Skilled independent, ACS Skills Assessment

Aloittaja Anssi, helmikuu 27, 2010, 20:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Sirrus

Pistetäänpä tänne nyt kun tupsahti tuo myöntävä assesment päätös. Loppupelissä se tuli ilman ongelmia, vaikka en edes lähettänyt riittäviä todisteita täyttämään sen ehdon, että on viimeisen 2v aikana ollut vähintään 1v töissä. Lähetin työtodistukset aiemmasta työhistoriasta, mutta en nykyisestä työpaikasta.

Nyt aloin katselemaan noita varsinaisen viisumin ehtoja ja yllätyksekseni nuo pistevaatimukset ovat ihan järjettömän tiukat. Olen 32v DI viiden vuoden työkokemuksella ja hämmästyksekseni huomasin, että en saa edes viisumiin vaadittuja MINIMI pisteitä täyteen, ellen vedä IELTS kielikokeesta toiseksi parasta arvosanaa, eli 7/8! Ei voi muuta sanoa kuin että huh huh ja toivottavasti kielikoe ei ole järjettömän vaikea. Olen kyllä erittän luottavainen englanninkielen taitooni, mutta tokihan aina sellaisen kokeen pystyy tekemään, mihin ei kukaan pysty vastaamaan.

Seuraava vapaa aika IELTS:ään oli näköjään vasta tammikuulla, joten siihen asti joutuu nyt sitten jännittämään saako siitä sen 7/8. Harmina tässä on vielä tuo, että vuoden päästä tipun alempaan ikähaarukkaan, eikä sen jälkeen ole enää mitenkään realistisesti mahdollista täyttää noita pistevaatimuksia, kun ei tohtoriksi väitteleminen viisumin takia oikein nappaa.

Sellainen tuli muuten vielä mieleen, että kai tuohon viisumihakemuksen pistelaskuun nyt saa sitten täyden työhistorian jotenkin mukaan. Vai laskeeko ne ainoastaan skills assesmentissa huomioidut työvuodet? Toivottavasti ei, koska tuohon kaatuisi kyllä viimeistään meikän viisumihaaveet. Hassua kun toisaalta puhutaan että Australiassa on pulaa osaavasta työvoimasta ja toisaalta sinne on kuitenkin lähes mahdotonta päästä... Tuo viisumihakemus on niin järjettömän kalliskin, että aika varma saa olla pisteiden riittävyydestä, että sitä viitsii hakea...

sim

Lainaus käyttäjältä: Sirrus - marraskuu 03, 2011, 02:24...ellen vedä IELTS kielikokeesta toiseksi parasta arvosanaa, eli 7/8!

Tarkennuksena tähän että IELTS:in paras arvosana on 9. Täydet pisteet viisumihakemukseen saa arvosanalla 8. Sanoisin että 7 ei ole mitenkään ylivoimaisen vaikea juttu, joten vaikka valmistautuminen on toki hyväksi niin ei sitä hirveästi stressata kannata.

Sirrus

Lainaus käyttäjältä: sim - marraskuu 03, 2011, 08:47
Tarkennuksena tähän että IELTS:in paras arvosana on 9. Täydet pisteet viisumihakemukseen saa arvosanalla 8. Sanoisin että 7 ei ole mitenkään ylivoimaisen vaikea juttu, joten vaikka valmistautuminen on toki hyväksi niin ei sitä hirveästi stressata kannata.

Ahaa, kiitos täsmennyksestä! :) Jep, en ole oikeastaan niin huolissani tuosta IELTS:stä, kuin siitä, että pitää lähteä hakemaan viisumia absoluuttisella minimillä pisteitä... Siinä ei ole varaa tehdä virhettä missään tai menee ne tähän puuhasteluun käytetyt 3ke kankkulan kaivoon ja homma tuntuu jättimäisessä byrokratiassaan juuri sellaiselta, missä se virhe tulee lopulta jossain kohtaa tehtyä...

fatamorgana

Lainaus käyttäjältä: Sirrus - marraskuu 03, 2011, 02:24
Sellainen tuli muuten vielä mieleen, että kai tuohon viisumihakemuksen pistelaskuun nyt saa sitten täyden työhistorian jotenkin mukaan. Vai laskeeko ne ainoastaan skills assesmentissa huomioidut työvuodet?

Kylla mina olen ymmartanyt, etta toimitat immiin joka ikisen tyotodistuslapun, palkkakuitin ja suosituksen (tai siis englanninkieliset kaannokset koko relevantin tyohistoriasi ajalta tyosopimuksista, verotustodistuksista/viimeisimmista palkkakuiteista, seka suosituskirjeista/tyotodistuksista). Siella laskevat, mika otetaan viisumia myonnettaessa huomioon ja mita ei.

