Australian Viestitaulu

Viestitaulu => Siirtolaistarinoita => Aiheen aloitti: Raiwå - kesäkuu 04, 2008, 22:18

Otsikko: Näkemystä elämän varrelta koettuna.
Kirjoitti: Raiwå - kesäkuu 04, 2008, 22:18
Vaikka tämä aihe koskee enemmänkin siirtolaisten kokemuksia, haluaisin julkaista lyhyen kirjelmän joka on kirjoitettu joskus 90 luvun puolessa tai toisessa.

Kertoja on rikkaan elämän elänyt henkilö, joka kuvaa sanoilla toisten tekosia jotka vaikuttaa hänen elämäänsä tavalla tai toisellakin :)

Itse olen tarinassa osallinen tavalla tai toisellakin :)


Odin merellä

Katsoin kalastusveneen ahteriin kissan kokoisin kirjaimin maalattua nimeä ODIN. Mieleeni nousi kuvia ennenaikaisista ylijumaloista.
Ei se ollut kalastajien ylijumala. Se oli Kreikan Poseidon kalan ja atraimen kanssa.
Ei, sen täytyy olla joku muu pirullisempi koska nimi nostatti kuvan jostakin sarvipäisestä esijumalasta kunnes mieleni selkeni, sehän oli se Pohjolan hurja viikinkien yli-isäntä.
Toivottiko Odin tervetulleiksi mukaansa joukkoa joka kokoontui nimenkantajansa kannelle, kovia saaliita, isoja meren vonkaleita ja mahtavia kalastuskokemuksia odottavia, hurjan näköisiä pohjolan miehiä.
En tiedä, mutta ehkä kalamatkan todellinen sisältö antanee vastauksen siihen.
Kokoonnuimme satamaan kalastusvene Odinin vierelle täynnä toiveita. Rape, matkan järjestäjä, Late, kertoja, Veke, kuski, Kake Suomesta ja pariskunta Tapsa ja Tipsu. Kalamatka tilattiin varmuuden vuoksi lyhennettynä, eli kuuden tunnin matkana, kovan tuulen takia.
Tuulta oli lähtiessämme iltapäivällä noin 18 metriä ja aaltojen korkeus noin 4-5 metriä. Eihän meri täällä juuri koskaan tyyni ole, vaikka sen nimi onkin Tyyni-Valtameri. Veneen kippari tykkäsi että on ihan hyvä tuuli ja muutenkin sopiva sää.
Aamupäivän matkalla olivat saaneet yli sata kunnon vonkaletta joten uskomme hyvään saaliseen kasvoi ja koska uskoimme olevamme tosi hyviä kalamiehiä olimme jo varmoja suuresta saaliista.
Kippari oli vastuuntuntoisena merimiehenä pukenut meidät värikkäisiin pelastusliiveihin ja jätimme turvallisen sataman joukkona joka muistutti oranssin värisiä pingviinejä jotka roikkuivat veneen lukuisissa tukirakenteissa jo kalventuneina jännityksestä.
Veke joka oli jo ennen lähtöä vakuuttanut olevansa taipuvainen meritautiin oli jo nyt kovin vakavan ja kalvahkon näköinen. Rape alkoi "psyykata" häntä kysellen että josko maistuisi jo imelä kahvi kerman kera tietäen Veken inhoavan juuri sitä.
Kake roikkui tukitangoissa orangutangia matkien ja kehuen voivansa vallan mahdottoman hyvin vaikka kalpeus hiipi myöskin hänen muuten punakoille poskilleen. Kalamatkan ainoat valokuvat otettiin tällöin koska se osoittautui ainoaksi mahdolliseksi ajaksi sillä jälkeenpäin ei kenenkään vointi antanut siihen myötä.
Ajettuamme kanavaa noin varttitunnin tulimme sataman ulosajoväylään jossa kohtasimme niin korkeita aaltoja että jouduimme odottelemaan matalampaa aaltoa noin kaksikymmentä minuuttia. Veneen kippari oli tosi ammattimies.
Hän ei ottanut minkäänlaisia riskejä vaan odotti rauhallisesti sopivaa aaltoa ja kun se tuli niin hän kytki molemmat suuret dieselmoottorit täysille ja sitten se olikin menoksi. Voi vain kuvitella minkälainen olo minulla oli kun painuttiin vasten aallokkoa jotka olivat talon korkuisia. Olimme lukuunottamatta pariskunta Tapsa/Tipsua tottumattomia tällaiseen hommaan ja olimme ottaneetkin meritabletteja varmuuden vuoksi jo hyvissä ajoin ennen lähtöämme.
Kiinnitin huomioni ensimmäiseksi meriveden väriin. Se oli kauniin turkoosin värinen ja aaltojen särkyessä vaahtopäihin ne muuttuivat lumisten vuorien näköisiksi. Vähitellen sen väri muuttui kirkkaan siniseksi jolloin sain tietää että meren syvyys oli yli 20 metriä.
