diabeetikon muutto australiaan

Aloittaja PakkJaSu, tammikuu 08, 2012, 22:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

PakkJaSu

Olen kohta 30-vuotias, kahden lapsen äiti. Diabetestä olen sairastanut noin 24 vuotta. Olemme (ehkä) muuttamassa noin vuodeksi Australiaan mieheni töitten takia. Osaako kukaan sanoa vinkkejä diabeetikon elämään Australiassa?

Lisäsairautena minulla on muutoksia silmäpohjissa. Silmiä hieman laseroitiin kun odotin ensimmäistä lastamme. Nyt silmiä on valokuvattu noin 8kuukauden välein. Onko Australiassa silmäpohjakuvauksiin mahdollisuutta ja mitenkä maksujen kanssa menisi jne.

Viime yönä lueskelin jonkin verran netistä aiheesta ja ymmärsin ettei diabetes olisi ollenkaan mikään este muuttamiselle mutta yhtään sivua en löytäny jossa olisi käsitelty lisäsairauksia. Ja mikäli oikein ymmärsin niin Australiasta löytyy diabeetikoita ettei ole heille täysin tuntematon tauti. Ja kaiketi insuliinien osto on mahdollista kunhan on paikallisen lääkärin resepti. Ja maahan tuonti ja itse kuljettaminen ei näyttänyt aiheuttaneen kenellekkään ongelmia. Itsellä käytössä levemir ja humalog. Täältä suomesta varmasti saa muut tarvikkeet viedä mukana.

Kiitos jo etukäteen jos joku osaa neuvoa!!!

feril

Ei huolta, taalla todellakin on diabeetikoita joka maennyppylan takana ja samat Humalogit, Levemirit ja muut kaytossa ja ohjeistus muutenkin ihan samaa kuin Suomessa, ainakin nain hoitajan nakokulmasta. Jos olet sen alle vuoden Suomesta poissa, niin neulat, vs-liuskat ja muut pitaisi menna matkavakuutuksesta? Yli vuoden komennus sitten taas pudottaa sut pois Suomen sosiaaliturvasta ymmartaakseni, ja joutunet maksamaan taalla vahan enemman yksityisesta sairasvakuutuksesta, kun on tiedossa oleva perussairaus?