Oikea tapa hakea töitä?

Aloittaja Australiaan, helmikuu 26, 2008, 01:43

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Australiaan

Kertokaa te suomalaiset jotka olette onnistuneet saamaan pitkäaikaista työtä Aussista, miten te menettelitte kun onnistuitte? Minulla on sellainen käsitys, että jos haluan saada mahdollisimman nopeasti työluvan, pitää yrittää saada sponsoriksi jonkun työantajan paikanpäällä (meidän tapauksessa haaveena Brisbane). Tämän jälkeen täytetään hakemuskaavake 47ES innostuneen työnantajan kanssa jonka jälkeen se  lähetetään, edelleen Berliiniin, josta tulee päätös 3-4 viikon sisällä. Jos päätös on myönteinen, niin työskentelylupa irtoaa vähintään kolmeksi vuodeksi. Onko kuvio oikea? Toinen kuvio olisi, että haen töitä täältä Suomesta käsin, jolloin hakemuksen käsittelyprosessi voi kestää jopa vuoden ajan ?

Vielä seuraavanlaisia kysymyksiä:
Entäs kun ne kolme työntäyteistä vuotta on täynnä ja perheemme asuu Brisbanessa? Saako sen jälkeen lopullisen työskentelyluvan vaikka loppuiäksi samalla kaavakkeella, kun täyttää uuden, mikäli sama työnantaja haluaa edelleen pitää työntekijästä kiinni?

Missä vaiheessa voisi anoa Australian kansalaisuuden?

Jos poikani on 17 vuotta kun muutetaan Australiaan, ja täyttää siellä 18 vuotta eikä onnistuisi saamaan työtä sieltä, joutuuko hän silloin täysi-ikäisenä muuttamaan takaisin Suomeen vaikka vanhemmat jäisi Australiaan? Pojalla jäi opinnot pahasti kesken.

Tässä siis kinkkisiä kysymyksiä. Olisin kiitollinen vihjeistä ja opastuksesta. Sillä tosiasiassa varasimme jo vaimon kanssa meno-paluu lentoliput Brisbaneen, lähtö 5.3, paluu 18.3, vaikka meillä ei ole vielä tiedossa kuka mahtaisi olla kiinnostunut ottamaan töihin. Töitä hakisin sähköasentajana uudis- tai saneeraustyömaille, joista tiedän siellä olevan huutava pula. Perusenglanti on hallussa mutta välillä joutuu käyttämään sanakirjaa apuna. Työkokemusta saralla on noin 20 vuotta. Ikää mittarissa pian 42 ja raja 45 (joka on yläraja) lähestyy uhkaavasti. Matkamme tarkoitus on painottunut enemmän työnhakuun ja vähemmän lomailuun, sillä haaveena minulla on, että muutamme Brisbaneen asumaan koko perhe ja mielellään mahdollisimman pian. Lapset ovat iältään 13, 13, 15 ja 17. Tuhannet kiitokset kaikista vinkeistä.

MH

Australiassa ei ole mitään erillistä työlupaa, viisumilla riippuen luokasta on oikeutettu työskentelemään tai sitten ei.

Hakua käyttämällä löytyy aiheesta vaikka kuinka paljon tietoa. Sekä myös täältä: http://www.immi.gov.au/

Sähköasentaja tarvitsee Australiassa työskentelyyn licenssin josta taas löytyy tietoa täältä Brisbanen aluetta koskien:  http://www.deir.qld.gov.au/electricalsafety/training/licences/

Tutustu noihin linkkeihin huolella ja kysy sitten lisää jos joku asia askarruttaa.

jounij

Sen verran lisäisin, että Suomesta käsin et 99.9% varmuudella saa sitä työpaikkaa: työnantajat haluavat nähdä sinut paikan päällä ja olevan valmiina töihin nopeammin kuin mitä muuttaminen kestää. Jos et löydä sponsoroivaa työnantajaa, niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia työhönoikeuttava viisumi. Sinun kohdallasi tulisi kyseeseen esim "skilled independent permanent resident" -viisumi (tai jotain sinne päin sen nimi taitaa olla; tarkempia tietoja siis tuolta IMMIn eli nykyisen DIACin veppisivuilta http://www.diac.gov.au/ ). Sellaisella viisumilla voi sitten vapaasti saapua maahan ilman työpaikkaakin, jolloin työnhaku ja varsinkin -saanti on helpompaa, kun on jo valmiina paikan päällä aloittamaan heti.


