Headwind lands in Sydney

Aloittaja headwind, joulukuu 15, 2003, 16:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

headwind

Heip

Perheen kanssa saavuttiin perjantaina Sydenyyn, voisi sanoa vihdoinkin, silla kone lensi ukkosmyrskyn takia odotuskuviossa ainakin tunnin ylimaaraista ennen lahestymista kentalle. Siina vaiheessa oli Kuala Lumpurista istuttu jo 7h joten kun paasimme maahan tuntui etta piisaa tama istuminen. Myohemmin luin lehdista etta suuren salama-aktiviteetin takia kenttahenkilostokin poistettiin asematasolta tunniksi salamavaaran takia....ja vetta tuli paivan aikana jonkinlaiset ennatykset.

Aikaerovasymys alkaa vihdoin talttua. Muutamassa paivassa on kivasti ehtinyt tutustua naapurustoon, ajella kylilla, kayda ostareissa, avata tileja yms. yms. Kamppakin on tosi mukava.

Naista on ollut puhetta jo aiemmin mutta hauskoja havaintoja
- autossa viippera loytyy vasemmalta ja vilkku oikealta ei painvastoin, vaihdekeppi ei tosiaan loydy sielta kuljettajan puolen oven ovitaskusta, turvavyota on kuljettajan paikalta turha etsia vasemman olkapaan paalta, jne jne. Naiden asioiden POISoppiminen vie aikaa...varsinkin vahan vasyneena!
- pienemmissa supermarketeissa vallitsee varmasti joku logiikka milla tavarat on hajautettu ympariinsa. En ole viela ymmartanyt mika se on. Isommissa homma on kuten Suomessa, selvasti merkitty ja jotenkin jarjestyksessa
- taalla tosiaan tarjottiin pankissa shekkivihkoa....paatin sellaisenkin ottaa jos jossain tarvitsee
- pirullinen tuo kaasulla toimiva uuni. En ole viela ratkaissut miten sen saa lampimaksi. Kaannan kaasut paalle ja painan safety nappia ja tuikkaan tulen sellaisen suuttimen nokkaan, johon syttyy kynttilan tulen kokoinen liekki. Tassa kohtaako pitaisi painaa safety nappia (joka siis syottaa kaasua uuniin) niin kauan kuin tapahtuu joku ihme lemahdus (tai pamaus?). Rohkeus loppui kesken kun alkoi kaasu tuoksumaan niin voimakkaasti etta paatin etta kysyn naapurilta kun tulevat tanaan kotiin. Vai onko teilla ideoita. En muista uunin merkkia tai mallia.  Kaasuliesi sinallaan on hieno juttu, aina olen sellaista halunnut!!!

Lamminta piisaa ihan mukavasti, nyt on koeuitu Manly ja Mosman rannat, Bondillakin ajeltiin (olisi ollut itselleni sopiva paikka ehka 10v sitten...tulee mieleen LA:n Venice Beach). Sydney on iso kaupunki ja siina riittaa tutkimista. So far I like what I see!

Ja syd kiitokset kaikille jotka ovat auttaneet tahan saakka paasemisessa, ja se apu on ollut suuri.

Cheers folks

HW
Riku Aho

riaapa

Onneksi olkoon, HW!! :cool:

Riina.
Riina

Raiwå

HooWee :)

Teretulemast majataloomme :)

Terveisin Caringbahista



:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jaaks

HW ja Perhe :D:D:D

Sydamellisesti Tervetuloa uuteen kotimaahanne :D

:XXXX:XXXX:XXXX

Jaaks

Jouko

Headwind ja Perhe!

Tervetulotoivotukset uusille emigranteille myös täältä Sunnybank Hills:stä, kiva kuulla että Sydney on vastannut ennakko odotuksia. Ps. lisänä listaan, yritä myös poisoppia vasemmalle katsomisesta tietä ylittäessä. Muistan että itselläni oli tuon kanssa pari hiuksia nostattavaa kokemusta ennen kuin ?sisäistin? asian.


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Reija

HW :D

Onnittelut myös multa :D Tosi kiva kuulla että olette pitäneet Sydneystä, maltan tuskin odottaa itse rantautuvani kyseiseen " kylään" ...

Cheers :XXXX

Reijo

Tervetuloa HW minunkin puolesta.

Tohon lämpimiin ilmoihin vaan sanoisin että on about bloody time....sadetta ja kylmiä kelejä on piisannut ihan riittävästi

:)
Reijo

Lauruski

Allekirjoitan Reijon kommentin!!!

smurf

Heips!

Kysyisin erästä mieltäni askarruttavaa käytännön asiaan permanent residency viisumin myöntämisestä..Myönteisen  viisumihakemuksen vastauksen  saamisesta lukien, minkä aikarajan sisälllä Australiaan on muutettava?  En ole löytänyt vastausta booklet 6.

Kiitos ja kumarrus!!

