeänä ajaa autollani jossain australilaisessa kaupungissa töihin ja töistä yökerhoon bilettämään... :)

Edit:

- Minulla on vähän päälle 25 000 euroa pesämunaa tätä varten.

jounij

Kaksi parasta keinoa pysyvän asumis-statuksen saavuttamiseen:

1) Hanki itsellesi australialainen puoliso.

2) Tutkaile Australian siirtolaisviraston sivustolta http://www.immi.gov.au/ mihin ammatteihin täällä haetaan työntekijöitä ja kouluttaudu vastaavaan ammattiin. Muista kuitenkin, että kaivattujen ammattilaisten lista muuttuu aina tarpeen mukaan, eli hyvän kristallipallon hankitakaan ei olisi pahitteeksi. Asiaa kyllä edesauttaa, jos suoritat ammattiin johtavat opintosi Australiassa, koska silloin täkäläiset työnantajatkin osaavat paremmin arvioida koulutuksesi laadun, ja työnsaanti olisi sitä myötä helpompaa (ilman joissakin tapauksissa mahdollista pakollista jatkokouluttautumista).


Hauskaa tutkimusmatkaa toivottaen
Jouni
Canberra

Aschenisto

Lisäkysymyksenä opiskelu australiassa ja sitä myötä sinne asettuminen?

jounij

Täällä Dundernewsissä on jo keskusteltu paljon kaikista näistä aiheista. Kannattaa lueskella aiempia viestiketjuja (sopivia hakusanoja - esim. "opiskelu" - käyttäen).


Ehdottaa
Jouni
Canberra

Aku

Lainaus käyttäjältä: jounij - joulukuu 07, 2009, 06:58

2) Tutkaile Australian siirtolaisviraston sivustolta http://www.immi.gov.au/ mihin ammatteihin täällä haetaan työntekijöitä ja kouluttaudu vastaavaan ammattiin.


Lisätään tähän vielä, että hanki lisäksi vuosi pari työkokemusta Suomesta samaan ammattiin.
Itellä olis hieno koulutus ja listalla kaikki, mutta ei ole tarvittavaa työkokemusta alalta.

Aschenisto

Tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto on seuraavanlainen:

Working holiday-viisumin saa suhteellisen helposti ja ottaen huomioon Australian vapaat työmarkkinat, joten töitä riittää hedelmämpoimijana, tarjoilijana, myyjänä eli matalapalkkaisilla aloilla. Australian hintataso on alhaisempi ja jos asun siskoni luona, niin jopa nettoan rahaa siellä asumisesta. Toisin sanoen ei tarvitse koskea säästöihini.

Työskennellessäni vuoden siellä saan ekstrapisteitä, jotka antaa paremman mahdollisuuden kansalaisuuden saamiseen. Tosin voin palata Suomeen ja valmistua ekonomiksi kansainvälisellä liiketalouden alalla. Ehkä säästöilläni kustannan lukukausimaksut Australiassa...

Joka tapauksessa minulla on usko siihen, että vaurastun Australiassa ja tuun viettämään hienoa elämääni.

RUU

Lainaus käyttäjältä: Aschenisto - joulukuu 09, 2009, 04:34
Työskennellessäni vuoden siellä saan ekstrapisteitä, jotka antaa paremman mahdollisuuden kansalaisuuden saamiseen. Tosin voin palata Suomeen ja valmistua ekonomiksi kansainvälisellä liiketalouden alalla. Ehkä säästöilläni kustannan lukukausimaksut Australiassa...

Sopiiko etta putsataan poyta ennenkuin se polyyntyy asioista, jotka saattavat sekoittaa?

Kansalaisuuteen ei voi hankkia mitaan ekstrapisteita. Siihen vaaditaan tarpeeksi pitka asumisaika, PR-viisumi tarpeeksi pitkalta ajalta, hakemus & testin suorittaminen. Tyosta, opiskelusta, tai mistaan muustakaan ei saa mitaan erityisetua siihen, vaan ex-Sudanilainen kotiaiti ja sina saatte kansalaisuuden samoilla ehdoilla.

Kelpoisuus PR-viisumiin on pisteytetty ja Immigrationin sivuilta loytyy kattavat tiedot eri ammattien antamista pisteista, mista muusta pisteita saa, ja kuinka paljon pisteita ei viisumeihin tarvitaan.

Muuten, ekonomina voi rikastua Suomessakin yhta lailla. Toki on eroa menetko kansantaloustieteen assariksi vai paasetko KV-markkinointijohtajaksi korkean profiilin vientiyritykseen.
Ja jos olet jo valmis ekonomi, siita sinallaan on jo hyva lahtea liikkeelle. Hyva tyokokemus viela alle niin ura taallakin on helpompi luoda.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

pinkus

Ja muista etta se vuoden tyokokemus, josta pisteita saa, tulee olla silta alalta jonka nimeat PR-hakemuksessasi (tai ainakin joltain MODL-listan alalta, eikos nain ollut? Korjatkoon joku jos olen vaarassa mutta hedelmanpoiminnasta ei kai lisapisteita saa..?)