Kommentoi
Jouni
Canberra

Silppu

Samoilla linjoilla ollaan Jounin ja MH:n kanssa. Lisäksi olen vähän epäileväinen tuota varaamaasi matkaa kohtaan, pari päivää menee lentomatkaan, muutama päivä aikaeroon tasaantumisessa. Epäilisin myös kiireisten työnantajien kanssa menevän jonkin aikaa tapaamisen sopimiseen, jotka saattavat olla myös hyvin epäluuloisia ulkomaalaista työnhakijaa kohtaan jolla ei ole lisenssiä (eikä viisumia).

Muuttaminen on iso prosessi, ja pelkästään tarvittavien papereiden keräämiseen menee aikansa. Samoin kielitesti pitää tehdä. Lisenssin hankkiminen vie myös oman aikansa. Itse pyrkisin hankkimaan skilled viisumin, ja hyvässä lykyssä olisitte täällä ennen joulua.  18-vuotta täyttävän poikasi osalta en osaa neuvoa prosessista, olisiko jopa niin hyvin, että hakemuksen jättöpäivä ratkaisee hänen kelpoisuuden viisumiin? Hakuoppaasta varmaan tämäkin selviää.

Kansalaisuuden saamiseen menee nykyään vähintään 4 vuotta, ja PR-viisumin osuus pitää olla 12kk siitä.

Rockola

Lainaus käyttäjältä: Australiaan - helmikuu 26, 2008, 01:43
varasimme jo vaimon kanssa meno-paluu lentoliput Brisbaneen, lähtö 5.3
No sittenhän olette (ehkä?) juuri parahiksi paikalla saapuaksenne to 6.3. klo 6pm-> Story Bridge Hoteliin Young & Grumpy Old Finns -kokoontumisajoihin - jos pääsette paikalle, minkä tahansa alan asiantuntijat kyllä vastaavat mihin tahansa kysymyksiin aivan mitä sattuu...
Wovon man nicht sprechen kann, dar?ber mu? man schweigen

RUU

Työnnän minäkin kauhani tähän keitokseen ja hämmennän...  :coolh

Lainaus käyttäjältä: Australiaan - helmikuu 26, 2008, 01:43
täytetään hakemuskaavake 47ES innostuneen työnantajan kanssa jonka jälkeen se  lähetetään, edelleen Berliiniin, josta tulee päätös 3-4 viikon sisällä. Jos päätös on myönteinen, niin työskentelylupa irtoaa vähintään kolmeksi vuodeksi. Onko kuvio oikea?
Toppuutellaas vähän. 47ES-lomaketta käytetään ENS-luokkien hakemiseen eli pysyvään (PR) viisumiin.
Tuo on työnantajalle varsin hankala luokka, sillä siihen kuuluu ns. Labour Market Testing eli työnantajan on osoitettava ettei Australiasta jo löydy sopivaa työntekijää vaan (1) sellainen on pakko hankkia ulkomailta ja (2) työ on todellakin pysyvä. Pysyväksi katsotaan, jos paikka on tarkoitus täyttää ainakin kolmeksi vuodeksi.
Sekä DIACin Case Officer että oma työnantajani HR Officer, joka näitä sponssauksia on aiemmissa paikoissaan hoidellut, ovat kertoneet että em. Labour Market Testing -kriteereitä syynätään kohtuullisen tarkasti eivätkä hakemukset mene automaattisesti läpi.

ENS-hakemuksen läpimenoa auttaa ja kriteereihin voi erityisesti anoa joustoa, jos ammatti löytyy MODL-listalta. Tällä hetkellä tunnistin sähköön liittyviä ammatteja siellä: Electrical Powerline Tradesperson 4313-11,
Electrician (Special Class) 4311-13, Electronic Equipment Tradesperson 4315-11, General Electrician 4311-11.
Ennen viisumihakemusta sinun on kuitenkin hankittava paikallinen ammattilisenssi, jonka saamiseen kannattaa varata parista muutamaan kuukauteen. Koordinaatit vastaavaan järjestöön löydät SOL-listasta.

Työnantajalle paljon helpompaa on sponsoroida väliaikainen viisumi eli ensisijaisesti Long Stay Business, 457.

