Yleisiä kyssäreitä

Aloittaja viltsu, elokuu 09, 2003, 20:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

datapair

Jaaks!

Ruotsalaisia ei kai turhaan nimitetä "sekunda germaaneiksi" ja saksalaisethan tunnetusti marssivat ojennuksessa, ei niinkuin suomalaiset korpisoturit.

Tulevatko he vasemmalta tai oikealta, arvot ovat samat.

terveisin Tapio

Jaaks

Quote :
"Ruotsalaisia ei kai turhaan nimitetä "sekunda germaaneiksi"

Miksi Tapio
:??:??:??

Olen itse ollut aikanaan parinkin Ruotsalaisen firman palveluksessa:
Slite Ab ja ABBA (Yep se sillifirma) ja omat kokemukseni ovat oikeastaan parempia kuin monenkaan Suomalaisen palveluksesta :??:??

datapair

Jaaks!

Ensi vuonna olen asunut täällä Ruotsissa
40-vuotta ja nähnyt sekä kokenut yhtä sun toista.

Meitä Ruotsin-suomalaisia on täällä ennen Suomen viime  keväisiä vaaleja tehdyn laskelman mukaan 440.000.

Suuret siirtolaisaallot tänne olivat 60-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella.

Enimmäkseen nuoria perheitä tuli tänne lähinnä parantamaan elintasoaan, sillä 70-luvun alussa tehdyn selvityksen mukaan hyvin harvat olivat työttömiä.

Nuorilla perheillä on tapana tehdä lapsia ja niitä myös tehtiin.

Tuolloin alkoi myös taistelu suomenkielen asemasta täällä, taistelu joka ei saanut ymmärrystä, tai jos sai ymmärrystä ruotsalaisilta poliitikoilta, niin se oli vaan ymmärrystä.

Kuitenkin päästiin niin pitkälle kovan kädenväännön ansiosta, että suurimpiin suomalaiskuntiin perustettiin kunnallisia suomenkielisiä luokkia.

Nyt niitä ei ole. 15-vuotias tyttäreni saa pari tuntia suomenopetusta viikossa.
Jos en itse sitkeästi puhuisi hänelle aina ja vain suomea, niin nekin tunnit olisivat turhia.

Mihin tällä pitkällä alustuksella pyrin on se, että kun itse olen ollut eturintamassa näitä asioita ajamassa ja nähnyt miten nuivasti yhteiskunta kautta linjan kohdellut suomalaistyövoiman perusoikeuksia ja lyönyt päätäni muuriin  
:nuttu: en vaan minä, mutta myös kaikki ne jotka ovat yrittäneet suomalaisten asioita ajaa.

On ruvennut niinkuin ottamaan päähän.

Näiden vuosien varrella olen saanut tosi hyviä ruotsalaisia ystäviä, voin jopa sanoa parhaita ystäviä.

Avovaimoni on riikinruotsalainen, joten minun arvosteluni kohdistuu kylläkin ruotsalaiseen kollektiiviin, yhteisöön.

Olen tulossa sinne marraskuussa ja jos olen oikein ymmärtänyt niin olet osavaltion eduskunnassa. Tapaisin sinut mielelläni ja tekisin mielelläni juttua menestyvästä australian suomalaisesta.

Nyt on perjantai-ilta ja on aika lähteä kotiin viikonlopun viettoon ja :XXXX:XXXX

terveisin Tapio

Jaaks

Lainaamenestyvästä australian suomalaisesta.
Lainaa:??:??:??

No jaa Tapio :D sanoisin itse "omillaan toimeentulevasta"

Yrittihan tuo ABC radiokin tehda meikalaisesta juttua Suomeen viime kesakuussa, mutta "tyokiireiden" takia kohteliaasti kieltaydyin.

Ehka voisin harkita tehda sen Ruotsin-Suomalaisten radiolle :??:??:??

See you when you are here :XXXX:XXXX:XXXX

Jaaks

Mette :D

Entas Ozzy Laurikainen :??

Jos nyt on Ausseissa silloin :?? Taytyy ottaa selvaa:D

Ja please, kuten sanoin aikaisemmin .....:D

Jaaks

Sita paitsi Mette :D

Teen juuri toita lujaa :o
Vaikka onkin Lauantai ja pitaisi olla jossain siella Iskaterin kanssa katsomassa ilotulituksia  :(

Huomenna on vietava 12 henkea veneella (kyllakin 62 jalkaa) paivaksi ulos Moreton Baylle ja tarjoilla "morning tea" & "lunch" :D

Chickenliver pate on just uunissa, kuorin samaan aikaan tuoreita king prawns, crutons ja bacon on myos uunissa Caesar salaattia varten, makrelli on juuri savustettu (savustuspussissa) koska kaupasta ei loytynyt valmista ja vaatteet on silitetty.   Sen jalkeen on viela pari pikku hommaa (kun on saatu lapset nukkumaan; nimittain Helen on toissa) ....... etc.....etc....etc....


etta nain hyvin meilla "menestyvilla" menee :D:D:D mutta maksaahan silla taas pari pikku laskua :??:?? enka takuulla valita :)

Tiedan, etta tunnet tilanteen entisista "Catering Days" :??

Cheers
Jaaks :XXXX:XXXX:XXXX

PS.  Mita on "menestyva" :??:??
Mielestani on menestyva jos on onnellinen elamansa ja olosuhteidensa  kanssa ja tyytyvainen tekemisiinsa ennen ja nyt :D:D

Cinttu

LainaaAlkuperäinen postittaja Lauruski...en tykkää ajella edes Helsingin keskustassa, niin voin olla aikalailla helisemässä jossain Sidneyssä.
 

No sittenhän meitä on kaks.:D
Onneks meikäläinen tulee paikalle poikakaverin kaa, ni voi sit ehkä nakittaa sen ajaa suurimman osan ajasta:P
Nooh, täytyyhän sitä kai niin hieno taito kuin vasemmalla puolella ajaminenkin opetella, ni voi sit joskus tehä vaikutuksen ihmisiin Englannissa ja... hmm, Swasimaassa??? Serkkutyttö nimittäin kävi kolme kuukautta Swasimaassa ja kun tuli takasi Suomeen, sai risteyksissä kauheita hepuleita "oonks mä ny oikeella puolella, millä puolella mun pitää ajaa!!!" :D:D
Life is too short, don't stress every day, leave your worries behind, go out and play...
- Kai Tracid -