175-ehdoissa muistaakseni on, etta pisteita saa 2:n, 5:n ja 10:n vuoden tyokokemuspompseista, eli kannattaa pyrkia niin suureen vuosimaaraan kuin ikina mahdollista. Tyokokemukseksi lasketaan kuitenkin vain postgraduate-kokemus, mika on erityisesti suomalaiselle haitallista, silla monet tekevat ihan professional-toita jo opintojen ohellakin/kesaisin ja monillahan valmistuminen viivastyy juuri siksi, etta tekee niin paljon toita (ilman sita tutkintopaperia). Uskoisin kylla, etta jos pystyy perustelemaan, etta tyo on ollut tutkinnon vaatimusten mukaista, undergrad-kokemuskin voisi tulla kyseeseen...? Tasta jos jollain on kokemusta niin mielellaan kuulisi.

Sirrus

Lainaus käyttäjältä: fatamorgana - marraskuu 03, 2011, 16:36Kylla mina olen ymmartanyt, etta toimitat immiin joka ikisen tyotodistuslapun, palkkakuitin ja suosituksen (tai siis englanninkieliset kaannokset koko relevantin tyohistoriasi ajalta tyosopimuksista, verotustodistuksista/viimeisimmista palkkakuiteista, seka suosituskirjeista/tyotodistuksista). Siella laskevat, mika otetaan viisumia myonnettaessa huomioon ja mita ei.

Hyvä. Eli toisin sanoen laskevat sielä itsenäisesti työhistorian, täysin riippumatta skills assessment:n vastaavasta? Pelkäsin, että immi laskisi mukaan vain ne työt, mitkä on huomioitu skilss assesmentissa.

Pelottava pointti tuosta valmistumista edeltävästä työstä. Ihan samalla "Software Engineer" tittelillä olen näitä hommia tehnyt 3v ennen valmistumistakin, olisipa raivostuttavaa jos niitä ei hyväksyttäisi.

Mesi

Mulla on vähän sama tilanne. Ensin luin laborantiksi - tein töitä. Sitten luin laboratorioanalyytikoksi AMK:ssa ja olen tehnyt sen jälkeen töitä. Mun skills assessmentiin kyllä hyväksytään myös ennen valmistumista saatu työkokemus, mikäli on lähellä vaadittua tasoa. Viisumiasiaa en vielä ole niin tarkkaan lukenut, että siitä en osaa sanoa.

Mutta jos pointsit meinaa jäädä hilkulle, niin voit aina saada lisäpojoja asumalla regional alueella eli silloin haet 176 viisumia. Esim.  :)

Sirrus

Itseasiassa regional visa on 475. 176:lla voi hakea muutaman pisteen sponsorshippiä vaikka asuisi ihan kaupungissa. Voi olla että kallistunkin juuri tuohon 176:een. Yksi tärkeimpiä motivaatioita muuttohaluilleni on nimenomaan päästä elämään ja asumaan jonnekin sivistyksen pariin täältä Suomesta, joten muutto jonnekin outbackiin ei toisi kaipaamani parannusta tilanteeseen. :D

fatamorgana

Lainaus käyttäjältä: Sirrus - marraskuu 03, 2011, 17:56
Eli toisin sanoen laskevat sielä itsenäisesti työhistorian, täysin riippumatta skills assessment:n vastaavasta? Pelkäsin, että immi laskisi mukaan vain ne työt, mitkä on huomioitu skilss assesmentissa. Pelottava pointti tuosta valmistumista edeltävästä työstä. Ihan samalla "Software Engineer" tittelillä olen näitä hommia tehnyt 3v ennen valmistumistakin, olisipa raivostuttavaa jos niitä ei hyväksyttäisi.

Tosiaan en paras asiantuntija ole, koska en ole itse tata viisumia hakenut. Mutta ehtoja olen lukenut ahkerasti ja jos/kun haemme, niin paahakijan osalta kylla aiomme laittaa joka ikisen tyolapun, ennen ja jalkeen valmistumisen. Uskoisin, etta se on tyotehtavan sisalto, tyonkuvan nimi ja mahdollisesti maksettu palkka, jotka eniten vaikuttavat tyohistorian pituuden arviointiin, ei valttamatta se postgrad-status. Ja varmaan mukaan kannattaa kirjoittaa tai pyytaa tyonantajalta joku lause, etta tyotehtava vastasi taysin ammatin vaatimuksia eika ollut esim. joku harjoittelijan/apulaisen tyo. Minusta Immin sivuilla kylla lukee niinkin, etta tyokokemukseen lasketaan mukaan kaikki SOL:ista nimetyssa ammatissa, tai closely related ammatissa tehty tyo. Eli luulisi, etta kayttavat jarkea siella noita arvioidessaan. Toivon. Skills assesment ja Immin arvio ovat kuitenkin kaksi erillista asiaa ja arvioitavien tyohistorioiden pituudet erilaiset.

