Veroilmoituksen teko, tuloja Suomesta

Aloittaja Anssi, elokuu 14, 2013, 22:27

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Anssi

Moi,

Olisikohan jollain Suomesta muuttaneella vielä tuoreessa muistissa, mitä tässä tapauksessa laitetaan Australian veroilmoitukseen. Muutin siis Brisbaneen Helsingistä 7.1.2013 ja viime vuoden puolella olin Suomessa normaalisti töissä suomalaisessa firmassa. Australiassa menin heti paikalliseen yritykseen töihin.

Tyhmänä kuvittelin, että Aussiverotus menisi saman säännön mukaan kuin Suomen, eli yli 183 päivää Australiassa australialaisen työnantajan palveluksessa -> Suomen verottaja ei verota, mutta veroprosentti tulee Suomen+ulkomaan tulojen mukaan.

ATO:n sivuilla on kuitenkin ihan saakelisti juttua tästä ulkomailta saadusta palkkatulosta. Olen ATO:n laskurin mukaan resident Australian verotuksessa, joka ei helpota tilannetta. Aussityönantaja on verolaskurin mukaan pidättänyt palkasta ennakkoa sen veroprosentin mukaan, joka minulla olisi, jos tienaisin tätä aussipalkkaani koko vuoden. Tämä kelpaisi minulle ihan hyvin, samoin kuin se, että menisi tuolla Suomen metodilla. Ei kai se niinkään voi mennä, että ATO:n veroprosentti laskettaisiin vain Australiassa verovuonna tienaamistani tuloista (se tosin kävisi minulle enemmän kuin hyvin)? ATO:n sivuilla on kyllä tuollainen laskuri, joka muuttaa tax-free thresholdia sen mukaan, montako kuukautta on ollut resident.

Mihin ruutuun ja lomakkeeseen olette Suomesta saadut palkkatulonne kirjanneet? Kyse ei ole nyt mistään parista tonnista, joten en viitsisi lähteä yrittämään tyyliin:"no eihän niitä tuloja ollut paljon mitään".

Luonto ei meinaa taipua maksamaan tästä ilosta satasia jollekin kirjanpitäjälle.

Kiitti mahdollisista vastauksista.


Plonk

Ei nyt varsinaisesti omakohtaista kokemusta, mutta verokarhun ja -kengurun  8) kesken on solmittu verotussopimus vuonna 2006:
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20061208Austra/Australian_verosopimus_suomi.pdf

Siinä todetaan mm. (sivulla 19): "Jollei Australiassa kulloinkin voimassa olevasta lainsäädännöstä, joka koskee muussa
maassa  kuin  Australiassa  maksetun  veron  vähentämistä  Australian  verosta,  muuta  johdu
(sikäli kuin tämä lainsäädäntö ei vaikuta tässä esitettyyn yleiseen periaatteeseen), vähennetään
Suomen  vero
,  joka on Suomen  lainsäädännön perusteella  ja tämän sopimuksen  mukaisesti
suoritettu joko välittömästi tai vähennyksenä Australiassa asuvan henkilön Suomessa olevasta
lähteestä saamasta tulosta, siitä Australian verosta, joka on suoritettava tästä tulosta."

Jos siis olisit asunut Australiassa australialaisen verovuoden alusta (1. heinäkuu 2012) lähtien, niin verottaja ottaisi huomioon sinun "global income" sekä siitä maksetut verot tuon sopimuksen mukaisesti. 

Suomen verottajahan ei enää verota 7.1.2013 jälkeen saaduista tuloista (vaikka veroilmoitus on tehtävä - siis veroehdotus tulee - kai kolmena muuttoa seuraavana vuotena).

Missä meinaat olla töissä 1.7-31.12.2013? Ausseissahan on tällöin uusi verovuosi ja Suomessa toinen puolikas menossa.