Olimme menossa ulkomerelle joillekkin riutoille joilla olisi isoja kaloja. Kippari jutteli koko ajan ja selitti varmaankin monenlaisia asioita mutta enhän minä niitä kielitaidottomana ymmärtänyt ja ne jotka ymmärsivät eivät pystyneet niitä minulle tulkkaamaan kaikessa kiireessä ja kovassa myllerryksessä. Oli nimittäin täysi työ pitää kiinni tukitangoista että pysyi veneessä.
Veke kellistyi lopullisesti meritaudin vähemmän miellyttäviin kouriin veneen pohjalle jo kymmenen minuutin kuluttua kun oltiin ulkomerellä.
Matka riutoille kesti noin tunnin ja tuuli kiihtyi koko ajan aaltojen noustessa yhä korkeimmiksi ja syvyysmittari näytti jo yli viidenkymmenen metrin syvyyksiä. Rapen suu kävi koko ajan joko meitä heikompia tukien tai täysin mielettömiä tarinoita kertoen.
Kun saavuimme matalikon ylle hän jo kyseli ruokaa ja juomaa Kaken tukemana. Varsinkin kahvi olisi nyt poikaa he huutelivat yhteen ääneen Vekeä tönien joka ryntäsi välittömästi veneen laidalle voimaan vieläkin huonommin. Kuitenkin olin huomaavinani että Kaken naama alkoi olla liidunvalkoinen hänen kannustaessaan Rapea.
Perille päästyämme saatoimme vain todeta että huolto pelaa. Veneen miehistö, kaksi miestä, hoiti kalavapojen huollon. Laittoivat syötit kaikkiin koukkuihin, eri syötit eri kaloille, iso silli yhteen , mustekala toiseen ja kalanpala kolmanteen ja lopuksi varttikilon punnus, ojentaen vavan jokaiselle valmiiksi mereen laskettavaksi. Syvyyttä oli nyt vain vajaat kymmenen metriä.
Ensimmäinen kala iski kiinni Rapen syöttiin heti pohjaan päästyään. Ylös nousi noin puolenkilon värikäs kala jonka ristimme tiedonpuutteessa banaanikalaksi koska sen värit olivat keltaisen vihreän sininen.
Veke ilmoitti  kaipaavansa kotiin kaivautuen entistä syvemmälle veneen pohjaan.
Omaan onkeeni tarttui jokin jota luulin ensin leväksi mutta kun kelasin syöttini ylös niin totesimme että se oli alamittainen "flathead", lättäpää, jonka kansimies heitti harmikseni takaisin mereen. Olisi sen mielestäni voinut ottaakin koska se oli noin kolmenkymmenen sentin mittainen vonkale, mutta kun se kerran oli maan mittojen mukaan alamittainen niin tottakai minun oli siihen tyydyttävä.
Ajauduimme riuttojen ulkopuolelle ja jouduimme palaamaan takaisin matalikolle aaltoja vastaan.
Veke ilmoitti lattialta, että hän maksaa satasen jokaiselle, jos mennään takaisin satamaan.
Seuraavalla kierroksella tapahtuikin enemmän. Kaken onkeen iski tosi iso kala mutta ennenkuin hän sai sen pintaan niin siima, 0,90, katkesi ja se kala pääsi kalavalheiden luetteloon. Minä sain ensimmäisen banaanikalan joka painoi puolikiloa. Rape sai jo toisen samanlaisen ja sen lisäksi vajaan kilon painoisen "parrot"-kalan, aikalailla lihavaa lahnaa muistuttava, ja Tipsu sai kaksi kilon painoista samanmerkkistä kalaa.
Tuuli voimistui koko ajan aaltojen noustessa yhä korkeammiksi.
Ajautuessamme taaskin riutan ulkopuolelle tunsin oloni huonovointiseksi ja aloin epäillä meritautitabletin vaikutuksen pettävän myöskin minut mutta vastatuuleen ajettuamme selvisin kuitenkin niin paljon että pystyin jatkamaan kalastustani.
Veke könysi veneen laidalla pahan olonsa pakottamana ja näytti uhkaavalta että hän putoaisi laidan ulkopuolelle.

Rape piteli häntä varmuuden vuoksi housujen vyöstä kiinni kaverillisesti neuvoen.
•   Syö vähän pullaa ja juo jotakin niin sinun ei tartte roikkua siellä turhaan. Johon hän sai vastaukseksi.
•   Jos olisin paremmassa kunnossa niin hukuttaisin sinut välittömästi.