WH-viisumi on muuten mainio tapa tulla kaymaan, sen avulla saa ainakin tuntumaa takalaiseen kulttuuriin, tyoskentelytapoihin, tyonhakuun ym. ym. ym.. Silloinhan voit myos tutkia esim. opiskelumahdollisuuksia tai muita teita PR:n saamiseen.

Tsemppia!

Silppu

Hyviä vinkkejä tässä ketjussa, kannattaa ottaa ne vakavasti. Niin ja ekonomin paperit ei sinällään oikeuta pääsyyn maahan, vaikka kuinka olisi Suomessa vaikea päästä ko. kouluun. Itse ehkä opiskelisin ensin alaa jolla varmasti saisin PR-viisumin, ja hankkisin työkokemusta. Jos rahasta ei ole puutetta, niin opiskelisin (alemman asteen) tutkinnon haluttujen ammattien listalta Australiassa. Eli jos vaikka olisit kiinnostunut laskentaekonomin hommista, niin lukisin itseni ensin kirjanpitäjäksi, hankkisin PR-viisumin, ja opiskelisin lisää haluamaltani alalta.

Yritä bongata itseäsi eniten kiinnostava ala tuolta halutuimpien ammattien listalta (MODL/ critical list), ja jatka siitä eteenpäin. Mielestäni ei kannata turhaan tehdä akateemisia opintoja kandia eli bacchelor tasoa korkeampia opintoja ellei tutkijan ura ole tähtäimessä.

Aschenisto

Löysin tälläisen ammatin:

http://www.visabureau.com/australia/jobs/accountancy-jobs-australia.aspx

En tiedä opiskellaanko tradenomina kirjanpitäjäksi vai kauppakorkeassa, mutta tämä voi olla mielenkiintoinen ammatti. Monet firmat tarvitsevat kirjanpitäjäfirmoja, joten todennäköisesti sekä Suomesta että Australiasta löytyy töitä. Tämän bongasin  (MODL/ critical lististä.  Tällä saanen PR-viisumin?

Nyt on suunta mihin mennä, enää täytyy karkoittaa WH-viisuminen apu? Kunpi ensin? Tänä vuonna kauppakorkeaan lukeminen vai Australiaan tutustuminen vuoden ajaksi.

Milka

Aschenisto,

Kirjanpitajana tai laskentaekonomina, accountant-nimikkeen alla viisumin hausta on kirjoitettu talla palstalla pitkastikin eika edes kovin kaun aikaa sitten. Kayta ahkerasti haku-toimintoa ja jos kysyttavaa jaa viela sen jalkeen niin postaa kysymys tanne.

Muuten joku tuossa edelisessa viestissa sanoi etta tyokokemusta tarvitsee vain vuoden verran skilled viisumiin. Mina kun luulin etta kaksi vuotta.  :nuttu: Vai onko immi tai hallitus loysanneet viisumin saanti saantoja?  :peukkuy

Aku

Lainaus käyttäjältä: Milka - joulukuu 10, 2009, 09:00
Muuten joku tuossa edelisessa viestissa sanoi etta tyokokemusta tarvitsee vain vuoden verran skilled viisumiin. Mina kun luulin etta kaksi vuotta.  :nuttu: Vai onko immi tai hallitus loysanneet viisumin saanti saantoja?  :peukkuy

Taitaa olla toisin päin. Immin sivut sanoo näin "You will be awarded points if you have been employed for three (3) of the last four (4) years in an occupation on the Skilled Occupation List (SOL)."

Muistelin, että aikasemmin riitti vuosi työtä viimesen kahden vuoden aikana, mutta nyt in kolme neljästä. Tämä siis skilled independent viisumiin.

RUU

Lainaus käyttäjältä: Aku - joulukuu 10, 2009, 10:48
Taitaa olla toisin päin. Immin sivut sanoo näin "You will be awarded points if you have been employed for three (3) of the last four (4) years in an occupation on the Skilled Occupation List (SOL)."
Ja taman lisaksi Skills Assessment voi sisaltaa omia vaatimuksiaan.
Nimimerkilla sen vuoksi eri luokittelun saanut...
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

ruusu

Ma kuvittelin, etta skilled independent-viisumia varten pisteita haaliessa voi saada 10 tahi 5 pojoa specific work experiencen kohdalla, kunhan on tyoskennellyt sen kolme neljasta viimeksi kuluneesta vuodesta silta alalla, jonka varjolla PR:aa hakee. Tama tyokokemus voi olla hankittu missa maassa tahansa.

Ja sitten erikseen voi saada 10 pistetta, jos on vuosi australialaista tyokokemusta kyseiselta alalta. Korjatkaa, jos oon vaarassa.

pinkus

Lainaus käyttäjältä: pinkus - joulukuu 09, 2009, 18:40
Ja muista etta se vuoden tyokokemus, josta pisteita saa, tulee olla silta alalta jonka nimeat PR-hakemuksessasi

Joo saattoi tosiaan tulla vaaraa tietoa, tyokokemusta taitaa tosiaan tarvita enemman kuin vuoden. Immin sivuilta loytyy ihan tarkasti ne viimeisimmat tiedot :)