(Jos ja )kun jatkat Ausseissa, niin onkohan sinulta pidätetty liikaa veroa ATO:n toimesta, koska tammi-kesäkuu 2013 oli loppupuoli viime verovuodesta?

Yksi (amatöörin) tulkinta voisi olla se, että vuoden 2012 verotus Suomessa on tehty, ja koska et työskennellyt enää Suomessa vuonna 2013, niin verokarhu ei ole kiinnostunut enää sinusta. Verokenguru taas havaitsee, että olet ollut viime verovuonna "tax resident" 7.1 - 30.6.2013, joten työnantaja on pidättänyt liikaa ennakkoja, jotka palautetaan.

Jos jotain Suomen tuloja merkitset, niin ehdottomasti myös Suomessa maksetut verot mukaan! (Taitaa nimittäin olla niin, että jos maksat liian vähän veroja niin ne kyllä peritään, mutta ylimääräisiä veroja ei välttämättä palauteta tällaisen kahden verottajan tapauksessa). Verotus Suomessa ja Australiassa lienee riittävän lähellä toisiaan, joten lopputulema sinun kukkarossa voi olla sama riippumatta omasta ilmoituksestasi.

Että tämänlaisia arveluja tällä kertaa...

RUU

Yleisesti ottaen tulot ilmoitetaan molempiin maihin paikallisten verovuosien mukaan, ja verot lasketaan paikallisen kaavan mukaan.
2012 Suomessa saaduista tuloista on verotettu mita on, ja Suomen vuoden 2013 verotushan tulee vasta 9 kk kuluttua tehtavaksi ja siina sinulla kotimaiset tulot (lienevat) 0 e.
Aussiverotuksessa ilmoitat heinakuu 2012 - kesakuu 2013 kertyman kokonaan, eriteltyna maakohtaisesti. Sen jalkeen katsotaan verokertyma, jos Australian taulukon mukaan sinun pitaisi maksaa lisaa, tama erotus peritaan Australiassa. Todennakoisesti tilanne on kuitenkin painvastainen: olet paatynyt maksamaan enemman. Tassa tapauksessa Australiassa ei kuitenkaan taida olla odotettavissa palautusta tuon erotuksen osalta (paremmin tietavat korjatkoon tiedon).

Veroagentit Brisbanessa maksavat $100 ja siita ylospain per veroilmoitus. Se on halpa hinta sille, etta saat asian tehtya oikein. Kulun voi vastaavasti vahentaa tulevien vuosien verotuksessa.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Anssi

Kiitti vastauksista,

Yhteen tax agentiin otin yhteyttä, katsotaan miten etenee.

Tuota verosopimusta olen itsekin pähkäillyt. Siellä sanotaan työtulosta (14 Artikla) näin:
LainaaJollei 15, 17 ja 18 artiklan määräyksistä muuta johdu, verotetaan palkasta ja muusta
sellaisesta hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa epäitsenäisestä työstä, vain
tässä valtiossa, jollei työtä tehdä toisessa sopimusvaltiossa. Jos työ tehdään tässä toisessa
valtiossa, työstä saadusta hyvityksestä voidaan verottaa siellä.

Käsitän tuon niin, että koska asuin Suomessa tienatessani nuo rahat niin niistä verotetaan vain Suomessa. Suomeen tosiaan pitää ilmoittaa myös ulkomaantulot, koska ne vaikuttavat veroprosenttiin.

Australiassa tilanne on ehkä eri (eli ulkomailla asuessaan (183 päivän sääntö) ansaittuja palkkoja ei huomioitaisi mitenkään Australian verotuksessa), joka tarkoittaisi meikäläiselle mojovia palautuksia. Perustan tämän arvauksen siihen, että täällä voi maasta "pysyvästi" häipyessään jättää veroilmoituksen ennen verovuoden loppua, eikä ATOa sen jälkeen kiinnosta vaikka sinä verovuonna saisi miljardin palkkaa, kunhan se tulee ulkomailla ulkomaiselta työnantajalta.