LainaaEntäs kun ne kolme työntäyteistä vuotta on täynnä ja perheemme asuu Brisbanessa? Saako sen jälkeen lopullisen työskentelyluvan vaikka loppuiäksi samalla kaavakkeella, kun täyttää uuden, mikäli sama työnantaja haluaa edelleen pitää työntekijästä kiinni?
Samalla kaavakkeella ei saa automaagisesti mitään loppuiäksi, jos se alunperinkään ei ole siihen oikeuttanut. Kannattaa lukea ne viisumitiedot DIACilta vielä uudelleen.
Jos sinulla sattuisi olemaan ENS, sinulla on pysyvä viisumi. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti... Jos sinulla on väliaikainen viisumi, niin se uusiutuu, jos haet samaa uudelleen ja hakemus hyväksytään. Mutta voit yhtälailla hakea jotain muuta viisumia, jos sellainen on tilanteeseen soveltuvampi.
Moni tulee tänne väliaikaisella viisumilla ja hakee aikanaan PR-viisumia (joko omatoimisesti eli Skilled Migration -putkessa, tai ENS:nä).

LainaaJos poikani on 17 vuotta kun muutetaan Australiaan, ja täyttää siellä 18 vuotta eikä onnistuisi saamaan työtä sieltä, joutuuko hän silloin täysi-ikäisenä muuttamaan takaisin Suomeen vaikka vanhemmat jäisi Australiaan? Pojalla jäi opinnot pahasti kesken.
Miksi joutuisi? Australiasta on työntöä pois sitten kun viisumin voimassaoloaika loppuu, jos on väliaikaisella viisumilla. Eri asia on tietenkin työttömyys, tms. syy, joka aiheuttaa rahan loppumisen. Kun pariin ekaan vuoteen ette ole oikeutettuja sosiaaliturvaan (pl. tietyt lapsiin liittyvät edut), voi tietenkin tulla taloudellisia syitä hakeutua takaisin Suomeen.
Jos viisumi on pysyvä, niin ei täältä ole pakkoa lähteä minnekään. Paitsi hänen aikanaan puolustuvoimissa käymään.

Lainaalähtö 5.3, paluu 18.3, vaikka meillä ei ole vielä tiedossa kuka mahtaisi olla kiinnostunut ottamaan töihin ... Perusenglanti on hallussa mutta välillä joutuu käyttämään sanakirjaa apuna. Työkokemusta saralla on noin 20 vuotta. Ikää mittarissa pian 42 ja raja 45 (joka on yläraja) lähestyy uhkaavasti. Matkamme tarkoitus on painottunut enemmän työnhakuun ja vähemmän lomailuun ... muutamme ... mielellään mahdollisimman pian.
Noin lyhyt aika kannattaa ottaa enemmänkin lomailun kannalta. Jos sattumoisin ehditte tänne jo to-iltana, niin tuutte ensin oluelle meidän kanssa ennenkuin menette nukkumaan. :peukkuy
Hyvässä lykyssä ehdit toki katsastamaan vähän työmarkkinoitakin mutta hetki menee ennenkuin hahmotat mistä kysellä. Kuten jo nopeammat ehtivät todeta, viisumikysymys ja saatavuutesi tulevat keskustelussa aika nopeasti vastaan ja molemmissa joudut vetämään vesiperän. Jos olisit jo maassa pysyvämmin, sinulla olisi rahkeita oikeasti kysellä ja neuvotella paikoista.

Non-English Speaking -tausta on monella työnantajalla joko todellinen pelko tai muuten vaan hyvä syy olla palkkaamatta uutta tulokasta, jolla ei ole näyttää paikallista työhistoriaa. Jos kovasti huonoksi menee kielen kanssa, kyse on myös esim työturvallisuudesta ja kyvystä ymmärtää ohjeistusta. Koita erityisesti panostaa siihen kielenkäyttöön ja aloita täysaikainen englanninpuhuminen kotioloissa jo heti että ehdit saamaan edes rahtusen rutiinia siihen.

Taatusti helpommin työllistyisit, jos tekisit töitä toiminimellä eli yksityisyrittäjänä. Se on varsin tavallista täällä ja käytännössä olisit työmailla silloin todennäköisesti ((((ali)ali)ali)ali)aliurakoitsija. Onnistuisiko sinulta?

Sitten loppukevennykseksi henkilökohtaisuus: mistä moinen kiire? Koko perheen muutto toiselle puolelle palloa kannattaa valmistella ja tehdä huolella, jotta se onnistuu.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

hardflip

Lainaus käyttäjältä: RUU - helmikuu 26, 2008, 22:55
Sitten loppukevennykseksi henkilökohtaisuus: mistä moinen kiire? Koko perheen muutto toiselle puolelle palloa kannattaa valmistella ja tehdä huolella, jotta se onnistuu.