Jaaks

Smurf :D

Se lukee sinun viisumissasi :D
Aika voi vaihdella, muuta yleensa antavat vahintaan kuusi kuukautta :D
Se tarkoittaa kuitenkin vain, etta sinun taytyy kayda taalla "leimauttamassa" itsesi sisaan ja sen jalkeen on viisi vuotta aikaa muuttaa pysyvasti :D :D eli viisumin voimassa olo aika :D

Cheers :XXXX

mette

Smurf :D

Meille viisumi myonnettiin 18 lokakuuta 1989 ja Australiaan muuton toivottiin tapahtuvan ennen 20 maaliskuuta 1990 siis meidan tapauksessa armonaikaa viisi kuukautta.Asunnon myyntivaikeuksien vuoksi anottiin viela lisaa aikaa ja meilta ihan kysyttiin paljonko haluamme aikaa lisaa,siis hyvin joustavia olivat.Otimme kuitenkin vain kolme kuukautta ekstraa(30.06.1990):D

Jaaks

Mette :D

Piti oikein kaivaa vanhat todisteet esille ja sain PR viisumin Helmikuussa 1988 ja "first entry" taytyi olla ennen "30th September -88". Kaytiin taalla lomalla Heina- Elokuussa -88 ja sitten muutettin kun aika oli sopiva, eli Tammikuun pakkaset -89 :D :D

Ja taalla ollaan vielakin :D  :XXXX

MH

Meille annettiin saksan lähetystöstä sellainen tieto jossa siitä kun viisumi on myönnetty niin vuoden sisään on käytävä Australiassa ja sen jälkeen voit palata takaisin suomeen järjestelemään asioita lopullista muuttoa varten ( asunnon myynti etc.) mutta viimeistään viisumin myöntämis päivästä viiden vuoden kuluessa muutettava pysyvästi. Meidän viisumi on haettu special migration luokassa

Marko

jounij

Alkuperäisen viisumin voimassaolo riippuu myös muiden anomisessa käytettyjen papereiden (rikosrekisteriote, lääkärintodistus, ...) päiväyksistä. Mitä uudempia todisteet, sitä kauemmin on viisumissa aikaa.


Toteaa aikoinaan uuden rikosrekisteriotteen hankkimaan joutunut
Jouni
Canberra

headwind

Thanks for the warm welcomes!!

Silloin harvoin kun ehtii nettiin tässä alkuvaiheessa tulee muiden asioiden hoito ennen dunderin selaamista, vaikka sekin korjautuu vuoden vaihteen jälkeen kun päästään pysyvämpään kämppään. Siispä, löytyi kämppä, auto, Medicare numerot, tilit, veronumerot ja muut juoksevat jutut aika hyvin saatu tässä viikossa tehtyä.

Vuoden vaihteen jälkeen muutetaan Neutral Bay:n alueelle tässä Pohjois-Sydneyssä. Lämmintä luvattiin eiliseksi +34, vaan ei ollut niin lämmintä. Oli +37 paikoitellen! Käyty on Chatswoodin ja Warringah Mall:eissa ja tietysti Ikea piti tsekata. Chatswoodiin pääsee myös junalla ja Warringahiin bussilla keskustasta päin. Pohjois-Sydneyn alueella ainakin osoitteessa 260 Military Rd (Shop 7) on sellainen paikka missä saa myös läppärin kiinni verkkopiuhaan. Saa käyttää niitä Ä ja Ö kirjaimia, what a treat!

Jouluostosruuhkat on kovimmillaan. Onneksi ei ole tarvinnut niihin ryyseihin mennä kun on kaikkea muuta järjestettävää vielä. Tänään käytiin Mosmanissa garage sale:ssa ja saatiin varapatja, ettei tarvitse lattialla nukkua paria viikkoa ennen kuin rahti tulee... Tammikuun lopussa Neutral Bayssa sitten pienet muuttotalkoot joku viikonloppu kun rahtimme on saapunut.

OK täytyy taas mennä
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTA VUOTTA

Headwind
Riku Aho

headwind

Asettuminen pysyv?mmin kuin pitk?n loman ajaksi t?nne Sydneyyn sai t?n??n lis?? vahvistusta. Laiton ty?tarjouksen ja ty?sopimuksen hyv?ksyttyin? paluupostissa tulevalle ty?nantajalle. Ty?t alkavat 10.5. laatuinsin??rin hommissa suurehkossa sydneyl?isess? tutkimusorganisaatiossa.

Vapunaattona oli jo tietynlaista indikaatiota ett? n?in saattaisi k?yd? joten silloin t?t? jo juhlittiin :XXXX:XXXX:XXXX elikk?s nyt ei jaksa muuta kuin lev?t?.

Eik?s me Raivo tavattu "Sydneyn Ullanlinnanm?ell?" Vappuna? Kiitos ja anteeksi.

hyvill? mielin
HW
Riku Aho

riaapa

Onneksi olkoon!!




Riina.
Riina

Silppu

Paljon onnea! :peukkuy :peukkuy :peukkuy

Oliko ty?n saaminen vaikeaa? L?ysitk? lehti-ilmoituksen tai netin kautta vai kenties muulla tavoin? Mielell?ni kuulisin kokemuksiasi.

-Silppu

Jouko

Hedwind,

Onnittelut ty?paikan johdosta, hieno juttu. Ja mik? parasta itse ty?kin kuulostaa mielenkiintoiselta:peukkuy


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

headwind

Tackar, tackar...

Silppu katso U2U-postisi


HW
Riku Aho