Missä vaiheessa papereita eteenpäin

Aloittaja mycke, tammikuu 09, 2011, 06:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

mycke

Eli Australiassa opiskelu on ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa ja mietinkin, missä vaiheessa olisi sopiva aika alkaa muuttamaan sanoja teoiksi. Olen tällä hetkellä siis abiturienttina lukiossa ja valmistun ensi jouluna, kirjoitukset aloitan siis keväällä ja lopetan syksyllä. En kuitenkaan haluaisi odottaa kokonaista vuotta täällä tyhjän panttina kun valmistun, vaan saada opiskelut käyntiin jo ensi vuoden alussa siellä maapallon toisella puolella. Otsikkooni palaten, missä vaiheessa olisi hyvä aika alkaa ottamaan yhteyttä tahoihin(Kilroy yms.)? Kirjoitusten loputtua alkaa varmaan olemaan jo liian myöhä(loka-marras-joulukuu) mutta ei nytkään viitsisi vielä alkaa veikkailemaan niitä tulevia arvosanoja ettei joudu sanojaan syömään 8). Lopuksi todettakoon vielä että kurssit olen saanut kasaan jo keväällä eli lukion päättötodistuksen arvosanathan pystyy tästä näkemään.

Ps. Kellään kokemuksia Bachelor of business information systems linjasta?

EDIT: Ja toivotan itseni tervetulleeksi foorumille!  :coolh

mikkoo

moi, monet yliopistothan ottavat porukkaa sisään 2 kertaa vuodessa jossa marraskuun vika on viimeinen päivä jolloin voi hakea. käytännössä 99% ottaa jälkeen päinkin.  ota yhteyttä suoraan kouluihin jonne haet, täällä ei oo pääsykokeita mutta toelf tai muu vastaava englannin kielen testi pakollinen. se on todella helppo ja voit tehä sen suomessa. kandi vaihe kestää 3-4 vuotta. koulut on aika joustavia noittein todistusten lähettämisten kanssa. ja voitkin tehä kuten itse tein että lähetät hakemuksen vaikka lokakuussa jossa ilmotat että tulet toimittamaan todistuksen jahka saat sen. olet siis jo mukana prosessissa yms.  monet mestat antaa päätöksen hyvinkin nopeasti. viisumin saat kun oot saanu offer letterin tehtyy netissä 10 minuutis. jos jotain muit kysymyksiä yliooisto järjestelmästä on ni pist tänne.

mycke

Kiitos informaatiosta ! Jäi kuitenki vähä semmonen käsitys viestistäsi että kolmatta osapuolta (KILROY) on täysin turhaa sekoittaa tähän hakuun mukaan. KILROY kääntäisi todistukset englanniksi ja olisi muutenkin auttavana kätenä tässä prosessissa, nettisivuillansa myös sanotaan että mikäli saa KILROYn suosituksen kielitaidosta ei kielitestiä tarvittaisi lainkaan. Onko sinulla/kenellä tahansa muullakaan jotain mielipidettä tähän?