Hyvä pointti, kannattaa todellakin pohtia, että kannattaako kiirehtiä. Teitä on tulossa iso poppoo ja on aika monta asiaa jotka tiedät että pitää hoitaa mutta sitten onkin aika monta sellaista jotka tajuaa vasta paikan päällä. Kuvittelin olevani 100% valmistautunut tähän kun tultiin 24.2.08. Olin väärässä 100-0.
Hit the body...head will follow
-Trevor Gillies

Australiaan

ööh, niin, tuota noin... ainakin kaksi ihmistä ihmetteli, miksi meillä on niin kova kiire muuttaa. Se johtuu lähinnä mielikuvastani siitä, että poika ehtii täyttää 18 vuotta ennen kuin olen saanut väliaikaiset työviisumit tai pysyvät. Hän täyttää jo heinäkuun lopussa...ja meneehän työviisumien saantiin jo muutama kuukausi.  Toinen syy kiiruhtamiseen on se, että mikäli hän asuu Australiassa silloin kun armeija alkaa tai tulee kutsuntoihin, Suomen valtio (tai puolustusvoimat) maksaa lentoliput edestakaisin.

Koska tiedän että kaikki suomalaisten viisumihakemukset käsitellään ainoastaan Berliinissä, lähetin sinne asiasta kyselyn sähköpostitse, mutta mitään vastausta ei ole vielä tullut vaikka on kohta mennyt viikko.

Kiitos kaikille teille jotka olette vastailleet ja antaneet vinkkejä  :peukkuy. Huomaa jo kaukaa että teillä on sydän mukana. Olisipa kaikki suomalaiset täälläkin päin yhtä hienoja ihmisiä, niin täällä voisi jopa viihtyäkin. Haaveilut muutosta johtuu moninaisista syistä joista monet ovat varmaan olleet teidänkin syitä muuttoon. En tohdi kuitenkaan mennä yksityiskohtiin.

Aikis

Miekii...

Eipä tosiaa sinun tarvitse mennäkään yksityiskohtiin, vaikka uteliaisuus täällä palstalla aniharvoin on pahansuopaista. Realiteettejakin koetetaan tuoda esiin vain yleensä kysyjän parhaaksi - ja usein kantapään kautta koettuna.

Armeijaa minä en pitäisi kovin suurena kysymyksenä. Siihen saa mukavasti lykkäystä ihan ulkomailla asumisen perusteella, jos haluaa. Ja vielä tuota lentolippua suurempi etuus on, että jos ja kun palaa Suomeen asevelvollisuuttaan (tai vastaavaa) suorittamaan, asuminen järjestyy kunnan puolesta siis ainakin intin jälkeen. Paluumuuttaja nääs.

Enemmän minä haukon henkeäni tuon sinun jälkeläisjoukkosi kanssa muuten...ja nopean lähdön. Ihan yksinkertaisesti tuon ikäisten asettuminen uusiin kuvioihin ei todellisuudessa tapahdu; ihan eri toista on alle kouluikäisten ja alakoululaistenkin. KOulut ja nuorisokulttuuri yleensäkin voi tuottaa aikamoisen yllätyksen. Aina toki on poikkeuksia jotka vahvistavat säännön. Ja tämäkin lausunto on paremminkin vain huomio, ei varoitus...

MH

Lainaus käyttäjältä: Australiaan - helmikuu 27, 2008, 01:09
Koska tiedän että kaikki suomalaisten viisumihakemukset käsitellään ainoastaan Berliinissä,

Tietosi on väärä.

arixmel

Sahkarille hommia,
,,tuossa lehtea selatessa huomasin etta Energex hakee sahkomiehia oikein urakalla omiin urakoihinsa  :pepsodent eli jarjestavat oikein avoimien ovien paivan tyohonottoa varten

harmi vaan etta se on jo 1.3-2008,,,mutta vois kannattaa pitaa mielessa
http://www.energex.com.au/careers/open_day.html
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Jaaks

Jatkoa viela tuohon Arixmelin linkkiin:  Sielta "Working for Energex" loydat kohdan International candidates jossa sanotaan mm nain:
LainaaENERGEX attracts employees from all over Australia and overseas. We offer company-sponsored migration and assistance with relocation to suitable candidates.

Eihan se voi paljon tuota helpompaa enaan ollakaan :pepsodent

Sinne vaan hakemukset sisaan ja sovit tapaamisen siksi aikaa kun kerran olette taalla.  Todellakin auttaisi hakemuksesi kasittelya jos tapaat heidat henkilokohtaisesti.