Lapsiperhe muuttaa Melbourneen

Aloittaja R?yh?, elokuu 10, 2006, 02:48

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

R?yh?

Hei Dunderilaiset!

Kiitos tästä mahtavasta viestitaulusta! Reilun kuukauden olen täällä surffaillut ja löytänyt valtavasti tietoa ja vastauksia mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin. Alun perin etsin tietoa viisumiasioihin, mutta täältä olen löytänyt kaikkeen mahdolliseen ja erityisesti mahdottomiinkin kysymyksiin vastauksia ja hulvattomia viestiketjuja. Kiitos kaikille, jotka ovat kertoneet omista kokemuksistaan ja antaneet vinkkejä ja valmiita linkkejä. Olette kaikki jo korvaamattomien listalla!:god: Ja nyt pistän oman lusikkani soppaan, ja alan hämmentämään muuton ihanuutta ja kurjuutta! Maustakaa mukana minkä kerkiätte!

Mieheni, minä ja lapsemme (5,11 ja 13) olemme viisumisodan lähtökuopissa, papereita haalitaan kasaan ja passikuvat on otettu. Vielä puuttuu käännöksiä yms. Meitä molempia odottaa työpaikka Melbournessa, ja Australialaisen työnantajan avustuksella haetaan Employer Sponsored Visaa, permanent-meiningillä. Ei ole vielä varmaa tietoa, millä lomakkeella liikkeelle lähdetään, sen puolen hoitaa työnantaja, meidän tarvitsee vain lähetellä pyydetyt dokumentit sinne päin. Tai näin se teoriassa menee, saapa nähdä paljonko tulee harmaita hiuksia matkan varrella? Olen kyllä lukenut eri viisumien vaihtoehtoja ja odotan mielenkiinnolla mihin firman vanhat viisumiketut ovat päätyneet. Ovat ennenkin sponssanneet työntekijöitä Suomesta, tosin temporary, mutta kuitenkin uskoisin, että tietävät kuinka homma toimii.

Ihan untuvikkoja ei olla maasta toiseen muutossa, takana on muutto Saksaan yhdeksänkymmenluvun alussa ja vajaa kymmenen vuotta sitten muutto takaisin Suomeen. Tiedämme siis kyllä, että verta, hikeä ja kyyneleitä on tiedossa, ennen kuin kaikki on selvää sekä lähtö- että saapumismaassa. Mutta verrattuna noihin taannoisiin muuttoihin, on tällä kertaa internet todella mahtava väline tiedon hankinnassa ja yhteyden pidossa. Joten vielä riittää positiivista mieltä?:peukkuy

Yritys, johon tulemme, perustaa uuden pienen toimiston Melbournen itäpuolelle, ja sieltä meidän on kehoitettu etsimään asuntoa, niin toimitilat yritetään sitten saada siitä suht.läheltä. Haluamme vuokrata omakotitalon ja ihan mukavan näköisiä ja kohtuu hintaisia siellä näyttäisi olevan, ja jopa riittävän suuria meidän perheelle. Kovasti kiitollinen olisin suosituksista asuinalueista, jotka ovat n. 10-35 km Melbournen keskustasta itään. Mitkä ovat mukavia alueita lapsiperheelle, missä on hyviä julkisia kouluja? Ja onko jotain alueita, mitä kannattaisi ennemminkin välttää? Mukavan näköisiä taloja olemme löytäneet mm. näiltä alueilta: Templestowe, Doncaster, Box Hill, Croydon, Bayswater, Ringwood, Forest Hill ja Warranwood. Onko kenelläkään kokemusta näistä alueista? Onko muita alueita, joita kannattaisi harkita? Entäpä harrastusmahdollisuudet, jos listalla on pianon soittoa, uinti, golfia, balettia ja ratsastusta? Pesäpallon, luistelun ja hiihtämisen voimme lienee unohtaa, vai? Golf-kenttiä näytti kyllä kartalla olevan joka nurkalla, mutta kuinka sinne pääsee pelaamaan?

Kuinkas näillä esikaupunkialueilla sujuu tuo liikenne aamuisin ja iltapäivisin? Eli jos työpaikalle on matkaa 10km, niin varataanko siihen 10min ja kolme varttia? Kokemusta Keski-Euroopan ruuhkista? Ja voivatko lapset turvallisuuden puolesta kävellä kouluun, jos se on lähellä, vai vaatiiko kuljetusta?

Tämmöisiä pohdiskeli,

Räyhä

eevis

Tervetuloa foorumiin, Räyhä! :)

Noista alueista ei tule minulle muuta mieleen, kuin että Box Hillin ratikka tulee sitten kätevästi Victoria Gardensin Ikean ohi matkalla keskustaan... :roue Eli helpot salmiakkikeikat, heh.

Pesäpalloa pääsette ilman muuta halutessanne pelaamaan, Melbournen Suomi-seuran kautta vaikka yhteyttä pesisporukkaan, harjoitukset taisi olla joka toinen sunnuntai (?) Altonassa (eli täysin eri puolella kaupunkia kuin te todennäköisesti, mutta haitanneeko tuo). Laittakaa lisätietoa, kuka tietää pesiksestä enemmän, Tuire? Luistelua voi tietääkseni ainakin huvikseen harrastaa jäähallissa, mutta valmennuksesta en tiedä. Hiihtämistä voi toki harrastaa, mutta muutaman tunnin ajomatkan päässä, vuorilla.

Muihin voinevat kommentoida paremmin tuota itä-Mellua tuntevat, eikun onnea vaan teille viisumiprosesseihin ja sitten muuttovalmisteluihin! :XXXX
Dees - We will bloody bounce back!!!


R?yh?