Päästyämme riuttojen yläpuolelle kolmannen kerran kippari ilmoitti tuulen nousseen sellaisiin lukemiin että siirtyisimme seuraavalla kerralla lähemmäksi maata ja kun sain toisen hyväksyttävän kalan, puolikiloa painavan parrotin, olinkin valmis siirtymään Veken kaveriksi paapurin laidan asukkaaksi. Rapen huomattua tämän hän kohteliaana sekä huomaavaisena joukon johtajana kysyi että jos minun mielipiteeni olisi että me palattaisiin satamaan niin se olisi niin painava että niin myös tehtäisiin.
Veke heräsi veneen pohjalla ja ääni vavisten sanoi maksavansa minulle 300 taalaa jos sanoisin että mennään kotiin. Harkitsin asiaa hetken tosissani. Olihan 300 taalaa yli tuhat suomen markkaa ja minulle iso raha. Kun kerroin tarjouksesta Rapelle hän kehoitti kieltäytymään sillä Veke kyllä nostaisi tarjoustaan seuraavalla kierroksella.
Saavuttuamme seuraavalle riutalle aallot olivat jo kerrostalon korkuisia.
Pystyin kuitenkin kalastamaan pahoinvointini välissä niin että sain koukkuhini pari alamittaista ja yhden punavärisen hyväksytyn kalan, ehkä varttikilon sintti, jota asiantuntijat kutsuivat snapperiksi.  Se flatheatti oli paljon suurempi mutta sinttisnapperia kehuivat vallan kamalasti ja että se oli mukamas oikein exellentti kala.
Tuulen kiihdyttyä jo myrskylukemiin ja Veken nostettua tarjoustaan jostakin syystä, ehkä lopullisesta sekoamisesta, 347 taalaan päätimme luopua suuren kalan yrityksestä ja kippari käänsi veneen keulan kohti kotisatamaa.   
Veneemme oli kuin suuri surffilauta suurten aaltojen välissä. Kippari osasi käyttää myrskyistä säätä hyväkseen kotimatkallamme ja valtavien aaltojen vauhdittamana saavuimme sataman sisäänajoväylän suulle nopeasti.
Heti rauhallisempaan veteen saavuttuamme Veke nosteli päätään veneen pohjalta läpimärkänä ja vähemmän kehuttavan näköisenä tiedustellen josko oltaisiin kotona piankin. Saatuaan myöntävän vastauksen hän nousi veneen pohjalta selvästi virkistyneenä. Rapen kysellessä lunnasrahojen perään hän vastasi lyhyesti.

•Hourailua ja eihän houru-ukon puheisiin pidä luottaa joten unohtakaa koko juttu.

Rape söi kostoksi Veken eväshampurilaiset ja siinä meni minunkin hampurilaiset vaikka minulla oli jo kova nälkä. Satamaan saavuttuamme Rape totesi yksimielisesti reissun olleen sitä luokkaa että se uusittaisiin mahdollisimman pian. Veke ilmoitti kantansa välittömästi.

•Ei ikinä enää.

Kake luuli olevansa takaisin Suomessa piakkoin.
Tipsu sanoi olevansa valmis vaikka huomenna sillä hän oli saanut pariskunnan kaikki kalat kuten yleensä kunnon vaimot.
Tapsa vaikeni viisaasti koko asiasta.
Koska itse satuin olemaan Rapelle appikokelaan asemassa en osannut sanoa juuta enkä jaata perherauhan säilyttämiseksi jääden kuulostelemaan asioiden kulkua. Mieleni kuitenkin tekevi ja aivoni ajattelevi että sinne olisi mielitekoni joskus ja silloin otan vaimoni Riitta-Orvokin mukaani sillä hänessä on sitä taikavoimaa kuten Tipsussakin joka takaa hyvän saaliin.
Mitäkö mieltä Odin oli ollut joukostamme?
Olimmeko täyttäneet viikinkien laatuvaatimukset?
Ehkä Rape härskinä johtajana tai Tipsu/Tapsa vaatimattomina saalistajina? Vai olisiko koko ajan veneen pohjalla könynnyt merisairas Veke kärsivällisyytensä voimin ollut vahvoilla?
Puuttuiko sieltä se kalamiesten ja merien suuri henki, Poseidon?
Vai oliko hän sittenkin mukana?
Ettei vaan liene ollut juuri hän joka taputteli lohduttavasti Vekeä selkään kun se oli niin märkäkin?
Itse merien ylivaltias Neptun oli kuitenkin paikalla näyttäen mahtinsa ja kauneutensa ja joskus jopa armeliaan olemuksensa koska saimme kokea suuren meren anteja monelta kantilta. Sitäpaitsi hän päästi meidät kaikki hengissä ja hyvinvoipina takaisin maan kamaralle.
No olihan Veke ehkä vähän heikon näköinen ja märkä mutta kuitenkin hengissä.


()

Olihan päivä kuitenkin tapahtumarikas tuumaa



:coolh