Takaisin Australiaan perheen kanssa

Aloittaja TPK, toukokuu 23, 2016, 04:07

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

TPK

Hei kaikki avuliaat ja asioista tietävät ihmiset. Ajattelin tiedustella jos saisin selkeitä vastauksia muutamiin Suomesta Australiaan muuttamiseen liittyviin kysymyksiin. Kyseessä olisi seuraavanlainen tilanne. Minulla on Australian kansalaisuus, jonka olen saanut syntymällä ja asumalla lapsuudessa Australiassa. Tällä hetkellä asumme suomessa vaimon ja kahden lapsen kanssa. Olemme harkinneet hieman pitempää loma-/tutustumisreissua Australiaan. Ongelmahan on se ettei vaimoni ja muu perheeni ole Australian kansalaisia.
Koska lapsemme ovat alakouluiässä, mietimme voisimmeko saada heidät sinne kouluun esimerkiksi 1/2 lukukaudeksi, jolloin ainakin jonkin verran kielitaitokin karttuisi. Koulun aloitus olisi mahdollisesti joulun jälkeen. Mikäli kouluasia ratkeaisi kivuttomasti, voisimme myös tehdä hieman töitä siellä. Töitä voisimme tehdä joko etänä suomeen nykyiseen työpaikkaan joko minä yksin tai vaimokin osaltaan. Tässä olisi sitten se seuraava kysymysten paikka. Eli tarvitseeko vaimo minkälaista viisumia ja kuinka nopeasti semmoisen voi saada, jos tarvitaan, varsinkaan jos etätyön työpaikka on suomessa? Välttämätön asia ei vaimon työnteko kuitenkaan olisi siellä, voisi vaan hoidella lapsiakin. Itse pitäisin myös mahdollisena että irtisanoutuisin Suomessa olevasta työpaikasta ja siirtyisin Australian työmarkkinoille. Tässä taas on se ongelma että luultavasti tutkintoni (rakennusinsinööri) Suomessa ei ehkä oikeuta suoraan työskentelemään siellä? Mikäli olosuhteet siellä olisivat semmoiset että pitempiaikainen oleskelukin kiinnostaisi, tulisi varmaan vaimonkin (lääkäri) työmahdollisuus ja laillistaminen selvittää siellä. Koska mitään erikoisia siteitä Australiaan ei kuitenkaan ole, olisi myös asumispaikan valinta vielä tehtävä. Lähinnä ajattelin Canberraa, Sydneytä tai Brisbanea, mikäpä ettei välimaastostakin. Mikäli jollain on ollut vastaavanlaisia asioita selvitettävänä, mielellään kuulisin/lukisin niistä.

Silppu

Hieno juttu, että sulla on Aussikansalaisuus. Lapsille sen saa anottua ymmärtääkseni aika kivuttomasti, ja pääsevät siten aussikouluun. En tiedä kuinka kauan prosessi kestää.
http://www.border.gov.au/Trav/Citi/pathways-processes/application-options/descent

Vaimosi voi tulla maahan turistiviisumilla, ja voitte laittaa spouse viisumihakemuksen heti maahan tullessa vetämään. Jos vaimo jää kotiin, niin hän voi samalla yrittää saada lääkäriksi rekisteröitymistä valmiiksi (taitaa olla tiukka testi edessä...). Turistiviisumilla ei saa tehdä töitä, oli ne sitten etätöitä tai ei.

Alla olevan linkin mukaisesti arvioitu aika spouse viisumille on 12-15 kk.
https://www.border.gov.au/Trav/Visa-1/801-

Rakennusinsinöörien tutkinnon hyväksyttämisestä löysin tietoa googlaamalla. Alasi työtilanteesta saatat saada tietoa myös liittymällä Australian suomalaiset FB ryhmään ja kyselemällä sieltä.