Eevis,

tiesin, että täältä löytyy porukkaa, jolla on asiat tärkeysjärjestyksessä. Ikean osoitteet ja yhteystiedot täytyy ehdottomasti selvittää ensin. Ja sitten kouluhommat, jos aikaa jää...:D

Nuo harrastukset tosiaan ihan lasten puuhasteluja, ei mitään veren maku suussa valmentajan rääkättävänä. Ja itsekin ilahdun, jos pääsen joskus luistimilla näyttämään lapsille, että kyllä äitikin vielä... Mutta sukset siis kannattaa kuitenkin kirpputorin sijaan raahata mukana?

eevis

Räyhä :D

Juu asiat tärkeysjärjestykseen. :) Mikäli työnantaja maksaa rahdin, kannattaa ehdottomasti ottaa sukset mukaan! Australiassa köyhät golffaa ja rikkaat hiihtää... :hahhaa Eli siis murtsikoita saa kyllä vuokratakin hiihtokohteista, mutta jos saatte omat mukaan, säästätte kyllä minusta mukavasti hiihtoreissukuluissa. Kun niitä tulee muutenkin, mm. vuorelle ajettaessa autoon on pakko vuokrata irrotettavat kettingit renkaisiin. Ei talvirenkaita nääs. :) Ai niin ja noita mainitsemiasi muita harrastuksia voitte aivan varmasti harrastaa, no worries.
Dees - We will bloody bounce back!!!


arixmel

Rayha,
liikenne itaan pain on aika paha siina on muutama pullonkaula, eli koko kaupungin ita osa, lahinna kohta, jossa eastern fwy loppuu..
eli valta ruuhkaaikoihin kaupunkiin tuloa, toinen koko itaosan tukkiva aika on pitkat viikonloput, esim jonkun yleisen vapaapaivan maanataina kaikki tiet jotka tulee itasuunnalta ovat tukossa...jaa miksiko, siella on ihan kivoja rannan patkia jne (esim immeiset menee koko lahden ympari retkelle tms ja tie jatkuu aina kanssalispuistoon (wilsons) asti ...

mutta jos asut siella jossain valmiiksi (noista sinun mainitsemistasi lahioista ei ole mielipidetta) niin liiklenteesta ei ole niin paljoa haittaa,,,oma suositukseni olisi katsoa joku beach side lahio,,,ja sielta talo, toki nissa on hiukan sita ranta lisaa (ohi ajaessa ne nayttaa aika kiireisilta mutta kaveri osti yhden ja han kehui elamantapaa makoisaksi..)..

Dandenong ranges taas on aika kivan vihreeta, (lehmat kumpuisilla laitumilla kuin maitopurkin kyljessa konsanaan) en ole kylla muuta kuin ohi ajanut...

cheers
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

jounij

Nuo Arixmelin mainitsemat rantakaupunginosat sijaitsevat enemmänkin kaakossa kuin idässä ja siellä rannan lähettyvillä niitä ruuhkia minunkin käsittääkseni piisaa. Esim. Croydon taas toisaalta on pikemminkin koillisesssa kuin idässä. Sielläkin olen viettänyt muutaman yön ja ihan viihtyisältä vaikutti. Ruuhkiin en törmännyt, mutta molemmat Croydonin matkani osuivat kylläkin viikonlopulle, joten en pysty todellista kuvaa antamaan.

Lumiketjuja ei vuorille menijän ole pakko vuokrata, sillä voihan ne ostaakin :). Minä ainakin ostin omani ja varmaan yhden vuoden hiihtoreissuilla säästin niiden hinnan takaisin. Hiihtosesonki on sen verran lyhyt, että laskettelukeskukset repivät hissilipuista hintaa noin 2,5 kertaa suomalaisia keskuksia enemmän. Useimmat hiihtokeskukset tosin ovat myös isompia kuin suurin osa suomalaisista keskuksista. Murtsikointi ei maksa muuta kuin kansallispuistoon pääsymaksun, joka Victoriassa viime vuonna oli muistaakseni $28 / päivä / autokunta. NSW:ssä pääsee ainakin vielä tänä vuonna halvemmalla $22 / päivä / autokunta. En ole varma, jääkö Victoriassa yksikään murtsikointiin soveltuva alue kansallispuiston ulkopuolelle. NSW:ssä ainakin on harvoja tarpeeksi lumisia paikkoja, joihin pääsystä ei tarvitsisi maksaa.

Golfia pääsee pelaamaan useilla kentillä, varsinkin kunnallisilla sellaisilla, senkun maksaa kohtuulllisen kenttämaksun ja alkaa pelata. Mitään green cardeja ei tule kukaan kyselemään ainakaan näillä kunnallisilla kentillä.


Tervetuloa Ossilaan myös toivottaen
Jouni
Canberra

riaapa

Hei Räyhä!

Tervetuloa foorumiin!

LainaaAlkuperäinen postittaja Räyhä
Yritys, johon tulemme, perustaa uuden pienen toimiston Melbournen itäpuolelle, ja sieltä meidän on kehoitettu etsimään asuntoa, niin toimitilat yritetään sitten saada siitä suht.läheltä. Haluamme vuokrata omakotitalon ja ihan mukavan näköisiä ja kohtuu hintaisia siellä näyttäisi olevan, ja jopa riittävän suuria meidän perheelle. Kovasti kiitollinen olisin suosituksista asuinalueista, jotka ovat n. 10-35 km Melbournen keskustasta itään. Mitkä ovat mukavia alueita lapsiperheelle, missä on hyviä julkisia kouluja? Ja onko jotain alueita, mitä kannattaisi ennemminkin välttää? Mukavan näköisiä taloja olemme löytäneet mm. näiltä alueilta: Templestowe, Doncaster, Box Hill, Croydon, Bayswater, Ringwood, Forest Hill ja Warranwood. ... Kuinkas näillä esikaupunkialueilla sujuu tuo liikenne aamuisin ja iltapäivisin? Eli jos työpaikalle on matkaa 10km, niin varataanko siihen 10min ja kolme varttia?

Tuo on kyllä tosi hyvä jos asutte työpaikan lähellä, sillä liikenne täällä voi tosiaan olla ruuhka-aikaan aika hiuksia harmaannuttavaa. 10 kilometrin työmatkaan voi mennä vartti tai voi mennä tunti, riippuen mihin suuntaan pitää mennä. Aamuisin kohti keskustaa on hidasta ja taasen päinvastoin iltapäivällä.

Koulujen maineesta minulla on aika vähän kokemusta, mutta nuo alueet Templestowe/Eltham suunnalla ovat kyllä erittäin kauniita. Juuri eilen ajelin työn puolesta sieltä keskustaan, ja talot ovat suht isoja, kuin myös pihat. Maisema on mäkistä, joka tuo mielestäni noille idän kaupunginosille mukavasti luonnetta. Muistelisin myös että muutama Suomi-koulun perheistä asui ainakin vielä viime vuonna Templestowen suunnalla. Lyhyt matka Suomi-kouluun Heidelbergiin!

Lycka till!
Riina

Leokatti

Voin suositella Templestowe/Doncaster -aluetta. Appivanhemmat asuvat Lower Templestowe'ssa ja tykkään alueesta kovasti. Kivan mäkistä kun täällä Perthissä on niin pannukakkumainen olo... tervetuloa Australiaan!
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

arixmel

Joo kylla Jouni oikein oikaisi, itse tulee vain aina ajateltua etta jos se on oikealla puolen  pohjois- etela akselia niin se on idassa...

ja noita Bayside lahioita tuli aina pidettya idassa olevina brb
:nuttu::P
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja arixmel
ja noita Bayside lahioita tuli aina pidettya idassa olevina brb
:nuttu::P

Niin varmaan kaikki paikalliset (mellunmäkeläiset) ja siellä asuneet pitävätkin, mutta Suomessa karttaa katseleva ei ehkä tiedä paikallisia alueiden nimityksiä.


Myötäilee
Jouni
Canberra

Milka

Rayha,

Tiedan erittain hyvin useimmat mainitsemasi lahiot, silla asuin 4 vuotta Warrandytessa, joka on vain muutaman minuutin paassa Templestowesta, Doncasterista ja Warranwoodista. Nykyisinkin tyomatkallani ajan Templestowen ja Doncasterin kautta. Kivoja rauhallisia, lahioita, paljon puita ja isot tontit.

Eipa silla, mikaan mainitsemistasi lahioista ei ole ns. ongelmalahion maineessa. No ehka joillakin osilla Croydonissa tai Ringwoodissa on aiemmin ollut tallaista mainetta, mutta rauhalliselta ja asuttavilta ne minusta vaikuttavat.

Nyt taas haittaa tyot naita harrastuksia, joten jos haluat tietaa enemman naista lahioista, niin kysy pois. Yritan vastata laajemmin parammalla ajalla.

Tervetuloa Melbourneen!

:peukkuy

eevis

Räyhä :D

Ainakin itsestäni on kiva asua junaradan varrella, että voi niitä julkisiakin käyttää, joten jos haluaa vielä lisävaihtoehtoja, voisi vaikka katsella noita Belgrave/Lilydale, Alamein ja Glen Waverley -junalinjojen varrella olevia lähiöitä katsella. Glen Waverleyn (vaikka se onkin myös hieman myös kaakkoon eikä suoraan itään keskustasta) varrella on ainaskin kivoja alueita. Ja golfkenttä. Vai oliko se tennisklubi? En muista enää. :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


chilifinn

Hei Räyhä! :D

Olemme samoissa puuhissa, eli mielenpäällä muutto Melbourneen,  juuri itäiselle puolelle. Puolisoni on siellä asunut ja taannoin lomalla katselimme esikaupunkeja sillä silmällä, että missäs sitä olisi kiva asua. Kulkuyhteydet, maasto, kaupat, koulut ja väestöpohja vaikuttavat ainakin meillä valintaan. Dandenongsilla on isoja korkeuseroja ja kohtalaisen pitkä matka keskustaan. Esim Lilydalen asemalta junamatka keskustaan kestää noin 50-55 min.  Ei mikään pyöräilijän tai kävelijän unelma-alue paitsi jos on kova kunto. Kaunista kylläkin ja tavallisesti hiukan viileämpää kuin lähempänä cityä. Paljon hevosia, laidunmaita, metsää, viinitiloja. Syksyllä ruskan värit...
http://www2.visitmelbourne.com.au/displayObject.cfm/ObjectID.00025455-FC9F-1ECA-A18380C476A900AA/vvt.vhtml

Mainitsemasi Bayswater on tuolla suunnalla. Minustakin siellä on ainakin viihtyisän näköisiä taloja. Tarkempaa tietoa esim täällä:
http://www.travelmate.com.au/Places/Places.asp?TownName=Bayswater_%5C_VIC
http://www.zoomin.com.au/australia/vic/melbourne/bayswater/?place/show&group=28

Esikaupunkeja ja taloja voi katsella myös täältä:
http://www.realestate.com.au/

Opettaja-tuttavamme, joka työskentelee Mitchamissa, mainitsi lapsilla siellä olevan paljon vaikeuksia ja sosiaalisia ongelmia.
Box hill ja varsinkin Springvale ovat etenkin aasialaisten suosiossa.
Kannattaa huomoida asuinpaikkaa valitessa myös kulkuyhteydet. Oheisesta linkistä löydät asemat joille on juna- tai ratikkayhteys. Erittäin kätevää olisi asua radan lähettyvillä!
http://www.metlinkmelbourne.com.au/transport_maps/melb_train_map.php


Itse pidin mm seuraavista esikaupungeista: Blackburn, Mont Albert, Greensborough (melko lähellä Heidelbergiä, jossa suomalainen kirkko), Nunawading oli ok ja siellä on kuulemma iso uima-allas), Wantirnasta tykkään vaikkei radan varrella olekaan (kaunista, kodikasta).  "Knox city":n alue ylipäänsä olisi mieluisa.
Ohessa alueesta enemmän demografista ym infoa:
http://www.knox.vic.gov.au/content.cfm?infopageID=3565
ja erinomainen ostoskeskus:
http://www.knoxshoppingcentre.com.au/display.asp?entityid=1352
 
Melbourne on kuitenkin niin valtavan suuri, että hyviä asuinpaikkoja on pilvin pimein! Me emme ehtineet "bayside" alueille ollenkaan mutta luulen ettemme hakeudu ihan rantaan.

Toivottavasti tästä on jotakin apua.
Tsemppiä!! :peukkuy

Jurttamuori

Moi!

Enpä ole mellulainen mutta lapsiperheellinen kyllä ja vast´ikään muuttanut tänne juurikin sponsoroidulla permanent-viisumilla.

Tuumasin että hämmentäisin soppaa lasten rokotusten osalta. Kannattaa huolehtia siitä, että lapsilla on mahdollisimman ajantasaiset rokotukset ja myös dokumentointi niistä mukana. Sitä kysytään kouluissa ja päivähoidossa. Ainakaan täällä NSW:ssa ei riittänyt, että oli neuvolan printtaama rokotusten lista ja rokotuskortti- paperit piti sitten vielä kiikuttaa lääkärille, jolla on rokotusoikeus, ja hän sitten ilmoitti rokotusten päivämäärät  Australian Childhood Immunisation Register:iin.

Vasta, kun tiedot ovat siellä, voi hakea esim. lasten päivähoidon tukea. Täällä lapset rokotetaan myös meningococcia ja hepatiittiB-tä vastaan. Koulu saattaa myös vaatia"virallisen" aussidokumentin rokotuksista. Eli jos vaan aikaa on, ja halua rokotella muksuja, niin hepB kannattaa aloitella jo siellä (sarja kestää kolme kuukautta).

Tuollaisia nyt tuli mieleen, mutta kysele ihmeessä, jos voin auttaa jotenkin!

Jurttis
On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

R?yh?

Kiitos kaikille vastauksista! Emme siis myykään talviurheiluvälineitä kirpputorilla? Ja jatkamme tästä rohkaistuneena talojen katselua. Lumiketjut on muuten tuttu kapistus Saksan ajoilta. Asuimme parin tunnin ajomatkan päässä Alpeilta, eikä sinne ollut talvella asiaa ilman lumiketjua.

Harkitsimme kyllä myös sitä beachin läheisyyttä. Asumme tällä hetkellä sadanmetrin päässä uimarannasta, mikä tulee olemaan suuri menetys lapsille, kun muutamme. :itkeTulimme kuitenkin siihen tulokseen, että etsimme ehkä kuitenkin vähän rauhallisempaa aluetta ja niinpä suuntasimme katseemme niille kartan alueille, missä näkyy enemmän vihreää eli Yarra Valley Parklandin ja Dandenong Valley Parklandin reunamille. Yarra Valley kiinnostaa myös viinitilojen vuoksi. Ihan niin kuin viiniä ei saisi kaupasta?

Anyway, olemme nyt sitten katselleet taloja, joissa on uima-allas, silläkin uhalla, että töitä se teettää. Mutta niin teettää lasten kuskaaminen rannallekin. Useissa ilmoituksissa luki, että ?pool maintenance included in the price? ja joissakin myös että ?gardener included in the price?. Siis tarkoittaako tämä sitä, että minä makaan bikineissä altaan reunalla coctail-lasi kädessä ja katselen, kun joku hyvän näköinen lihaskimppu leikkaa nurmikkoa, ilman paitaa tietysti?:roue Älkää nyt pilatko iloa sanomalla, ettei se olekaan sellaista kuin elokuvissa! Huomasitteko muuten, että tästä mun päiväunesta puuttui kokonaan ne vettä räiskivät ja kiljuvat kakarat?:pepsodent

Haaveilee,

Räyhä

R?yh?

Jurttis:) Kiitos vinkistä, raahaan koko porukan piikitettäväksi ensitilassa.
Kauanko teillä muuten kesti se viisumin saanti? Mietin vaan, että kuinka pitkää pinnaa tässä vaaditaan, riittäkö puoli vuotta vai meneekö vielä kauemmin? Tiedän kyllä, että on hyvin tapauskohtaista. Työnantaja haaveili saavansa meidät sinne joulu-tammikuuksi, mutta rohkenen epäillä, kun paperit ei ole vielä edes sisällä.

Räyhä

Milka

Rayha,

No niin. Nyt olen ennattanyt kotiin asti ja voin kirjoitella toiden hairitsematta. Ihana kuvitelma sinulla Rayha... Minulla tuossa kuvitelmassa vain olisi shamppanja-lasi taynna Moet:ia. Hmm... Taidan lahtea ostoksille...

Vakavasti puhuen nailla leveysasteilla uima-allas ei juurikaan vaadi kovaa tyota. Kemikaaleja vain joskus taytyy lisata veteen ja tietysti Kreepy Crawly on must. Siita onkin ollut juttua joskus aikaisemmin. Mutta puutarha sitten taas vaatiikin hoitoa ja nurmikkoa saa leikata vuoden ympari, joten ajatukseni palaavatkin taas siihen teidan pihalla pyorivaan lihaskimppu puutarhuriin ja shamppanjaan...

Jos nama Yarra-joen laheiset vihreat lahiot kiinnostaa, niin todellakin Templestowe, Warrandyte, Wonga Park, Warranwood ovat kivoja luonnonlaheisia paikkoja. Mina viihdyin alueella erittain hyvin ja en olisi Warrandytesta muuttanut, jos emme olisi haluneet vahan enemman maata ymparille, ja budjetti ei meilla riittanyt Wonga Parkin hintoihin. :itke. No en nytkaan asu kuin 5 minuutin matkan paassa ja usein tulee kaytya Warrandyten kahviloissa ja taidemyymaloissa...

Jos junarata on  tarkea, niin kannattaa vakavasti ajatella Riinan mainitsemaa Elthamia. Erittain luonnonlaiheinen asuinlahio Yarra-joen lansipuolella, lahella Templestowea. Noin 40min junamatka keskustaan.

Doncasterissa on muuten paljon uusia toimistotiloja vuokrattavana. Silloin ei teidan tarvitse ruuhkista valittaa, silla varsinaiset liikenne ruuhkat alueella ovat vasta Eastern Freewaylla keskustaan mennessa.

Kouluista en valitettavasti osaa sanoa juuri mitaa, kun ei ole kokemusta. Ai no meidan entisten naapureiden muksut kavivat julkisissa kouluissa Warrandytessa (seka ala ja yla-asteen etta lukion). Heilla olisi ollut varaa lahettaa lapset yksityisiinkin kouluihin, mutta vanhempien mielesta lahikoulut olivat erittain korkeatasoisia ja heidan mielesta alueen yksityiskoulut eivat olisi voineet tarjota heidan lapsille mitaan parempaa.

R?yh?

Kiitos Milka
Ja tosi hyvä, että mainitsit sen shampanjan, etten mene nolaamaan itseäni jollain tavisten halvoilla drinksuilla! Siis tyylillä, edes nämä haaveet:P

Mutta ihan vakavasti alan aina vaan enemmän kallistua tuohon Yarra Valleyn läheisyyteen, ja jos siellä on myös toimistotiloja, niin hommahan alkaa kuulostaa ihan liian hyvältä:sormetr Tietysti julkiset kulkuvälineet helpottaa myös kulkemista, mutta auto varmaan kuitenkin on välttämätön kapistus. Kuvittelisin, että työmatkat hoituu autolla, ja jos keskustaan mielii, niin sitten voi parkkeerata lähimmälle juna-asemalle ja hypätä junaan, niin ei tarvitse kiristellä hampaita parkkipaikkojen etsinnässä. Näin taannoin Saksassa teimme, kun Müncheniin oli tunnin matka junalla.

Räyhä

Jurttamuori

Räyhä,

me saimme permanent residencyn supernopeasti- saatuani työnantajani sponsoroinnin lähetin paperit- 4.4. ne olivat ausseissa, ja 3.5. meillä oli jo viisumi!  :o :XXXX :o

Tähän varmaan vaikutti muutamakin seikka-

Kätilöistä on tosi kova pula täällä, joten meidän viisumit kai käsitellään nopeasti muutenkin. Työni piti alkaa aika pian sen jälkeen, kun vasta pääsimme hakemaan viisumia. Niinpä laitoin Immigration Officeen e-mailin jo ennen hakemuksen lähettämistä, jossa pyysin, että viisumini käsiteltäisiin tuo päivämäärä mielessä pitäen. Ja sitten pari viikkoa hakemuksesta kyselin perään, että mikäs on tilanne... Olin myös tarkkaan huolehtinut, että hakemuksessa olivat KAIKKI vaadittavat dokumentit KAIKILLA vaadituilla kielillä ja LUKUISILLA leimoilla varustettuna  :pepsodent

Ja olinpa vielä lajitellut ne niin, että olivat viisumihakemuksen kysymyksiä vastaavassa järjestyksessä, kukin ryhmä omassa pikku nipussaan, taisivat vielä olla omissa muovitaskuissaankin (hakemuksella painoa 438g). Oli nääs kova hinku päästä tänne ja aikaa näperrellä papereita! Kai ne sitten ajattelivat että hullu akka, laittelee tällaisen hakemuksen ja kyselee perään jatkuvasti, päästetään se äkkiä maahan...

Ja sitten vielä vaikutti se, että kävimme lääkärintarkastuksessa ENNEN kuin hain viisumia. Yleensä kai viisumia haetaan ensin, täältä lähetetään teille lääkärintarkastuslomakkeet, ja sitten käytte Panel Doctorilla ja lähetätte lomakkeet tänne, jolloin viisumihakemuksen käsittely jatkuu. Minä kysyin siinä ekassa mailissani, voisinko käydä jo valmiiksi Panel Doctorilla ja lähettää tulokset hakemuksen mukana, sain lomakkeet sähköpostitse ja luvan toimia näin. Kuopiossa on muuten hyvä Panel Doctor (ja edullinen), jos saa mainostaa.

Mutta summa summarum, me saatiin viisumi ilmeisesti poikkeuksellisen nopeasti (vieläkin pelkään että joku kohta tulee ja sanoo että hei, menkäähän takaisin, ei tänne noin vaan päästä). Suosittelisin lukemaan tarkkaan, mitä papereita vaaditaan, koska on varmaan kurjaa lähettää papereita sitten jälkikäteen.

Viisumimuisteloissa,

Jurttis
On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

R?yh?

Jurttis :) Samaa taktiikkaa olen ajatellut käyttää, eli kaikki dokumentit jämptisti käännettynä ja kopioituna, niin ei tule ylimääräisiä viivästyksiä sen takia. Ajattelin, että auttaa asiaa, kun näkevät, että huolellisia ja tarkkoja ihmisiä ollaan ja tosissaan asialla. Tuota lääkäriin menoakin mietin, että voisko kuitenkin käydä jo valmiiksi, vaikka ohjeissa nimenomaan lukee, että ÄLÄ mene ennenkuin niin pyydetään tekemään. Muutenhan tosiaan se anomus lojuu sen aikaa jossain virkailijan pöydällä, kun me vasta varaillaan aikaa tohtorille. Täytyypä alkuviikosta vielä kysäistä meidän yhteyshenkilöltö ausseissa tästä asiasta.

Kuinkas muuten ne certified copies, kopiointiliikkeestäkö mä saan semmoisen leiman englannin kielellä papereihin? Lähetitkö muuten kääntäjälle alkuperäiset paperit vai kopiot? Vähän hirvittäisi laittaa kaikki alkuperäiset ainakaan postissa, jos vaikka sattuvat katoamaan... Muuten alkaakin olla paperit kasassa, tosiaan pitäis vielä kopioida ja käännättää.

Mun miehen työ on myös siellä demand listalla, niin voisi kuvitella, että se jouduttaa asiaa. Aamulla juuri puhuimme tulevan pomomme kanssa, ja rauhoitteli meitä sanomalla, että no worries, täällä on kato ennenkin tehty näitä hakemuksia, ollaan jo vanhoja konkareita jouduttamisessa.:roue Siinä mielessä on helppoa, kun ei tarvitse itsekseen pähkäillä näitä anomuksia ja byrokratiaa.

Koulujen nettisivuilla oon surffaillu ahkerasti viime päivinä. Mutta näyttäis, että niihin pääsee myös vierailemaan sitten kun on paikan päällä, niin on sitten helpompi päättää. Ihan on julkiseen kouluun ajateltu laittaa. Mitenkäs teidän lapset? Meillähän sitten nuorimmainen aloittaisi koulun siellä, kun täyttää talvella kuusi. Kuinkahan noiden isompien kanssa, toinen menee nyt viidennelle ja vanhin seiskalle. Menisivätkö siellä kuudennelle ja kasille? Eikös secondary ala seiskaluokalta? Vaikka näistähän varmaan voi myös keskustella koulun edustajien kanssa.

Pohdiskelee,

Räyhä

Jurttamuori

Räyhä,

kun se oliskin niin helppoa, että saisit kopiointiliikkeestä leimat...:nuttu:

Siis. Lähetä kääntäjälle alkuperäiset paitsi jos se suostuu kääntämään kopioista. Minun kääntäjäni suostui, joten ei tarvinnut lähettää alkuperäisiä. Ja varmista, että hän leimaa käännökset myös.

Jokainen paperi, suomenkielinen ja kopio, jonka viisumihakemukseen laitat täytyy olla certified true copy, ja sen leiman saat ymmärtääkseni vain maistraatista. Eli menet maistraattiin, viet kaikki alkuperäiset mukanasi JA niiden kopiot, ja sitten virkailija kirjoittaa kopioihin- joka paperiin erikseen-  englanniksi että joo, tosi on, ja ne kopiot allekirjoittaa sitten notaari. Varaudu siihen, että saatat joutua selittämään, mitä kaikkea kopioon pitää kirjoittaa (päivämäärä, maistraatin osoite, puh.nro ja mitä kaikkea siihen vaadittiinkaan, tarkista visahakemuksen ohjeista).

Jyväskylässä laskutettiin 2e/paperi, eli hintaa tuli tuolle puolen kilon viisumihakemukselle ihan kivasti. En tiedä, mitä teidän maistraatti laskuttaa, kysäise sieltä!

Ajan, rahan ja hermon säästövinkki- kysy kääntäjältä, josko hän voisi jo valmiiksi laittaa tuplakappaleet käännöksistä leimoineen (siis kääntäjän leima), jolloin säästyt niitten oikeaksi todistamiselta. Saattaa laskuttaa extraa mutta voipi olla että kuitenkin säästät, riippuen tietysti maistraatin hinnoista.

Viisumihakemuksen ohjeissa sanotaan, että älä laita originaaleja (mitä nuo kääntäjän paperit sitten olisi tietysti), minä laitoin pari niitä kuitenkin ja kirjoitin lisätietoihin "originals provided when applicant has another original" tai jotain vastaavaa... Maistraatista saa myös virkatodistukset, joita tarvitsette (proof of name, parent´s name, marriage, divorce... ja osoitetiedot viimeisen kymmenen vuoden ajalta, jotka myös tarvitaan viisumiin).

Voi tuska, I feel your pain, on aika tuoreessa muistissa tuo lomakerumba. Mutta toisaalta, maistraatin tädit alkoi jo vilkuttelemaan kadulla viime keväänä, tulivat tutuiksi...

Koulu kannattaa mielestäni valita vasta paikan päällä, me etsittiin ensin asunto ja sitten vasta ilmoitin pojan sen alueen kouluun. Nuo Mellunmäkeläiset osaa varmaan paremmin neuvoa luokat yms, kun ne on täällä NSW:ssä erilaisia. Minun poika (6v) aloitti yhdistetyltä kindergarten/1. lk ja on sopeutunut kohtalaisen hyvin... mitä nyt ei aina muista, että pitää istua ja olla hiljaa eikä voi leikkiä ja ottaa nokosia (reppana oli vielä päivähoidossa vielä kun lähdettiin).

Toivottavasti oli apua,

Jurttis
On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

R?yh?

No niin, Jurttis, tämähän alkaa kuulostaa tosi hauskalta:itke... Vaan eipä hätää, olen henkisesti valmistautunut juoksemaan edestakaisin. Virkatodistukset mulla jo onkin. Enpä olisi itse hoksannut maistraattiin mennä kopioitteni kanssa, kiitos neuvosta!

Räyhä

chilifinn

Ohessa pari vinkkiä mistä löytää juttua Melbournen asuinalueista ja muustakin:
http://www.melbourne.vic.gov.au/info.cfm?top=91&pg=866

Täällä on tietoa muuttamisesta Australiaan ja voi vertailla kätevästi isoimpien kaupunkien ominaisuuksia:
http://www.livingin-australia.com/

Ostinpa vielä netistä tietokoneelle ladattavan kirjankin Melbournen asuinalueista. Oli jopa hyvä ja mielenkiintoinen, tarjoten tilastoja talojen keskihinnoista (ajantasalla?), asuinalueiden rikollisuudesta, eri alueiden "crime hot spots", kouluja paremmuusjärjestyksessä, esimerkkeinä ajallisia etäisyyksiä keskustaan autolla & junalla yms. Myös esim huumetilanne ja asuntomurrot suhteutettuna Melbournen keskiarvoon ovat nähtävissä taulukkomuodossa.
Jos joku muu päätyy tämän hankkimaan niin muista tallentaa se koneelle. Emailiin tuleva file on ladattavissa vain määräajan. Niin ja tämä ei ole maksettu mainos vaan ihan vain vinkki, että ihan asiallinen opus.  ;D
http://www.livingin-australia.com/reportmelbourne.htm

Erityisen ei-sopivina lapsiperheelle jäivät mieleen koko city of Maribyrnong, jossa Footscray mainitaan kovien huumeiden keskuksena. City of Brimbank mainitaan yhtenä vähiten vauraana alueena, erityisesti Sunshine. Alueella on myös naisvankila. City of Greater Dandenong ei myöskään vaikuta unelma-alueelta.
Aiempaan keskusteluun viitaten Frankston North mainittiin rikollisuuden suhteen keskivertoa huonompana alueena. Frankstonin eteläosaa kuvataan sanoilla up-and-coming... 

Erityisen miellyttäviä ja vähemmän rikollisuuden vaivaamia näyttivät olevan mm
City of Knox, City of Manningham, City of Whitehorse, Shire of Nillumbik.

Toki siellä oli muitakin kivoja alueita ja joillakin alueilla yksi esikaupunki saattoi tahrata muutoin oikein "hyvää" aluetta. Minä nyt nostin muutamia kohtalaisen lähellä keskustaa olevia näytille.
Ajattelin että voisi nostaa tämän aiheen ja poimia joitakin mainintoja ostamastani opuksesta muidenkin iloksi ja mahdolliseksi hyödyksi. Enempää en uskalla referoidakaan ja jos tässäkin on liikaa niin voin toki poistaa viestin, jos se teidän mielestänne on epäasiallinen tai tuo virheellistä tietoa.

eevis

chilifinn :)

no eihän tiedonhakumahdollisuus voi olla pahasta, ne joita kiinnostaa voivat tutustua noihin linkkeihin ja saada niiden kautta toisenkäden mielikuvaa alueista kuten täältä foorumistakin.
Dees - We will bloody bounce back!!!


Milka

Saatan taas saada eraan kanssa kirjoittajan kimppuuni, mutta senkin uhalla vastaan. Tuosta Chilifinnin listasta voin omasta puolestani suositella melkeinpa kaikkia City of Manningham ja City of Nillumbik asuinalueita lapsiperheille. Ne ovat ns. vihreita asuinalueita paljon puita ja puistoja ja tavallista isommat tontit ja pihat, ei paljoa rikollisuutta ja suht lahella keskustaa.

R?yh?

Hei Kaikki!

Siitä on tosiaan vierähtänyt yli kahdeksan kuukautta, kun meidän perhe päätti muuttaa Melbourneen. Paperisota on ollut mahtava ja hermot on ihan melkein meinannu mennä muutaman kerran ;) Mutta eipä mennyt hukkaan kova työ: meidän perheelle on tänään myönnetty permanent visa subclass 121!! Ei ole riemulla rajaa :pepsodent :pepsodent :pepsodent!! Ei muuta kuin passit kohti Berliiniä ja simapullo esiin! Kippis ja hauskaa vappua kaikille!!! :XXXX

Riemuitsee,

Räyhä

Jaaks

Onneksi olkoon Räyhä  :XXXX ja hyvää Vappua teillekin.

eevis

Hohoo, vau miten upeita uutisia, Räyhä!!! Onneksi olkoon ja Wappuja sinne kans! :XXXX :XXXX
Dees - We will bloody bounce back!!!


RUU

Haa, onnitteluja Räyhä & co:n syliin kippaan myös minäkin täältä 'little country town'ista! Tervetuloa sekaan!  :XXXX
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Leokatti

Onnea onnea ja viimeistä Vappua Suomessa  :XXXX
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Jurttamuori

ONNEA RÄYHÄ & FAMILY!!  :XXXX

Se on se paperisota kaiken tämän arvoista! Innolla odottelen teidän perheen fiiliksiä kunhan pääsette tänne Down Under!

Toivoo Jurttis  :)
On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

chilifinn


Zara

Onnea vaan Rayha ja perhe minunkin puolestani!
Ja ilmoittele sitten ihmeessa, minne pain Melbournea lopulta asetutte!
Kiva, jos saadaan suomalaisia tanne Melbournen itaosiinkin! Itse asun
talla hetkella Ferntree Gullyssa.  :)

R?yh?

Kiitos kiitos kaikille! :D Nyt kun juhlahumu on väistynyt, jatkuu laatikoiden pakkaus. Ja jollain konstilla pitäisi saada talon ostajan nimi paperiin 8). Tänään taas yksi näyttö, löytyisipä jo ostaja, niin pääsisi sitten varaamaan lentolippuja. Pitäkää peukkuja :peukkuy niin päästään Suomen kesää pakoon Melbournen talveen...

Innoissaan,

Räyhä

Kaitlin

Mahtavaa Räyhä & family!! Hienoja uutisia! Alkaa ihan kutkuttamaan itseäkin kun ajattelee että se voisi vaikka joskus olla mahdollista!!

Tuo 8kk meilläkin on ajatuksissa miniminä saa nähdä miten lähelle oikeasti toteutuu. Toivottavasti löytyy ostaja meidänkin kämpälle sitä ennen!! Pakkaamista ei vielä edes uskalla ajatella. Kunhan nyt päästään tästä maallisesta tavaramerestä eroon jotenkin :O

Ilmoittele välillä miten teillä homma etenee!

:peukkuy :peukkuy :peukkuy

Kati &co

R?yh?

Meillä on huomenna autotallikirppis, jossa myydään kaikki mikä vielä myytäväksi kelpaa. Laitettiin vaan sähköpostilla työkavereille, tutuille ja tuttujen tutuille jonkinlainen lista siitä, mitä myyntiin tulee. Lisäksi lapset vei kouluun kavereille ja opettajille tulostetun listan. Menestys on ollut nyt jo mahtava, olen myynyt eilisen ja tämän päivän aikana lähes puolet tavaroista niille, jotka eivät malta odottaa huomiseen :D Toivottavasti loput menee huomenna :peukkuy Vieressä odottaa roskalava, johon on jo kaikki rikkinäinen roju ja roska kerätty. Maanantaina pitäisi siis olla jäljellä vain ne tavarat, mitkä todella lähtevät mukaan. Aloitin tavaroiden lajittelun alkuvuodesta tehden aina iltaisin ja viikonloppuisin ja viimeiset viikot olen tehnyt tätä kokopäiväisesti(jäin jo pois töistä). Verta, hikeä ja kyyneleitä on tarvittu. Pahinta on lapset, jotka tonkivat jo lajiteltuja tavaroita ja kuskaavat niitä takaisin huoneisiinsa. (Tää oon mun kaikista rakkain barbi....vaikkei sillä ole edes päätä enää)  :nuttu: Kova urakka on ollut, mutta tietysti nyt hymyilyttää, kun alkaa olla valmista ja passitkin on jo berliinissä.

Räyhä

Jouko

Voin vain muistella sitä miten olimme itse samassa tilanteessa sekavin tuntein v-89, uskon että suurin osa siirtolaisista osaa eläytyä osaanne, tsemppiä. Toinen vaihe on se kun lentokone repäisee uudet Aussi siirtolaiset irti suomen kamarasta ja pitkä matka uutta kotimaata kohden alkaa... :peukkuy


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

R?yh?

Kaikillle niille, jotka yrittävät päästä tavaroistaan eroon ennen muuttoa voin vain suositella tuota autotallikirppistä tai vastaavaa omassa pihassa. Ei tarvinnut kuskata tavaraa sen kauemmas, pikkuhiljaa roudasin tavaraa autokatokseen sitä mukaa kun niitä lajittelin. (Tämä tietty onnistuu lähinnä omakotitalossa asustavilla). Kun kaikki oli kasassa ilmoittelin työkavereille ja lasten kouluihin, hoitipaikkoihin ja naapureille. Puskaradio hoiti loput ja meillä kauppa kävi tosi mahtavasti. 95% tavaroista meni tunnissa, riesaksi ei jäänyt kuin pakastin ja piano, niistä laitoin vielä erikseen myynti-ilmoitukset, jospa vielä joku innostuisi ne ostamaan. :peukkuy

Menestyksestä hämmästyneenä,

Räyhä

skab


Viisumiasiat selvisivät tuossa helmikuussa 2007 ja matka ausseihin koittaa tänä vuonna - muutaman kuukauden päästä alkusyksystä. Ajattelimme ottaa vielä irti yhden kesäloman verran Suomen suvea. Muuttoa ennen on tosin paljon, paljon tehtävää. Siispä toimeksi.  :)

Dunder tarjoaa todella tuhdin paketin oz-tietoutta. Ennen kaikkea paikallinen tietämys Melbournesta kiinnostaa, koska olemme muuttamassa seudulle (minä, vaimo ja 1-vuotias tytär). Kävimme 2005 tammikuussa ossilan kierroksella ja missasimme oikeastaan kokonaan nuo Melbournen itäiset osat. Mieleen jäivät tuosta matkasta Fitzroy, St. Kilda ja Williamstown + keskustan alueet.

Ajattelimme käyttää muuton apuna paikallista relocation-firmaa, joka avustaisi vuokra-asunnon etsimisessä ja järjestelisi käytännön välttämättömyyksiä. Tuumimme että tämä helpottaisi asettumista ja vois keskittyä työn etsintään. Onko kellään kokemusta moisista firmoista? Entäpä kuinka paljon on mennyt aikaa hommata uusi koti ihan omin voimin?

Olen jo lähettänyt hakemuksia pariin firmaan ja laittanut viestiä valikoimilleni rekry-agenteille. Dunderista löytyi muuten hyvin tietoa resumen valmisteluun, mitä aion ehdottomasti hyödyntää. Saa nähdä miten muuton jälkeen hommat lähtee käyntiin sitten paikan päällä. IT-alan työmarkkinat tuntuvat olevan hyvässä jamassa.  :peukkuy

Tämä ossilan muuttoprosessi on kestäny meillä aika pitkän aikaa - vähintäänkin jo pari vuotta. Varsinaiseen hakemukseen tosin meni tyypilliset 8kk. Positiivisena asiana tässä kuukausien kuluessa olen huomannut netissä olevan ossila-tidon sekä tiedon määrän että laadun kasvamisen. Ns. Web 2.0:n tyylisiä palveluita alkaa olemaan enemmän ja enemmän (mashupit, kuten vaikka google mapsin hyödyntäminen domain.com.au:ssa). Wikipedian Melbourne tietous on kasvanut hyvää vauhtia. Lisäksi myös immi tarjoaa palveluita jo aika hyvin netissä (onhan se tosin välillä kankeeta).  :D

Onneksi olkoon Räyhälle paperisodan voittamisesta!

R?yh?

Skab, aina on mukava kuulla, kuinka muilla edistyy! Täytyy sanoa, että itse jaksan ihmetellä, kuinka rohkeaa porukkaa sitä löytyy, kun uskalletaan lähteä noin kauas etsimään töitä paikan päältä :god: Itse olen ollut aivan hermona tämän järjestelymylläkän kanssa, vaikka yksi tärkeimmistä asioista, ne työpaikat, on olleet alusta asti selvät. Meidänkin sukulaiset ja tuttavat päivittelevät rohkauttamme lähteä, mutta kerron sitten aina, että mikäs tässä on lähtiessä, ette kuulkaa tiedä kuinka paljon porukkaa lähtee ilman varmaa tietoa työpaikasta. Taidan yrittää tällä itselleni vakuuttaa, että tämä on ihan pikkujuttu tämä maailman toiselle laidalle muuttaminen :D

Räyhä