Tsemppia matkaan kummallekin, Sirrus ja Mesi!

Mesi

Lainaus käyttäjältä: Sirrus - marraskuu 04, 2011, 07:11
Itseasiassa regional visa on 475. 176:lla voi hakea muutaman pisteen sponsorshippiä vaikka asuisi ihan kaupungissa. Voi olla että kallistunkin juuri tuohon 176:een. Yksi tärkeimpiä motivaatioita muuttohaluilleni on nimenomaan päästä elämään ja asumaan jonnekin sivistyksen pariin täältä Suomesta, joten muutto jonnekin outbackiin ei toisi kaipaamani parannusta tilanteeseen. :D

Eikun niin joo :) Sorry, pää sekaisin. 176:lla vaan piti asua jossain tietyssä statessa ja 475 maalla. Mut maaseutu Ausseissa ei tarkoita välttämättä Outbackia. "Pienikin" paikkakunta voi Suomalaisittain olla ihan ok kokoinen ja varsin leppoisa asuinseutu.

Eilen lähti visalta assessment maksu ja tänään menen maistraattiin leimauttaa papereita ja pistän kirjeen matkaan  :XXXX

Sirrus

Lainaus käyttäjältä: Mesi - marraskuu 04, 2011, 15:34Mut maaseutu Ausseissa ei tarkoita välttämättä Outbackia. "Pienikin" paikkakunta voi Suomalaisittain olla ihan ok kokoinen ja varsin leppoisa asuinseutu.

Makuasioita tottakai. Mutta itse haluan nimenomaan kansainväliseen suurkaupunkiin, missä riittää happeninkiä viikon joka päivälle, en mihinkään hiljaiseen kyläpahaseen. Esim Helsinki on omaan makuun aivan liian pieni paikka. :)

Lainaus käyttäjältä: Mesi - marraskuu 04, 2011, 15:34
Eilen lähti visalta assessment maksu ja tänään menen maistraattiin leimauttaa papereita ja pistän kirjeen matkaan  :XXXX

Onnea matkaan! Itsehän sain jo myöntävän päätöksen ja tammikuussa sitten IELTS:ään. Ehkä siellä nähdään? :P Mulle tuli toi assesment päätös lopulta aika nopeesti. Joku 2 viikkoo siitä kun ne oli saanu paprut ausseissa.

Mesi

Minä taasen en haluaisi asua Helsingissa (Espoo vielä menee  ;) ) mut en ikinä esim. Sydneyyn muuttaisi! Brisse ja Perth on ok kokoisia :) Mut pienempi paikka suht lähellä jompaa kumpaa noista olisi vallan mainio.

Oletpa saanut nopeasti tulokset! Minun lippuset ja lappuset ovat parhaillaan notaarin leimasimen alla. Nippu oli niin paksu, että tulin välillä jatkamaan töitä ja käyn hakemassa paperit, kunhan ovat valmiit.

Kielikokeessa olen muuten käynyt jo, eli siellä ei nähdä  :) Tsemppiä koitokseen! Suosittelen valmistautumaan hyvin! Akateeminen ihminen, työkielenä Englanti ja tehnyt mm. dipan enkuksi, sai kutosen paperit vaikka vähän treenasikin...

Sirrus

Mulla Sydney on toki ykkösvaihtoehtona, mutta Brisbane varmaan kävisi myös. Eikös sekin kuitenkin miljoonakaupunki ole? Pertistä olis ehkä liian monta tuhatta mailia sivistyksen pariin. :)

Joo tulokset tuli mukavan nopeasti, kun käskettiin varautumaan vähintään 12 viikon odotukseen, eikä siinä kuitenkaan sitten mennyt kuin 2. Tuo riippuu tietysti täysin siitä, mille assessment authoritylle omat paperit lähtee. Itse IT miehenä asioin ACS:n kanssa.

Miten tuohon kielikokeeseen kannattaa valmistautua? Olen myös käyttänyt työkielenä vuosikausia ja myös asunut ja työskennellyt ulkomailla pariinkin otteeseen, sekä matkustellut paljon vapaa-ajalla. Eli kielen käyttäminen ei ole ongelma. Sen sijaan mitään en ymmärrä kielen teoriasta, sen enempää suomeksi kuin englanniksikaan. Lukiossa kun oli tapana livahtaa äikän tunnilta tietokoneluokkaan pelailemaan. :D Eli toivottavasti kokeen kysymykset ovat sellaisia mitkä saa kuulokorvalta oikein, eikä mitään kieliterminologiaa tarvitse tuntea...

Mesi

Kannattaa hankkia joku harjoittelumatsku. Itse harjoittelin tällä http://www.scottsenglish.com/ielts/ Pitääkö sun tehdä general vai academic? Jos general, niin sitten tuskin on hätää. Academic osaa olla varsin kinkkinen...

Mun hakemus ja liitteet lähtivät postin matkaan juuri äsken. Aikamoinen viikko ollut noitten papereitten kanssa, mutta nyt voi korkata  :XXXX

Sirrus

Eikös se General ole noihin perusviisumeihin? Siihen ainakin ilmottauduin. :D En usko että sellaista tekstiä pystytään kirjoittamaan, mitä en ymmärtäisi. Tulee kaikki leffat ja sarjatkin katsottua ilman suomennoksia, kaikki ammattikirjallisuus on englanniksi jne. Jos jostain pilkkusäännöistä aletaan rokottamaan rankasti niin sitten voin olla ongelmissa.

Jees, hyvä viikko oli. Cheers  :XXXX

Kerro sitten aikanaan kun saat assessmentista puollon, että lähdetkö hakemaan 175, 176 vaiko peräti 475:sta. :) Mulla taitaa nyt olla homma jäissä siihen tammikuun IELTS:ään asti. Toki jotain papereita voi pikkuhiljaa alkaa kasailemaan sitä ennenkin.

Anssi

IELTS:in kuullun ja luetun ymmärtämiset menevät ihan normienkulla ok, mutta kirjoitusosiossa pitää tietää millaisia rakenteita haetaan jos haluaa huippupisteet (itse sain treenaamisen jälkeen 9.0). Sama vika on puhetestissä. Puhun itse englantia aika saakelin hyvin, mutta niin se vain jäi tohon 7.5 kun rakenteen lisäksi siinä pitää myös osata jauhaa paskaa jostain aiheesta joka ei kiinnosta yhtään.

Mesi

175 on poissuljettu vaihtoehto minun ammatilla ja pisteet ei ihan taida riittää 176. Eli jäljelle jää landeviisumi 475 :)

Assessment tila on pending, mutta maksun ovat saaneet. Nyt odotellaan, että paketti pääsee perille ja alkavat työstää hakemustani. Toivottavasti ovat sukkelia ettei tule hoppu viisumin kanssa  :o

Anssi

Lainaus käyttäjältä: Mesi - marraskuu 11, 2011, 16:11Toivottavasti ovat sukkelia ettei tule hoppu viisumin kanssa  :o

Mitä meinaat tuolla hopulla? Tuleeko synttärit vastaan ja pisteet vähenee vai mitä? Edit: puhuin höpöjä, näköjään pitää olla hyväksytty assessment ennen kuin jättää viisumihakemuksen.

Jos taas on kiire Australiaan niin noissa viisumin käsittelyissähän on tuskaiset jonot (parin viime kuukauden aikana ovat kirineet, kun itse tein hakemukseni heinäkuun 2. päivä eli heti kun pistelaskenta muuttui oli jonoa aika tarkalleen vuosi):
http://www.immi.gov.au/skilled/general-skilled-migration/estimated-allocation-times.htm

Mesi

Lainaus käyttäjältä: Anssi - marraskuu 13, 2011, 04:09
Lainaus käyttäjältä: Mesi - marraskuu 11, 2011, 16:11Toivottavasti ovat sukkelia ettei tule hoppu viisumin kanssa  :o

Mitä meinaat tuolla hopulla? Tuleeko synttärit vastaan ja pisteet vähenee vai mitä?02



Juu 6,5kk synttäreihin ja silloin pisteitä ropisee alaspäin 5 eli kokonaispisteet jää silloin 60:een. Eli sikäli vähän kiirus :) Kuinkahan kauan WA:n sponsorointi kestänee? Olen sinne kahteen kertaan laittanut viestiä, mutta eivät ole vastanneet.

475 viisumin käsittelyaika on tällä hetkellä 12kk eli ei mikään hirmusen paha mielestäni. Voisi olla pidempikin. Ja mukaan lähtee puolisoni, joka on sairaanhoitaja, joten jospa käsittelisivät meidän paperit nopsaan, kun saavat hyvän hoitajan sinne samalla  ;)