TPK

Hei ja kiitos vastauksestasi. Siinä tulikin monta huomioon otettavaa asiaa. Pari kysymystä nousi mieleen, enkä löytänyt niihin vastausta pikaisella googlettamisella. Onkohan eroa mikäli lapsille hakee Australian kansalaisuutta Suomessa vai Australiassa? Näyttäisi siltä että nopein tapa olisi hankkia lapsille ja vaimolle turistiviisumit Suomesta ja perillä Australiassa lapsille kansalaisuushakemus ja passi, tietenkin tarvittavat asiakirjat Suomesta mukaanotettuina ja käännettyinä. Ilmeisestikään kouluun ei pääse Australiassa, mikäli ei ole vielä kansalaisuutta tai siihen oikeuttavaa viisumia? Vielä yksi kysymys tuosta spouse viisumista. Jos on maassa turistiviisumilla ja on hakenut spouse viisumia, pitääkö maasta poistua turistiviisumin umpeutumisen jälkeen, jos ja kun tuo spouse viisumi ei ole tullut?

Silppu

Vastaan vain kysymyksiin joihin luulen tietäväni vastauksen. Turistiviisumilla ei pääse julkiseen peruskouluun Australiassa. Yksityisiin kouluihin voi olla eri säännöt, ja yleensä raha ratkaisee. Julkiseen kouluun pääsee yleensä sen mukaan mihin koulunkäyntialueeseen aluksi kuuluu. Eli ensimmäisellä vuokrasopimuksella/osoitteella on merkitystä kun asettaudutte maahan. Turistisesonki on joulu-tammikuussa, jolloin on vaikeinta löytää asuntoa halutuilta alueilta. Eli ensi vuotta ajatellen, kannattaa jo nyt miettiä asunnon varaamista. Sesonkihinnat turistipaikoissa voivat olla jopa kolminkertaiset.

En ole ihan varma, mutta tietääkseni turistiviisumissa aina lukee, että sitä ei saa muuttaa toiseksi ja saada ns. bridging viisumia. Eli maan ulkopuolelle pitää siirtyä silloinkin kun on turistiviisumi voimassa. Mutta voihan sitä tehdä vaikka reissun Uuteen Seelantiin viisuminhakureissulle. Border.gov.au sivulta löydätte parhaan mahdollisen turistiviisumiluokan. Mitä tulee tuohon itse kysymykseen, niin ellei saa bridging viisumia, niin maasta on tosiaan poistuttava. Mutta eiköhän sitä joku viisumi lääkärille löydy ennen kuin turistiviisumi loppuu.

Mitä asuinpaikan valintaan tulee, niin ihan vain omana puolueellisena mielipiteenä sanon, että Sunshine Coastilta löydätte tällä hetkellä ehkä parhaat edellytykset asettua perheenä maahan. Tänne nimittäin valmistuu Australian suurin yliopistosairaalakeskittymä, ja aivan valtava rakennusprojekti on juuri alkamassa ("Aura" asuinalue n. 50 000 ihmiselle). Lisäksi täällä on aktiivinen nuoremman polven suomalaisyhteisö suomi-kouluineen, hiekkarannoista, sademetsistä ja subtrooppisesta ilmastosta puhumattakaan. Jos muutto Sunshine Coastille kiinnostaa, niin voidaan lisätä teidät Sunshine Coastin suomalaiset FB ryhmään.

vuokko

Minä menin turistiviisumilla ,haettiin partnerviisumia joka astu voimaan kun turisti patty. Eli mun mielstä ei nykyäänkään tarvii poistua maasta jos turistivisan aikana hake toista viisumia ja se myönnetään

RUU

Kyllä turistiviisuminkin haltija voi päästä kouluun. Kouluihin liittyvät säännöt vaihtelevat osavaltioittain mutta Queenslandissa asiaa voi koittaa järjestää näiden ohjeiden pohjalta.
Kun katsotte maksuja, huomatkaa että lukuvuosi koostuu yleensä neljästä 11-12 viikon mittaisesta lukukaudesta (term, osavaltioittain eroja tässäkin).
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates