Australian Viestitaulu

Perillä

Tervehdys Intiasta, jossa kuukin on kuumempi. Vai johtuukohan se siitä, että täällä ei ole tapana liikuskella julkisilla paikoilla shortsit jalassa?

Kuten aiemmassa Matkasuunnitelma; kommentteja kaivataan (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3443.msg36377#msg36377) -keskustelussa sovittiin, lupasin joskus pitää dunderilaisiin yhteyttä täältä Bengalurusta käsin. Tässäpä sitten muutama ensimmäinen kommentti.

Matka tänne sujui taysin kommelluksitta. Tullistakin paasin ulos ensimmaisten joukossa, silla matkalaukku tuli liukuhihnalta jo kolmantena. "Auttajia" riitti kentällä, eikä heistä meinannut päästä eroon millään, vaikka kerroin heti suoraan, ettei minulla ole vielä paikallista rahaa hankittuna. Ulkomaalaisille ei nimittäin myydä intialaista valuuttaa Intian ulkopuolella. Auttajat eivät tästä tuntuneet olevan moksiskaan, vaan ohjasivat minut väkisin jonkin rahanvaihtokojun luo ja ehdottivat, että hankin rahaa siitä. Kieltäydyttyäni sain viimeinkin jatkaa kentältä poistumistani omassa rauhassa.

Tämän 7 miljoonan asukkaan kaupungin lentokenttäterminaali on pienempi kuin 330 tuhannen asukkaan Canberrassa ja todella remontin tarpeessa. Ruuhkaa oli vastaavasti, vaikkeivat läheskään kaikki kaupungin asukkaat varmaan koskaan tule lentämään. Matka kentältä asunnolle oli aika hiuksia nostattava kokemus: parhaillaan mitä erilaisimpia kulkupeleja tuli vastaan molemmin puolin tietä. Ei sitä voinut nauramatta katsella, vaikka tosiaan hieman hirvittikin. Kuskit onnistuvat jotenkin kommunikoimaan keskenään tyytyttelemällä, että varokaa kaikki - täältä minä tulen.

Ensimmäisen yön majapaikka vastasi laadullisesti jotain halvinta koskaan kokeilemaani pikkukylän motellia Ossilassa, kuten vaikkapa eräs Boggabillassa QLD:n ja NSW:n rajalla oleva. Boggabillassa ei kuitenkaan ole heti ikkunan takana viemäriveden puhdistuslaitosta, jonka hajusta aiemmin paikalle saapuneet kolleegani joutuivat kärsimään, ennen kuin paikan omistajat tulivat paikalle ja täyttivat kaikki kaapit naftaliinilla ja huoneet muilla "mukavan" hajuisilla hajusteilla. Siivokin oli kuulema ollut hirveä ennen kuin omistajat olivat lähtöuhkausten siivittämänä siivonneet paikat jokseenkin siedettävään kuntoon. Sukat kuitenkin tuntuivat paikoitellen tarttuvan lattiaan kiinni, eli siivous ei ollut onnistunut aivan täydellisesti.

Kollegaani olivatkin jo ennen minun saapumistani päättäneet, että vaikka tällaisessa luukussa saattaisi pari viikkoa mennäkin, niin se ei kuitenkaan ole kelvollinen asunto pidemmäksi aikaa, ja olivat jo etsiskelleet valmiiksi uuden entistä ehomman majatalon melkein kaupungin keskustasta. Muutimmekin tähän uuteen mestaan heti alkuperäisessä kämpässä yhden yön nukuttuani, ja nyt on tullut koettua yksi yö tässäkin. Tämä on jo oikein mukava ja hyvätasoinen paikka, eikä tilannetta yhtään pahenna vastapäätä oleva mitä mainiointa intialaista ruokaa tarjoava ravintola, jossa jo eilen kävimme syömässä paikallisittain kalliin (AU$5) mutta korkeatasoisen buffettilounaan.

Paljoa ei näy ympärillä eurooppalaisia, mutta tämän hotellinomistajan mukaan tässä asuu myös joku toinen suomalainen Nokian työntekijä. Enköpähän onnistune hänetkin tapaamaan jossain vaiheessa. Eilen kaupungilla käyskennellessäni kuulin ensimmäistä kertaa eurooppalaisten näköisten ihmisten puhuvan, ja kuinka ollakaan: suomeahan siinä haasteltiin. Vaihdoin tämän pariskunnan kanssa muutaman sanan ja heilläkin oli Nokia-yhteys: lanko oli kuulema paikallisessa Nokian konttorissa töissä, ja tytär oli myös kaupungissa, eli tämä pariskunta oli siis vierailulla tyttärensä perheen luona.

Yöelämä oli ensikokeilun jälkeen varsin vilkasta. Kummallisuutena mainittakoon, että testaamaamme yökerhoon ei olisi pitänyt päästä kuin pariskuntien, eli kyseessä oli siis sinkkubaarien täydellinen vastakohta. Kolleegani kuitenkin jollakin ihmeen keinolla neuvottelivat meidätkin sisään ilman tyttöystäviä. Myöhemmin keskustelin erään alunperin paikallisen, mutta nykyisin queenslandilaisen hemmon kanssa, ja hän mainitsi "vuokranneensa" "tyttöystävän" siksi aikaa, että sisäänpääsyvelvollisuudet oli hoidettu.

Että sellaista hupia täällä tähän asti!

Astumme sisään porstuaan, otamme hatun kauniisti pois päästä ja toivotamme Jounille tietenkin oikein hyviä kuukausia Intian ihmeissä! Kohdelkoon maa ja sen väki sinua hyvin! :)

Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan, miten shortsikansan parista saapunut mies selviää turbaanien lomassa...

Onnea matkaan,

Kannattaa tutustua paikalliseen bussi tai junaliikenteeseen. :pepsodent

Tosin silloin kannattaa kiire unohtaa. Esimerkkinä esim. bussit ostat lipun paikasta a paikkaan b ja kuski viekin sinut paikkaan c ja kertoo että bussi jää tähän. Ei hätää koska siinä on "sattumalta" taksi odottamassa joka vie sinut perille. Tässä vaiheessa näyttä kaikki hyvältä ja näet kuinka aika avoimesti taksikuski maksaa bussikuskille siitä että se on tuonut sille "asiakkaan".

Me oltiin sentään Delhissä viiden tähden Sheratonissa, millaista se sitten muualla on.

Matkalla hotellille mentiin bussilla jossa penkkien välit olivat niin pienet että tällainen normaalimittainen mies (185cm) kun meni siihen väliiin niin takapuoli ei osunut penkkiin koska polvet osui edelliseen selkänojaan jo paljon aiemmin.

Bussi matkalla ei kuskilla ollut töötti hiljaa kahta sekunti kauempaa. Slummien läpi ajettaessa ihmeteltiin että mihin ollaan menossa ja yhtäkkiä tulee aita jonka portilla oli aseistetut vartijat. Sheraton oli kokonaan aidattu korkealla aidalla ja vartijat piti huolen ettei asiattomat pääse alueelle. Hotelli alue oli kuin eri maailmasta ja siellä oli kaikki palvelut niin ettei tarvinnut lähteä mihinkään.

Meidän Intia kiintiö loppuelämäksi, tuli täyteen viidessä vuorokaudessa.

Jouni, hauska kuulla kuulumisiasi...mutta eikös se Intia kuu ole KUMMEMPI - näin minä muistelisin kansakoulussa oppineeni. No, ne laulun tekijät eivät olleet ehtineet Singaporeen asti, jossa kuu on kummemmillaan kun se paistaa kohtisuoralta taivaalta - tai Australiaan, jossa se taas on ihan nurinpäin....No, oo hiio hei joka tapauksessa!

Aika metkaa, että olet hyvin jo bongannut sekä paikalliset aussit että nokialaiset - no ilmeisesti juuri Bangaloressa on imua. Nauti iki-ihanasta ruuasta vaikka minunkin puolestani! Ja kyllähän siellä todella incredible Indiassa on varmasti paljon koettavaa kunhan vauhtiin pääset. Itse en ole Bangaloressa käynyt, pohjoisempana kyllä, mutta kovasti kehuvat sitäkin - sekä paikalliset että siellä käyneet.

Lainaus käyttäjältä: MH - toukokuu 06, 2007, 17:07
Meidän Intia kiintiö loppuelämäksi, tuli täyteen viidessä vuorokaudessa.

Amazing Racessa porukka on ainakin pariin kertaan viety Intiaan (olisivatkohan muuten kerran olleet Bengalurun suunnallakin sattumoisin) ja kommentit ovat olleet - hmm - mielenkiintoisia. On ainakin ollut erilaista kuin jenkkiläinen suburbania ja herättänyt jopa tunteita...  ???

Mieheni on käynyt pari kertaa kuukauden työmatkalla Intiassa Mumbaissa. Erittäin onnellinen on aina ollut kotiin pääsystä ja tuntee suurta myötätuntoa jokaista kohtaa, joka sinne joutuu (hänen mielestään nimenomaan joutuu...). Positiivisena pidettäköön sitä, että oma koti ja ruoka ja tavallinen elämä tuntuu Intian reissun jälkeen todelliselta luksukselta. Itse en ole käynyt lähimaillakaan ja toivotan Jounille mukavaa ja miellyttävällä tavalla kokemusrikasta reissua!! :peukkuy

Räyhä

Onnea matkaan, Jouni, pidäpä meidät ajan tasalla! :XXXX ....hmm ja niin, tulee vaan mieleen, että helppo keino päästä sinne yökerhoon olisi ollut sanoa, että olettekin poikapareja, jos kerran vain parit pääsee sisään. ... hmm ehkä ne työkaverit puhuivatkin teidät sisään juuri siten! ;D :XXXX

Onnea matkaan Jouni,

En epäile yhtään etteikö matkasta tulee ikimuistettavat just ton erillaisuuden takia, ainakin sen perusteella mitä oon parin Nokia kaverini jutuista päätellyt. Hienostihan Jounin Intian kultturinvaihto on lähtenyt rullaamaan paikalliset pikku niksi tulevan tutuksi tuota pikaa  :pepsodent :XXXX

Vastakkainasettelua

Lainaus käyttäjältä: Räyhä - toukokuu 06, 2007, 23:02
...työmatkalla Intiassa Mumbaissa. Erittäin onnellinen on aina ollut kotiin pääsystä ja tuntee suurta myötätuntoa jokaista kohtaa, joka sinne joutuu

Joo, Mumbailla tuntuu olevan hieman samanlainen maine intialaistenkin keskuudessa. Kun tätä projektia aloiteltiin noin vuosi sitten, niin Intiasta kotoisin olevani kolleegani (jonka kanssa tänne tulimme Canberrasta) tuumasi, ettei hän olisi ottanut tehtävää vastaan lainkaan, jos määränpäänä olisi ollut Mumbai.

Kuumempi vaiko kummempi kuu? Olen toki kuullut tuon toisenkin version, mutta olen kuitannut sen lähinnä "kuulohäiriönä", sillä mielestäni se ei kuulosta yhtä "järkevältä".

Vai arvelee Eevis meidät lasketun sisään yökerhoon poikapareina. Ilmankos ei tulleet tytöt hätistelemään, heh heh.


Ennen ekan intialaisen työpäivän alkua kommentoi

Intian kuun ominaisuuksien suhteen Jouni taidat olla oikeassa (kuten yleensä) - näin ainakin sanoo Teekkareiden laulukirja (luotettavampaa lähdettä en tähän hätään löytänyt, sattuneesta syystä kyllä vähän vieläkin epäilen noita tupsuhattuja...) Mutta onhan se tekstin kokonaisuuden huomioon ottaenkin toki loogisempaa:

Intian kuu
Intiassa kuukin on kuumempi
oo-hiio-hei
Kuin aurinko meillä vaan suurempi
oo-hiio-hei
Ja kerran se lakkini sytytti
oo-hiio-hei
Ja poltti se hiukset mun päästäni
oo-hiio-hei

:,: Hei juttele sinä vaan,
kyllä sinut tunnetaan
Ja vaikka sen valheeksi vannotkin
niin kyllä sua uskotaan :,:

Linnut siellä paistuivat lennossa
ja voi siellä myytiin pullossa
Ja jok'ikinen kala joka ongittiin
Oli keitettynä kun se nostettiin

Hei juttele...
Intiassa ankkuri nostettiin
ja Punaiseen Mereen se laskettiin
Ja sen minä voin vaikka vannoa,
että seilasimme puolukkahillossa.

Hei juttele...
Näin minä Niilin rannikot
näin krokotiilit ja faaraot
Siellä muumiot oli niinkuin ennenkin
ja lähettivät terveiset teillekin

Hei juttele...

Ehkäpä tutkit nuo muutkit ihmeet, ovatko faktaa vai fuulaa. Yhtäkaikki, minun vähäisen kokemukseni perusteella Intia kaikkine ihmeellisyyksineen on todella kiinnostava (asumisestahan en tietenkään tiedä), mutta myös juuri niin ristiriitaisia tunteita ja kokemuksia herättävä kuin tässäkin keskustelussa jo nyt on tullut ilmi...

Lainaus käyttäjältä: Aikis - toukokuu 07, 2007, 12:18
...näin ainakin sanoo Teekkareiden laulukirja (luotettavampaa lähdettä en tähän hätään löytänyt...)

Heh, mitä meille kertoo Aikiksesta se, että nopeimmin lähteeksi löytyi juuri tuo? Go, Aikis, Dr. Freundernews ja sohva odottaa lisää hauskoja lipsautuksia... :pepsodent

Haa, Murjaanien kuninkas, nyt menee kyllä blondilla yli tupeerauksen, vaikka olenkin sigmundini lukenut...mikä virhesuoritus????

Ostoksilla (osa 1)

Kävimmepä eilen kamujen kanssa ostoksilla. Yksi meistä päätti ostaa peräti kolme intialaistyylistä juhlavampaa pikkutakkia. Hintaakin niille kertyi alennusten jälkeenkin sellainen AU$1400. Kun tulimme ulos kaupasta, niin samalla perässämme tuli ulos yksi henkilökuntaan kuuluva mies mukanaan sellainen iso melooni (tai vihreä kurpitsa). En ehtinyt nähdä miten, mutta jollakin konstilla hän sytytti melonin päälle tulen. Sitten hän piti meloonia päänsä yläpuolella kaupan sisäänkäyntiä katsellen epäilemättä hiljaa rukoillen. Sopivaksi katsomansa ajan kuluttua hän sitten kääntyi, käveli aivan jalkakäytävän reunalle ja sitten kovan karjaisun saattelemana iski meloonin säpäleiksi jalkakäytävälle. Toinen mukana seurannut henkilökunnan jäsen sitten siirteli meloonin sirpaleet syrjemmäksi pois ihmisten jaloista.

Myöhemmin päivällistä syödessämme esitin intialaisille kumppaneilleni arvion, että mies varmaan kiitteli jumaliaan kolleegan kauppaan tuomasta kohtuullisen suuresta rahasummasta. Kaverit kuitenkin arvelivat, että kyse ei ollut kiittelemisestä. He esittivät kaksi toisistaan poikkeavaa teoriaa: ensimmäisen mukaan ostokset tehnyt kolleegani oli pitänyt myös muutamista muista takeista. Nyt hänen ja näiden takkien välille oli jäänyt tunneside, joka piti katkaista melooni rikkomalla, jotta nämä vaatekappaleet voidaan pistää uudestaan myyntiin. Toinen teoria oli hieman raadollisempi: naapurikauppiaat saattoivat olla kateellisia nähdessään asiakkaan kävelevän kaupasta ulos ison ostosmäärän kanssa, ja jopa siinä määrin, että he saattavat pistää "pahan silmän" kauppaa kohti. Tällä uhrauksella särjettiin pää, jossa tuo paha silmä on, jotta kaupalle ei tule kateuden aiheuttamaa huonoa onnea.


Ihmettelee

Hintatasosta

Kummallisen äkkiä sitä loppujen lopuksi tottuu paikalliseen länsimaisittain edulliseen hintatasoon. Jo nyt - vajaan viikon maassa oleskelun jälkeen - osaa alkaa ajatella tiettyjä asioita peräti kalliina, vaikka ne edelleen kotimaan hintoihin verrattuna ovat useimmiten naurettavan halpoja. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy: esimerkiksi ostin Ossilasta lähtiäisiksi Bose-merkkiset taustamelua aktiivisesti vaimentavat korvakuulokkeet. Hinta oli AU$595 josta sain vielä lentokentällä arvonlisäveropalautuksena yhdestoistaosan. Täällä samoista kuulokkeista saisi pulittaa peräti $605 nykyisen valuuttakurssin mukaan. Näyttää täällä kaikesta silmiinpistävästä köyhyydestä huolimatta liikkuvan rahaa ihan länsimaiseen malliin siis!

Kaikki tämä rikkaus on ainakin päällisin puolin katsoen sulassa sovussa valtavan köyhyyden kanssa, koska katukuvassa saattaa näkyä melkeinpä palatseiksi luokiteltavia rakennuksia ja sitten ihan vieressä saattaa olla teltta- tai hökkelikylä. Toisaalta on myös silmiinpistävää poliisien ja kaikenlaisten turva- ja vartiomiesten paljous. Veikata voisin, ettei ainakaan sen köyhimmän kansan osan etujen ajamista varten?!


Huomioi

Kulttuurishokkiko?

Eräs ystäväni - ilmeisesti tätä palstaa luettuaan - kommentoi, että minä(kin) olen Intiaan saavuttuani kokenut kulttuurishokin. Itse en ole oikeastaan ajatellut tähän astisia kokemuksiani lainkaan kulttuurishokkina, sillä melkein kaikki on jokseenkin vastannut ennakko-odotuksiani. Pari poikkeusta tosin on:

Liikenteen paljous ja ruuhkaisuus jaksaa vielä hieman hämmästyttää, vaikka siitäkin minulle oli etukäteen jonkinlainen mielikuva muodostunut. Muttei sekään enää näin (peräti :)) kuuden maassaoleskelupäivän jälkeen pelota - jos pelotti aiemminkaan, sillä ei näiden paikallisten puikkelehtimista voinut alun alkaenkaan nauramatta katsella. Parhaiten kuvaan tätä liikennettä näin: Täällä Karnatakan osavaltiossa ajoneuvojen rekisteritunnukset alkavat kirjaimilla "KA". Sitä seuraa varsin pitkä yhdistelmä numeroita ja kirjaimia. Nyt ollaan näköjään menossa sarjassa alkaen 05. Jos nämä numerot luetaan niitä lähinnä muistuttavina kirjaimina, niin saadaan selville liikenteen nykytila: KAOS.

Toinen poikkeus: "kaikki" ovat "aina" varoitelleet, että vaikka chilin ystävä olenkin, niin Intiassa sitä vasta Tulista ruokaa tarjotaankin. Kunpa tarjottaisiinkin! Melkeinpä poikkeuksetta olen saanut suorastaan taivaallisen Hyvää ruokaa, mutta että Tulista! P.Ö.T.Y.Ä! Nämä paikalliset kokit joutaisivat tehdä ekskursion Canberran Gungahlinin kaupunginosan Flavours of India -ravintolaan, jossa tarjotaan epäilemättä planeetan tulisimmat vindaloot. Tämän uskallan sanoa ainakin viiden kokeilukerran jälkeen (muut minulle tulista ruokaa tarjonneet ravintolat ovat aina toisella kokeilukerralla tuottaneet... tuota... jos nyt ei suorastaan pettymyksen, niin miedomman makuelämyksen kuitenkin).

Tosin täytyy sanoa, että nämä täkäläiset asukkaat taitavat oikeasti pitää ruokalistaan tulisiksi merkittyjä ruokiaan Tulisina. Seurassani olevat paikalliset ovat jopa hieman ihmetelleet, kuinka minä olen pystynyt tyhjentämään ne pöytään kannetut ruoka-astiat. Aion "syksymmällä" matkustaa Goalle, josta Vindaloo-resepti kuulema on kotoisin. Eli viimeistään siinä vaiheessa pitää palata asiaan ja katsoa tulinko tässä "päiväkirjamerkinnässäni" puhuneeksi vastoin parempaa tietoani.


(Suorastaan) uhoaa

Jouni :D olet kyllä tosi karpaasi noiden tulisten ruokien suhteen, eli tuskin siis meni uhoksi, ihan faktaa vaan latelit. :) Tuo melonipääjuttu (pahansilmän estäminen kuulosti varsin loogiselta) oli valtavan mielenkiintoinen, laittelepa lisää stooria, jos vastaavia jänniä juttuja tulee vastaan! Joko olet törmännyt pyhiin lehmiin tai apinoihin? :eye:

Sulateltavaa

Pyhiä tai ei - lehmiä näkyy joka päivä ihan täällä suurkaupunkialueellakin keskustasta kehätiellä sijaitsevalle Nokian toimistolle ajettaessa. Hieman ne käy sääliksi, kun ei niiden asuinympäristössä näy mitään heinän tapaistakaan. Kuulin, että ne saavat ruoakseen ainakin katukauppiailta tähteeksi jäävät hedelmien yms. kuoret, eli eivät ne vissiin ihan nälissään elä.

Apinoita näin nyt viikonlopun reissulla Hampiin (http://www.indiaplaces.com/india-monuments/karnataka-hampi.html). Siellä niitä mennä viiletteli temppeleissä ihmisistä välittämättä. Paitsi kun minä aloin ottaa yhdestä banaania mutustavasta apinasta lähikuvaa (noin kolmen metrin päästä), niin se irvisti ja ärisi minulle tosi pahasti. En mennyt senttiäkään lähemmäksi, mutta kuvan sain ottaa rauhassa apinan jatkettua ruokailtuaan.

Hampin reissu oli yksi tähän astisen elämäni suurimmista kokemuksista. Ihmetellessäni noita 500-1200 vuotta vanhoja - enimmäkseen - temppelirakennelmia, suorastaan mykistyin kaikesta siitä tarmokkuudesta, millä niiden rakentajat ovat työhönsä paneutuneet. Sunnuntaina pääsimme vielä osallisiksi hinduhäihin, joka myös oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Koitanpa kirjoittaa tästä viikonlopusta enemmänkin tarinaa, kunhan ensin hieman sulattelen kokemuksiani.


Jälleen yhdelle hiuksianostattavalle työmatkalle lähtien

Ostoksilla (osa 2)

Pakko kertoa tämä ennen kuin paneudun noihin Hampin matkan kokemuksiin:

Eilen olimme kamujen kanssa lounastauolla ostoksilla toimiston läheisellä alueella, jossa on paljon mm. tehtaanmyymälöitä. Kun kävelimme sisään Reebokin myymälään, kaupan radiolaitteistosta kuului - näköjään(!) - kansainvälinen suurhitti Hanna Pakarisen Leave Me Alone (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=2944.msg35731#msg35731). Enpä olisi etukäteen uskonut kuulevani Intian radiosta vasta edellisenä viikonloppuna Euroviisuissa peräti 17:ksi sijoittuneen laulajan biisiä!

Tällä ostosmatkalla samainen kolleegani, joka sai aiemmassa tarinassani aikaan meloonin uhraamisen, oli nytkin ostellut eri liikkeistä useamman kassillisen tavaraa, kun astelimme erääseen toiseen kenkäkauppaan. Melkein samantien sisääntulomme jälkeen kaupasta asteli ulos avojaloin isokokoinen intialaisnainen ja alkoi kasvot kaupan ovea kohti seisoen tehdä erinäisiä palvomiselta/rukoilemiselta vaikuttavia liikkeitä kädessään pieni limetti tai kumkvatti. Liikesarjan lopuksi hän tiputti hedelmän maahan ja talloi sen tuusannuuskaksi maahan etuoven eteen. En tiedä, mikä lie ollut tämän uhrauksen tarkoituksena, mutta varmuuden vuoksi ostin liikkeestä yhden kenkäparin, ettei siinä ainakaan olisi mennyt energia hukkaan.


Tarinoi

Intialaista hierontaa

Viime viikonlopun kokemukseni Hampin reissulla eivät millään tunnu sulavan kerrottavaksi proosaksi tai edes helposti eriteltäviksi tarinoiksi. Tämä tosin johtunee ainakin osittain myös siitä, että näin Intian matkani alkuvaiheessa elän vielä niin kaikki aistit täysillä uusia kokemuksia haistellen ja maistellen, ettei tässä ole oikein aikaakaan syventyä mietiskelemään, mitä oikeastaan tapahtuikaan päivä tai muutama sitten. Niitä ja muitakin vielä tulossa olevia kokemuksia kai pitää näin ollen purkaa sitä mukaa, kun niistä muodostuu mielessäni sellaisia järkevän kokoisia ja kaiken tämän kiireen keskellä kerrottavissa olevia palasia.

Aloitettakoon Hampin reissun purkaminen vaikka näin epäolennaisemmasta päästä:

Yhden kokeilun myötä intialaiseen lääkintätaitoon perustuvalle ayuervedic-hierojalle ei kannata mennä - varsinkaan jos on jäykkyyttä enimmäkseen niskan alueella. Niskaa ei kuitenkaan hierota muutamaa sekuntia kauempaa, vaikka niskaa kuinka sormella osoittelisi todennäköisesti(?) englantia - saatika suomea - osaamattomalle hierojalle.

Eikä ainakaan Hampin lähellä olevan isomman kylän Hospetin luultavasti ainoassa hierontapalvelussa ole edes kunnollista päänreikää sisältävää hierontapöytää, jossa voisi saada päänsä mukavaan asentoon. Noh, tulipahan edes joidenkin niskalihasten venytystä "kaupan päälle", kun jouduin kenottamaan hierontapöydällä toista tuntia pää vinossa (sentään välillä päätä vasemmalta oikealle ja päinvastoin kääntäen).

Ja vielä yksi vinkki: älä mene ainakaan ayuervedic-tapaan hierottavaksi parhaat tai edes toiseksi parhaat pyhävaatteet päälläsi! Nimittäin hieronnan aikana olosi on kuin ranskalaisella perunalla: suurinpiirtein yhtä paljolla ja melkein yhtä kuumalla öljyllä sinua paistetaan. Hieronnan jälkeisestä muovisen sardiinipurkin mieleentuovasta höyrykylvystä eivät ainakaan suomalaisen saunan ystävät tai muutenkaan keskivertoaasialaisia isokokoisemmat ihmiset nauti. Eikä siinä 10-minuuttisessa 40 asteen "löylyssä" ehdi hikoilla sen vertaa, että hierontaöljyistä pääsisi vähänkään eroon. Ja lopulta suihkua nimellisesti muistuttavaan pesupaikkaan päästyäänkin veden saanti on sellaista, ettei jäännöshierontaöljyjä saa pois ihosta, vaan loput imeytyvät mukaan sattuneisiin vaatteisiin.

Arja-vaimo-kulta-rakas, toisitko tänne lomalle tullessasi minulle uuden hienon Canberran Suomi-Seuran vihreän paidan? Noh, ei sittenkään oikeasti - hankitaan uusi paita sitten kotiin palattuani! Täältä tulee kuitenkin hankittua kaikkea mukavaa kotiin roudattavaa luultavasti jopa enemmän kuin lentoyhtiöiden säännökset sallivat!


Aavistaa

Näitä on tosi kiva lueskella, Jouni. Todella mielenkiintoista on elämäsi Intiassa  8)

Lainaus käyttäjältä: Leokatti - toukokuu 19, 2007, 22:04
Näitä on tosi kiva lueskella, Jouni. Todella mielenkiintoista on elämäsi Intiassa  8)

Jep, niin on ja joka kerta täällä käydessä käyn katsastamassa onko tullut uusia juttuja  8)

Indian F1 Grand Prix

Onhan tämä mielenkiintoista itsestänikin! Toivottavasti vain tästä tänne ajaneesta uteliaisuudestani ei seuraa samaa, mitä englanninkielisen sananlaskun mukaan jollekin kissalle oli käynyt sen oltua utelias: curiosity killed the cat (uteliaisuus kävi kissan turmioksi). Tässä kaupunkiliikenteessä luultavasti vielä selviää hengissä, sillä hurjuudestaan huolimatta nopeudet ovat varsin pieniä. Tuskin koskaan mennään yli 40 km/h, ja sitäkään vauhtia ei koskaan pitkää aikaa kerrallaan. Näissä nopeuksissa mahdollisesti sattuvissa onnettomuuksissa on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, vaikka järjestään kaikista autoista on ainakin takapenkin turvavyöt kiskottu hiiteen. Tai jos on turvavyöt paikoillaan, niin ainakin ne vastakappaleet ovat jossain aivan muualla, kuin missä niiden toivoisi olevan.

Tuolla maantiellä se liikenne vasta hurjaa onkin: Hampin reissulla oli syytä lukea kirjaa tai vähintäänkin teeskennellä nukkuvansa, ettei hiukset harmaannu päässä ennen aikojaan. Onneksi ne loppumattomilta tuntuvat bussien, rekkojen ja kuorma-autojen jonot eivät kuitenkaan tainneet juuri koskaan liikkua yli 50-60 kilsaa tunnissa. Nimittäin missään ei ollut niin pahan näköistä mutkaa tai ylämäkeä edessämme, etteikö Kimi Räikköseksi Michael Schumacherin paikalle halunnut kuskimme lähtenyt ohitukseen, jos vain joku toinen ei ollut ehtinyt ensin ohituspuolelle. Tuon tuostakin pääsimme erittäin täpärästi takaisin omalle kaistallemme, ennen kuin iso joku iso vastaantullut kulkuneuvo olisi jyrännyt meidät.

Ainakin pari kertaa sattui sitäkin, että parhaillaan ohittamamme ajopeli lähti samaan aikaan ohittamaan jotakin pienempää ajoneuvoa samalla kiilaten meidät melkein pois tieltä. Ja ainakin kerran tällaisessa tilanteessa tuli yhtä aikaa vastaan iso peräkärryllinen traktori, joka onneksi huomasi väistää meitä pientareen puolelle. Joissakin ohitustilanteissa voisin vannoa, ettei kolmen rinnakkain olleen ajoneuvon väleihin olisi mahtunut Sydney Morning Heraldin sunnuntainumero. Luottikohan kuskimme pikkuisen liikaa kojelaudan päällä olleeseen Ganesha-elefanttijumalan pienoispatsaaseen, jonka hindut uskovat tuovan onnea ja menestystä palvojilleen?

Erilaisia hindujumalien patsaita näkee muutenkin lähes jokaisen auton kojelaudalla. Tietämättä sen enempää eri jumalten väitetyistä erityisominaisuuksista, luulen että tuo Ganesha on autoileville hinduille kaikkein sopivin palvomisen kohde. Sen verran onnenkauppaa tuo liikenteessä selviäminen tuntuu olevan.


Päivittelee

Kuten myös, Jounilla on sen verran hiuksia nostattavaa tuo elämä, että ensin tulee tsekattua, mitä hedelmiä nyt on katuun uhrattu ja silleen. Joskus tuli ehdotettua blogia Jounille mutta hoituuhan tämä hyvin näinkin, kuvat vaan pitää diilata sitten erikseen ensi keväänä, tms.

Miten Jouni, auttaisiko siellä maantiellä, jos siirtyisittekin kulkemaan norsuilla, etenkin, jos saatte koon vuoksi bongattua itsellenne afrikkalaisia nelijalkaisia? Mahtaisivatko Ganeshin seuraajat silloin jo vähän väistyä ihan itse...  :pepsodent

Hienoa tarinaa Jouni  :peukkuy

Lainaus käyttäjältä: Jounicuriosity killed the cat

Luulen kyllä, että ehkä paremmin sopiva sanonta sinulle olisi "The Cat Who Swallowed The Cream" .
Seikkailua ja uusia kokemuksiahan sinä lähdit hakemaan, eikö vain ja nyt niitä todellakin saat  :pepsodent

Temppelinorsu

Kyllä täällä ollessani olisi aikomuksena kokeilla norsullakin ratsastamista. Kuinkahan nopeasti norsulla pääsisi tuolla maantieliikenteessä? :)

Yhdestä norsusta tulikin jo Hampissa pieni kokemus: Hampin edelleen aktiivisena palvontapaikkana toimivan päätemppelin piha-aukiolla oli kauniilla maalauksilla koristeltu temppelinorsu. Norsua sai käydä vapaasti taputtamassa, mutta pientä korvausta (ehdotettu hinta oli 2 rupiaa eli noin 6 Ossilan senttiä) vastaan sai myös hieman läheisemmän norsuelämyksen: norsunhoitaja antoi kahta rupiaani vastaan minulle poletin. Norsu piti kärsäänsä edessäni avoimena ja minä hölmistyneenä katselin poletti kädessäni miettien: "mitähän tässä oikein pitäisi tehdä?" Lopulta oppaamme neuvoi minua tiputtamaan poletin avoimeen kärsään. Niin teinkin, ja norsu ojensi poletin takaisin hoitajalleen ja heti sen jälkeen pisti kärsänsä pääni päälle ja piti päätäni kärsäänsä kiedottuna jonkun aikaa. Kyseessä taisi olla jonkun lajin siunaus?!


Tähän tällä erää lopettelee Jaakon sanojen mukaan

"kerman juonut kissa"

Häävieraina

Tiedättekös muuten, miltä tuntuu olla joku sirkuksessa kaiken huomion keskipisteenä oleva kummajainen tai sirkuspelle? Minä sain asiasta jokseenkin hyvän käsityksen ollessamme Hampissa aiemmin mainitsemissani hindihäissä. Häihin päädyimme aikalailla sattumalta: Olimme häitä edeltäneenä päivänä tutustumassa alueen lukemattomiin eri temppeleihin. Illan viimeinen etappi oli erään pienen vuoren päällä oleva temppelilinnake, jonne menimme seuraamaan hyvin tyypillistä intialaista auringonlaskua, jossa aurinko katoaa jo ennen laskemistaan maata ilmeisesti tasaisesti peittävän savuverhon muodostamaan vaippaan.

Samassa yhteydessä näimme temppelin pihamaalla muutaman kokin keittelemässä muonaa nuotion päällä porisseilla valtavan isoilla padoilla. Menimme jututtamaan kokkeja ihmetellen, mitäs niin isoissa padoissa keitellään. Seuraavan päivän häävieraille siinä kuuluttiin ruokaa laitettavan. Saimme pieniä maistiaisiakin ja samalla pääkokki kutsui meidät seuraavaksi päiväksi paikalle seuraamaan häämenoja. Heh, voisi kuvitella, ettei kokin paikalle kutsumia vieraita laskettaisi häihin Australiassa ja Suomessa ainakaan kovin mielellään...

Mepäs teimme seuraavana aamuna työtä kehotettua ja saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Edellisen illan keitokset oli syöty jo illalla, ja kokit olivat jo uusien keitosten parissa. He toivottivat meidät iloisesti tervetulleeksi, ja alkoi siinä ympärillä pyöriä muutakin hääväkeä ihmettelemässä, keitäs me vieraat oikein olemmekaan.

Mainittakoon tässä välissä, että kamuni ja kolleegani Alastair on intialaista syntyperää, vaikka onkin syntynyt Englannissa ja asunut kuusivuotiaasta lähtien Australiassa. Ulkonäöltään hän siis menee täysin läpi intialaisena, mutta muuten hän on aivan pesunkestävä ossi. Intian paikallisia kieliäkään hän ei osaa puhua, ja välillä minusta tuntui, että heikosti englantia taitanut autonkuljettajamme sai paremmin selvää minun antamastani ohjeistuksesta kuin Alastairin. Hääväki olisi tuskin kiinnittänyt Alastairin läsnäoloon mitään huomiota, ellei hänellä olisi ollut mukanaan laajaa valikoimaa täysin ammattimaista valokuvauskalustoa mukanaan. Hienoine kameroineen siis hänkin sai yleisön mielenkiinnon hereille, muttei läheskään samassa määrin kuin minä selvästi ihonväriltäni kaikista muista paikallaolijoista poikkeavana.

Varsinkin lapset parveilivat minun ympärilläni kosketellen ja anellen: "ota kuva, ota kuva". Noh pitihän lapsia viihdyttää ja otella heistä useita kuvia eri kokoonpanoissa. Yleensä lasten kuviin ryhmittely oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, sillä aina siihen väliin tuppasi joku änkeämään. Niissä tilaisuuksissa ei auttanut sitten muu kuin pistää lapsiin kuria laskemalla kamera alas ja sanoa, että nyt kuva otetaan vain näistä lapsista ja muut odottavat vuoroaan.

Aina noin sadasosasekunti kuvan oton jälkeen jouduin koko lapsilauman täysin piirittämäksi: kaikki kuvatut ja muutkin lähellä olleet halusivat nähdä kameran näytöstä, miltä kuva näyttää. Jokseenkin jokaisen kuvassa olleen piti koskettaa kameran näyttöä innoissaan hihkuen: "tuossa minä". Tai noh, ainakin näin minä nämä paikallisen kielen (Kannada) sanat tulkitsin. Yllättävää kyllä, huomasin päivän mittaan, että aikuisetkin ja etenkin naiset halusivat mielellään tulla poseeraamaan valokuviin, kun vain olin saanut karistettua ympäriltäni suurimman lapsikatraan. Samoin tietysti aikuisetkin sitten halusivat nähdä oman kuvansa kameran näytöltä.

Välillä piti kameran ainoata patteria säästääkseni pistää kamera kokonaan pussiin, mikä joksikin aikaa rauhoittikin ympärilläni pyörinyttä kuhinaa. Uteliaita jututtajia kyllä kuitenkin riitti myös silloin ja alkoi hissukseen kertyä ympärilleni, missä vain oleskelinkin vähän pidempään. Vissiin kaikki alkeellisintakin englantia osaavat halusivat testata kielitaitoaan minun kanssani. Keskustelut kyllä yleensä jäivät tälle tasolle:
- Your country?
- Australia.
- Australia World Champions! Your captain Ricky Ponting, very good. Our captain <Intian krikettimaajoukkueen kapteenin nimi, joka ei jostain kummallisesta syystä vieläkään ole jäänyt mieleeni>

Hyvä sentään, että tiesin kriketistä just sen verran, että tunnistin nimen Ricky Ponting. En ole tosin ihan varma, olisinko osannut arvata juuri hänen olevan Australian joukkueen kapteeni. Olin myös kuullut, että Australia oli voittanut kriketin maailman cupin hieman ennen Intiaan tuloani, joten siitähän sitten osattiin sujuvasti keskustella juuri tuo ylläolevan esimerkin mittainen katkelma.

Hyvin pitkään kestäneitä ja perusteellisia häämenojakin ehdin siinä humussa seuraamaan. Sulhasta ja hänen äitiään pestiin useaan otteeseen: he olivat vierekkäin polvillaan maassa ja heidän ympärillään olevat naiset kastelivat heitä kaatelemalla kauhalla vettä päälle. Kun näin oli ensin puhdistauduttu, sitten heidän päälleen hierottiin jotain - ehkä kurkumasta tehtyä - keltaista mömmöä niin, ettei heidän paljaina olleista ihonkohdistaan yksikään kohta säästynyt. Kuten ymmärtää saattaa, vaatteetkin olivat melko keltaisia tämän käsittelyn jälkeen. Sitten kohta taas huuhdeltiin kirkkaalla vedellä ja niin pois päin. Välillä joukkio riensi taas sisälle mitä lie rituaaleja suorittamaan ja kohta koko homma toistui uudestaan. En laskenut kuinka usein nämä rituaalit tapahtuivat, mutta yleisö kyllä aina huomasi uuden kierroksen alkamisen ja päättymisen: aina kun pääporukka siirtyi paikasta toiseen, heidän edellään kulki kovaääninen pieni orkesteri, joka soitteli trumpetilla ja rummuilla - yllättävää kyllä - melkein meksikolaiselta kuulostavaa musiikkia.

Lopulta porukka sitten kerääntyi linnoituksen keskellä olevaan varsinaiseen temppelirakennukseen. Siellä minä vasta näin morsiamen ensimmäistä kertaa. Siihen saakka olin kuvitellut tämän sulhasen kanssa pesurituaaleihin osallistuneen naisen olleen morsian, mutta myöhemmin joku kertoi minulle hänen olleenkin sulhasen äiti. Morsian vaikutti suorastaan pelokkaalta: kyseessä oli paikalliseen tapaan vanhempien järjestämä avioliitto, ja enpä yhtään ihmettelisi, jos morsian ja sulhanen tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vasta juuri tämän varsinaisen vihkimisseremonian alussa. Näin länsimaalaisena en siten yhtään ihmettelekään, jos varsinkin morsianta pelotti tuo päivä. Ainoat kerrat, kun näin morsiamen hymyilevän, oli kun hänen silmänsä osuivat minuun tai Alastairiin hääräillessämme kameroinemme yleisön joukossa. Hyvä, ettei sentään ääneen nauranut, heh heh!

Jo ennen vihkimisseremoniaa morsiamen isä oli käynyt esittelemässä itsensä meille. Hän tuntui olevan ihan tyytyväinen saatuaan häihin peräti ulkomaalaisia vieraita. Hän jopa haetutti jollakulla minulle tuolin alleni, kun olin sillä hetkellä ympärilläni olevassa porukassa ainoa seisoskellut ihminen. Vihkimistilaisuuden jälkeen sulhasen isä kävi pyytämässä minut kanssaan syömään häälounasta. Menimme ruokasalina toimineeseen rakennukseen, jossa jo suuri joukko oli aloitellutkin lounastaan. Lattialle allemme levitettiin viltti ja siihen me sitten istahdimme. Eteemme kannettiin heti isot folio-lautaset ja niihin alettiin lappaa ruokaa. Pikkuisen pisti hygienian taso arveluttamaan, kun kaikki kiinteä ruoka, esim. keitetty riisi, annosteltiin lautasillemme isosta sankosta käsin lappamalla. Kastikkeet sentään saatiin kauhalla annostellen. Eipä siinä auttanut alkaa äplistellä, vaan parempi oli kunnioittaa vieressäni istunutta sulhasen isää, hääväkeä ja ruokaa syömällä, mitä eteen oli kannettu. Lohduttauduin vain, että saattaa siinä sairastua 200 muutakin, jos ruoassa on liikaa vääränlaisia bakteereita. Käsin tietysti myös syötiinkin: onneksi olin saanut tästä tavasta jo harjoitusta muutamassa paikassa täällä isossa cityssä.

Olin aiemmin kysynyt morsiamen isältä, että onko meidän soveliasta antaa lahjoitus morsiusparille. Kyllä sellainen kuulema oli aivan OK ja paikallisten tapojen mukaistakin, jos kerta halusimme lahjoituksen antaa. Päätimme Alastairin kanssa lahjoittaa kumpikin 500 rupiaa eli noin $17. Syödessämme Alastair tuli pyytämään minua lahjanantotilaisuuteen, mutta kädet suurinpiirtein kyynärpäitä myöten riisissä en voinut siitä niin vaan lähteä. Kehotin Alastairia antamaan lahjan minunkin puolestani, minkä hän sitten tekikin. Länsimaalaisittainhan tuo ei mikään päätä huimaava summa ollut, mutta noin kaukana Intian maaseudulla sillä pötkii pitkälle. Alastair jossain vaiheessa tiedusteli kokeilta, paljonko sellaisen häätilaisuuden järjestäminen maksaa. Kokki oli hänelle arvellut, että temppelin vuokraan kuluu 500 rupiaa ja 200 vieraan syöttämiseen uppoaa toinen mokoma. Tulimmepa siis vaatimattomalla lahjoituksellamme tarjonneeksi nämä pidot. Ja tekisin sen vielä uudestaankin jopa sillä uhalla, että joutuisin taas kaikkien kylän lasten sirkuspelleksi.


Tarinoi

 :peukkuy

On sulla siella varsinaisen suuri seikkailu!

Todella mielenkiintoista lukea tarinoita reissultasi, ja oletpahan nyt sitten lapikaynyt  "sirkushuvit'... Hinduhaat on itsella kokematta, mutta kertomasi jalkeen tekisi kylla kovasti mieli sellaisiin osallistua, siis vieraana :pepsodent
Terveisin: AA

Vau, Jouni! Nuo hinduhäät olivat juuri sitä sarjaa, josta sanon, että voi sitten vielä keinutuolissakin muistella... Aivan upeaa, että pääsitte mukaan kemuihin ja taisitte tuoda hohtoa ja lisäväriä niihin omalta puoleltannekin. Yes! :pepsodent

Tullimuodollisuuksia

Joo, saattavathan nuo häät tulla vielä vanhempanakin uudestaan mieleen.

Kriketistä puheen ollen: Monissa yhteyksissä on käynyt ilmi, että se on erittäin suosittua täällä. Intiaan laskeuduttuani huomasin, että kaikki maahantuloviranomaiset näyttivät hyvin yrmeiltä, ja esimerkiksi passin ja viisumin tarkastanut maahantuloviranomainen ei sanonut yhtä puolikasta sanaa. Sitten matkatavarat kerättyäni ja kävellessäni pitkin vihreää linjaa, samoin yrmeän näköinen tullihemmo otti passini käteensä, muttei edes avannut sitä. Hän piti passia kädessään sen aikaa, että luki kannesta kyseessä olevan Australian passin. Yrmeys katosi ja hemmo hymyillen totesi: "Australia, world champions"! Tullimuodollisuudet olivat samantien ohi.


Huvittuneena

"Indian Jone"

Muuttoa odotellessa

Taas on muutto edessä parin tunnin päästä. Vaikka nykyinen hotellimme onkin erittäin mukava ja melkoisen hyvällä paikallakin, minua ja kolleegaani Rajia alkoi rasittaa päivittäisiin työmatkoihin kuluva aika. Työpaikalla vietettyjen 9 tunnin (lounasaika mukaan laskien) päälle kun lisätään 2 tuntia matkustusaikaa, niin eipä ole enää arkisin aikaa paljon muuta puuhastella. Nyt muutammekin aivan toimistoa vastapäätä valmistuneeseen uuteen hotelliin. Huoneemme tulevat olemaan paljon pienemmät, mutta jospa tämän kestäisi siitä edestä, että aikaa jää sitten harrastuksillekin. Sitäpaitsi uudessa hotellissa on myös huomattavasti enemmän vapaa-ajan tiloja keinotekoisine pikku biitseineen ja uima-altaineen. Tässä nykyisessähän ei toistaiseksi ole muuta kuin kuntosali ja aamiaisravintola - saunaa ja poreallasta tuonne yläkertaan on kovasti rakennettu, mutta eipä niistä näytä valmista tulevan.

Itse asiassa minä olisin halunnut asua tässä nykyisessä hotellissa vielä viikon verran, mutta Raj halusi muuttaa mahdollisimman pian. Syynä omaan "jahkailuuni" on, että viikon päästä tässä ihan puolentoista kilometrin päästä hotellistamme on tarjolla harvinaista kansainvälistä musiikkiherkkua: Aerosmith tulee esiintymään ensimmäistä kertaa Intiaan. Konserttilippu on jo taskussani, ja olisinkin mieluusti kävellyt konserttipaikkana olevalle Karnatakan osavaltiohallituspalatsin pihalle. Nyt joudun ottamaan auton, mutta näissä keskustan ruuhkissa on aivan arvailujen varassa, kuinka kauan automatka kestää tuolta laitakaupungilta konserttipaikalle.

Lisätäänpä tähän vielä aivan erilaisiakin mietteitä:

Aamun Indian Timesia selatessani olen usein kiinnittänyt huomiota, että kuolinilmoituksisa näkyy tavallisesti myös vainajan valokuva. Onkohan minuun tarttunut jotain Australian aboriginaaleista, joiden kulttuurissa kuolleiden kuvien katsominen tai edes kuolleiden äänen nauhoitteelta kuuleminen on tabu? Olen nimittäin huomannut, että minuakin jotenkin hieman häiritsee näiden vainajien kuvien näkyminen kuolinilmoituksissa. Toinen huomio on, että joskus näissä ilmoituksissa on kuolinpäivä ilmaistu hyvin erikoisella tavalla, esimerkiksi "expired May 15, 2007". Expired-sanan käytöstä voisi siis päätellä vainajalla menneen viimeinen käyttöpäivä umpeen. Vai?


Kulttuurieroja taas kerran pohtien

"Indian Jone"

Indian Jone - mahtava!

Samanlainen on tyyli täällä Singaporessa kuolinilmoistusten suhteen. Isot, jopa koko sivun mittaiset ilmoitukset valokuvalla ja usein samasta henkilöstä vielä useampaan otteeseen, erikseen työnantajan, lähiomaisten ja ystävien jne. Tuntui aluksi häkellyttävältä. Ja siis selvennykseksi vielä, että tämä ei koske vain Singaporen intialaisia vaan kiinalaisia yms. myös.

Koordinaatteja Google Earthin harrastajille

Maaliskuussa kirjoitin Matkasuunnitelma; kommentteja kaivataan (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3443.msg36402#msg36402) -keskustelussa:

LainaaKirjoittamalla vaikkapa Google Earth -sovelluksen hauksi seuraavan osoitteen

12 56.12' N, 77 36.19' E

niin alkaa polttaa.

ja Ruu kirjoitti

LainaaOlikos se kahdeksanlonkeroinen mustekala muuten teidän ohviisinne, kenties?

Tänään satuin ajelemaan tuosta paikasta ohi ja voin kertoa, että tuo "kahdeksanlonkeroinen mustekala" on julkinen koulu. Vieressä oleva kenttä on ilmeisesti urheilukenttä ja sen toisella puolella oleva rakennus on kristitty yksityiskoulu. Kadun toisella puolella oleva teollisuusrakennus on meijeri.

Tässä lisää koordinaatteja Google Earth -surfauksesta kiinnostuneille:

12 57' 29.29" N 77 38' 38.99" E = Alkuperäinen Bengalurun asuinpaikkani Diamond Districtin F-rakennuksessa, josta tiedän eräiden siellä aiemmin väliaikaisesti asumaan joutuneiden suomalaisten käyttävän nimitystä Paska-avenue. Huomaa rakennuksen vieressä oleva tulvaoja, joka ei käytännössä poikkea avolikaviemäristä.

12 58' 46.48" N 77 36' 14.33" E = Asuntoni Orchard Suites -nimisessä hotellissa, josta juuri muutin pois.

12 58' 46.34" N 77 35' 26.83" E = Karnatakan osavaltion hallituksen palatsi (Aerosmithin ensi viikonlopun konsertti pidetään tämän rakennuksen pihalla; myös suomalainen The Rasmus on kuulema esiintynyt alueella)

12 56' 30.05" N 77 41' 48.89" E = Uuden asuinhotellini sijainti. Nokian uusin Bangaloren konttori on viereisen kehätien vastapäisellä puolella. Kumpikaan rakennus ei tosin vielä näy Google Earthin maksuttomissa kuvissa, jotka ovat muutaman vuoden takaisia. Nyt kuvissa näkyvistä kookosplantaaseista osa on jo hävinnyt uudisrakennusten tieltä. Kehitys on nähtävästi ollut valtavan nopeaa ja jatkunee sellaisena vielä pitkään.


Satelliittikuvia tutkaili

"Indian Jone"

Vain Intiassa

Oli tässä yhden suomalaisen duunikaverin kanssa juttua siitä, että hänkin oli maahan saavuttuaan asunut Diamond Districtissa eli siinä samassa kompleksissa, jonka yhdellä reunalla haisee ihan "sille ittelleen". Kuulema siihen kompleksiin vuokra-asuntoja välittävällä firmalla on tapana tuoda välillä asukkaita katsomaan myös asuntoja, joissa on jo asukkaat sisällä. Kerran tämän työkaverin lopetettua työt aikaisin ja mentyä kotiinsa joku välittäjäfirman tyyppi oli pyrkinyt suoraan avaimilla sisään edes oveen koputtamatta. Sain myös kuulla, että muuan toinen nokialainen jossain toisessa asuinkompleksissa oli palannut kämpällensä pitkän työmatkan jälkeen. Vuokraisäntä oli ollut kämpässä sisällä poikansa kanssa katsellen kaikessa rauhassa telkkaria. Heille ei ollut juolahtanut mieleenkään, että joku voisi tykätä moisesta kyttyrää. Ja kaiken huipuksi, kun kolleegani Alastair saapui ensimmäiseksi yökseen Diamond Districtiin, vuokrausfirman edustaja tiedusteli häneltä muitta mutkitta, että ei kai häntä haittaa, jos vuokrausfirman asuntojen huoltomies nukkuisi yöt sen samaisen kämpän olohuoneen sohvalla!!! Että semmoista yksityisyyden kunnioitusta täällä päin!


Ei tiedä itkeäkö vai nauraako

"Indian Jone"

Tuleepas hehkeita muistoja mieleen Indian Jonen tarinoista. Puoli vuotta Bangaloressa viettaneena muistan, kuinka sikasairaana hoipertelin tohtorin vastaanotolle. Minut kutsuttiin sisaan huoneeseen, ja istuin siella sitten laakarin edessa toisen potilaan vieressa! Vuorotellen kerroimme sitten (eri kielilla) mika meita vaivaa ja millainen olo on, ja mielenkiinnolla seurasimme kun toinen makasi tutkittavana ja sai laakemaarayksen tautiinsa!

Palveltavana (osa 1)

"White man gets all attention (Valkoinen mies saa kaiken huomion)", naureskelee kolleegani Raj aina, kun olemme palvelutilanteessa kahdestaan tai useammankin intialaisen kanssa vaikkapa samassa ravintolapöydässä istuen. Eikä Raj kovin väärässä olekaan: minua tunnutaan hyysättävän ja tarpeistani huolehdittavan enemmän kuin muiden samassa pöydässä istuvien. Olut- ja usein jopa vesipullot(!) tuodaan minun tarkastettavakseni ja hyväksyttäväkseni ennen niiden avaamista, juomat lasketaan ensin minun lasiini ja lautaseni täytetään ruo'alla ennen kuin muiden. Mieleen tulee helposti, että tämä saattaisi johtua ehkä peräti intialaisten alitajuntaan satojen vuosien siirtomaa-aikana iskostuneesta asenteesta, jonka mukaan eurooppalainen on herra ja isäntä!? Mutta tuskinpa kuitenkaan: eivätköhän nämä palvelualan ammattilaiset ole oppineet jo uransa alkuvaiheessa, että juomarahaa tulee - jos on tullakseen - parhaiten vaaleaihoisilta asiakkailta. Paikalliset eivät vissiin tapaa juurikaan harrastaa ylimääräisen rahan jakamista kiitokseksi hyvästä palvelusta.


Mietiskelee

"Indian Jone"

Palveltavana (osa 2)

Tarjoilijoista piti vielä sanomani, että niistä ei tunnu olevan pulaa yhdessäkään ravintolassa. Tarjoilijoita on monissa ravintoloissa jopa siinä määrin, että välillä tuntuu jokaiseen pöytään riittävän oma tarjoilija. Kaikki tarjoilijat muuten ovat miehiä: naisia saattaa olla töissä keittiön puolella, mutta vissiin monissa ravintoloissa ei sielläkään. Jotkut ravintolat tarjoavat myös puhvettiaterioita, mutta usein niissäkään ei ole täysin ymmärretty seisovan pöydän itsepalveluluonnetta: joku tarjoilijoista seuraa koko ajan sinua aukaisten aina ruoka-astioiden kansia ja jopa annostellen jotain valitsemaasi ruokaa lautasellesi. Että sellaista itsepalvelua!


Palveluun totuttelee

"Indian Jone"

Nooh... Arja sitten palauttelee varmaan miehen takaisin ruotuun, kun oikein passaamiseen siellä ensin tottuu :pepsodent

Korjaus Google Earthin harrastajille

Lainaus käyttäjältä: Leokatti - kesäkuu 02, 2007, 18:12
...Arja sitten palauttelee varmaan miehen takaisin ruotuun...

Heh heh, niinköhän siinä sitten käy! Vai pitääkö alkaa harkita kotiapulaisen palkkaamista? Vissiin kaikilla täällä asuvilla expatriaateilla, jotka asuvat hotellin asemesta tavallisessa asunnossa, on kotiapulainen. Australiassa apulaisen hankinta tosin taitaisi tulla huomattavasti Intiaa kalliimmaksi.

Pitääpä samalla korjata myös aiemmin antamaani virheellistä tietoa, ettei kukaan ala väittää minun puhuvan perättömiä. Eilen havaitsin, että täällä on muitakin palatseja kuin tuo Karnatakan Hallituspalatsi. Yksi näistä on 1800-luvulta peräisin oleva Maharajah's Bangalore Palace koordinaateissa 12 59' 54.66" N 77 35' 31.33" E . Tuo rakennus muuten muistuttaa aika paljon englantilaista linnaa. Liekö Maharajah tai hänen arkkitehtinsä käynyt ennen linnan rakennuttamista Englannista vaikutteita hakemassa? Tuo mainostamani Aerosmithin konsertti pidetäänkin tämän palatsin piha-alueella. Hyvä, että havaitsin asian ennen kuin lähdin konserttimatkalle.


Just nyt aerokkailemaan lähtee

"Indian Jone"

Aerockraportti

No niin, nyt on mukava konsertti-ilta takana. Paikalle oli aamun lehden mukaan kertynyt yli 10000 Aerosmith-fania, mutta paikan päällä ihmispaljous kylläkin näytti suuremmalta: itse olisin arvannut noin 20000 - 25000 ihmistä. Konserttialueelta löytyi seurueelleni sopiva paikka juuri äänitarkkaamon edestä, eli siinä kohdassa voisi olettaa soundien olleen säädetty parhaimmalla mahdollisella tavalla. Hyvältä se kuulostikin! Iloisena yllätyksenä tuli, ettei ylenpalttinen voluumi pilannut musiikkia! Kokemuksieni mukaan missä tahansa täällä musiikkia soitetaankin, niin sitä luukutetaan aina aivan älyttömän lujalla. Jopa keilahallissa keskustelu kavereiden kanssa on liki mahdotonta kovan taustamusiikin takia. Aerosmithin äänenvoimakkuuksia ei siis onneksi oltu säädetty paikallisten voimin.

Paikallinen yleisö ei näköjään ole kovin tottunutta rock-yleisöä. Innolla he alkoivat osoittaa suosiotaan silloin, kun biisit alkoivat olla loppumaisillaan. Mutta tässä musiikin tyylissähän biisien loppua venytetään paljon levytettyjä versioita pidemmiksi, ja siihen mennessä kun biisit saatiin oikeasti päätökseen, oli yleisön into suosionosoituksiin jo laantunut. Jengi vain seisokeli melko äänettömönä odotellen, mitähän seuraavaksi tapahtuu. Sama ilmiö toistui myös varsinaisen konsertin lopussa: yleisö sai kasattua yhteiset voimansa ehkä noin viiteen "we want more" -joukkohuutoon, minkä jälkeen taas seisoskeltiin varmaankin miettien: "tähänköhän se konsertti tosiaankin loppui". Nolostuttavan hiljaisuuden jälkeen bändin laulaja Steve Tyler tuli takaisin lavalle huudattamaan yleisöä: "haluatteko kuulla lisää". Heh heh, harvemmin olen joutunut todistamaan artistin itse kerjäävän yleisöltä encoreen johtavia suosionosoituksia.

Viimeinen biisi oli tuttu Armageddon-leffaballadi "I don't want to miss a thing", ja bändi olisi varmaan halunnut soittaa sen jälkeen vielä ainakin "Janie's got a gun" -hitin, mutta tottumaton (mutta kuitenkin bändiä selvästi digannut) yleisö lähti tuon balladin jälkeen valumaan ulos areenalta, ja niinpä bändin oli turha enää tulla takaisin lavalle kolmatta kertaa.


Raportoi

"Indian Jone"

Luovaa hulluutta(ko?)

Tyypillinen suomalainen kun olen, niin toisinaan tulee maisteltua alkoholipitoisia juomia. Moinen harrastus on tosin täällä Bangaloressa tehty melko vaikeaksi. Anniskelupaikat lopettavat myynnin tiukasti kello 23 ja sulkevat ovensa yhtä tiukasti viimeistään kello 23:30. Usein varsinkin suosituimmissa paikoissa tulevat vielä poliisit paikalle valvomaan, ettei säännöksiä rikota. Jos tuohon aikaan on vielä janoa jäljellä eikä juomaa ole hankittuna kotiin varastoon, vaatii luovuutta (ja jonkin verran pätäkkääkin) kiertää anniskelun aikarajoja.

Kuluneena viikonloppuna minut ja muutama suomalainen kaveri oli kutsuttu ylioppilaslakkiaisiin, joita juhlittiin Bangaloren kenties hienoimmassa ja kalleimmassa hotellissa The Leela Palacessa. Saavuimme paikalle Aerosmithin konsertista pahimmoilleen kello 23:30 emmekä siis enää ehtineet tilata baarista juhlajuomia. Mutta illan isäntäpä kutsui meidät omaan huoneeseensa, jonne hän oli ennakkoon hyvin viisaasti varannut pullollisen vodkaa. Mutta eihän yksi vodkapullo toki kovin kauaksi aikaa riitä kuudelle suomalaiselle. Sen jälkeen oli tietysti käytössämme hotellin minibaari. Juomat olivat melko hintavia (noin AU$15 - $20 eli 9€ - 12€ per juoma), mutta eikös viina ole aina hintansa väärti?

Joimme minibaarista muutamat drinkit, mutta emme kuitenkaan raskineet kajota kaikkein kalleimpiin juomiin. Sitten tilasimme huonepalvelusta minibaarin täydennyksen, joka ei yllättävää kyllä ollut kiellettyä siihenkään vuorokaudenaikaan. Mutta baarin täydeksi saaminen kesti melko kauan, ja siinä vaiheessa kun juomat saapuivat, alkoi illan emäntä olla jo melko väsynyt. Siis siihen huoneeseen ei enää haluttu jäädä emännän yöunia häiritsemään - mutta ei hätää: onhan hotelleissa huoneita. Eräs seurueen jäsen osoittautui rahaihmiseksi ja tilasi aamukahdelta hotellista toisen huoneen. Huoneen hinta oli pitkälti yli $500 (eli reilut 300€). Ei kun huone vaihtoon siis!

Arvannettehan mikä oli ensimmäinen toimenpide iloisen seurueemme siirryttyä tuohon uuteen hotellihuoneeseen? Tietysti tarttua puhelimeen ja tilata minibaarin täydennys. Toinen toimenpide olikin jo alkaa tyhjentää sitä minibaaria, jotta sinne mahtuisi jotain täydennystä. Oli muuten hupaisat jatkot, eivätkä onneksi edes yhtä kalliit, kuin edellisen käymäni Aerosmithin konsertin jälkeen: olisikohan tämä tapahtunut vuonna 1989; paikka oli joka tapauksessa Tukholma, jossa konsertin jälkeisenä aamuna nukuin pommiin enkä ehtinyt Suomen laivalle. Päädyin lentämään kotiin SAS:in business-luokan lennolla vilkutellen konjakkilasi toisessa kädessä Ahvenanmaan kohdalla hissukseen etenevälle laivalle, jonka kyydissä minunkin olisi kuulunut olla.


Muistelee

"Indian Jone"

Joillakin se tuntuu olevan seikkailu verissä...No, niillä joilla ei ole, makoilevat kotipirtin uuninpankolla tai peräkammarin hetekalla paraikaakin.

hehheh... ihan villiksi mennyt Jounin elämä siellä Intian humussa! ;D no, elämä on tehty elämistä varten ja niin eespäin, pidä hauskaa Jone ja muista raportoida meille! ;) :XXXX

Villiä elämää

Heh, tiedä sitten, onko se elämä mennyt tavallista "villimmäksi", mutta sen voin sanoa, etten ole joutanut uuninpankolla makoilemaan.

Eilen piipahdin taas Rajin kanssa etsiskelemässä Bengalurun villejä iltakerhoja (kuten jo mainitsinkin, niin yökerhojahan täältä on ihan turha etsiskellä). Löytyikin mukava paikka, jossa oli kaksi osastoa: toisella puolella tanssittiin nykymusiikin tahdissa ja toisella kuunneltiin sekä katseltiin rock-videoita. Tanssipuolelle pääsi peräti sisään ilman vuokrattua - tai muuten hankittua - tyttöystävää, muttei siellä sentään ihan miten vaan saanut valita omaa istumapaikkaansa: parittomien kuului istuskella tiukasti baarin vieressä. Olisiko siinä sitten oltu paremmin henkilökunnan valvonnan alaisina, ettei vain tule vahingossa parinhankinta mieleen.

Rock-puolella suurin osa videoista oli heviä. Kaikki videot näyttivät olevan suoraan tv:stä nauhoitettuja, eli teoston ja kopioston henkilöt sanoisivat DJ:lle vähintäänkin: "hyi, tuhma poika". Taas tuli bongattua suomalaistakin musaa: sekä Children of Bodom että Nightwish sulostuttivat iltaamme musiikillaan. Kyllähän minä tiesin, että kyseiset bändit ovat menestyneet maailmalla ihan mukavasti, mutta enpä silti olisi osannut kuulevani heidän musiikkiaan intialaisella rock-klubilla.


Taas yllättyi

"Indian Jone"

Yksityisyydensuojassa eroja

Taas tähän väliin jokunen minua hiljattain hämmästyttänyt huomio:

Täkäläisessä kulttuurissa ei juuri tunnuta kunnioitettavan länsimaissa itsestään selvää yksityisyydensuojaa - edes kuolemantapauksissa. Sanomalehdissä on joka päivä murha- tai itsemurhajuttuja, joissa melko yksityiskohtaisesti kerrotaan vainajan kuolintapa ja vähintäänkin etunimi sekä asuinkaupunginosa. Varsinkin itsemurhatapauksissa tuntuu vielä olevan tapana ilmoittaa muitakin yksilöiviä tietoja, kuten vainajan isän tai puolison nimi, ammatti, työpaikka tai opinahjo, jos vainaja oli opiskelija tai koululainen. Aivan avoimesti esitetään myös arveluja itsemurhaan johtaneista syistä. Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan suosituin itsemurhan syy kuulostaisi uutisten mukaan olevan etukäteis(!)pelko huonoista koetuloksista. Tämä varmaan kertoo melko paljon Intian nykynuorisoon perheen taholta kohdistuvista paineista.

Toinen ohuesti yksityisyydensuojaan liittyvä havainto: täällä on hyvin yleistä - ainakin miestenhuoneissa :) - nähdä pisuaarilla asioimassa olevia hemmoja puhelin korvalla juttelemassa kovaan ääneen kukaties kenelle. Taatusti kuuluu puhelimen toiseen päähän kaikki julkisessa vessassa kuuluvat äänet, mutta tämä ei tunnu näitä Connecting People -ajatuksen mannekiineja haittaavan.


Taas ihmeissään

"Indian Jone"

Jouni,

Nykyisen tyonantajasi (minun entista)  mainoslausetta lainaten "Nokia - Conneting people" even in the toilets...

:XXXX

vähän Ot:nä mutta puhelin yhtiöihin liittyen.


Motorolan, Ericsonin ja nokian työntekijä olivat yhteisellä seminaari matkalla ja poikkesivat hädän hetkellä vessaan. Ensin meni Ericsonin ja tarpeet tehtyään pesi minuutin käsiään ja kehui että täytyy olla huolellinen loppuun asti. Seuraavana Motorolan tyyppi toisti saman ja pesi käsiiän kolme minuuttia ja kehui että täytyy olla erittäin huollellinen ja hoitaa kaikki viimeisen päälle. Lopuksi Nokian tyyppi teki tarpeensa ja käveli sen jälkeen suoraan ulos ja ulkona muut ihmettelivät niin tyyppi tokas, kato meillä ei ole tapana kuseskella sormille.


Onko Intiassa vielä Wc.n eteisessä paperin jakajat, paikallisethan ei paperia käytä vaan niillä on se hana siellä pytyn vasemmalla puolella :pepsodent

Pyyhkeiden jakajat

Heh, hyvä juttu MH! Enpä ole nähnyt ihan pyttypuolella paperinjakajia, mutta joissakin paikoissa käsienpesuhuoneen puolella kuitenkin. Niihin papruihin kuitenkin lienee syytä pyyhkiä vain kätensä ne pestyään.


Luulee

"Indian Jone"

Delhin lentokentällä minäkin paperin jakajan tapasin, siinä wc:n eteisessä ja kopeissa paperia ei ollut ollenkaan. Sheratonissa niitä ei näkynyt siellä oli normi telineet :D

Hydrofobia

Täällä Bengaloorussa (jälleen yksi uusi joidenkin käyttämä kaupungin nimen kirjoitustapa) näkee kaduilla lehmien lisäksi paljon kulkukoiria. Eilisen lehdessä arveltiin kaupungin kulkukoirien määräksi noin 57000. Olen usein kävellessäni joutunut väistämään jalkakäytävillä nukkuvia koiria, mutta en ole niitä pelännyt saati edes pohtinut niiden olemassaoloa sen kummemmin. Nyt ajattelin kuitenkin alkaa olla niiden suhteen enemmän varuillani. Samaisessa lehtiartikkelissa nimittäin kerrottiin monien näistä koirista olevan vesikauhuisia. Juuri oli yksi nelivuotias lapsi kuollut sairaalassa vesikauhuisen piskin puremaan. Artikkelissa esitettiin myös, että keskimäärin Bangaloressa kuolee vesikauhuisten koirien puremiin kolmisenkymmentä ihmistä vuodessa. Hurtat ovat kuulema vaarallisia varsinkin öiseen aikaan, kun ne heräävät ja alkavat suojella territoriotaan. Pitääpä varoa, ettei joudu koiran kanssa vastakkain iltakerhosta kotiin tullessaan.


Normaalisti koirien ystävä

"Indian Jone"

Seuratoimintaa

Vanhana järjestömiehenä toimin tässä taannoin omalta osaltani katalysaattorina: sain heräteltyä Bangaloreen pidemmäksi ajaksi tulleiden suomalaisten keskuudessa puhetta, että kannattaisi perustaa oma seura, joka kokoontuisi silloin tällöin harrastamaan perisuomalaisia hyveitä. Siinäpä läsnäolijoiden keskuudessa sitten syntyikin idea saunaseuran perustamisesta. Bangaloren suomalaisten saunaseuran syntysanat tuli siis lausuttua loistokkaan Leela-hotellin sunnuntaibrunssilla 19.5.2007.

Nyt lauantai-iltapäivällä 9.6.2007 kokoonnuttiin erään suomalaisen perheen tupaantuliaisiin. Siitä siirryttiin illaksi asuinalueen kerhotaloon saunomaan ja uimaan. Saunaseuran toimintaa ja sääntöjä pohdittiin alustavasti hienon kerhotalon melkein suomalaisen saunan lauteilla. Saunan lämpökin saatiin kärsivällisyydellä nostettua noin 60 asteeseen. Illan päätteeksi syödyn päivällisen yhteydessä myös allekirjoitettiin läsnäolijoiden kesken Bangaloren suomalaisten saunaseuran perustamiskirja. Eiköhän kohtapuoliin saada säännötkin laadittua ja toiminta alkamaan! Vaikka seuran yhtenä tarkoituksena onkin edistää suomalaista saunakulttuuria Bangaloressa, niin yhtälailla tärkeää on helpottaa uusien suomalaisten paikkakunnalle asettumista ja rakentaa keskinäistä tukiverkostoa. Ihan niin kuin vissiin kaikkien muidenkin maailmalla toimivien Suomi-seurojen tarkoituksena on! Bangaloren suomalaisväestön odotetaan kasvavan huimaa vauhtia lähitulevaisuudessa: vuoden 2007 lopussa täällä arvellaan asuvan vähintään vuoden mittaisella komennuksella ainakin 70 suomalaista. Nyt meitä ei taida olla kolmeakymmentäkään.

Heh, nyt olen ollut osallisena jo kahden Suomi-seuran perustamisessa. Toinenhan on tietysti Canberra Finnish Society Incorporated: CFS perustettiin maaliskuussa 1998, kun alkoi käydä ilmiselväksi, että noin 25 vuotta toiminut edeltäjänsä Finnish-Australian Club of Canberra Incorporated klubi-rakennuksineen oli menossa kovaa kyytiä vararikkoon. Tuo Canberran "uusi seura" ei kuitenkaan aloittanut toimintaansa ennen kuin kesä- tai heinäkuussa 1998 "Klubin" todellakin mentyä konkurssiin toukokuussa. Canberrassa on luvassa seuratoimintaa vielä moniksi vuosiksi, ja toivon pitkää ikää myös Bangaloren suomalaisten saunaseuralle, vaikka oma oleskeluni täällä ei kovin kauaa tulekaan kestämään.


Historioi

"Indian Jone"

Intialaista lääkintää

Eilen minulla oli vaivana lihassärkyä, jollaista minulla on ollut ennenkin ja johon entuudestaan tiedän ibuprofeiini-pitoisen särkylääkkeen auttavan. Olen joskus aiemmin huomannut tässä hotellin lähellä sellaisen pienen kioskin, jonka nimikyltissä lukee Lakshmi Medical. Arvasin kyseessä olevan paikallisen version apteekista. Työpäivän jälkeen vein kimpsut ja kampsut hotellille ja kipaisin tälle lääkekioskille hakemaan särynpoistajaa. Pyydettyäni ibuprofeiinia myyjähemmo kaiveli jostakin laatikon pohjalta ison läjän lääkelevyjä. Osa pillereistä oli näemmä myyty irtotavarana, sillä levyistä oli leikattu saksilla irti eri kokoisia palasia. Kioskin pitäjä kysyi minultakin, montako pilleriä haluan, mihin vastasin ottavani koko 10 pillerin levyn. En meinannut uskoa korviani, kun kuulin levylle hinnan: 5 rupiaa (eli n. 75 ossisenttiä). Ossilassa sama määrä vastaavaa tavaraa eli Nurofenia olisi maksanut muistaakseni noin kymmenen kertaa enemmän.

Kotona tutkiskelin lääkepakkausta hieman tarkemmin. Pakkaus oli ehjä, tuoteselostettakin näytti olevan ja luotettavalta vaikuttava lääketehtaan nimi oli selvästi näkyvillä. Voimassaoloaikaakin oli peräti parin vuoden päähän, eli uskaltauduinpa ottamaan illan mittaan pari pilleriä. Paketin teksti, jonka mukaan lääkettä ei olisi saanut myydä ilman lääkärin antamaa reseptiä, pisti hieman hymyilyttämään. Kioskiapteekkari oli suhtautunut tähän kieltoon varsin intialaisesti, eli kauppaa ei suinkaan jätetty tekemättä noin mitättömän syyn takia. Tokkopa tuota säännöstä oli edes tarkoitettu koskemaan Intiassa kyseistä lääkettä tarvitsevia asiakkaita. Ja lähtihän se särky lähti niillä parilla pillerillä niin kuin pitikin.

Muutenkin täkäläiset lääkkeet tuntuvat olevan todella tehokkaita. Jokunen viikko sitten minulla oli maha kipeänä ja päälle nousi kuumettakin. Jouduin olemaan töistäkin pois yhden päivän, jonka kulutin enimmäkseen nukkumalla. Mitä nyt kolleegat herättelivät tuon tuostakin soittelemalla kysyäkseen neuvoja erinäisiin ongelmiin. Yhden tällaisen puhelun aikana muistin puhelimessa olleen kolleegani myös poteneen vastaavia oireita edellisellä viikolla ja saaneen vaivaan lääkettä työpaikan resurssikeskuksesta (ja aivan taatusti ilman lääkärin reseptiä sieltäkin). Kolleegani oli kehunut lääkkeen tehonneen hetkessä, ja niinpä pyysin häntä tuomaan moista ihmelääkettä minunkin kokeiltavakseni töistä tullessaan. Hän teki työtä käskettyä: sain häneltä illalla yhden nimettömään kuplapakkaukseen pakatun pillerin. Sen otettuani tauti lähti yhtä nopeasti kuin kupan huhutaan lähteneen Töölöstä. Seuraavana päivänä olin takaisin työpaikalla täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Muistutus itselle: osta kotiin tuliaisiksi jokunen paketti paikallisia lääkkeitä (ja toivo, etteivät ne herätä Australian - eivätkä varsinkaan Singaporen - rajaviranomaisten huomiota kotimatkalla).


Paikallista lääketiedettä ihaillen

"Indian Jone"

(Ei enää) uusi nimimerkki

Lainaus käyttäjältä: Aikis - toukokuu 27, 2007, 15:14
Indian Jone - mahtava!

Otsikoin vanhoja viestejäni näin jälkikäteen tehdäkseni tulevaisuuden selaukset - ainakin omalta osaltani - helpommiksi. Samalla huomasin, että olin yrittänyt vastata yllä lainaamaani Aikiksen kommenttiin, mutta jostain syystä vastaukseni ei päätynyt perille.

Aloin allekirjoittaa näitä viestejäni Indian Jonena samaan aikaan, kun Dunderin vakikirjoittajien joukossa näytti olevan menossa nimimerkkien uudistuspuuska: jokseenkin pinttyneistä tavoistani poiketen päätin kerrankin seurata muodin tuulahduksia! Tämä "uusi" lempparini ei kuitenkaan ole oma älynväläykseni: kunnian keksinnöstä ansaitsee brissyläinen ystäväni Mika. Kun sain Suomesta toiselta ystävältäni Goestalta viestin, jossa myös hän kutsui minua Indian Joneksi, päätin alkaa käyttää tätä minulle kahdelta eri taholta annettua uutta nimitystä Intian tarinoideni allekirjoituksena. Vähän niinkuin Aikaihminen muuttui aikoinaan Aikikseksi jne...


Muotioikkuun(ko?) sortumisen tunnustaa

"Indian Jone"

Lainaus käyttäjältä: jounij - kesäkuu 12, 2007, 23:17
... sain häneltä illalla yhden nimettömään kuplapakkaukseen pakatun pillerin. Sen otettuani tauti lähti yhtä nopeasti kuin kupan huhutaan lähteneen Töölöstä. Seuraavana päivänä olin takaisin työpaikalla täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Jouni rakas... kiva että ihmepilleri tehosi, mutta älä pliis kerro mun kuullen enää mitään vastaavia tapauksia... ...nimettömiä pillereitä se vaan siellä nappailee... järkyttävää... :( ;D :D

Nimetön pilleri

Lainaus käyttäjältä: eevis - kesäkuu 13, 2007, 23:44
...nimettömiä pillereitä se vaan siellä nappailee... järkyttävää...

Noh, saattoihan siinä kuplan toisella puolella joku nimi olla, mutta ei anneta faktojen käydä haittaamaan hyvää stooria. Sitäpaitsi kun en ole apteekkialan ammattilainen, niin ei se nimi olisi minulle kuitenkaan mitään sanonut, joten en siihen sitten mitään huomiota kiinnittänytkään. Kauniin värinen se pilleri oli joka tapauksessa - niin kuin ovat nämä ibuprofeiinitkin! Helpottaako yhtään, Eevis?


Tiedustelee

Ruokailun hinnoista

Tämän asuinhotellini ravintolan hinnat ovat hyvinkin kaksin- tai ehkä jopa kolminkertaisia paikkakunnan yleiseen hintatasoon verrattuna. Niinpä täällä ei yleensä tule syötyä muita aterioita kuin huoneen hintaan kuuluva aamiainen ja joitakin maistiaisia joka päivä huoneeseen tuotavasta hedelmäkorista. Noin puolentoista kilometrin päässä hotellista on parikin asiallista intialaista ruokaa tarjoilevaa ravintolaa. Jommassa kummassa niistä käymme usein päivällisellä ja toisinaan lounasaikaankin, jos ei satu Nokian rakennuksessa olevan cafeterian useimmiten korkeintaan keskinkertaiset makuelämykset innostamaan.

Toisaalta toimistorakennuksessa syöminen on helppoa, eikä siellä ruokailu myöskään pääse rasittamaan kukkaroa: mahansa saa täyteen 35 rupialla (AU$1.05), jolla saa ison thali-lautasellisen riisiä ja erilaisia vihannesruokia leipineen. Kana- ja munakarreista joutuu maksamaan parisen kymmentä rupiaa enemmän. Muutaman kerran olen syönyt hyvinkin kelvollisen pienen vihannespizzan, josta leipuri pyytää 30 rupiaa. Pari samosaa irtoaa 15 rupialla.

Kyyti kolmipyöräisellä moporiksalla toimiston edestä lähiravintoloiden luokse maksaisi virallisesti taksamittarin mukaan vain 12 rupiaa (AU$0.40), mutta yksikään kuski ei suostu lähtemään matkaan virallisella taksalla. 20 rupiaakaan ei meinaa kelvata kuin kovan tinkaamisen jälkeen, jos sittenkään. Näissä ravintoloissa saa sitten noin 50 rupialla perinteisen eteläintialaisen vihannesruoka-aterian, jota kutsutaan ruokalistalla ja kansan suussa nimellä "meals". Tällaiseen ateriaan kuuluu rajoittamaton määrä pöytään tarjoiltavaa riisiä ja neljää erilaista vihanneskarria, muutamia erilaisia lisäkastikkeita, pieni kulho jugurtia ja toinen samanlainen paikallista viiliä, joka muuten maistuu erittain paljon suomalaiselle kotiviilille. Useimmissa paikoissa ateriaan saa myös yhden rapean pappadam-leivän ja pienen banaanin. Joskus ostamme mealsia täydentämään jonkun liharuoka-annoksen, joiden hinnat alkavat 80 rupiasta ylöspäin ja josta riittää syötävää hyvinkin kahdelle.

Tänään ei huvittanut lähteä television Australia-kanavalta katsomani oikealle joukkueelle eli QLD:lle voitokkaan State of Origin (oikean eli rugby league!) -footymatsin jälkeen vaeltamaan mihinkään ravintolaan. Mutta matsin aikana nauttimani huonepalvelusta tilaamani Fostersit saivat aikaan pientä nälkää, jota Rajin ehdotuksesta päätimme torjua tilaamalla tutusta lähiravintolasta kotiinkuljetetun aterian. Rajilla oli ravintolan ruokalista kätevästi käsillä, ja siitä valkkailimme taas aiemmin tuntemattomia aterioita. Aika pian puhelinsoiton jälkeen saimmekin tilauksemme hotellihuoneidemme oville saakka kuljetettuna. Maksettuani laskun oli aika tutkiskella saamani ruokasäkin sisältöä. Tämä meinasi hieman naurattaa: kanakarri oli pakattu tuttuun tapaan tukevaan suljettavaan muovirasiaan, mutta kaikki loput eväät oli pakattu kumirenksulla suljettuihin muovipusseihin. Pelkästään riisipakkauksen sisällöllä olisi ruokkinut neljä isoa miestä. Lisäksi mukana tuli pieni pussillinen salaattia, joka täällä kostuu tuorekurkun ja punasipulin viipaleista, sekä isohko pussillinen sambar-lientä, jossa on seassa tomaattia ja jotain muita vihanneksia. Hintaa koko tälle tilaukselle kertyi 102 rupiaa - ja sopivasti tippiä päälle - eli vain reilut neljä doltsukkaa. Näillä hinnoilla minulle ei tulisi mieleenikään alkaa itse laittaa ruokaa!


Edullisesti nautiskelee

"Indian Jone"

Kiitos Jouni, jo helpotti, jos se pilleri oli kerran kauniin värinen, niin ei sitten mitään hätää... ;D Ja kateeksi käy ruuan hinta, vastaavat kun hakisi tuosta vierestä intialaisesta, niin... no maassa maan tavalla.

Pillerista viela :pepsodent

Oli siis kauniin varinen...oliko siihen tablettiin viela "hymio" painettuna? Ja toita tuli painettua 48 tuntia putkeen ilman pienintakaan vasymysta???

No, hienoa etta tauti parani ja curryt pysyy taas sisalla.

Kotiin palattuasi haluat ehka kuitenkin kayda jattamassa "pienen naytteen" paikallisella laakari-asemalla...ja kolesteroli arvot? Eli, saako sielta "terveellista" ruokaa?Siis muutakin kuin kurkkua ja punasipulia? Onko "super-marketteja", vai toreiltako ruokatarpeet paaosin ostetaan?

Itse en ehka olisi uskaltanut kokeilla ihmelaaketta, mutta hattua nostan (uhka)rohkealle ja paattavaiselle toipumisyritykselle..hyvinpa naytti kuitenkin paatyvan.Niinhan se on, etta Suomalainen Mies ei turhista valita tai kipeena jouda olemaan ;)

Mitas Seuraavaksi?


Uutta Raporttia odotellen: AA

Lainaus käyttäjältä: Andreasyan - kesäkuu 14, 2007, 18:10
oliko siihen tablettiin viela "hymio" painettuna?

;D

Ja tänään mulla oli asiakkaina kaksi intialaista heppua, no pakkohan niiltä oli kysyä, että ootteko Bangaloresta, ja olivathan he. Nokia Siemens Networks nääs... :) Innostuivat kovasti kun kerroin että tunnen kaksi suomalaista, jotka ovat siellä työkomennuksella, ja kauhistelivat sitä toisen 2 vuoden komennusta Bangaloreen... :D
Vähän ajan päästä oli yhdellä toisella asiakkaana intialaismies, ja kuulin sieltä sitten vähän matkan päästä, miten selvittelivät siinä sitten närästyslääkkeitä... ja mieshän tietty sopivan merkin löydettyään totesi, että ottaisi muutaman tabletin sitä... mihin farmaseutti sitten että tota ei me myydä niitä yksittäin... virnistelin siinä sitten itsekseni :) tällaisia kulttuurishokkeja täälläpäin :)

Lainaus käyttäjältä: MH - kesäkuu 09, 2007, 00:44

Motorolan, Ericsonin ja nokian työntekijä olivat yhteisellä seminaari matkalla ja poikkesivat hädän hetkellä vessaan. Ensin meni Ericsonin ja tarpeet tehtyään pesi minuutin käsiään ja kehui että täytyy olla huolellinen loppuun asti. Seuraavana Motorolan tyyppi toisti saman ja pesi käsiiän kolme minuuttia ja kehui että täytyy olla erittäin huollellinen ja hoitaa kaikki viimeisen päälle. Lopuksi Nokian tyyppi teki tarpeensa ja käveli sen jälkeen suoraan ulos ja ulkona muut ihmettelivät niin tyyppi tokas, kato meillä ei ole tapana kuseskella sormille.

Hahahaha... tää lähti heti jakoon töissä :DDD

K

Ruo'an terveellisyydestä

Lainaus käyttäjältä: Andreasyan - kesäkuu 14, 2007, 18:10
Kotiin palattuasi haluat ehka kuitenkin kayda jattamassa "pienen naytteen" paikallisella laakari-asemalla...ja kolesteroli arvot? Eli, saako sielta "terveellista" ruokaa?Siis muutakin kuin kurkkua ja punasipulia? Onko "super-marketteja", vai toreiltako ruokatarpeet paaosin ostetaan?

Kyllä varmaan kannattaakin tutkituttaa itsensä kaiken maailman tautien varalta komennuksen päätyttyä. Turha sitä on sitten esim. vuoden kuluttua alkaa kinata vakuutusyhtiön kanssa, kuka maksaa jonkun eksoottisen taudin hoidon, jos sellainen puhkeaa myöhemmässä vaiheessa.

Vihreitä salaatteja täällä ei ole näkynyt muualla kuin kansainvälisten hotellien buffeteissa, jollaisia on tähän mennessä tullut syötyä kolmeen otteeseen. Paikallisella suomalaisväestöllä kuulostaa olevan tapana kokoontua Leela Palacen sunnuntailounaalla noin kerran kuukaudessa, joten täytyy aina käydä täydentämässä salaattien tarvetta näissä kokoontumisissa. Nyt pohjoisen kesän aikaan tosin Bangaloren suomalaisväestössä on jatkuvaa vajausta jengin kulkiessa Suomessa lomailemassa. Saa nähdä, montako yhteislounasta tässä tulee koettua seuraavien parin kuukauden aikana.

Nämä buffetit ovat valitettavasti paikalliseen hintatasoon nähden huomattavan kalliita. Esim. juuri tämä Leelan lounas maksaa 2000 rupiaa eli noin AU$67. Hintaan tosin sisältyy kaikki juomat (paitsi vesi!!!). Näin ollen lounaalla tulee yleensä nautiskeltua paljon muita juomia kuin vettä, mikä saattaa ehkä jopa kumota salaatista saadut "terveyspisteet"... Suo siellä vetelä täällä!

Mutta salaattien puutteesta huolimatta lieneekö tämä intialainen ruoka sitten jotenkin epäterveellisempää kuin muunlainen ruokavalio? Mahtaneeko siitä olla tutkimuksia olemassa?


Miettii

"Indian Jone"

Leffoista

Kuten varmaan useimmat tietävät, Bollywoodiksi ristitty Intian elokuvateollisuus on paikallisille kova juttu. Eilen sain ilmiöstä etäältä omaakin havaintoa: Olimme kamujen kanssa syömässä erään ravintolan kattoterassilla, kun huomasimme kadulta tavallista enemmän meteliä. Kurkistimme katon reunan yli ja huomasimme monituhatpäisen joukon jonottajia vastapäätä olevaan leffateatteriin. Ihmismeren oli saanut liikkeelle juuri eilen julkaistu megatähti "The Boss" Rajnikantin uutuusfilmi Sivaji, joka kertoo nykypäivän Robin Hood -tarinan USA:sta takaisin Intiaan palavasta ohjelmistoinsinööristä. Kaikki kadulla jonottaneet ihmiset eivät millään voineet mahtua näytäntöön, mutta se ei tuntunut näitä päänäyttelijän suuria faneja haittaavan. Pääasia oli, että on edes lähellä, kun idolin uusi elokuva avataan.

Raporttien mukaan teattereiden edessä uhrattiin kurpitsoita ja kookospähkinöitä leffan menestyksen hyväksi. Samaten 200 tuhatta rupiaa maksaneissa leffan mainosjulisteissa näkyvän Rajnikantin kuvan päälle valeltiin satoja litroja maitoja, millä fanit halusivat osoittaa leffasankarin asemaa suorastaan jumalolentona.

Lippujen jonotus oli innokkaimpien osalta alkanut aamuviideltä. Liput virallisesti hankittuna olivat maksaneet 100 rupiaa (AU$3.30), mutta mustasta pörssistä lippunsa hankkineet olivat kuulema maksaneet jopa 15-kertaisen hinnan. Tämä sinänsä on hieman surkuhupaisaa, sillä sanomalehtikuvauksen mukaan Sivaji-elokuvan sanoma on korruption ja mustan pörssin vastainen.

Päivän näytännöissä varsinainen leffasta nauttiminen mahtoi jäädä vähiin: raporttien mukaan elokuvateatterit olivat käytäviä myöten täynnä valkokankaalta näkyvälle idolilleen kirkuvia ihailijoita.

Itse en ole vielä käynyt intialaisessa leffateatterissa, mutta suunnitteilla on ollut käydä katsomassa vaikkapa Pirates of the Caribbean -sarjan kolmas osa. Kuulemani mukaan tosin edes englanninkielisten leffojen katsominen täkäläisessä teatterissa ei ole mikään erityisen nautinnollinen kokemus. Yleisö ei kuulema juuri keskity leffaan vaan pulisee ja soittelee puhelimilla ja käyttäytyy muutenkin kuin kotonaan. Leffasta oikeasti kiinnostuneelle saattaa olla parempi kokemus katsoa se myöhemmin kotona DVD:ltä.

Leffasankarit aiheuttavat täällä muutenkin suuria tunteita. Alkuvuodesta oli joku menneiden vuosien suuri tähti kokenut vanhuuttaan luonnollisen kuoleman Bangaloressa. Tämän seurauksena koko kaupungin keskusta oli suorastaan kapinan näyttämönä. Mellakoinnin osapuolina olivat riehuneet tähden lukuisat fanit protestoiden idolinsa kuolemaa vastaan ja riehujia rauhoittamaan lähetetyt suuret poliisivoimat. Tämä tilanne ei kuitenkaan ollut tullut viranomaisille yllätyksenä, sillä he olivat osanneet varautua tilanteeseen jo etukäteen hankkimalla polisijoukoille vahvistuksia muista kaupungeista. Esimerkiksi monet - elleivät peräti useimmat – Nokian Bangaloren konttorien suomalaiset työntekijät olivat jääneet tuona päivänä viisaasti tekemään etätöitä kodeistaan käsin kuultuaan ennakkovaroituksia odotettavissa olevasta hulinoinnista.


Kertoo

"Indian Jone"

Ostoksista

Ai niin, unohdinpa vastata tuohon Annen toiseen kyssäriin! Kyllä täällä on torien ja kioskien kokoisten pikkukauppojen lisäksi supermarkettejakin. Kaikki näkemäni sellaiset tosin ovat olleet melko pieniä, eikä tavaravalikoima näin ollen ole ollut kovin hulppea. Mutta epäilemättä niidenkin kauppojen myymillä ruokatarvikkeilla pysyisi hengissä ihan hyvin! Toisaalta asiahan ei minua liikuta, sillä en aio täällä kokata: Lähin ruoanlaittoa muistuttava homma itselleni on toistaiseksi ollut aamupalaravintolassa Vegemiten levittäminen tarjoilijan valmiiksi paahtaman leivän päälle. Sain nimittäin kamuilta Canberassa läksiäisissäni Intiaan viemisiksi purkillisen Vegemiteä siltä varalta, että koti-ikävä yllättää. En osaa siitä koti-ikävästä mennä sanomaan, sillä en tiedä sellaista koskaan poteneeni, mutta Vegemite-leivät ovat maistuneet muutamana aamuna oikein hyviltä munakkaan kera. Minulle sopii jatkossakin pitää ruoanlaittoon osallistuminen tällä tasolla - ainakin kunnes paluu koti-Canberraan koittaa.

Bangaloressa pitempään (eli yli puoli vuotta) oleskelevilla nokialaisilla on käytössään auto kuljettajineen 12 tuntia päivässä firman piikkiin ja tarvittaessa pitempäänkin lisähinnalla omaan laskuun. Useimmat - elleivät peräti kaikki - näistä autokuskeista myös osallistuvat mielellään aikansa kuluksi talouden yleishyödyllisten asioiden hoitamiseen. Eräs hiljattain maahansaapunut suomalainen ojensi kuljettajalleen 5000 rupiaa ja lähetti kuskin kaljan hakuun ohjeella "osta viisi koria kaljaa [juuri hankitun] jääkaapin täytteeksi". Kuski oli kummallistellut moista komentoa jopa siinä määrin, että oli vielä putelikaupasta käsin soittanut takaisin isännälle vahvistaakseen, että tehtävä oli ymmärretty oikein:
- Viisi pulloahan sitä olutta piti ostaa?
- Ei kun viisi koria.
- Mutta siinä yhdessä korissahan on 24 pulloa. Eikö yksi kori riittäisi?
- Ei kun viisi koria.
- Niin mutta se tulee kauhean kalliiksi.
- Kyllä sen 5000 rupiaa pitäisi riittää. Osta nyt vain ne 5 koria.

Kuljettajan hämmästelyn ymmärtää varmaan paremmin, kun lisään, että tuo 5000 rupiaa vastaa suurinpiirtein autonkuljettajien peruskuukausipalkkaa.


Yhden lajin kulttuuriero tämäkin, naureskelee

"Indian Jone"

Avioliittojen järjestäminen

Avioparin hankinta ei näytä olevan aivan helppoa täällä vanhempien järjestämien avioliittojen luvatussa maassakaan, jos se on sitä muuallakaan. Varsinkin sunnuntaisin sanomalehdissä on sivutolkulla ilmoituksia, joissa yleensä vanhemmat etsivät jälkikasvulleen puolisoa. Tämänkin päivän lehdessä näitä ilmoituksia näkyi olevan neljä ja puoli sivullista. Potentiaalisen ilmoituksiin vastaajan on ainakin suht' helppoa suunnistaa tämän ilmoitusviidakon läpi, sillä ilmoitukset on jaoteltu ensinnäkin sen mukaan, etsitäänkö vaimoa vaiko aviomiestä. Tämän pääkategorian alta löytyy sitten ilmoitukset jaoteltuna kastin, uskonnon, paikkakunnan, äidinkielen tai ammatin mukaan, eli mitä ominaisuutta kukakin ilmoituksen laittaja (ja lukija) eniten arvostaa etsimässään puolisossa. Näkyipä olevan omat alakategoriat myös ulkomailla asuville tai ulkomaille muuttamaan haluaville ja jopa HIV-positiivisille.

Oli tässä kerran puhetta erään lähiaikoina naimisiin menossa olevan intialaisen kaverini kanssa siitä, miten nämä sopimusavioliitot käytännössä järjestyvät. Olin itse kuvitellut, että morsian ja sulhanen eivät useinkaan ole edes tavanneet toisiaan ennen hääpäiväänsä. Kaverini kuitenkin totesi, ettei tämä ole tavallista ainakaan nykyaikana. Vaikka avioliitto olisikin huoltajien järjestämä, niin morsiusparilla on mahdollisuus tavata toisensa vähintään kerran. Näissä tapaamisissa käytyjen keskustelujen perusteella morsian- ja sulhasehdokas voivat myös esittää oman mielipiteensä, ovatko he suostuvaisia avioitumaan juuri tämän ehdokkaan kanssa.

Kaverini kertoi minulle odottavansa kovasti yhteiselämäänsä hänelle valitun morsiamen kanssa, jonka kanssa hän on tavannut muutaman kerran. Nähtävästi siinä on vastoin omia ennakko-odotuksiani jonkinlaista rakkauden esiastetta ilmassa, vaikka asian ymmärtäminen onkin ehkä useimmille länsimaalaisille vaikeaa.


Havainnoi

"Indian Jone"

Kuivuus siellä, rutikuiva täällä

Ennen Bangaloreen saapumistani arvelin, että vuosien tauon jälkeen pääsisin vihdoinkin kokemaan Australiaa vähäisempää kuivuutta - varsinkin, kun Intiassa on jo "virallisesti" sadekausi alkanut. Onhan täällä viimeisten 3 - 4 viikon aikana koettu muutama kova ja paikallista tulvintaakin aiheuttanut sadekuuro, mutta enimmäkseen on ollut poutaista. Toisinaan taivaalla on maleksinut pahanenteiseltä (vaiko hyvän- ?) näyttäviä pilviä, mutta eivät ne ole oikein tuntuneet saavan sadetta aikaiseksi.

Kuten useita alueita Australiassa myös Canberraa on vaivannut vuosia kestänyt kova kuivuus. Vedenkäytön säännöstelyä on lisätty asteittain jatkuvasti viime vuosina. Kaupungin vesivarastoina toimivissa padoissa on tällä hetkellä vettä ehkä noin kolmasosa täydestä kapasiteetista. Vaikka tästäkin veden vähyydestä ollaan - ymmärrettävästi - huolissaan, niin veden ei pitäisi loppua ihan vuodessa tai parissakaan. Sen sijaan Bangaloressa ollaan huomattavasti tiukemmassa tilanteessa alkaneesta sadekaudesta huolimatta: viranomaiset laskeskelevat, että kaupungin vesivarastosta voidaan ottaa vielä noin 60 senttimetriä pintavettä. Pohjalle jäävä vesi ei ole käyttökelpoista.

Bangaloren nykyisellä kulutusvauhdilla, jota ei näissä oloissa taideta juuri voida säännöstellä, vesi riittää seuraaviksi kymmeneksi päiväksi. Itse arvelen vedensäännöstelyn ennen padon tyhjenemistä mahdottamaksi muun muassa siitä syystä, että suurin osa valistuksesta mahtaa mennä kuuroille korville. Tämä katastrofaalinen vesipula tuotiin julki tänä aamuna The Times of India -sanomalehden etusivulla. Artikkelissa kehotettiin, että bangalorelaisten on parasta alkaa suorastaan rukoilla vesisadetta. Pian artikkelin luettuani huomasin työmatkani varrella kastelulaitteiden pauhaavan täysillä ja vettä ajoväyläkivetykselle saakka lammikoksi valuttaen. Sama meininki näytti jatkuvan takaisin hotellille kävellessäni yhdeksää tuntia myöhemmin. Tosin veden paine oli päivän mittaan huomattavasti vähentynyt. Pitäisiköhän minunkin lähteä tuonne ulos synkänpuhuvien pilvien alle steppailemaan sadetanssi tai kaksi?


Harkitsee

"Indian Jone"

Steppailinko tarpeeksi?

Eilen ja tänäänkin oli päällä koko päivän taivaan kattava pilviverho. Pilvet olivat jopa siinä määrin paksuja, että sekä aamun että illan työmatkakävelyt tuntuivat suorastaan viileiltä. En tosin voinut tarkistaa mistään virallista lämpötilaa, mutta eiköhän celciuksia kuitenkin ollut reippaat 20 näiden ulkoilutuokioideni aikana. Tänään sitten päätin, että jotain hyötyä noista pilvistä on puristettava: Lähdimme Rajin kanssa iltakerhoon, ja tulihan siinä jutustelun ohessa sen verran sateen puolesta jalalla rytmiä lattiaan naputeltua, että ulos tultuamme vettä satoi jo ihan mukavasti. Nähtäväksi sitten jää, lisääkö tämä melko kevyt sade kaupungin vesivarantoa minkään vertaa.

Itse asiassa en ilkeä kehua pelkästään omalla steppailullani saaneeni tätä sadetta aikaiseksi. Kokeilemamme kulmakuppilan tanssilattia oli minun nähdäkseni koko illan tyhjillään, koska sinne olisivat saaneet mennä tanssailemaan vain (eri sukupuolta olevat) pariskunnat, joita ei paikalla juuri ollut. Mutta illan lähestyessä valomerkkiä alkoivat villeimmät miespuoliset seurueet jytäämään keskenään pöytien välissä siinä määrin, että sade saatiin ilman muuta syntymään yhteisvoimin.

Veikkaan muuten, että Bangaloren vesipula on pikemminkin kaupungin suorastaan hallitsemattoman kasvun syytä kuin sateen puutteen aiheuttamaa. Infrastruktuurin rakentaminen ei vain yksinkertaisesti ole pysynyt väkiluvun kasvutahdin perässä. Saapa nähdä, kauanko Bangaloren kasvu pystyy jatkumaan nykyisellään! Nyt jo monet puhuvat, että kasvun vauhti alkaa taittua juuri olosuhteiden jälkeenjääneisyyden takia ja että joku toinen kaupunki - ehkä Hyderabad - ottaa kansainvälisen(kin) kasvun johtoaseman haltuunsa lähivuosina.


Hyvää juhannusta toivottaen

"Indian Jone"

Kolopallo

Mainitsin toisaalla (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3746.msg37856#msg37856), että aikomuksenani on mennä tulevana viikonloppuna pelaamaan kolopalloa. Samassa keskustelussa MH (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?action=profile;u=402) vinoili leikkisästi:

Lainaaalkaako ikä painaa siinä määrin ettei osu enää liikkuvaan palloon kun golfista juttelet.

Voinen hyvin kommentoida asiaa tällä palstalla, koska asia liittyy hyvinkin paljon oleskeluuni täällä Intiassa.

Uskoisin vielä osuvani monenlaisissa eri peleissä liikkuvaankin palloon. Kokemusta ainakin on, mutten nykyään oikein löydä pelikavereita taitoja testatakseni. Squash-mailanikin on lojunut kaapissa käyttämättömänä jo noin kymmenisen vuotta. Golfista minulla ei ole kovin paljoa kokemusta, mutta olen kuitenkin harjoitellut tätäkin lajia noin kerran vuodessa jo useamman vuoden ajan. Ihan hauska harrastushan se tuntuu olevan, mutta lajissa joten kuten pärjätäkseen täytyisi ymmärtääkseni pelata useammin kuin kerran vuodessa - pari kertaa viikossa luultavasti jo alkaisi näkyä tuloksissakin.

Australiassahan golf ei ole enää mikään eliittilaji, jollainen maine pelillä tuntui olevan Suomessa ainakin vielä vajaat parikymmentä vuotta sitten. Australian lähes jokaisessa muutaman tuhannen asukkaan kylässä näyttää olevan ainakin amatööreille kelvollinen vähintään 9-reikäinen golf-kenttä, jolle pääsevät usein (vaiko aina?) pelaamaan vaikka ensikertalaisetkin. Toki Australiastakin löytyy useita maailman huippulaatua olevia golf-kenttiä, joille ei pääse pelaamaan ilman klubin jäsenyyttä, suhteita tai sievoista rahasummaa.

Noin 7 miljoonan asukkaan Bangaloressa golf-kenttiä ei tietojeni mukaan ole kovin monta. Toistaiseksi osaan paikallistaa kartalta kaksi. Viime viikonloppuna olin noin 130-vuotta vanhalla Bangalore Golf Clubilla lounastamassa kutsuttuna vieraana. Kutsumattomalla vieraalla sinne ei olisi ollutkaan asiaa, eikä klubin jäseneksi pääse kuulema nykyään edes rahallakaan. Parkkipaikalla olleesta Mersujen ja muiden ulkomailla valmistettujen Intiassa harvinaisempien autojen määrästä päätellen golf on ainakin tässä paikassa edelleenkin eliittilaji.

Klubilla lounasta odotellessamme isäntäpariskunta tiedusteli minulta, pelaanko golfia. Vastattuani, että joo, noin kerran vuodessa, he taisivat kokea velvollisuudekseen järjestää minulle tilaisuuden pelata kyseisessä paikassa. Ymmärsin tämän olevan sellaisen kunnianosoituksen, josta minulla ei ollut kokemattomanakaan golfaajana mahdollista kieltäytyä. Kutsun vastaanotettuani katselin kauhulla klubirakennuksen seinällä olevaa ratakarttaa: useilla radoilla pitää ylittää (toivottavasti kuivia) puroja, joilla kokemukseni mukaan on suorastaan magneettinen vetovoima mailastani liikkeelle lähteviä (olenhan optimisti!) palloja kohtaan.

Nyt golfiin enemmän tai vähemmän sopivat kengät hankittuani minun luultavasti pitää vielä visiteerata golf-palloja myyvässä tukkuliikkeessä.


Hieman jännittyneenä viikonloppua odottaen

"Indian Jone"


J.K. Milloin otetaan matsi - vaikkapa - kössiä, MH?

Lainaus käyttäjältä: jounij - kesäkuu 28, 2007, 05:43



J.K. Milloin otetaan matsi - vaikkapa - kössiä, MH?

Enpä ole koskaan kyseistä lajia kokeillut mutta miksei sitä voisi joskus kokeilla kun päästää molemmat ossilaan. Brisbaneen asetun mutta Canberrassa on tuttuja sen verran että tulee siellä varmaan jonkun kerran käytyä aina silloin tällöin.

Kaikkea pitää kokeilla :pepsodent  paitsi omaa siskoa, veljeä ja kansantanhuja :pepsodent

Palkkaa turistimatkailusta?

Lentäisitkö Helsingistä edestakaisin vaikkapa Barcelonaan, jos sinulle maksettaisiin siitä hyvästä 1500 rupiaa (tämän päivän kurssin mukaan AU$43.44 tai 27.36€)? Jouduin kysymään tätä itseltäni huomattuani Finnairin mainoksen tämänpäiväisessä The Times of India -lehdessä. Finnair mainosti edestakaisia lentoja Mumbaista Skandinaviaan ja Itä-Eurooppaan hintaan 20000 rupiaa (AU$579.20 tai 364.81€) + verot. Sekin kuulosti minusta halvalta ja pisti miettimään, että paljonkohan ensinnäkin nuo verot ovat ja toiseksi paljonkohan toisin päin ostettu eli edestakainen lento Helsingistä Mumbaihin mahtaa maksaa! Mutta sehän se vasta pistää pään ymmälle, että edestakainen lento Mumbaista Helsingin kautta mihin hyvänsä Finnairin Länsi-Euroopan kohteeseen maksaa 18500 rupiaa + verot. Onkohan siellä Helsingissä joku 1980-luvun jäännösportsari ovella vastassa tarkastamassa, että jos tuli ostettua lentolippu Helsingistä eteenpäin, niin Suomeen ei sitten olekaan asiaa? On tämä Intiassa oleilu ainaista ihmettelyä!


Toteaa

"Indian Jone"

Lainaus käyttäjältä: jounij - heinäkuu 06, 2007, 02:25...toiseksi paljonkohan toisin päin ostettu eli edestakainen lento Helsingistä Mumbaihin mahtaa maksaa!

Finnair mainostaa tällä hetkellä hintoja Helsingistä Mumbaihin ja takaisin alkaen 399,- (sisältää verot yms.). Tosin yhtään sellaista tarjousta, jossa Finnair maksaisi maasta poistumisesta, ei ole vielä näkynyt. Jatketaan etsimistä  8)

Kiitokset

Terve vaan, "Heikki - Jounin veli" (vanhat "sananlaskut" näyttävät olevan vielä hengissä)! Ja kiitos hintatiedotuksesta! Eihän tuo nyt kovin kallista näy olevan lentää tännekään päin. Eikä siihen Mumbai-Bangalore -väliinkään tuhlaudu juurikaan lisää pätäkkää.


Kiittelee

"Indian Jone" - Heikin veli

Matka Masinagudiin ja Nilgiriin

Ei siitä golfin peluusta sitten tullutkaan mitään viime viikonloppuna. Katsotaan sitä asiaa syksymmällä uudelleen. Sen sijaan sain uusille kengille käyttöä lähtemällä "kaukomatkalle" peräti toiseen osavaltioon eli Tamil Nadun Masinagudi (http://www.masinagudi.com/)-nimiseen kylään. Päättelen kyseessä olevan kaukomatkan siitä, että perillä kännykkäni avattuani sain pian omalta puhelinoperaattoriltani viestin, jossa ilmoitettiin minun olevan "roaming" eli vieraalla palvelualueella. Ainakaan Australiassa sentään ei tule kännykkäpuhelut kalliimmaksi, soittelipa mistä päin mannerta hyvänsä - eikä vastaanotetuista puheluistakaan tarvitse maksaa, vaikka olisikin käymässä vieraassa osavaltiossa. Toisaalta Intiassa kännykkäpuhelut eivät tunnu maksavan juuri mitään, vaikka siihen tulisi roaming-veloituksia päälle. Olisikohan tavallinen hinta noin yhden rupian (AU$0.03) minuutti?

Kuulin torstaina aamupalalla kanssani samassa hotellissa asuvalta saksalaiselta Utelta, että hän on lähdössä työkavereidensa kanssa viikonloppureissulle maaseudulle, jossa on mahdollista nähdä monenlaista luontoa ja paikallisia eläimiä. Innostuin kysymään, mahtuisinko mukaan matkaan. Ute tiedusteli päivällä asiaa matkavastaavalta, ja minulle tuli spostitse ilmoitus, että tilaa löytyy. Golf olikin jo peruuntunut, joten minun tarvitsi vain siirtää eteenpäin työpaikkahaastattelua, joka minun olisi täytynyt pitää lauantaina. Haastattelun siirto onnistuikin, ja buukkasin itseni mukaan matkaan.

Matkan piti alkaa intialaisittain harvinaiseen aikaan eli "4 o'clock sharp" (tasan kello 16) perjantaina. Odoteltuani matkalle lähtijöitä Uten työpaikan alakerran aulassa kello 16.05 alkaen aloin jo ihmetellä, putosinko kyydistä kuin eno veneestä. Tosin olin käynyt paikalla jo paria kymmentä minuuttia aiemmin, mutta koska en ollut nähnyt paikalla ketään etäisestikään matkalle lähtevän näköistä henkilöä, lähdin kiertelemään tämän useista liikerakennuksista koostuvan kompleksin parkkipaikka-alueita etsiskellen isoa autoa ja reissumiehiä sekä -naisia.

Kävelin siinä epähuomiossa pois kyseisen kompleksin alueelta enkä päässyt takaisin sisään jonottamatta turvaportilla yritysvieraaksi itseni sisäänkirjoittaen. Olin tosin juuri hieman aiemmin ajanut auton kyydissä samaisesta portista sisään ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Tyypillistä intialaista suurpiirteisyyttä, tai sitten täällä ei tiedetä rikollisista, joilla on varaa ajattaa itseään autolla! Joka tapauksessa tästä portilla jonottelusta johtuen olin takaisin firman ala-aulassa sen viisi minuuttia myöhässä.

Mutta ei hätää: Ute saapui paikalle saksalaisella täsmällisyydellä kello 16:15 ja kertoi olettavansa, ettei porukka ole vielä lähtenyt minnekään. Noin vartin myöhemmin kävi matkan järjestäjäkin ilmoittamassa, että lähtöön kuluu vielä hetki, koska firman toimitusjohtajalla oli vielä meneillään tiedostustilaisuus, johon osa matkalaisista oli juuttunut. Lähdimme Uten ja paikalle myös saapuneen portugalilaisen Paolon kanssa piipahtamaan läheisessä kahvilassa. Saavuttuamme takaisin noin 20 minuuttia myöhemmin olivatkin muut matkalaiset jo kasassa.

Siinä sitä sitten alettiin pähkäillä, mitenkähän kaikki paikalle saapuneet 15 henkeä sekä 2 autonkuljettajaa mahtuisivat paikalle tilattuun kahteen isoon maasturiin, joihin toiseen mahtui kuljettajan lisäksi 7 ja toiseen 6 matkustajaa (näistä osa jokseenkin epämukaville varaistuimiksi tarjoitetuille lisätakapenkeille). Onneksi sitä liikkeelle lähtöä oli tullut seuraamaan joku firman isompikin pomo, joka käskytti matkanjärjestäjää hankkimaan oitis lisäksi vielä yhden pikkuauton. Arviolta kuuden tunnin yhdensuuntaisesta matkasta ei hänen kuten ei myös minunkaan mielestä olisi tullut mitään niin vähillä istumapaikoilla. Aikaa säästääksemme sullouduimme kuitenkin näihin kahteen autoon ja matkustimme Bangaloren sisällä aimo tovin saapuaksemme kuljettajien sopimalle paikalle, jonne sen pikkuautonkin piti saapua niin pian kuin mahdollista - niin kuin sitten ajallaan saapuikin.

Kuusi tuntia olisi saattanut olla kelpo matka-aika-arvio, jos matka olisi tehty yhtä kyytiä. Mutta matkalla pysähdyttiin Mysoreen etsiskelemään sinne jo aiemmin saapunutta englantilaista Katea, joka oli minun lisäkseni ainoa matkan järjestäneen firman ulkopuolinen osanottaja. Eipä sitä Katea kovin kauaa tarvinnut etsiskellä, mutta päivällisen syöntiin meni sitten aikaa toinen mokoma.

Parin-kolmen kymmenen kilometrin päässä aiotusta yöpymiskohteesta rupesi hieman harmittamaan: kello oli jo 1 aamulla, ja meidän ja majapaikkamme välissä olevan luonnonpuiston läpi ei päässyt ajamaan siihen aikaan aamusta, koska leijonat, tiikerit ja sun muut eläimet ovat juuri tähän aikaan vuodesta etsiskelemässä itselleen partneria ja juuri aamuyö on kuulema parasta aikaa siihen puuhaan. Noh, onhan tuota itsekin tullut aikoinaan käytyä kapakoissa samoissa merkeissä ja samaan aikaan, vaikka tosin ilman vuokseni autoliikenteelle asetettuja rajoituksia. Joka tapauksessa me pysäköimme erään tienvarsiravintolan pihaan ja tapoimme siinä aikaa melkein pari tuntia rupatellen, intialaista jytää kuunnellen ja jytästä huolimatta nuokuskellen.

Vaikka olinkin melko väsynyt matkan jatkuessa, pysyin kuitenkin valveilla jännittyneenä tiikereitä vahdaten. Petokissoja ei kuitenkaan sattunut kohdallemme, mutta Disneyn Bambi-elokuvasta tuttuja valkotäpläisiä kauriita nähtiin siitäkin edestä. Lisäksi nähtiin monia puhveleita, ja koko yön kohokohtana näin elämäni ensimmäisen villielefantin tien reunassa ruohoa suuhunsa kaapimassa! Lähdettyämme sieltä odottelupaikasta meidän neljän eurooppalaisen matkallaolijan kehotettiin piileskelemään autoissa mahdollisimman huomaamattomana. Luonnonpuiston alueelle mentäessä peritään pääsymaksua. Jos puistonvartija päättää kyseessä olevan ulkomaalaisten turistimatka, niin pääsymaksu kovenisi huomattavasti. Ainakin minä, joka olin omassa kyydissäni ainoana ulkomaalaisena, menin täysin läpi Indian Jonena enkä Australian Jonena. Käperryin auton takimmaiseen nurkkaan kyljelleni ja heitin vielä jonkun vaatteen pääni päälle teeskennellen nukkuvani. Myöhemmin kysyin muilta eurooppalaisilta, joutuivatko he maksamaan ylimääräisiä maksuja, mutta he eivät tienneet koko portin ohituksesta yhtään mitään: he olivat uinailleet ohi koko tapahtuman. Eipä heillä ollut yöllistä elefanttihavaintoakaan.

Mielestäni oli aika erikoista, että Tamil Nadun rajalle tullessamme meidät taas pysäytettiin (minun edelleen piileskellen) ja siellä jonkun lajin viranomainen kyseli matkamme alkupaikkaa ja päämäärää. Ei Ossilan osavaltioiden rajoilla sentään ole sellaista ihan vähään aikaan nähty. Vaikka esimerkiksi NSW:n ja Victorian rajalla kehotetaan heittämään hedelmät pois kyydistä hedelmäkärpästen leviämisen estämiseksi isojen rapsujen uhalla, niin en ole siellä koskaan havainnut edes pistotarkastuksia!? Hieman arvelutti loppumatkan ajan, milloin joku tulee kyselemään minulta passia ja pistää putkaan, koska olin jättänyt sen hotellini turvalokeroon.

Launtaina päivällä tutustuttiin samoihin eläinlajeihin päivänvalossa, mutta nyt näkemämme elefantit olivat kuitenkin kesyjä, ratsastajat selässään. Uusina havaittuina eläiminä listalle liitettiin apinoita, muutama villisika ja jokunen riikinkukko. Ajoittain suorastaan häiritsevän voimakkaat monsuunivesisateet häiritsivät toimintaa jonkin verran. Sade ei kuitenkaan estänyt muuta porukkaa lähtemästä iltapäivän luontokävelylle huolimatta oppaan varoittelusta, että villieläimiä näkyisi vaellusreitin varrella parhaiten aamuvarhaisella. Hän yritti vihjaista, että vaellus kannattaisi tehdä vasta sunnuntaina. Mutta matkanjärjestäjän etukäteissuunnitelma oli muutamista vastaväitteistä huolimatta laki. Minä jäin kämpille lukemaan kirjaa. Olisin toki mielelläni käynyt moisen vaellusreissun läpi itsekin, mutta siinä sateessa järki kielsi lähtemästä kastelemaan ainoita mukaan sattuneita pitkiä housuja. Kämpille jäänti olikin parin tunnin vaellukselta palanneiden mielestä ollut varsin viisas teko. Kukaan ei tuntunut olleen tuohon elämyksettömään kokemukseen oikein tyytyväinen.

Nyt useimmat - itse asiassa yhtä vaille kaikki intialaiset - jäivät vuorostaan kämpille löhöämään, kun me eurooppalaiset lähdimme katsomaan elefanttien syöttämistä. Tämä yksikin mukaamme lähtenyt taisi tehdä niin enimmäkseen velvollisuudentunnosta meitä kohtaan.

Oli hieno kokemus seurata kymmenen ei niinkään pienen elefantin marssivan niin sateista tietä eteenpäin kohti syöttöpaikkaansa. Kyseessä oli kuulema pyhänä pidetty toimitus. Näille puolivilleille elefanteille, jotka viettävät yönsä metsissä luonnon ravintoa nauttien, syötettiin päivittäin jotain juuri kyseessä olevan elefantin ravitsemuksellisia tarpeita ja mieltymyksiä(!) silmällä pitäen laadittua ruokasekoitusta. Paikalle ennen elefantteja saavuttuamme näimme syöttöpaikan pöydällä eri riveissä eri elefanteille tarkoitettuja ruokasekoitusten ainesosia. Ainakin riisiä niissä aineksissa oli mukana. Kunkin ruokarivin päässä oli nimilappu, josta ilmeni, mille elefantille kyseinen annos kuuluu. Paikalle saavuttuaan ja elefantit parkkeerattuaan mahoutit, menivät omassa hoidossa olleen elefanttinsa ruoka-ainesriville ja sekoittivat ainekset lihapullataikinan näköiseksi mömmöksi. Sopivan kokoisia palloja tästä mömmöstä tehtyään he työnsivät ne suoraan elefanttien kitaan. Näytti maistuvan.

Tapahtuman päätteeksi me eurooppalaiset vielä hilpaisimme yhden pois ratsastavan mahoutin perään. Paolo oli näes sopinut ruokapaikalla hänen kanssaan elefanttivalokuvien otosta sitten, kun turistijoukko hajaantuu. Saimme kuin saimmekin jokainen itsestämme kuvan urosnorsun kanssa. Minusta jopa sellainen, jossa pidän kiinni torahampaasta.

Sunnuntaina nähtiin muun muassa paljon hienoja vuoristoalueita (Intian siniset vuoret eli Nilgiri (http://en.wikipedia.org/wiki/The_Nilgiris_District)), niiden rinteillä olevia teeviljelmiä ja jopa kotoa tuttuja eukalyptuspuita. Oli mukavaa jälleen pitkästä aikaa haistella - tosin vain auton ikkunasta - sateisen eukalyptusmetsän tuoksua. Kiipesimme - autolla - Etelä-Intian korkeimman Doddabetta-nimisen vuoren päälle. Siellä reilussa 2630 metrin korkeudessa oli suorastaan pahuksen kylmää. Asteita saattoi olla ehkä jopa 15, mutta kostea ja kova tuuli tekivät sen huomattavasti kylmemmän tuntuiseksi. Ainakin meidän porukassamme joka ainut intialainen osti itselleen pipon vuoren päällistä parkkipaikkaa miehittäviltä hyvän markkinaraon keksineiltä kaupustelijoilta. Eipä mahda olla eteläintialaisille paljon käyttöä pipolle muualla kuin tämän vuoren päällä.

Teeviljelmälläkin pysähdyttiin ja maisteltiin kuuluisaa Nilgirin teetä. Ostin kahta erikoisteetä puoli kiloa kutakin kotiin tuliaisiksi. Toivottavasti ne eivät myöhemmin jää Australian kasvituotteiden maahantuonnista huolissaan olevien karanteeniviranomaisten teetauon herkuiksi. Noh, jos jäävät, niin eipähän niiden menetyksestä köyhdy kuin kuutisen doltsukkaa.

Kuin loppuniittinä tälle hienolle reissulle meidän autokuntamme näki vielä toisenkin täysin villin elefantin Tamil Nadusta takaisin Karnatakan puolelle päästyämme. Muistot kuluneesta viikonlopusta ainakin jäävät paljon pidemmäksi aikaa kuin mahdollisesti tulliin hukattu tee kestäisi! Ja olihan tämä joka tapauksessa varmaan paljonkin mukavampi viikonloppu kuin olla hukkaamassa golf-palloja kartalla hankalalta näyttäneen Bangalore Golf Clubin moniin ojiin!


Kaikin puolin iloisena

"Indian Jone"

Kielieroja

Intianenglanti on aika hupaisa kieli. Ne, jotka yleensäkään kieltä puhuvat, puhuvat sitä yleensä melko ymmärrettävästi, kun kuulija vain tottuu paikalliseen murteeseen. Onneksi minulla on tästä useampien vuosien kokemus, sillä paitsi että firmassamme työskentelee aika paljon intialaista alkuperää olevia työntekijöitä niin lisäksi olen erittäin ahkera intialaisten ravintoloiden asiakas. Harjoitusta intialaisittain puhutun englannin ymmärtämiseen on siis karttunut paljon.

Täällä Intiassa olen huomannut monia intianenglannille ominaisia piirteitä, joita en ollut aiemmin pistänyt merkille. Esimerkiksi sanan "vähän" (joka asiayhteydestä riippuen voitaisiin muun maailman englannin murteissa ilmaista vaikkapa sanalla "little") asemesta täällä käytetään sanaa "vähemmän" (eli "less"). Esimerkiksi ilmaisu "[joku] maksaa hyvin vähän" on intialaisittain "the cost is very less". Ja tämä ei ole puhujan kielitaidosta kiinni, sillä olen nähnyt sanaa käytettävän vastaavassa merkityksessä jopa sanomalehdissä ja kuullut myös USA:ssa kolmattakymmenettä vuotta asuvan intialaisen käyttävän samaa ilmaisua.

Mainittakoon toinenkin "korvaanpistävä" ilmaisu, jota kuulen usein ravintoloissa: "the <ruokalajin nimi> is not there". Eli vähän niin kuin "chili-kana ei ole siellä". (No missä hemmetissä se sitten on?!) Muissa englanninkielisissä maissa sama asia ilmaistaisiin pikemminkin tähän tyyliin: "There's no <ruokalajin nimi> today" eli "chili-kanaa ei ole saatavilla tänään". Intianenglanti pienine ominaispiirteineen on suorastaan viehättävää!

Yksi Intian viime vuosikymmenen nopean kehityksen syistä on ollut pätevän englantia osaavan työvoiman saatavuus länsimaihin verrattaen edullisella palkkaustasolla. Asiaan saattaa tosin olla tuossa muutosta: maan palkkataso on ollut huimassa nousussa - ainakin niiden palvelujen osin, mitä länsimaiset firmat ovat kustannuksia alentaakseen tulleet Intiasta hakemaan. Esimerkiksi minä itse rekrytoivana osapuolena olen huomannut monista työpaikkahakemuksista, että työpaikan vaihtoa etsivä odottaa parhaillaan jopa yli 40-prosenttista palkanlisäystä työpaikkaa vaihtaessaan. Tällä vauhdilla Intian hyväosaisten luokka hinnoittelee itsensä tuota pikaa pois kansainvälisen kilpailun kärjestä.

Toinen intialaisten tai ainakin bangalorelaisten - kenties - kilpailukykyä heikentävä seikka on osavaltion nykyisen hallituksen viime aikaiset kansallismieliset toimenpiteet koulutuksen suhteen. Osavaltion opetusministeriö kieltäytyi hiljattain uusimasta opetuslupaa kouluille, joiden pää- (ainoana?) opetuskielenä on englanti. Englannin opetusta ei siis kielletty, mutta pääopetuskielenä haluttaisiin pitää paikallinen kannada kaikissa kouluissa. On tietysti ihan ymmärrettävää, että paikallinen kieli halutaan säilyttää vahvana, mutta kaikki eivät ole olleet aivan samaa mieltä tästä määräyksestä. Esimerkiksi eräs Bangaloren yliopiston aiempi korkeassa asemassa ollut opettaja kommentoi asiaa sanomalehden haastattelussa näin (suomennos minun):

"Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että pelkästään kannadaa oppimalla, sinusta ei tule paljasjalkaista kannadalaista. Mielestäni kannadalaisuuden kasvu ja menestys on tärkeämpää, ja siksi englannin kielen oppiminen on välttämätöntä. Minun tulevaisuudenkuvassani kannadalaisista tulee ensimmäisen luokan kansalaisia. Heidän täytyy saada hyvät työpaikat, eikä heidän täydy jäädä palvelusväeksi. Elämme globaalisessa maailmassa emmekä saa jäädä jälkeen. Oppimalla kannadaa pysymme kosketuksessa juuriimme. Mutta meidän täytyy kasvaa korkeiksi puiksi, kasvattaa oksia ja kantaa hedelmiä. Tämän saavuttaaksemme tarvitsemme englannin taitoa. Toiseksi, lapset oppivat kieliä helposti, he ovat joustavia ja vaihtavat kielestä toiseen helposti ja nauttivat tästä. Jos olet monikielinen, näet asiat monelta kannalta ja opit sulattamaan erilaisiakin mielipiteitä."


Viisaasti pohdittu, tuumaa

"Indian Jone"

Oletko Jouni sattunut siellä törmäämään tosi... hyväntuoksuisiin intialaismiehiin? Oli taas nokialaisia intialaismiehiä asiakkaina, ja hehän saapastelivat suoraan kosmetiikkahyllyille... ja päätyivät sitten kumpikin ostamaan oikein kukkaistuoksuista kiinteyttävää (naisten) vartalovoidetta isot pumppupullot sekä voimakkaasti (minusta) feminiiniseltä tuoksuvaa suihkugeeliä isot tuubit kumpikin... itselleen... Onhan se kiva että mies tuoksuu hyvältä, mutta mutta... :D heheh taidan vaan olla liian rajoittunut! :D Onko Intiassa miesten tapana tuoksua noinkin hyvältä? Ei siis äijämeininkiä erillisillä "miestentuoksuilla" meikäläisittäin? Mitäs sitten partavedeksi? Hajuvettä?  :confuse :)

Hajuja

Enpä ole, Eevis, havainnut hyväntuoksuisia miehiä. Miesten haistelu ei muutenkaan kuulu lempipuuhiini. Joskus haiskahtaa hiki, mutta ei sekään sentään toimistolla. Ruumiillista ulkoilmatyötä tekevien kohdalla sen ymmärtääkin.

Kuten olen aiemmin maininnutkin, eri puolilla kaupunkia sijaitsevat avoviemäreiksi muuttuneet joet haisevat hirveälle. Joudun työmatkallani ylittämään pari pienempää, noin metrin levyistä sadevesiviemäriä, joiden pohjalle on kertynyt kaikkea sellaista tauhkaa, etten edes uskalla katsoa alas saatika hengittää niitä ylittäessäni. Näillä - ja vain näillä - kohdin voisin myöntää erään kaverini kaverin luonnehdinnan Intiasta: "kuin huonosti lämmitetty sauna, jossa edellinen kävijä kusaisi kiukaalle".


Vitsailee

"Indian Jone"

hei jouni :)
kivoiltapa kuulostavat nuo sinun seikkailut.
on se intia vaan ihmeellinen paikka :D
Arja naytti tuossa lauantaina kuvia sielta. Hienoissa paikoissa olet kaynyt.
Se yksi vesiputous oli tosi hieno. Ja se oli hauska missa mies ratsasti
sateenvarjo kadessa norsun selassa :pepsodent

Heh maailma on vaan pieni...

Jouni :)
Monna oli tänään töissä ja kun päivittelin hänelle tyhjää bodylotionhyllyä, hän totesi että Bangaloressa huonekalukaupassa myyjä suihkutti heti Tuomolle ranteisiin jotain hajuvettä... en tiiä oliko se pieni vinkki vai vain kohteliaisuutta heh ;D mutta siis selvästi intialainen tapa tuo erityisen hyvältä tuoksuminen. :)

Ei kannata sairastua

Muutaman kerran olen nähnyt Bengalurun liikenteessä ambulansseja. Huolimatta sireenien ulvonnasta ambulansseille ei näytetä annettavan tilaa, vaan niiden vissiin odotetaan puikkelehtivan liikenteesssä samalla tavalla kuin muidenkin tielläliikkujien. Pari iltaa sitten havaitsimme, että pillit päällä oleva ambulanssi tuli liikenteessä meidän taaksemme. Kuljettajamme ei reagoinut asiaan mitenkään, ennen kuin minä ja Raj kehoitimme antamaan tietä. Noin varttitunnin jälkeen havaitsimme saman ambulanssin päässeen tuossa hitaasti liikkuneessa liikennemassassa vain noin kolmen ajoneuvon päähän meistä eteenpäin. Sireenit oli käännetty pois päältä. Ilmeisesti kiire oli loppunut.


Surullisena

"Indian Jone"

Pieni maailma

Lainaus käyttäjältä: eevis - heinäkuu 16, 2007, 19:32
Heh maailma on vaan pieni...

Eevis, maailma on pienempi kuin arvaatkaan - mahdollisesti vain parin suomalaisen kunnan kokoinen, kun yhteyksiä alkaa oikein tarkasti tutkia! Paitsi että minun ja Tuomon välillä on sinun kauttasi kolmannen asteen yhteys (Jouni - 1. Eevis - 2. Monna - 3. Tuomo), niin lisäksi löysin tässä taannoin Nokian aamukahvilla pariskunnan, jotka olivat aikoinaan asuneet Vantaalla Pähkinätie 6:ssa. Arjan ja minun Suomesta Australiaan muuttaessamme meidän osoitteemme oli Pähkinätie 12. Eli parin talon päässä asuvista entisistä naapureista oli kyse. Ei tosin tarkistettu, asuimmeko siellä samaan aikaan. Eräs toinen kahviporukkaan kuuluvista oli käynyt varusmiespalveluksensa tismalleen samoissa paikoissa kuin minäkin eli Kainuun Prikaatin KRH-komppaniassa, josta piipahti Haminassa valmistumassa mittausupseeriksi - kuten minäkin. Aikaeroa näillä tapahtumilla tosin on kymmenisen vuotta.

Muuten, kyselin hieman myös tuosta intialaisten miesten tuoksumiselta Rajilta. Hän ei ainakaan tunnustanut käyttävänsä saatika tuntenut ketään toistakaan, joka käyttäisi mitään body lotioneita.


Heti positiivisemmalla tuulella

"Indian Jone"

Ongelmia lomamatkan suunnittelussa

Raj kävi viime viikonloppuna "ennakkotiedusteluretkellä" Agrassa Hyderabadissa asuvien vanhempiensa kanssa. Agraan ei pääse  - ainakaan suoraan Bengalurusta - lentokoneella, joten järkevimmin tämä matka tehdään Delhin kautta. Palattuaan Raj kuvaili kokemuksiaan hyvin kaksijakoisesti. Monumentit Delhissä ja varsinkin Agrassa sijaitseva Taj Mahal ovat odotetusti mahtavia vierailukohteita. Mutta kaikki muu matkantekoon liittyvä oli sitten Rajin mukaan niin epämiellyttävää, hankalaa ja välillä jopa suorastaan pelottavaa, että vastaavan matkan tekoa kannattaa harkita tarkkaan.

Kävi ilmi, että Pohjois-Intiassa on jopa uhkaavasti käyttäytyviä kaupustelijoita, oppaaksi väkisin pyrkijöitä, huijareita ja kerjäläisiä paljon Etelä-Intiaa enemmän. Kuten muidenkin Intian kaupunkien suosituimmissa turistikeskittymissä paikallisista asukkaista jollain tavalla poikkeavien käsikynkkään lyöttäytyy yksi kaupustelija toisensa jälkeen yrittäen myydä mitä ihmeellisintä krääsää. Yleensä heistä - ainakin Bengalurussa - pääsee eroon kävelemällä eteenpäin kiinnittämättä heihin mitään huomiota. Bengalurussa kaupustelijoille myös sopii sanoa, että ei kiitos. Rajin kokemuksen mukaan Delhin ja Agran seudulla saa kaupustelijoiden kanssa riidan aikaiseksi, jos heidän kauppatavarastaan kieltäytyy ääneen puhumalla. Silloin kaupustelija ottaa taktiikakseen uhkailla "asiakastaan" tyyliin: "Sinä olet tuhlannut aikaani näin paljon ostamatta mitään. Nyt sinun täytyy antaa minulle 20 rupiaa korvaukseksi." Mitä röyhkeyttä!

Samoin Rajin vuokraaman auton tai oikeastaan sen kuljettajan kanssa oli ongelmia: Jossain vaiheessa kuski oli alkanut vaatimaan 1500 rupian lisämaksua, vaikka kauppa oli alunperin tehty kaiken kattavaan kiinteään hintaan. Kuljettaja oli sanonut, ettei hänellä ole asiasta mitään tietoa ja maksu pitää maksaa. Kuin varmuuden vuoksi kuski oli myös antanut puhelinnumeron "toimistoon", jonne soittamalla asiakkaat voisivat tarkistaa, ettei alkuperäinen hinta todellakaan sisältänyt tätä nyt ilmennyttä ylimääräistä kuskin palkkaa tai mitä lie maksua. Tosin tällä "toimistolla" ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen varauksen tehneen toimiston kanssa.

Eli monenlaista siellä Pohjois-Intiassa näyttää joutuvan kokemaan, jos sinne uskaltautuu menemään. MH:han tämän keskusteluketjun alussa vihjaisikin omista vastaavista kokemuksistaan Delhissä. Yllättävää minulle oli tosin se, että myös Intian sisäiset matkailijat joutuvat kohtaamaan samanlaisia ongelmia kuin joukosta helpommin erottuvat länsimaalaiset turistit.


Lomailuvaihtoehtoja harkiten

"Indian Jone"

Jouni,

Juteltiin silloin aikanaan yhden Ruotsalaisen pariskunnnan kanssa joka oli reissannut tuolla 3vkoa ja voin sen perusteella sanoa että kuulemasi on vasta alkua. Siellä ei oikeasti toimi mikään mikä on "normaali" yhteiskunnista tuttua. Kolmen viikon kiertueella sai odotella juna/Bussi lippuja yhteensä noin viikon+ kaikkea muuta vastaavaa.

Korruptio rehottaa

Olisivat mahtaneet nuo MH:n tapaamat ruotsalaisetkin saada matkalippunsa alta aikayksikön, jos vain olisivat siirtäneet sopivassa tilanteessa sopivan kokoisen setelin jonkun viranomaisen taskuun. Sanomalehdet ja paikalliset asukkaat kertovat jatkuvasti erilaisia korruptioon liittyviä juttuja. "Voitelu" on kuulema maan tapa, vaikka sitä näin rehellisenä suomalaisena onkin vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Joku aika sitten kolleegani kertoi harkitsevansa tontin ostamista läheltä rakenteilla olevaa Bengalurun uutta lentokenttää. Hän ehdotti vastaavaa sijoitusta minullekin. En edes harkinnut asiaa, sillä kiinteistösijoitusten hallinta toisesta maasta käsin tulisi mielestäni olemaan erittäin vaikeaa. Lopulta kolleeganikin luopui ajatuksesta, koska tonttia pitäisi käydä jatkuvasti valvomassa. Tapana kuulema on, että ensin joku rakentaa tyhjillään seisovalle tontille hökkelin. Jos maanomistaja ei puutu asiaan pian, niin hökkeli laajenee pikkuhiljaa kokonaiseksi taloksi. Jos asia etenee tähän pisteeseen, niin asialle ei kuulema voi tehdä enää mitään. Korruptoituneet viranomaiset eivät viitsi puuttua asiaan, sillä rakentaja on tietysti maksanut heille hyvät voitelurahat. Sanomalehdessä näkyy toisinaan juttuja, joiden mukaan hyvin suuri osa Bengalurun uudemmista yksityisistä rakennuksista on rakennettu julkiselle maalle. Muun muassa useita entisiä järviä on kadonnut rakennusten alle. Rakennuslupia tai muita dokumentteja ei löydy eikä vissiin oikein syyllisiäkään.

Eräs paikallinen suomalainen kaverini kertoi lukeneensa artikkelin tutkimuksesta, jossa kerrottiin eri maiden kansalaisten arvomaailmasta. Miettikääpä itse, mitä ominaisuuksia arvostatte muissa ihmisissä! Veikkaanpa, että "rehellisyys" päätyy useimpien suomalaisten kymmenen kärjessä -listalle. Tässä kaverini lukeman artikkelin mukaan intialaiset arvostivat hyvin erilaisia asioita kuin suomalaiset: monikaan listalle päätynyt arvo ei ollut sama kun vertailtiin suomalaista ja intialaista tutkimustulosta. Rehellisyys ei ollut intialaisten arvostamien asioiden joukossa - ainakaan kymmenen kärjessä.


Rehellisyyttä Intiassakin kaivaten

"Indian Jone"

Elekieltä

Intialaisten elekieltä on joskus hieman vaikeaa ymmärtää - varsinkin ensimmäisien kuukausien aikana. Ainakin täällä Etelä-Intiassa elekielen silmiin pistävin piirre on pään kallistelu sivulta sivulle. Olen oppinut tulkitsemaan sen yleensä myöntymisen eleenä kuten esimerkiksi suomalaisten pään nyökyttelyn. Mutta kokemuksieni mukaan samalla eleellä ilmaistaan myös seuraavia asioita:

- Joo joo, olen kuullut sinun mielipiteesi. Olet väärässä, mutten halua ilmaista olevani eri mieltä.

- Joo joo, ymmärrän mielipiteesi. Ehkä olen kanssasi samaa mieltä, ehkä en. Asiaa pitää vielä sulatella. Jos muistan.

- Joo joo, olen kanssasi samaa mieltä. Ehkä toteutan pyyntösi tässä joku kerta. Jos viitsin. Luultavasti en. Ainakaan lähiaikoina.

Eleellä on luultavasti muitakin merkityksiä, joita en ole oppinut vielä ymmärtämään.

Nilgirin reissuni viikonloppuna autoseurueidemme hajaantuessa kotimatkalle, vilkutin tuulilasin läpi muihin kahteen autoon jääneille ihmisille. Meidän automme kuski katsoi vilkuttamistani ymmällään ja kysyi: "mitä tuo tarkoittaa?" Selitettyäni eleen merkityksen "hei hei", hän vielä kyseli, missä päin maailmaa tällaista elettä käytetään. Eli enpä ole minä ollut ainoastaan hämmästelemässä intialaisten elekieltä, vaan olen myös itse saanut hämminkiä aikaiseksi.


Tapakulttuuriin perehtyy ja perehdyttää

"Indian Jone"

Bangaloren lentokentällä

Paikallisella lentokentällä toimitaan jokseenkin eri tavalla, kuin mihin olen aiemmin tottunut. Lentokentälle ei pääse edes sisään, ellei ovella ole näyttää matkalippua tai elektronisen lipun varausprinttiä. Myöskään saapuvien lentojen matkustajia ei pääse vastaanottamaan sisälle, ellei osta erillistä sisäänpääsylippua. En itse asiassa ollut edes tiennyt olevan mahdollista maksaa sisäänpääsy ennen kuin viime viikon torstaina olin kenttärakennuksen ulkopuolella odottelemassa Arjaa saapuvan vierailulle luokseni. Siellä ulkona tungoksessa seisoskellessani tuli joku rikkaamman näköinen nainen tarjoamaan minulle sisäänpääsylippua, jonka hän oli ostanut, mutta jota hän ei ollut ehtinyt käyttää hänen vieraansa jo saavuttua rakennuksesta ulos. Otin tarjotun lipun vastaan, mutten minäkään ehtinyt sisälle ennen kuin Arja oli jo ulkona. Annoin lipun eteenpäin.

Tänään torstaina matkustimme Arjan kanssa Intian eteläisellä lounaisrannikolla sijaitsevaan Thiruvananthapuramiin. Päästyämme lentokenttärakennukseen sisälle ja check-in:in "itsepalvelukioskille" emme kuitenkaan joutuneet opettelemaan Jet Airwaysin itsepalvelukioskin käyttöä, sillä lentoyhtiön hemmo syötti puolestamme elektronisesta lipusta lukien etunimekseni Jun ja sukunimekseni Jou. Sieltähän se varaus löytyikin Mister Jounin nimellä meille molemmille. Mieluisat istumapaikat valittuamme kone printtasi boarding-passit. Hemmo kehotti meitä viemään ruumaan tarkoitetut matkatavarat suoraan lähtöselvitystiskille.

Lähtöselvityksestä meidät käännytettiin takaisin erilliseen matkalaukkujen skannauspisteeseen, jossa nostimme pakaasimme valtavan skannauslaitteen liukuhihnalle. Ennen kuin laukut luovutettiin takaisin meille liukuhihnan toisessa päässä, niihin vielä kiinnitettiin tarkastussinetit. Näin sinetöidyt laukut otettiinkin vastaan.

Tarkkoja oltiin myös siitä, että käsimatkatavaroissamme oli lentoyhtiön antamat osoitelaput. Syy selvisi käveltyämme läpi turvatarkastuksesta, jossa normaaliin tapaan myös nämä laukut läpivalaistiin. Tämän jälkeen näihin osoitelappuihin lyötiin tarkastusleima.

Kaikki matkustajat joutuivat tietysti kävelemään turvaportin läpi. Huolimatta siitä, piippasiko portti tai ei, kaikki matkustajat vielä skannattiin myös käsipelillä. Naiset ohjattiin ilmeisesti häveliäisyyssyistä omalle erilliselle turvatarkastusportilleen, jossa heidät skannattiin verhojen takana.

Koska olimme menossa kotimaan lennolle, vesipullon mukaanotto oli sallittua. Arja kantoi vesipulloaan, mutta jätti sen turvatarkastajien työpöydälle ennen verhon taakse skannattavaksi menoaan. Siinä tuli ilmeisesti Bangaloren kentän turvatoimien sujuvuuden pelastus: yksi turvamiehistä avasi juomapullon, kaatoi siitä vettä korkkiin ja levitti tämän korkillisen leimatyynynsä päälle. Laukkujen turvalliseksi leimaaminen saattoi siis jatkua ilman suurta keskeytystä. Huvitti, että tulimme näytelleeksi noinkin suurta osaa Intian lentoturvallisuuden takaamiseksi.


Turvallisuuden kulmakivi

"Indian Jone"


J.K. On se vaan etopeli tämä Nokian E90. Tässä hotellin terassiravintolassa lähettelen tätä viestiä, jonka kirjoitin lentokentällä kokemuksen vielä tuoreena mielessä ollessa.

Pitääpä minunkin vihdoin kiitellä Indian Jonea näistä mainioista tarinoista, joiden jatko-osia odotan aina innolla. Itse kun ihmettelen tätä Ossilan menoa nyt kahden kuukauden kokemuksella, on niin hauska lukea myös muiden tarinoita, kuinka ihmeellistä elämä voi olla tällä pallolla. Itse olen vähän laiskasti viime aikoina kirjoitellut, täytyneepä taas ryhdistäytyä ja kantaa kortensa kekoon. Hyvää jatkoa Jonelle sinne Ihmeelliseen Indiaan!

Fanittaa,

Räyhä

Eka vuorokausi Keralassa

Tänään sataa. Sataa paljon. Siis sataa niin kuin tropiikin sadekautena kuuluukin. Joudan siis hyvin vaikka naputtelemaan tässä lomadrinkin nauttimisen ohessa joitakin lomakuulumisia. Arja kirjoittelee tuossa vieressä postikortteja (joiden löytäminen muuten ainakin Bengalurussa on paljon vaikeampaa kuin postitoimistojen löytäminen, mikä myöskään ei ole helppoa).

Sehän jo selvisikin aiemmin, että Thiruvananthapuramiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Thiruvananthapuram) eli Trivandrumiin pääsimme helposti intialaisten lentokenttätapojen opettelua kummemmitta kommelluksitta. Vietimme lomamatkamme ensimmäiset kaksi yötä Arabian meren rannalla sijaitsevassa alueelle perinteiseen tapaan rakennetussa lomakylässä parisenkymmentä kilometria Thivandrumista etelään. Periaatteessa kyseessä oli hiekkarantapaikka, mutta kuten meille oli ennakkoon kerrottukin, hiekkarannasta ei ollut juuri mitään jäljellä pari kuukautta puhaltaneen koillismonsuunituulen työnnettyä Intian valtameren vedet biitsin päälle. Meitä keskimäärin yhteensä puoli tuntia vuodessa hiekkarannalla viettäviähän sellainen ei toki päässyt häiritsemään.

Joka tapauksessa kävimme pienellä rantakävelyllä samalla, kun katsastimme etukäteen lomakylän rantaravintolan, jonka piti olla hyväkin paikka meriruoan ystäville. Rannalla jouduimme paikallisen nuorison piirittämiksi. Saimme vastailla monenlaisiin, jopa hyvin huvittaviinkin kysymyksiin. Noin 11-vuotiaan pikkuvanhan naskalin suusta kuulimme kaikkein huvittavimman kysymyksen: "onko teidän avioliittonne järjestetty vaiko rakkausavioliitto?" Oli hieman pokassa pitelemistä - ei oman suoralta kädeltä antamani vastauksen "rakkausavioliitto" vuoksi, vaan yllättävältä taholta tulleen yllättävän kysymyksen takia. Vastattuani valistin poikaa myös, että järjestettyjä avioliittoja tapahtuu nykyään oikeastaan enemmissä määrin vain Intiassa. Tähän sain myös minua huvittaneen vastakommentin: "rakkausavioliitot ovat iso ongelma Intiassa".

Poikajoukko pysytteli perässämme kysellen meiltä australialaisilta luonnollisesti  paljolti krikettiin liittyviä kysymyksiä. Ossilan maajoukkueen pelaajien nimet tuntuivat olevan hyvin pojilla tiedossa (ja taatusti paremmin kuin itselläni). Siinä kävellessämme pojat myös saivat käännettyä keskustelun siihen, että heillä on oma krikettijoukkue, mutta välineistä ja sponsoreista on ainaista pulaa. Minusta tämä oli niin ovelasti ja taitavasti johdateltu keskustelu näiden mukavien pikkupoikien taholta, että välittömästi annoin heille pienen lahjoituksen krikettirahastoon. Siinä samassa pääsimme jatkamaan kävelyämme Arjan kanssa kahdestaan. Taisivat pojat jäädä pohtimaan, miten (juuri perustettu?) krikettirahasto käytettäisiin. Vapise Ricky Ponting, uusi krikettisukupolvi kasvaa Intiassa!

Illalla kävimme testaamassa myös sen mainitsemani rantaravintolan. Ei siitä mitään pahaa sanottavaa jäänyt, ellen sitten ala moittia paikallisittain hyvin korkeita hintoja. Toisaalta en myöskään aio alkaa kirjoitella paikasta kehukirjeitä kotiin.

Tuona ekana lomamatkapäivänä koimme vuodenaikaan hyvin odotetusti muutamia rankkojakin sadekuuroja. Ne olivat oikeastaan mukava kokemus, varsinkin kun emme onnistuneet kastumaan niissä. Ja eihän tässä olla moneen vuoteen Canberrassa - eikä pahemmin Bengalurussakaan - kunnon sadetta koettu! Sateen katselu ja meren aaltojen kuuntelu lomamökkimme terassilta käsin oli hyvin rentouttavaa.

Rentoutuksesta puheenollen odotin hieman ennakkoluuloisesti toiseksi loma-aamuksi varaamaani ayurvedic-hierontaa. Muistelin edellisen Hampin reissun kokemukseni perusteella, ettei moisessa kipeänä olevat paikat (niska) juuri parane. Nyt sentään ymmärsin pukea päälleni saman, jo edellisessä hieronnassa öljyn laikuttaman paitani, jota olin tässä välissä käyttänyt vain kuntosalilla käydessäni. Muitakin virttyneempiä vaatteita löytyi, joten ainakaan siinä suhteessa hieronnasta ei pitänyt koitua suurempaa haittaa.

Tällä kertaa hieroja ymmärsi englantia ja puhui sitä auttavasti myös itse. Niskani tuli parempaan kuntoon, ja muutenkin hieronta "teki  eetvarttia". Iho tosin tuntui taas kuin olisin maannut keskikokoisen öljytankkiauton alla sen purskahtaessa halki. Tätä olotilaa ei ainakaan auttanut se, että varsinaisen hieronnan jälkeen otsalleni valutettiin fish & ships take away -puodin vuosikulutuksellinen mausteilta tuoksuvaa lämmintä (kenties juuri fish & ships -puodin käytöstä poistamaa) öljyä. Sen kuulema piti virkistää. Ehkäpä se sen tekikin, vai johtuiko sen päiväinen pirteyteni edellisen päivän rentouttavasta sateen kuuntelusta ja sitä seuranneista makeista yöunista?

Joka tapauksessa koin jotain intialaista(?) tuon öljyllä valelun aikana: Aurinko oli juuri tuossa vaiheessa noussut sen verran korkealle, että se alkoi paistaa hierontahuoneen ikkunasta suljettuihin silmiini. Tämän seurauksena aloin nähdä valolaikkuja öljypullon heiluessani pääni yläpuolella edestakaisin ja samalla aurinkoa välillä varjostaen. Yht'äkkiä totesin näiden valolaikkujen muodostavan aivoissani värillisiä kuvioita - ikäänkuin intialaisia silkkikankaita, joita olimme Arjan kanssa käyneet katselemassa useina edellisinä päivinä. Olinko vaipunut hetkelliseen uneen, vai alkoiko alitajuntani tuoda mieleeni jotain länsimaisille tuntemattomia ayurvedic-kokemuksia?


Kummastelee hörhöilevä(?) krikettimesenaatti

"Indian Jone"

Moi Jouni  8)

Tosi kivaa lukea sun juttujasi, taitaa olla aika mielenkiintoista elamasi siella Intiassa!

Palasin juuri itse pitkalta Suomen lomalta, enka ole ihan koko stooria kerennyt lukemaan (kun kesamokilla ei ollut nettiyhteytta ja siella tuli vietettya iso osa ajasta), mutta taytyy nyt tassa iltapuhteiksi lueskella, mita olet siella saanut aikaiseksi...

Pida hauskaa ja terkut kans Arjalle  :XXXX

Keralan historiaan tutustumassa

Kuten jo mainitsinkin, aurinko alkoi alkoi paistaa lomamatkamme toisena päivänä. Saatoimme siis nauttia hieman paremmin ulkoiluharrastuksista. Ayurvedic-käsittelystä selvittyämme ja aamupalan syötyämme kävimme tutustumassa joihinkin Thivandrumin nähtävyyksiin. Tutustuimme esimerkiksi enimmäkseen puusta 1800-luvulla rakennettuun laajaan Puthenmalika -nimiseen Travancore-kuningaskunnan hallintopalatsiin ja kiersimme läpi yhden paikallisen taidemuseon.

Kummatkin olivat hienoja tutustumiskohteita, mutta niissä vierailu teki entistäkin selvemmäksi sen, että kaikkien intialaisesta kulttuurista kiinnostuneiden pitäisi tehdä Intian matkansa pikapuoliin. Intian kulttuuriperinnöstä vastaavilla viranomaisilla ei selvästikään ole varaa ja/tai osaamista tämän valtavan aarteiston säilyttämiseen. Jokseenkin kaikki esineet ovat täysin elementtien armoilla. Näyttelygalleriat ovat ilmastoimattomia ja niiden ikkunat ovat auki. Niinpä vallitseva - yleensä kostea - sää pääsee tekemään luonnollista kuluttavaa työtään täysin kontrolloimattomasti. Ajan armottoman hampaan jälki on selvästi näkyvissä.


Surkuttelee

"Indian Jone"


J.K. Arja kiittelee Heidiä terkuista!

Idän Venetsiassa

Kolmaskin matkalomapäivämme alkoi aurinkoisissa merkeissä. Ajelimme Keralan rannikkoa pohjoiseen päämääränämme Backwatersiksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Kerala_Backwaters) kutsuttu jokisuisto ja kanaalijärjestelmä Alappuzhassa (http://en.wikipedia.org/wiki/Alappuzha). Tämä muutamalla isolla patosillalla merestä erotettu merenpinnan alapuolella sijaitseva alanko on yksi suurimmista riisinviljelyalueista Intiassa - ellei peräti suurin.

Arja ja minä olimme haaveilleet jo useamman vuoden ajan käydä asuntolaivaristeilyllä tällä Idän Venetsiaksi kutsutulla alueella. Saavuimmekin risteilyn aloituspisteeseen puolelta päivin suurin odotuksin: vihdoin pääsisimme toteuttamaan yhden suurista unelmistamme. Meidät toivotettiin ystävällisesti tervetulleeksi keralalaisittain kookosmehulla, jota imeskelimme pillillä suoraan tuoreesta kookospähkinästä samalla, kun meille esiteltiin aluetta ja odotettavissa olevaa asuntolaivailukokemusta.

Asuntolaivat Keralassa eivät ole samanlaisia, kuin mitä näkee vaikkapa Australian isoilla joilla. Keralan kettuvallameiksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Kettuvallam) kutsutut laivat on rakennettu perinteiseen tyyliin kookoskuiduista ja muista luonnollisista materiaaleista. Ennen vanhaan samanlaisia laivoja käytettiin alueella riisin ja muunkin tavaran kuljetukseen. Asuntolaivakäytössä kettuvallamit on kuitenkin varustettu kaikilla nykyajan mukavuuksilla. Australian asuntolaivoihin verrattuna on myös se ero, että täällä henkilökunta seuraa automaattisesti mukana. Meilläkin kahdella oli mukana kolmihenkinen miehistö: kokki, kapteeni ja opas/tarjoilija.

Tämä risteily oli erittäin rentouttava ja miellyttävä kokemus. Nautimme ohi lipuvista maisemista enimmäkseen divaanilla loikoillen ja juomista nautiskellen. Kokin ja tarjoilijan katettua meille herkullisen lounaan laiva ankkuroitiin, ja saimme nauttia ateriasta kahden kesken henkilökunnan vetäydyttyä hienotunteisesti takaoikealle. Sama toistui myös muiden aterioiden aikana.

Iltapäivällä pääsimme myös tutustumaan paikalliseen veden keskelle rakennettuun kylään soutuveneestä käsin. Laivamme opas ja seuraamme liittynyt ilmeisesti kyläläinen soutivat venettä kylää halkovien kanaalien läpi, ja itsellemme jäi tehtäväksi ainoastaan ohitsemme lipuvan kylän elämän seuraaminen. Kylän aikuiset asukkaat eivät näyttäneet häiriintyvän meidän peitellyn tarkkailevista katseistamme, joihin he vastasivat puuhiensa keskeltä joko tottuneen ystävällisesti tai ujohkosti - mutta aina - hymyillen.

Kohdalle sattuneet lapset sen sijaan usein vilkuttelivat meille ja joskus kyselivät, olisiko meillä antaa heille lahjaksi kyniä. Olin etukäteen kuullutkin, että varsinkin Intian maaseudulla arvostetaan lahjoina eniten oppimisvälineitä, joista lahjansaaja saattaa saada kenties elinikäisen hyödyn. Siispä olinkin varautunut näihin lahjapyyntöihin ottamalla mukaan kolmekymmentä uutta kynää, joista sitten jaoinkin lapsille reilut puolet tämän souturetken aikana.

Illalla saimme nauttia niin ikään toiveidemme mukaan valmistetusta ja siten tällä kertaa myös riittävän tulisesta päivällisestä. Ilta oli tässä vaiheessa jo hämärtynyt. Niinpä kapteeni sytyttikin oleskelualueen kattoon kätketyt pienet ledit, jotka tuikkivat meille romanttista tähtivaloaan kuin Tylypahkan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Tylypahka) taikakeinoin luodun juhlasalin katossa konsanaan. Aika pian päivällisen jälkeen tämä mahtavien kokemusten päivä vaati meiltä veronsa, ja jouduimme vetäytymään unten maille.

Vastaavasti seuraavana aamuna heräsimme houkuttelematta pian päivänkoiton jälkeen aamiaista odottelemaan. Kaunis aurinkoinen aamu korvasi iltaisen tähtivalaistuksen. Syötyämme saimme nauttia vielä vajaan parin tunnin ajan tyynellä järvellä seilaamisesta, ennen kuin saavuimme määräsatamaan. Paikka oli eri, kuin mihin kuljettajamme oli meidät edellisenä päivänä jättänyt. Melkein puoli tuntia meni jännittäessä, löytääkö kuljettaja paikalle. Soittoyrityksiimmekään emme saaneet vastausta, mutta saapuihan hän lopulta paikalle - noutamaan meidät kohti uusia elämyksiä.


Taas yhtä upeaa kokemusta muistelee

"Indian Jone"

Uskomattomia tarinoita!

Toivottavasti siellä ei nyt sada liikaa...? No, ei tee ainakaan pääse loppumaan....
Täällä Suomessa on ollut sen verran hellettä ja kuumaa, ettei tee mieli laittaa edes curry in a hurry. Merivesikin on 22,5 C.

Kyllä Jounin tarinat vetää pitemmän korren, jopa tähänastisen idolini Riku Rantalan MADVENTURES raportoinneille....http://madventures.tv

En ollut uskoa kun taannoin mailasit, että lähdet Intiaan...terveiset Arjalle.

Moi Ukista,
Riitta

"Välipäivä"

Heippa Riitta, ja tervetuloa lukemaan Dundernewsiä! Tässäpä tuleekin seuraava osa lomakertomukseeni.

Kettuvallam-risteilyn jälkeen ajelimme kohti pohjoista seuraavaan isompaan kaupunkiin Kochiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Kochi_(India)), joka aiemmin tunnettiin nimellä Cochin. Vaikka Thiruvananthapuram on Keralan hallinnollinen keskus, niin Kochi on kaupallinen keskus. Siellä sijaitsee muun muassa yksi Intian suurimmista satamista. Kaupungilla on ollut värikäs historia portugalilaisten, hollantilaisten, englantilaisten ja toki myös intialaisten hallinnassa. Monia siirtomaa-aikaisia, mutta enimmäkseen melko huonossa kunnossa olevia rakennuksia on vieläkin nähtävissä varsinkin aivan meren rannassa sijaitsevassa Fort Cochiniksi kutsutulla alueella.

Rantakaistaleella oli myös monia valtavia kiinalaisiksi verkoiksi kutsuttuja kalastusvälineitä. Paksujen mereen upotettujen tolppien päälle oli viritelty noin 10x10-metrinen verkko, joka laskettiin mereen varsikaivoa muistuttavalla mekanismilla, jonka varressa roikkui vastapainona isoja kivenjärkäleitä. Verkko laskettiin meren pohjaa vasten useamman miehen voimin. Sitten odoteltiin jonkin aikaa kalojen paikalle tulemista. Liekö verkon päälle vielä heitelty jotain kaloja houkuttelevaa ruokaakin? Sitten verkon reunoja nähtävästi kurottiin ylöspäin, samalla kun verkkoa alettiin nostaa pois vedestä vastapainojen helpottamana. Kalat jäivät verkkoon suppuun, ja kalastajat keräsivät saaliin suoraan tästä supusta.

Kochissa tutustuimme myös yhteen museoon, jossa oli monia aluetta hallinneiden eri kuninkaiden mielenkiintoisia esineitä kehdosta valtaistuimeen. Lisäksi pysähdyimme katsomaan hetkeksi muutamia vanhoja kristillisiä kirkkoja, joita kaupungissa näytti olevan huomattavan suuri määrä. Näistä yhteen oli haudattu jouluaattona 1524 malariaan kuollut kuuluisa portugalilainen tutkimusmatkailija Vasco da Gama. Tosin hän ei saanut jäädä tähän alkuperäiseen leposijaansa, vaan hänen maallinen tomumajansa siirrettiin 15 vuotta myöhemmin Portugaliin varta vasten rakennettuun hautaan.

Sen syvällisemmin emme ehtineet perehtyä Kochin muihin nähtävyyksiin. Jouduimme kaupunkiin oikeastaan puolivahingossa, sillä alkuperäisiin matkasuunnitelmiimme siellä vierailu ei ollut kuulunut. Nimittäin olin onneksi huomannut meille matkajärjestelyt tehneen bengalurulaisen matkatoimistovirkailijan logistiikassa pahan mokan: hän oli alunperin varannut meille lennon Kochista Mumbain kautta Goalle kettuvallam-risteilyn päättymisaamuna kello 8:30. Tämä olisi tarkoittanut, että olisimme joutuneet lähtemään laivalta jo noin 5:30, sillä laivan päätesatamasta oli vielä noin parin ajotunnin matka Kochin lentokentälle (joka siis oli lähin lentokenttä). Samana päivänä ei mahtunut muille lennoille, joilla olisi päässyt Goalle. Emme missään nimessä halunneet lähteä laivalta noin aikaisin, jos se olisi edes ollut mahdollista, sillä tuo risteilyhän oli koko tämän kiertomatkamme kauan haaveiltu pääkohde. Niinpä päädyimme yöpymään Kochissa, josta jatkoimme matkaa seuraavana aamuna tuohon samaan 8:30 aikaan.

Kochin lentokentällä hermojamme koeteltiin tosissaan. Matkalaukkumme jo turvatarkastettuamme ja check-iniin - onneksi ensimmäisten joukossa - mentyämme meille kerrottiin, ettei matkatoimiston meille sähköpostittama kuponki kelpaa lentolipusta, niin kuin se oli kelvannut edelliselle lennolle. Jostain selittämättömästä syystä tuolla lentokentällä ei voitu käsitellä elektronisia lippuja, ja toden teolla: juuri tässä kyseisessä kupongissa ei ollutkaan e-lippujen numeroita. Matkatoimistovirkailijan olisi pitänyt toimittaa meille paperilippu Kochin ja Goan välille, mutta eipä ollut tätä kuitenkaan tehnyt. Arja palasi selvittelemään asiaa lentokentän aulassa olevaan Jet Airwaysin toimistoon minun vahtiessani jo turvatarkastettuja matkalaukkujamme hallin aidatulla puolella. Lentoyhtiön virkailijat kyllä näkivät meidän vahvistetun varauksemme tietokoneeltaan, mutta ilman lippua meitä ei voitu päästää sisään koneeseen. Meille tarjottiin ainoaksi vaihtoehdoksi ostaa uusi lippu ja anoa rahoja takaisin takaisin Bengaluruun päästyämme.

Onneksi löysin yhdestä mukana olleesta lappusesta matkatoimiston johtajan kännykän numeron. Hänen uneliaasta vastauksestaan päättelin herättäneeni hänet, mutta joka tapauksessa hän lupasi alkaa hoitaa asiaa ja soittavansa minulle takaisin 10 minuutin kuluttua. Kului varmaan 12:kin minuuttia ennen kuin hermostuksissani soitin hänelle takaisin. Hän kertoi asiaa selvitettävän ja pyysi lisää aikaa. Odotin ehkä 5 minuuttia, ennen kuin soitin hänelle uudestaan. Nyt hän antoi minulle uuden puhelinnumeron, josta tavoittaisin hänen asiaa hoitamaan hälyttämänsä "ongelmien selvittelyyn erikoistuneen" kolleegan, jonka pitäisi soittaa minulle muutaman minuutin kuluttua. Lennon lähtöön oli tässä vaiheessa aikaa hieman yli puoli tuntia. Soitin ongelmaspesialistille, joka rauhoitteli minua, että kyllä asia vielä siitä lutviutuu. Hän pyysi lisää aikaa.

Soitin ongelmaspesialistille uudestaan noin 25 minuuttia ennen lennon aikataulun mukaista lähtöä. Hän edelleen vakuutteli minun ja Arjan istuvan kohta siinä nimenomaisessa lentokoneessa ilman, että maksamme uutta lippua. "Don't worry, sir, I will do the needful", hän edelleen rauhoitteli käyttäen tuota minua hieman huvittavaa intianenglannille tyypillistä ilmaisua "do the needful" (http://en.wikipedia.org/wiki/Do_the_needful) (tehdä tarpeellinen). Viisi minuuttia myöhemmin soitin hänelle uudestaan, jolloin hän halusi puhua Jet Airwaysin vastaavan virkailijan kanssa. Tämä oli nyt sentään siirtynyt ulkopuolella olevasta toimistosta lähtöselvitykseen helpottaen minun ja Arjan kommunikointia hänen kanssaan: nyt meistä kummankaan ei tarvinnut sukkuloida yhä uudestaan ulos ja sisään aidatulta alueelta, jonne pääsemiseen vaaditaan paitsi passi niin myös jonkin näköinen todiste tai tuloste siitä, että sisäänpyrkijän nimellä on varattu lentolippu kohtapuoliin lähtevälle lennolle. Ongelmaspesialisti vaihtoi puhelimessa muutaman sanan Jet Airwaysin virkailijan kanssa. Ilmeisesti antoi puhelinnumeronsa tms. mutta lennolle pääsymme ei vieläkään näyttänyt kovin lupaavalta.

Kellon lähestyessä uhkaavasti varttia yli, jolloin lento suljettaisiin, Jet Airwaysin päävirkailija kehotti varsinaista lähtöselvitysvirkailijaa printtaamaan meille koneeseen nousukortit "varmuuden vuoksi". Matkalaukkummekin saivat määränpääliuskat, mutta vain Mumbaihin saakka. Matkalaukkuja ei kuitenkaan siirretty mihinkään, eikä kortteja annettu meille. Päävirkailija sai pian uuden puhelun Bengalurusta. Tämän puhelun aikana ongelmaspesialistin onnistui vakuuttaa hänet siitä, että lentoyhtiö on saanut tai ainakin tulee saamaan korvauksen tästä matkasta. Asia tosin voitaisiin varmistaa matkatoimiston ja Jet Airwaysin toimiston kesken vasta sitten, kun bisnesaika on alkanut ja myös Jet Airwaysin työntekijät ovat saapuneet Bengalurun toimistoon päivätyöhönsä. Nyt - kellon näyttäessä 8:20 - meille ojennettiin koneeseen pääsyyn oikeuttavat kortit ja kehotettiin rientämään käsimatkatavaroiden ja ruumiin turvatarkastukseen. Nämä muodollisuudet selvitettiin pian, ja toisella puolella turvatarkastusta oli Jet Airwaysin toimihenkilö odottamassa meitä ohjatakseen meidät suorinta tietä kaikki jonot ohittaen bussiin, joka vei meidät keskemmällä lentokenttää odottaneeseen suihkariin.

Mumbaissa meidän siis piti ottaa haltuun matkalaukkumme. Hieman arvelutti, että tulivatkohan pakaasit perässämme koneeseen, mutta ne liukuivatkin hihnalla ensimmäisten joukossa. Ilmeisesti myöhäisestä koneeseen lastauksesta johtuen ne olivat ensimmäisenä ulkona. Koska olimme jo ulkona transit-hallista, emme myöskään päässeet suoraan bussiin, joka olisi vienyt meidät viereiseen lähtöterminaaliin. Etsimme ja löysimme Jet Airwaysin toimiston, josta meitä lähti tyttö saattamaan: hän vei meidät ulos, hankki paikalle ison maastoauton, jolla sitten köröttelimme laukkuinemme muutaman sadan metrin matkan lähtevien lentojen terminaaliin.

Mielessäni kyti vielä hieman epäilyksiä, että näinköhän se matkalippuasia on ehditty Bengalurussa selvittää. Menimme Jet Airwaysin lipunmyyntitoimistoon ja kerroimme siihen astisen tarinamme. He etsivät nimelläni viestejä lentoyhtiön järjestelmästä, ja löytyihän sieltä kuin löytyikin Bengalurusta lähetetty vahvistus, että lentolippumme on toimitettu Jet Airwaysin paikalliseen toimistoon. Saimme tästä vahvistuksesta printatun tulosteen, jonka kanssa selvisimme uudesta lähtöselvityksestä tuskattomasti. Lento Goalle saattoi siis alkaa. Adrenaaliinikin väheni verestä lomalle paljon sopivampaan määrään.


Nyt Intian 60-vuotisitsenäisyyspäivää hotellilla juhlistaen

"Indian Jone"

Majoittautuminen Goalla

Goan lentokentältä ajelimme hotelliin nimeltä Majorda Beach Resort. Sadekuuroja näytti olevan vähän väliä, mutta sehän ei tullut meille yllätyksenä. Kun saavuimme hotellille ja asetuimme taloksi, olikin saman tien lounasaika. Hotellipakettiin kuului kaikki ateriat, joten mepä heti säntäsimme jo maksamaamme puffettiin. Hyvää tuntui olevan goalaistyylinenkin ruoka.

Aterioituamme meinasimme lähteä katsomaan hiekkarantaa, mutta rankka sade sai meidät toisiin ajatuksiin. Tutkiskelimme hotellia sen sijaan. Hotelli oli varmaan joskus 20 vuotta sitten ollut tosi hieno, ja olisi silloin varmaan ansainnutkin mainostamansa viisi laatutähteä. Mutta nyt alkaisi olla remontin aika. Osa paikoista oli selvästikin kärsinyt vesivahingoista. Käytävällä meidän hotellihuoneemme vieressä oli kokolattiamatossa selvästi märkä kohta, ja suurimman osan ajasta siinä oli myös sanko, jonka tarkoitus oli kaiketi ottaa vastaan katosta vuotavaa vettä. Kumma kyllä, vaikka ulkona satoi melkein koko ajan ja kovastikin, niin sankoon ei kuitenkaan kertynyt vettä! Hotellin yleiset ilmastoimattomat tilat myös haisivat jonkin verran tunkkaisen kostealle. Ei varmaankaan mikään hyvä paikka homeallergisille eikä siellä terveenkään kannattaisi kovin pitkään asustella.

Kaikki majoituspakettiin kuuluneet ateriat osoittautuivat olevan seisovasta pöydästä haettavia. Tämä on tietysti siinä mielessä hyvä juttu, että aina pitäisi löytyä jokaiselle mieluista ruokaa. En voinut moittia ruokalajeja minäkään, mutta hieman harmittelin mielessäni sitä, ettei seisovissa pöydissä juuri koskaan ole tarjolla mitään erityisen tulista ruokaa, vaan ruoat on sovitettu suuren yleisön makuun sopiviksi. Yksi missioistammehan oli syödä alkuperäistä goalaista vindaloota (http://en.wikipedia.org/wiki/Vindaloo).

Melkein kaikki hotellin vieraat olivat intialaisia. Intialaiset kuulema tykkäävät matkustaa sadekauden aikana, jolloin ei ole liian kuuma. Kun eurooppalainen turistikausi alkaa lokakuun puolivälissä, niin intialaisia turisteja ei kuulema näy mailla eikä halmeilla ennen seuraavan monsuunin alkua. Me saimmekin tähän vuodenaikaan harvinaisina eurooppalaisina vieraina melko suurta huomiota osaksemme hotellin henkilökunnan puolelta: he selvästikin halusivat tehdä meidän olomme mahdollisimman viihtyisäksi ja kotoisaksi. Päivälliselle mennessämme hovimestari alkoi heti kysellä, olisiko meillä joitain mannermaisia (continental) ruokatoiveita, sillä seisovassa pöydässä ei yhtä pastalajia ja keittoa lukuunottamatta ollut länsimaisia ruokia tarjolla. Tuumasin, että yes, we would like to have Indian subcontinental food, namely Goan Vindaloo. Hovimestari ei ehkä ollut odottanut tällaista vastausta, mutta lyhyen nikottelun jälkeen hän lupasi, että asia voidaan järjestää.

Odottelimme vindaluitamme isossa ruokasalissa. Musikantti soitteli koskettimia aika hirveän kuuloisten midi-taustojen kera sellaista pehmeää lällärikamaa. Hyvin se hemmo lauloi, mutta musa olis saanut olla vähän kiinnostavampaa. Seuraavana iltana muuten todistimme, kuinka paljon välineet voivat vaikuttaa musikantin ulosantiin, sillä sama hemmo oli soittamassa baarissa flyygeliä niin ikään laulaen: eroa oli kuin yöllä ja päivällä - flyygelitaustan hyväksi arvatenkin! Saapuivathan ne vindalootkin keittiöstä aika pian ja pääsimme toteuttamaan tamänkin päähänpinttymämme.

Aika yllättävä kokemus tämä vindaloo olikin, sillä reseptissä käytetty etikka oli huomattavan makeaa, ikään kuin jotain sokeroitua säilyke-etikkaa! Eli maku oli pikemminkin hapanimelän tulinen kuin australianintialaisissa ravintoloissa (ja omassa kodissamme) saatava lievästi hapan ja voimakkaasti tulinen vindaloo. Tulisuusaste, vaikkei yhtä raju kuin joissakin tuntemissamme canberralaisissa ravintoloissa, oli varsin miellyttävä. Etenkin annan plussaa tälle kokille siitä, että chili oli maltettu hauduttaa lihan sisään, ja niinpä tulisuus oli sitä parasta laatua, josta minä ja Arja käytämme adjektiivia "hidas". Yksi lempiharmeistani on, kun monet ravintolat ilmoittavat esimerkiksi menussaan, etteivät heidän ruokalajinsa ole tulisia, mutta niistä voidaan tehdä tulisia asiakkaan pyynnöstä. Miksi joku chiliä sietämätön haluaa välttämättä valita ruokalajin, jonka kuuluu olla edes jossain määrin tulista!? Kun chili lisätään ruokaan viimetingassa juuri ennen tarjoilua, niin siitä syntyvä tulisuus on "huonompaa" eli välittömästi polttavaa ja usein myös muut maut alleen peittävää laatua, eikä maku tällöin ole myöskään hautunut lihaan ja vihanneksiin.

Päivällisen jälkeen astelimme sisälle hotellin yhteydessä olevaan, Intiassa hyvin yleiseen kashmirilaiseen matkamuisto- ja käsityökauppaan. Ovea avatessani ja sanoin jotain Arjalle suomeksi Tämä lyhyt lausahdukseni puoliksi suljetun oven takaa riitti kauppiaalle: hän tervehti meitä suoralta kädeltä täysin ymmärrettävällä suomella: "hyvää päivää, oletteko suomalaisia?" Tämä oli paljon mukavampi tervehdys, kuin joskus joissain baareissa "tervehdyksenä" kuulemani suomalaiset kirosanat (joilla minua tervehtivä aina menettää asiakkuuteni). Hän lateli pitkän pätkän muitakin suomalaisia sanoja: muun muassa esitteli tämän kaupan olevan myös "räätäli", ja että minullekin saataisiin "hyvä puku hyvin edullisesti". Mallikankaitakin siinä ehdittiin jo hipelöidä, ennen kuin sain kerrottua, että itse asiassa meidät houkutteli kauppaan näyteikkunassa näkynyt nahkainen lompakko. Minulle oli näes tulossa uuden lompakon tarve aika akuutiksi.

Kauppiaan puheista kävi ilmi, että eurooppalaisen turistisesongin aikana kyseisessä hotellissa suorastaan parveilee suomalaisia. Ilmeisesti, kun hän oli oppinut niinkin paljon suomea! Hän luetteli useita suomalaisia kaupunkeja, joistä hänellä on käynyt asiakkaita, ja muisti myös joitakin asiakkaitaan nimeltä. Eivät sattuneet olemaan minulle tuttuja. Saattoi toki olla kauppapuhetta, mutta kuulema hänellä on monia suomalaisia vakioasiakkaita, jotka tulevat Goalle vuodesta toiseen teettäen hänellä aina ison satsin vaatteita ja ostaen tukkukaupalla koruja, silkkihuiveja ja -mattoja ja ties mitä.

Viimeinkin pääsin tutkimaan kaupan olevia lompakkoja. Samalla kun kauppa-apulainen esitteli niitä minulle, itse omistaja alkoi esitellä Arjalle erilaisia koruja. Sillä välin, kun olin valinnut lompakon ja olisi alkanut hinnan tinkaamisen aika, Arjan ranne oli vissiin jo kyynärpäähän saakka kultaisissa käämeissä. Pehmeästi ja miellyttävästi puhuva kauppias näytti tekevän lompakon ostostani huomattavasti budjetoitua kalliimman. Kaupasta päästiin pois vasta pitkän, pitkän ajan kuluttua onnellisesti hymyilevinä, vaikkakin melko paljon köyhempinä. Vastineeksi Arjalla oli varsin mukavan näköinen timantein ja emeraldein koristeltu kultaketju ranteessa. Minulla oli tyhjä lompakko.


Nimimerkillä "ei oo kivaa, jos ei mee tonni tunnissa"

(Eli "Indian Jone")

Jouni :D Vai lähti teillä mopo käsistä ostoksilla? :D (ja hei mikä emerald?? ...smaragdi se on... :) ) No niinhän se matkalla kuuluukin lähteä keulimaan se mopo, ikävä niitä sitten on kotona jälkikäteen miettiä että oisinpa ostanut... :) Terkut vaan Arjalle!

Ja kiva että saitte sen vindaloonne kokeiltua, hmm pitäisiköhän teidän vielä uskaltautua johonkin pikkuravintolaan sitä kokeilemaan, ettei hotellin rafla tehnyt jotain omaa, liian "mietoa" versiotaan siitä? Jos se ei heidän menullaan normaalisti ollut? Muistan kyllä hyvin, miten tulisesta ruuasta tykkäätte, oli aikamoisen vahvaa teillä syömäni ruoka, vaikka erinomaisen hyvää olikin. Ja teiltä opin sen chilikaakaon, nami nami, sitä on tullut tehtyä moneen kertaan jälkeenpäin!

Nauttikaahan matkastanne! :XXXX

Unohtamisen vaara

Eevis, kiitos terkuista! Matka on jo ohi, ja Arjakin on jo palannut Australiaan. Arja varmaan lukee omat terveisensä itse täältä joku päivä.

Suomeksiko sitten emeraldit ja smaragdit ovat sama asia? Siellä kaupassa me pähkäilimme kahden samanlaisen ketjun välillä. Toisessa oli sinisiä kiviä, joita myyjä kutsui smaragdeiksi. Tässä ostamassamme kivet olivat vihreitä, ja myyjä kutsui niitä emeraldeiksi.

Laittelen tänne noita muistoja pikkuhiljaa, ennen kuin unohtuvat. Unohtumisen vaara on tosin olemassa: nimittäin tuon jokiristeilyn takia aloitimme malarialääkekuurin, jota kuulema pitää jatkaa neljä viikkoa matkan jälkeenkin. Malarialääkkeiden yksi sivuvaikutus on lyhytaikaisen muistin huononeminen. Saimme tästä yhden konkreettisen kokemuksenkin: Olimme Arjan kanssa kahdestaan syömässä yhdessä Bengalurun keskustan ravintolassa lomanpäätöslounasta. Tämä ravintola - Ebony nimeltään - on yhden keskustan korkeimmasta päästä olevan rakennuksen kattoterassilla. Jossain välissä minä päätin käydä ottamassa muutaman näköalavalokuvan ja kerroin aikeestani Arjalle. Menin hieman Arjan taakse, hänen näkökenttänsä ulottumattomiin. Kun parin minuutin päästä tulin takaisin pöytään, Arja ihmetteli surkean näköisenä, että mihin minä oikein katosin niin yht' äkkiä. Hän tosin muisti heti kameran kädessäni nähtyään, että olin kertonut hänelle meneväni ottamaan valokuvia. Itse en muista, mitä olen unohtanut.


Lomansa lominut

Niin,
hyva kysymys...ovatko smaragdit ja emeraldit sama asia?Smaragdi kai voivat olla hieman sinivihrea variltaan...mutta emeraldit ovat kasittaakseni aina "puhtaan" vihreita. "Berylleja" molemmat muistelen...pitaa kai nyt googlata tamakin..

Tietaako kukaan mika on ero?

Pohtii myos: A

Täältä löytyy:

Gem stones Gem by Gem (http://www.gemstone.org/gem-by-gem/gem-by-gem.html)

Smaragdi vai emeraldi?

Taitaa Eevis olla oikeassa. Lainaus tuolta Jaaksin viittaamalta sivulta:

LainaaThe name emerald comes from the Greek 'smaragdos' via the Old French 'esmeralde', and really just means 'green gemstone'.

Eli suomeksi emeraldeja vissiin kutsutaan alkuperäistä nimeä lähempänä olevalla sanalla smaragdi. Taisin muistaa väärin: luultavasti ne toisessa harkitsemassamme ranneketjussa olleet kivet olivatkin safiireja.


Miettii

"Indian Jone"

Jep, smaragdit (engl. emeralds) ovat erisävyisiä vihreitä (berylliumia sisältäviä kuten Anne tiesi), safiireja taas on monia värejä. Yleistietoa vaan, mulla ei siis ole liikaa noita korurasiassa. (valitettavasti) :D

Tunnustan olevani safiireitten harrastaja. Safiiri on korundi (alumiinioksidin kiteinen muoto) ja smaragdi/emerald jalokivilaatuinen berylli (alumiinia ja berylliumia sisältävä silikaatti). Isäntä voisi Lassen kanssa pitää näistä varmaan luennon... ;)

Lisää tarinaa Goalta

Hotellipakettiimme kuului aterioiden lisäksi monenlaista muutakin bonusta: saimme käyttää normaalisti maksullisia kuntosalia sekä saunaosastoa ja saimme myös pienen lahjan joka päivä. Enimmäkseen turismistaan kuuluisa Goa on myös suuri cashew-pähkinöiden tuottaja. Niinpä olikin luonnollista, että ensimmäisenä päivänä lahjamme oli cashew-pähkinöitä ja ihan pieni pullollinen cashew-pähkinää (eli cashew-puun siementä) ympäröivästä hedelmästä tislattua ponua eli fennyä (http://en.wikipedia.org/wiki/Fenny). Vertaisin tätä juomaa maultaan italialaisten grappaan, eli aika hirveää tököttiä se oli. Urheasti se kuitenkin tuli kietaistua käkättiin.

Toisen päivän iltana hotellihuoneessamme oli odottamassa tuplasetti kylpyasuja tossuineen päivineen. Niille ei tosin enää siinä vaiheessa ollut käyttöä, koska saunassakin oli tullut jo siihen mennessä käytyä eikä uuteen saunavisiittiin ollut enää aikaa. Saimme ne kuitenkin tungettua ahtaisiin matkalaukkuihimme. Kylpytakit vaikuttivat olevan ihan hyvän laatuista tavaraa, joten eiköhän niille löydy käyttöä vielä koti-Canberrassa. Ja lopuksi vielä ennen poislähtöämme saimme pienen koriste-esineen. Mukava ele hotellilta jaella näitä lahjoja, vaikka epäilemättä me niistä jotain maksoimmekin hotellipaketin hinnassa.

Saunassakin tuli siis käytyä. Ensin me molemmat urheilimme ahkerasti kuntosalissa noin tunnin verran. Sitten siirryimme saunaosaston puolelle. Osastoja oli kaksi eli yksi kummallekin sukupuolelle. Olimme kumpikin käyneet katsastamassa oman puolemme ennakkoon, ja kaikki näytti hyvältä. Sauna oli jopa riittävän kuuma puhumattakaan vielä kuumemmasta höyryhuoneesta. Omassa saunomisessani ei ole kovin paljoa kerrottavaa. Löylyä ei saanut heittää, joten istua jökötin sen ehkä 60-70-asteisen varsinaisen saunan ylimmällä lauteella ainakin vartin. Sitten menin istuskelemaan joksikin aikaa höyryhuoneeseen. Saman kierroksen allasuinnin jälkeen toistettuani olinkin suihkua vaille valmis lähtemään päivälliselle.

Mennessäni saunaan alimmalla lauteella makaili intialainen hemmo. Kun kiipesin suoraan ylimmälle lauteelle, hemmo katsoi minua lievästi kauhuissaan ja varoitteli, että siellä ylhäällä on hirveän kuuma. Vastasin hänelle, että tulen sieltä, mistä saunat ovat kotoisin, ja ettei tämä minusta kovin kuumalta tunnu. Ehkä noin viiden minuutin päästä hemmo rohkaisi mielensä kysyäkseen, mikä se sellainen paikka on. Rupateltiin siinä sitten saunomisen ohessa tovi. Hän oli alunperin Jaipurista, mutta oli nyt asunut jo parikymmentä vuotta Dubaissa. Arvelin, että rakennushommissako monen muun Dubaissa asuvan intialaisen tapaan, mutta hän sanoikin pitävänsä tekstiilikauppaa. Luulenpa, että hänelläkin olisi myynnissä samoja kashmirilaisia mattoja kuin sadoissa muissakin kashmirilaisia käsitöitä myyvissä kaupoissa jokaisessa isommassa intialaisessa kaupungissa. Itse olen etsiskellyt huonolla menestyksellä koko Intiassa oleskeluni ajan sellaisia raskaita, ilmeisesti messingistä tehtyjä kannuja, joita useat intialaiset ravintolat käyttävät juomaveden tarjoiluun. Sellaisissa kannuissa nimittäin pysyy vesi kauan aikaa kylmänä. Kun olen joskus kysellyt tällaisia kannuja näistä intialaisista käsityökaupoista, joilla on joskus hyllyillään jonkun näköisiä kannuja, niin usein olen kohdannut samanlaisen huvittavan optimistisen asenteen: "ei meillä ole sellaisia kannuja, mutta tule ihmeessä katsomaan, miten hienoja mattoja meillä on - hyvään hintaan juuri sinulle!" Niin kuin se olisi ihan jokapäiväistä ajattelua, että kappas, ei löytynyt vesikannua - taidankinpa ostaa kashmirilaisen maton sen sijaan.

Arjan goalainen saunareissu oli kuulema ollut hieman vaiheikkaampi kuin minulla. Esikatsastusvaiheessa sauna oli siis ollut ihan kylpemislämpöinen, mutta kun hän oli pyrkimässä sinne sisälle, niin huone olikin ihan kylmennyt. Hänpä sitten meni pelkkä pyyhe ympärillään kertomaan ongelmasta saunaosaston ulkopuolella olevaan pyyhkeiden jakopisteeseen. Sieltäpä tuli samantien pari heppua tutkimaan vikaa. Arja istuskeli pitkän tovin vieressä penkillä: eipä siitä oikein voinut mihinkään mennä. Sitten nämä neropatit saunankorjaajat ehdottivat Arjalle: "voisitko tulla puolen tunnin päästä uudestaan?" Arja teki vastaehdotuksen: "entäpä jos te menette puoleksi tunniksi ulos, jotta minä voin käydä edes tuossa höyrykylvyssä ja suihkussa, ja tulette korjaamaan saunaa vasta sen jälkeen?" Miehet olivat päätä intialaisittain heilutellen suostuneet ehdotukseen ja olivat vielä olleet kiltisti odottamassa saunaosaston ulkopuolella Arjan tultua hieman keskeneräiseksi jääneestä kylvystä.

Yhtenä päivänä ehdimme käväistä siinä hotellin viereisellä biitsilläkin. Samanlaiselta se näytti kuin Keralankin biitsit: paljoa ei ole rantakaistaletta jäljellä tähän aikaan vuodesta. Emme ihan ehtineet kävellä rannalta takaisin hotelliin, kun taivaan hanat taas aukesivat. Vaatteita koitettiin kuivatella koko loppu Goalla oloaika jo muutenkin kostean kylpyhuoneemme ammeen päällä.

Tämän hotellin asukkaille järjestettiin myös erilaisia ekskursioita joka päivä. Ehdimme käväistä lähimmässä kaupungissa Margaossa ostoksilla. Eipä sieltä mitään tullut ostettua, vaikka aika mielenkiintoiselta ne basaarit näyttivätkin. Sadetta lähinnä yritettiin vältellä katosten alla. Postista sentään ostettiin jokunen postimerkki (ei muuten maksa täältä postikortin lähettäminen paljoa - jo 10 rupialla eli 30 ossisentillä lähtee postikortti Australiaan tai Suomeen) ja baarissa jaoimme yhden ison pullollisen olutta, millä verukkeella ilkesimme käydä käyttämässä baarin vessaa.

Kävimme toisenakin päivänä siellä hotellin matkamuisto- ja käsityömyymälässä. Kauppias oli edellisen päivän ostosten jälkeen luvannut tarjota meille kashmirilaiset teet seuraavana päivänä. Kauppoja ei teen juonnin ohessa kuulema hierottaisi. Kauppias pitikin sanansa: meitä oli kanelilla ja sahramilla maustettu tee odottamassa. Juteltiin monenlaisista asioista, muttei kaupanteosta. Kun kaupan väelle kävi ilmi, että olen Nokialla töissä, he halusivat käyntikorttini, "jos vaikka heille tulisi kännykänoston tarvetta". Vaikken työssäni olekaan kännyjen kanssa missään tekemisissä, niin jätin korttini heille. Vielä lähtöpäivän aamuna käväisimme morjestamassa näitä mukavia kauppiaita. Silloin heillä olisi ollut kovasti tarvetta päästä eroon kashmirilaisesta matosta - edes pienestä. Alennustakin olisi annettu jopa sen verran enemmän, että matto kannattaa kuljettaa Australiaan lentokoneessa ylipainomaksun uhallakin. Emme ostaneet mattoa tästäkään kaupasta, vaikka niiden kuvioita ja kankaan hienoutta ehdimme melko perusteellisesti ihaillakin.

Viimeisenä kokonaisena Goan lomapäivänämme kävimme myös kiertoajelulla. Se tosin typistyi johtuen bussin myöhäisestä hotellille tulosta. Matkan varrella oli kaatunut iso puu tielle, kun monta päivää jatkunut rankkasade oli huuhdellut maat pois puun juurilta. Bussi oli joutunut kiertämään pitkän lenkin, ja niinpä sitä jouduttiin odottelemaan puolitoista tuntia. Tähän mennessä olin ilmeisesti saavuttanut hotellissa jonkinlaisen kuuluisuuden statuksen: paitsi että kaikki tarjoilijat tuntuivat tietävän minun ja Arjan olevan suomalaisia, niin kiertoajelubussia odotellessamme viereisissä nojatuoleissa istuneen perheenpää suoralta kädeltä totesi, että minähän se olen se Bangaloressa Nokialla työskentelevä suomalainen! Tämä arvaus oli mielestäni niin isossa hotellissa varsin eriskummallista, sillä olin kertonut nokialaisuudestani ainoastaan mainitsemilleni kashmirilaisille kauppiaille! Myönnettyäni asian mies esitteli perheensä meille, ja minun piti tietysti keskustella hetki Nokian N95:sta tämän miehen ja hänen noin 12-vuotiaan poikansa kanssa. Pojan mielestä N95 oli kaikkein paras puhelin. Myöhemmin sain vielä koko perheen ihailevat katseet osakseni, kun kaivelin E90-kännykkäni muistiosta jotain asiaa.

Bussiretken pysähdyskohteita olivat Bom Jesus Basilika ja yksi arkkitehtuuriltaan erikoisen portugalilaisvaikutteinen hindutemppeli. Lopuksi ehdittiin vielä tehdä osavaltion pääkaupungissa Panajissa tunnin mittainen jokiristeily. Laivalla oli ohjelmaakin: paikalliset esittivät muutamia kansantansseja osittain portugalilaisvivahteisissa kansallisasuissaan. Tanssiesitysten välillä soitettiin intialaista pop-musiikkia ja risteilykansa tanssi. Tai siis naiset istuivat  penkeillä ja vain miehiä kävi keskenään tanssimassa, mikä oli meistä varsin yllättävää!!! Eleet näillä tanssilattian lujaa joraavilla kuninkailla näyttivät siltä, kuin 1970-luvun Travolta olisi kohdannut Bollywoodin!

Siinä se reissu! Takaisin Bengaluruun tulosta ei ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Reissulla opimme ainakin hallitsemaan täysin tämän maan lentokuviot. Mainittakoon vielä Goasta kiinnostuneille, että tällä Travelintelligencen sivulla (http://www.travelintelligence.net/wsd/articles/art_1000800.html) on ammattimatkakirjoittajan mukavasti kirjoittama kuvaus Goasta.


Ehkä toistekin intialaisittain siistille Goalle matkustava

"Indian Jone"

Kultaiset korvarenkaat

Jalokivistä tuli mieleen, että Intiassa jalokiviä ja kultaa käytetään todella runsaasti. Joku aika sitten luin sanomalehdestä, että intialaiset ostavat yli puolet maailman kullasta - olikohan se luku peräti 70 prosenttia!? Asialla on pitkät perinteet: muun muassa Hampissa oppaamme kertoi, että siellä olevassa basaarissa myytiin kuningaskunnan kulta-aikana jalokiviäkin - kuten rubiineja - peräti litramitalla. Noh, ei taidettu vielä 1500-luvulla tietää mitään SI-yksiköistä kuten litroista, mutta jollakin isolla astiamitalla kuitenkin.

On muuten erittäin silmiinpistävää, että kaduilla kulkevat ja liikennevaloihin pysähtyneiden autojen ikkunoihin koputtelevat kerjäläisetnaisetkin ovat usein oikein hyviä esimerkkejä intialaisten kultaan kiintymisestä: heilläkin on tavallisesti erittäin kiiltävät - arviolta 24-karaattiset - kultakorut korvissaan. Ilmeisesti näistä perintökalleuksista(ko?) ei luovuta kuin aivan äärimmäisessä hädässä. Ehkäpä ne tulee myytyä ja niistä saatavat rahat käytettyä sitten, kun ollaan liian vanhoja ja raihnaisia kulkemaan kaduilla kerjäämässä? Eläketurva sekin - näin olemattoman sosiaaliturvan maassa!


Havainnoi

"Indian Jone"

Sadas vastaus tässä ketjussa

Laitetaanpas "juhlan" kunniaksi jotain lyhyttä...

Tässä ensin muistin virkistämiseksi  linkki neljän vuoden takaa (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=478.msg2981#msg2981). Ja nyt sitten lukihärjöisen lukemana jokseenkin sama (baarin nimikyltti Bengalurussa):

(http://static2.bareka.com/photos/medium/4230861/indi.jpg)


Kuvia kaivelee

"Indi(an) Jo(n)e"

Uutisväläys Agrasta

Toissailtana Agrassa sattui onnettomuus: kuorma-auto ajoi neljän jostain uskonnollisesta juhlasta tulleen jalankulkijan päälle. Kuten tuolla alueella monesti aiemminkin hihhulit saivat onnettomuudesta syyn riehumiselle. Aamuun mennessä alueella oli sytytetty tuleen 10 kuormuria, ja sattunutta onnettomuutta vastaan kapinoivat massat velloivat ympäri kaupunkia heitellen kiviä ja hajottaen paikkoja summamutikassa. Mellakkaa ei ole vissiin vieläkään täysin taltutettu: tänä aamuna uutisoitiin, että Taj Mahal on tänään suljettu yleisöltä räjähdysherkän tilanteen takia.

Viimeksi muistan kuulleeni uutisia vastaavasta tapauksesta heinäkuun alussa, jolloin kuorma-auto oli ajanut neljän pyhiinvaeltajan yli Agran ja Jaipurin välisellä valtatiellä. Useita kuorma- ja linja-autoja poltettiin senkin onnettomuuden seurauksena.

Eli varoitettakoon Agran alueelle matkaavia: siellä ei ole vaarallista pelkästään onnettomuuteen joutuminen. Riittää, että on lähellä onnettomuuspaikkaa, niin saattaa olla hengenlähtö lähellä.


Raportoi

"Indian Jone"

Jone,

Täällä liikkuu hurjia huhuja, että jopa Aussien Joulupukkikin on muuttanut sinne.

(ps. kuva näkyy ainoastaan kirjautuneille.)

Joulupukin ulkoistaminen

Huhuissa taitaa olla perää: kysy vaikka Canberrasta Suomen suurlähettiläältä, niin hänkin voi vahvistaa tarinan todeksi.


Sisäpiirivitsailee

"Indian Jounipukki"

Kohti Agraa

Yksi äskeisen lomamme päämääristä oli tietysti käväistä tutustumassa yhteen uuden maailman seitsemästä ihmeestä, eli Agrassa sijaitsevaan Taj Mahaliin (http://asi.nic.in/asi_monu_whs_agratajmahal.asp). Kuten aiemmin kerroinkin (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3634.msg38164#msg38164), suhtauduimme tähän matkaan etukäteen tietynlaisella varauksella. Rajkaan ei ensimmäisen Agran vierailunsa jälkeen halunnut lähteä sinne uudestaan ihan pienellä porukalla. Niinpä hän ehdottikin, että tekisimme kyseisen retken yhdessä: Hänen puolisonsa saapui Australiasta viittä päivää aiemmin kuin Arja lähti kotiin. Niinpä meillä oli tämän verran liikkumavaraa, jolloin voisimme järjestää Agraan matkan neljästään. Tästä oli etua paitsi taloudellisesti, koska vuokra-autoa oli maksamassa kaksi pariskuntaa, niin myös siksi, että nyt me kaikki saatoimme hyödyntää Rajin ennakkotiedustelumatkalla saamia kokemuksia. Matkanteko saattaisi olla myös turvallisempaa edes tämän verran isommalla poppoolla.

Lentojen saatavuus pääkaupunkiin eli Delhiin oli hieman heikoissa kantimissa juuri ennen 15.8. vietettyä Intian 60-vuotisen itsenäisyyden juhlaa. Suoria lentoja Agraan ei ole, ja muiden kaupunkien kautta sinne matkustaminen olisi taas tullut huomattavasti kalliimmaksi. Loppujen lopuksi kuitenkin löysimme ja varasimme siedettävän hintaiset liput siten, että lento Delhiin oli sunnuntaina 12.8. ja paluu heti maanantaina. Paljoa ei siis ollut aikaa nähtävyyksien katseluun, mutta olimme kaikki suunnitelmaan tyytyväisiä, kunhan vain pääsisimme näkemään Taj Mahalin. Kaikki muu mahdollisesti nähtävä olisi bonusta, jota ilmankin voisimme elää.

Saavuttuamme Goalta 9.8. me siis ehdimme huilata Bengalurussa pari päivää. Arjalle koitti mahdollisuus myös tavata muutamia paikallisia - enimmäkseen Nokialla työskenteleviä - suomalaisia. Muutamat näistä ovat suunnittelemassa Australian matkaa Intiasta käsin, joten saatoimme molemmat antaa muutamia hyviä vinkkejä ja ohjeita suunniteltavaa matkaa varten. Arja muuten toi tuliaisina Nokian suomalaiselle kahviporukalle hyvin maailmaa kiertänyttä Juhlamokkaa: missä lie Costa Ricassa kahvi kasvanut; sieltä pavut on viety Suomeen paahdettavaksi ja jauhettavaksi; valmis tuote oli jotenkin päätynyt Canberran suomalaiselle luterilaiselle kirkolle myyntiin ja sitä kautta viimein Arjan mukana Intiaan suomalaisten nautiskeltavaksi. Että kiitokset Arjalle Nokian aamukahvilaisten puolesta - hyvin on "jubi" kelvannut!

Suunnitelmiemme mukaisesti lensimme Delhiin sunnuntaiaamuna. Raj oli tehnyt taustatyönsä hyvin: tällä kertaa hän oli löytänyt myös vuokra-auton kuljettajineen luotettavasta lähteestä. Hankinnassa taidettiin käyttää hyväksi Bangaloren nokialaisten suhteita Delhin nokialaisiin. Heidän välityksellään löytyikin kuski, joka ei alkanut kesken matkaa kärttämään itselleen lisää rahaa. Delhiin laskeuduttuamme ajoimme suoraan Agraan, missä ensin kävimme katsomassa muistomerkin nimeltään Sikandar (joissakin lähteissä myös Sikandra tai Sikandara) (http://asi.nic.in/asi_monu_tktd_up_akbartomb.asp), jonka oli Taj Mahalin vaimolleen rakentaneen kuninkaan Shah Jahanin isoisän Akbarin hautamuistomerkki. Sanonpahan vaan, että komeita ovat olleet Intian mughal-keisareiden hautapytingit!

Sikandarista lähdimme kohti hotellia. Tai noh, ainakin etsiskelemään hotellia, sillä kuskilla ei ollut aavistustakaan, missä paikallinen Holiday Inn sijaitsi. Hän tuntui myös pelkäävän paikallisia sen verran, ettei uskaltanut pysähtyä ihan missä vaan ja keneltä hyvänsä tietä kyselemään. Yhdessä vaiheessa sattui haaverikin: olimme juuri ohittaneet jonkun hitaamman kulkuneuvon ja palaamassa omalle kaistallemme, kun meitä vastaan tuli samalla tavalla ohituksensa juuri päättämässä ollut skootteri - kyydissään nelihenkinen perhe. Oma kuskimme ehti juuri ja juuri pysäyttää auton ennen kolahdusta. Skootteria kuljettanut perheen isä ei saanut skootteria kokonaan omalle kaistalleen ajoissa ja niinpä skootteri kopsahti automme kuskin puoleiseen etukulmaan. Kyydissä istunut ja pientä vauvaa sylissään pitänyt perheen äiti kaatui selälleen konepeltimme päälle ja näytti myös iskevän päänsä siinä rytäkässä. Lasta hän ei kuitenkaan hellittänyt käsistään, vaikka vanhempiensa välissä istunut perheen vanhempi lapsi kovasti yrittikin olla vauvaa pelastamassa isän koittaessa pitää skootteria pystyssä - huonolla menestyksellä. Sieltä se perhe kuitenkin könysi ylös maasta vihaisesti meitä mulkoillen ja jotain mutisten. Raj hindiä ymmärtävänä kuuli visusti kiinni pitämiemme auton ikkunoiden läpi, että perheen jäsenet totesivat toisilleen olevansa kunnossa. Onneksi! Siitähän olisi saattanut vielä iso mellakka syntyä, jos oikein pääkaupungin rekisterissä olevalla autolla olisi sen pahemmin telottu paikallisia asukkaita! Siitä se perhe kokosi itsensä ja skootterinsa maasta ja lähti ajelemaan. Kolariin syyllisyyksiä ei jääty pohtimaan. Me teimme saman - kukaan ei uskaltautunut autosta ulos vaurioita tutkiskelemaan. Säikähtäneinä saavuimme hieman kolarin jälkeen hotellillemme virkistäytymään.


Kertoo

"Indian Jone"

Jouni :) Vauhtia ja vaarallisia tilanteita... niin muuten pääsittekö siis viimein näkemään sen Taj Mahalin?

hmm ja oliko niitä ihmeitä seitsemän vai kahdeksan uudessa maailmassa?  ???  ;) :)

Jatkokertomus

Kyllä joudut nyt Eevis odottelemaan jatkokertomuksen seuraavaa osaa eli sitä, mitä ei ole vielä edes kirjoitettu! Tuon yllä olevan ehdin just aamulla kirjoittaa, ennen kuin tuli taksi hakemaan hömpöttelymatkalle cityyn. Ja nyt lähden hotellini Ivyn takapihalla olevaan "Unwind Islandiin" (http://unwindisland.com/index.swf) pelaamaan biljardia.


Nimimerkillä "Tiedätkö miten pidetään hullua jännityksessä?"

eli "Indian Jone"

Lainaus käyttäjältä: jounij - syyskuu 01, 2007, 21:16

Nimimerkillä "Tiedätkö miten pidetään hullua jännityksessä?"

Jouni :D Nyt tiedän. :D

7 uuden maailman ihmettä

Lainaus käyttäjältä: eevis - syyskuu 01, 2007, 15:44
hmm ja oliko niitä ihmeitä seitsemän vai kahdeksan uudessa maailmassa?  ???  ;) :)

07.07.07 julkaistun kansainvälisen äänestyksen tuloksena valittiin päivämäärälle sopien 7 uuden maailman ihmettä (http://www.new7wonders.com/). Ne ovat Machu Picchu Perussa, Kiinanmuuri, Taj Mahal, Petra Jordaniassa, Vapahtajan patsas Rio de Janeirossa, Rooman Kolosseumi ja Chichén Itzá Meksikossa.


Vastaa

"Indian Jone"

Taj Mahal

No niin, nyt tulee tarinaan jatkoa Eevikselle ja muillekin...

Söimme hotellilla pikaisen myöhälounaan, minkä jälkeen lähdimme ajelemaan Taj Mahalille. Yhdessä vaiheessa kuski ajoi sellaisen risteyksen ohi, jossa pelkääjän paikalla istuneena näin opastekyltin Taj Mahalille. Kerroin, että meidän olisi pitänyt kääntyä siitä, mutta kuski vaan totesi hindiksi Rajille, että kyllä sitä hänen valitsemaansa reittiäkin pitkin pääsee perille. Kaikki tiethän toki voivat viedä Taj Mahalille, muttei kuitenkaan juuri tämä nimenomainen tie, joka ennen pitkää muuttui hyvin huonoksi ja pieneneväksi laitakaupungin kärrypoluksi. Kuskin oli taas alettava kysellä neuvoja ohikulkijoilta. Samanlaisia erittäin pieniä kärrypolkuja pitkin lopulta useaan otteeseen "oikaisseena" päädyimme Taj Mahalin sisäänmenoväylän eteen.

Kujanjuoksu (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kujanjuoksu) alkoi. Rihkamakauppiaita, opaskandidaatteja, polkupyöräriksalla kyydin tarjoajia ja varmaan kurkunleikkaajiakin oli kiinni hihassa aivan tolkuton määrä. Autoportilta on ehkä noin kilometri matkaa varsinaiselle sisäänkäynnille, josta ostetaan pääsyliput. Autoja ei päästetä sen lähemmäksi Taj Mahalia, jottei seinien valkoinen marmori tummuisi saasteista - ainakaan liian nopeasti. Otimme polkupyöräriksat, vaikka olisimme toki jaksaneet kävelläkin. Totesimme, että kyydissä istuen voisimme edes hieman vähentää epämiellyttävää kaupustelijamuurista läpikulkemista. Kummallista kyllä, tämä temppu tepsi minun ja Arjan riksaan oikein hyvin: ilmeisesti kaikki oppaaksi tyrkyttäytyvät huomasivat Rajin neuvotelleen riksakyydistä myös minun ja Arjan puolesta, ja niinpä he juoksivat Rajin ja Mihon riksan rinnalla hintatarjouksiaan huudellen ja opastaitojaan kehuen. Yksi opaskandidaatti riippui jopa riksan perälaudalla ylimääräisenä painona varmaankin pyörää polkeneen kuljettajan harmina.

Riksakuskeja ei kannattanut hoputtaakaan, sillä Rajin ennakkotiedusteluretkellä saaman tiedon mukaan se olisi ollut ihan turhaa: jos riksakuski ajaisi niin lujaa, etteivät kaupustelijat, oppaat ja sun muut pysy perässä, niin tuloksena olisi vähintäänkin selkäsauna riksakuskille. Matkamme lopuksi jouduimmekin melkein todistamaan tappelua: ei kuitenkaan riksakuskin ja opastyrkkyjen välllä, vaan opastyrkyt alkoivat riidellä keskenään, kuka näki meidät ensin tai muuten saisi tulla meidän oppaaksemme. Me häivyimme paikalta vähin äänin, sillä emme halunneet opasta tällä kertaa hämärän ja sen mukana sulkemisajan painaessa jo kovaa vauhtia päällemme.

Saimme liput ostettua ja melkein pääsimme sisälle asti. Minä jäin kiinni turvatarkastuksessa, koska mukanani oli kiellettyä tavaraa: videokameralaukussani oli taskulamppu, pieni kameran kolmijalka ja setti värikyniä, joita olin kuljettanut mukanani lähtien jakaakseni niitä lapsille lahjoina. En tiedä miksi taskulampun mukaanottaminen oli kiellettyä, mutta muut kiellot osaan selittää. Monissa muissakin Intian arkeologisissa kohteissa olen huomannut, että valokuvia kielletään ottamasta jalustalta. Ilmeisesti jalustaa käyttäen tulee liian ammattimaisia kuvia, joiden ottamien hallitus haluaa varata omille virallisille kuvaajilleen. Värikyniä tai muitakaan piirustusvälineitä ei luonnollisestikaan sallittu otettavan Taj Mahalille: minähän olisi muuten epäilemättä alkanut töherrellä Taj Mahalin valkoiseen marmoriin kaikenlaisia törkeyksiä.

Vein kielletyt kamani kaniin ja pääsin yrittämään sisäänpääsyä uudestaan - tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Opastyrkkyjen määrä oli sisäänmenoportin puolella jo huomattavasti vähäisempi, eli vihdoin saatoimme alkaa nautiskella monumentaalisista maisemista ilman suurempia häiriötekijöitä. Nyt tilalle olivat tosin tulleet "viralliset" ammattivalokuvaajat, jotka halusivat ottaa hienoja valokuvia vierailijoista Taj Mahal taustallaan. Naisille varsinkin tarjottiin mahdollisuutta poseerata kuin prinsessa Diana (http://www.taj-mahal.net/augEng/textMM/seatengN.htm) konsanaan, paitsi että taustalla oli "hieman" enemmän yleisöä.

Intiassa on monessa virallisessakin paikassa ulkomaalaisille eri hinnat kuin paikallisille. Esimerkiksi Taj Mahaliin pääsystä paikalliset maksavat vain murto-osan ulkomaalaisiin verrattuna. Taj Mahalin yritteliäillä valokuvaajilla oli samanlainen hinnoittelupolitiikka, mutta Raj tinkasi yhden meitä häiritsemättömän valokuvaajan kanssa koko porukallemme hyvän diilin: maksaisimme valmiista noin 18-senttisistä paperikuvista intialaisten hinnan. Raj lupasi kuvaajalle ostavansa Mihon kanssa 3 kuvaa. Minä ajattelin, että antaahan kuvaajan ottaa kuvia. Maksaisin sitten hänelle niistä parhaista otoksista, jotka haluan pitää, niin kuin on usein mahdollista länsimaisissa vastaavissa tilanteissa. Mutta Intia osoittautui olevan erilainen tässäkin suhteessa: kaikista otetuista kuvista piti maksaa. Onneksi saimme ne edes intialaisten hinnalla, niin ei kukkaro tyhjentynyt ihan kokonaan. Länsimaista poiketen saimme kuvistamme myös negatiivit (löytyneeköhän länsimaista kohta enää liikkeitä, joissa negatiiveista saa kehitettyä valokuvia?).

Hyvin kiinnostava vierailukohdehan tämä Taj Mahal oli. Olisin mieluusti viettänyt siellä hieman kauemmankin aikaa, mutta ilta pimeni äkkiä ja pimeyden myötä paikka myös suljetaan. Pikkutilpehöörien lisäksi olin myös joutunut jättämään videokamerani erilliseen säilytykseen: videokameralla oli lupa kuvata Taj Mahalin sisäänkäyntiportilta, mutta sitä ei saanut ottaa mukaan sen kauemmaksi. Kamojen löytyminen säilytyksestä arvelutti hieman, mutta kaikki oli tallessa. Pimeydestä huolimatta emme eksyneet toisistamme, löysimme takaisin autoportille ja kuskikin löysi paikan uudestaan tullen noutamaan meidät pian hänelle soitettuamme. Hetken mietimme, lähtisimmekö etsiskelemään jotain erikoista päivällispaikkaa, mutta loppujen lopuksi päätimme, että hotellin kalliihko ravintola saa nyt luvan kelvata. Ihan hyväksi paikaksi se osoittautuikin elävine intialaisine musiikkeineen eikä pöydän antimissakaan ollut valittamista.


Myös intialaisen elävän musiikin ystävä

"Indian Jone"

Tuparinaamiaiset

Näkyy hieman kestävän tuon Agran reissukuvauksen loppuun kirjoittaminen. Tässä välipalaksi kuluneena viikonloppuna naamiaistupaantuliaisissa otettu valokuva. Kummallisen vaaleaihoisia maharadjoja oli paljon liikenteessä...

(http://www.pcug.org.au/~jounij/20070909_0294_Maharadja_pokalla.jpg)
((c)2007 Renni - julkaistu Rennin luvalla)


Yksi maharadjoista, eli

"Indian Jone"

Paluu Agrasta

Maanantaiaamuna 13.8. heräsimme ajoissa, jotta ehtisimme tutustua vielä kolmanteenkin tunnettuun kohteeseen Agrassa, nimittäin Agran punaiseen linnakkeeseen (Agra Fort). Melko varhaisesta aamusta huolimatta kujanjuoksua koettiin jossain määrin tämänkin nähtävyyden sisäänmenoväylällä, mutta nyt pääsimme pääsylippujen myyntiluukulle jo karaistuneena kuin vähintään kahden taistelun veteraanit konsanaan.

Muille Agran vierailua suunnitteleville mainittakoon tässä vihjeenä, että monet paikalliset nähtävyydet kannattaa käydä läpi samana päivänä ja nimenomaan Taj Mahalista aloittaen: Taj Mahalista ostetulla lipulla pääsee nimittäin saman päivän aikana myös Agra Fortiin, Sikandraan, Itimadud-Daulaan ja Fatehpur Sikriin. Huonosta ajoituksesta ja väärästä käyntijärjestyksestä johtuen me jouduimme maksamaan jokaisesta vierailusta erikseen. Noh, eihän nuo pääsylippujen hinnat kamalan suuria olleet: esimerkiksi tämä Taj Mahalista ostettava (eli kallein) lippu maksoi ulkomaalaiselle 500 rupiaa eli noin AU$15. Agra Fortin omasta pääsylipusta piti pulittaa 50 rupiaa, ja Sikandraan pääsy taisi kustantaa 40 rp.

Hieno nähtävyys oli tämä Agran linnoituskin. Vietimme siellä hieman reilut pari tuntia, mutta enemmänkin aikaa siellä olisi saanut kulumaan, jos olisi ryhtynyt lukemaan kaikki opaskyltit. Lukemistani kylteistä opin monenlaisia mielenkiintoisia historiallisia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi sen, että yhdelläkin palatsin hallitsijalla oli ollut yhteensä peräti 5000 vaimoa ja naispuolista palvelijaa. On siinä varmaan käynyt melkoinen kälätys! Aikamme ei valitettavasti riittänyt kaiken annin sisäistämiseen. Meidän piti suunnistaa takaisin Delhiin, jottemme jäisi paluulennolta.

Ajeltuamme tovin kohti Delhiä matkamme tyssäsi, koska valtatie oli pantu poikki. (Tiedättekö muuten, mitä eroa on verbeillä laittaa, panna ja pistää? Minä opin eräällä lukion äidinkielen tunnilla, että vain ruokaa laitetaan ja kaikkea muuta pannaan, mutta sika kannattaa pistää kuoliaaksi.) Juuri Sikandran liepeillä oli joku uskonnollinen juhla, eikä siitä ollut läpimenemistä. Poliisit valvoivat katusululla ja viittilöivät kääntymään takaisin. Ei siinä mitään neuvoja annettu eikä myöskään mitään kiertotietä oltu viitoitettu. Kuskimme joutui lähtemään jokseenkin näppituntumalta etsiskelemään vaihtoehtoista reittiä.

Kunnollista karttaahan meillä ei ollut, ja liekö sellaista koko kaupungista julkaistukaan. Karttojen taso ei tunnu olevan kovin kaksinen muuallakaan Intiassa. Taannoin luin muun muassa sanomalehtiartikkelin, jossa joku ulkomailla pidempään oleskellut intialainen valitteli paikallisten kaupunkikarttojen surkeutta ja kehotti intialaisia kartanpiirtäjiä ottamaan mallia länsimaisten kaupunkien katuhakemistoista. Esimerkiksi minulla olevat kaksi Bengalurun karttaa jättävät monia katuja kokonaan pois, eikä edes siinä paremmassa ole nimetty kaikkia keskeisilläkään paikoilla olevia katuja.

Noin puolen tunnin kiertotien etsiskelyn jälkeen päädyimme uudestaan tasan samaan tiesulkuun. Alkoi jo hieman hermostuttaa, että näinköhän missaamme lentomme. Ei auttanut kuin lähteä kiertämään entistä kauempaa. Jouduimme ajamaan takaisin ihan keskustaan "vauhtia hakemaan". Sieltä lähdettiin ajamaan jotain varsinaisen valtatien suuntaista pikkutietä kohti Delhiä. Tätä uutta kiertotietä noin tunnin ajettuamme kuski ja minä arvelimme vain muutaman pääkadun näyttäneen karttamme mukaan olevamme riittävän kaukana tiesulusta. Ensimmäinen valtatien suuntaan lähtenyt tie oli ihan tukossa seisovista autoista, mutta siitä jatkui vielä eteenpäinkin jonkunlainen kärrypolku. Ajelimme sitä pitkin pari kilsaa, ennen kuin löysimme seuraavan oikeaan suuntaan kääntyvän sivutien. Käännyimme sille seuraten paria muuta yhtälailla eksyksissä olevan näköistä autoilijaa. Melkein samantien saavuimme rautatien tasoristeykseen, ja juuri edessämme ajaneen auton edessä ratapuomi meni kiinni. Se ei mainittavasti hidastanut kaksipyöräisillä liikkujia: valtava määrä moottoripyöriä ja skoottereita työnneltiin muitta mutkitta puomien ali. Aikaa tosin tuntui olevan kosolti ennen junan näyttäytymistä. Valehtelematta meni ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin juna lopulta ohitti paikan ja puomi aukesi jälleen.

Noin pari tuntia kestäneen kiertotien päätteeksi pääsimme takaisin oikealle valtatielle, minkä jälkeen loppumatka Delhiin sujui kommelluksitta. Delhissä meille ei tosin jäänyt aikaa tutustua mihinkään kohteeseen muutoin kuin lähinnä auton ikkunasta. Komean näköisiä paikkoja sielläkin näytti olevan. Kadut olivat enimmäkseen leveitä, ja liikenne sujui ihan mukavasti - suorastaan hienosti Bengaluruun verrattuna! Lentokenttää lähestyessämme koimme jonkun verran usealla kaistalla töksähdellen matelevaa liikennettä, muttei kuitenkaan niin paljoa, että olisimme ehtineet hätäilemään lennollemme ehtimisen suhteen.

Loppukaneettina tästä matkasta sanoisin, että Rajin ennakkotiedusteluretken jälkeinen kommentti oli mielestäni hyvin paikkansa pitävä. Alueen monumentit ovat oikein hienoja ja näkemisen arvoisia, mutta niiden katsomassa käymiseen joutuu näkemään harmittavan ison vaivan. Ihan niin pahalta kaikki kokemamme ryysis ei minusta ja Arjasta tuntunut, kuin mitä olimme Rajin etukäteiskertomusten mukaan pelänneet. Ehkäpä olimme etukäteen odottaneet vielä pahempaa, joten emme sitten paikan päällä olleetkaan aivan kauhuissamme?! Mielelläni kävisin vielä tilaisuuden tarjoutuessa tutustumassa Delhinkin nähtävyyksiin, mutten mitä suurimmalla todennäköisyydellä enää nykyisen Intiassa oleskeluni aikana.


Matkailun lisää avartama

"Indian Jone"

Tulvia

On ollut monenlaista kiirettä tässä viikon mittaan. Tämän ja seuraavien kahden viikon aikana käyn useimpien iltojeni puhteiksi myös kurssilla (työn puolesta), joten voi olla tiukkaa löytää aikaa tänne kirjoitteluun. Tässä kuitenkin yksi lyhyt juttu:

Viime viikon loppupuolella satoi varsin reippaasti noin kaksi vuorokautta yhtä soittoa. Tästä tietysti seurasi pahoja tulvia ja normaaliakin hirveämpiä liikenneruuhkia joka puolella kaupunkia. Tämä vaikutti minun ja Rajinkin puuhiin muun muassa siten, että kun olimme tilanneet kyydin perjantaina iltakuudeksi viemään meitä kolleegamme kotiin päivälliselle, niin auto saapui vasta noin kello 20:30. Tämän kollegaamme 14 kilometrin päässä sijaitsevaan kotiin on normaalisti huonoonkin aikaan liikuttaessa "vain" noin 45 minuutin automatka. Nyt matka kesti tuplaten enemmän. Autokin sammui matkalla eikä lähtenyt startista käyntiin. Onneksi rohkea kuljettajamme löysi tungoksen keskeltä muutaman yhtä lailla urhean tuuppaajan, jotta kärry saatiin uudelleen liikkeelle. Perille päästyämme meillä olikin jo melkoinen nälkä, mutta onneksi kolleegamme vaimo oli varautunut vierailuumme riittävin ja maistuvin eväin. Syötyämme olikin jo niin myöhä, että jouduimme melkein samantien lähtemään takaisin kohti majoitustamme. Onneksi ruuhkatkin olivat jo siinä puolta yötä käydessä alkaneet hälvetä.

Jo aiemmin (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3634.msg38178#msg38178) kirjoitin siitä, kuinka Bengalurussa tunnutaan herkästi rakennettavan toisten maille ja kuinka jopa useat seudun järvistä ovat kadonneet luvattoman rakentamisen alle. Viranomaiset ovat olleet varsin vaisuja puuttumaan näihin rikkomuksiin. Viikonlopun aikana viranomaiset tutkiskelivat perjantaisten tulvien syitä. Ainakin sen kaikkein pahimman tulvan syyksi havaittiin jonkun uudenpuoleisen kerrostalon pihaa laajentanut koristeseinä, joka oli rakennettu tulvaojan tukkeeksi. Tällä kertaa viranomaiset eivät jahkailleet: paikalla oli jo sunnuntaina puskutraktorit aitaa ja muita tulvapuroa tukkivia rakenteita purkamassa. Tässä tapauksessa aiottiin myös rapsauttaa taloyhtiölle tuntuvat sakot. Kaupungin muutkin tulvaväylät aiottiin tutkia tarkoin vastaavien veden kulkua estävien rakenteiden paikallistamiseksi ja hajottamiseksi. Syystäkin.


Sadekauteen jo kyllästynyt

"Indian Jone"

Purkutuomio

Lisäyksenä edelliseen: heti tuon kirjoitettuani luin uusimmasta The Times of Indiasta, että viikonlopun jälkeen Bengalurun tulvaväyliltä on purettu jo yli 60 rakennetta - joukossa on kokonaisia kerrostalojakin! Purettavien listalle on lisäksi päätynyt ainakin 30 - 40 taloa. Artikkelissa haastateltiin joitain asukkaita ja asuntojen omistajia: heillä on kurjat ajat paitsi uuden asunnon pikaiseen hankkimiseen pakotettuina niin myös alkuperäiseltä rakentajalta korvauksia hakiessa.

Tästä koko jutusta tulee tosin itselleni mieleen jo aiemmin tekemäni havainto: useimpia intialaisia rakennuksia katsoessani en pysty päättelemään, onko kyseinen rakennus vielä rakenteilla vai joko hajoitustyöt ovat alkaneet.


Raportoi

"Indian Jone"

Sensuuria

Mielenkiintoisena faktana mainittakoon, että Intian hallitus pohdiskelee parhaillaan, pitäisikö yksityisten radioasemien uutislähetykset sallia. Yllättävää mielestäni on, että sellainen kielto on ensinkään voimassa. Varmaan muinaisjäänne maan sosialistisilta ajoilta!?


Kummastelee

"Indian Jone"

T20

Krikettikin alkaa vaikuttaa urheilulta uuden nopeamman Twenty 20:ksi tai nasevammin T20:ksi kutsutun peliformaatin myötä. Eipä silti, että kovin usein katselisin mitään urheilua, mutta muutaman viime päivän aikana olen joutunut katsomaan "uuden kriketin" ensimmäistä maailmanmestaruusturnausta kaksi kertaa puolen tunnin ajan.

Ensin satuin näkemään puolisen tuntia lauantaisesta semifinaalista, jossa intialaiset näyttivät perinteisen kriketin äskeisille maailmanmestareille (eli siis osseille), mistä riikinkukko pissii. Jatkoa krikettiin tutustumiselleni tuli maanantai-iltana: Saavuimme kolmen kolleegani kanssa kurssi-illan päätteeksi päivällisravintolaan, kun Intia - Pakistan -loppuottelua oli jäljellä enää puolisen tuntia. Kaikista turnaukseen osallistuneista maista ehkä juuri näiden kahden maan välillä on eniten jännitteitä. Tunnelma oli sen mukainen. Istuttuamme pöytään saimme juuri ja juuri jätettyä päivällistilauksemme, mutta sitten nälkämme torjumisen hyväksi ei tapahtunutkaan juuri mitään. Koko ravintolan henkilökunta kokkeja myöten oli saapunut seuraamaan loppuottelun viimeisiä hetkiä salin puolella olleesta kuvanheittimestä. Noiduin siinä hiljaa mielessäni, että tulinkin jättäneeksi tukevan lounaan väliin juuri sinä päivänä - muutaman hedelmän olin vain syönyt päivällä.

Mutta erittäin tasaväkinen peli ja ympärillämme oleva sähköinen tunnelma nostatti jännitystä minunkin kohdallani! Ei siinä sitten enää loppujen lopuksi harmittanutkaan ruokailun viivästyminen reilulla puolella tunnilla jännittävää ottelua seuratessa ja samalla tarkistellessani pöytäseurueeltani pelisääntöjen minulle aiemmin outoja nyansseja.

Lopulta, kun Pakistanin voitto alkoi näyttää jo väistämättömältä, Intian joukkueen onnistui ottaa korkealle ilmaan lentäneestä pallosta koppi polttaen siten Pakistanin viimeisen mailamiehen. Jos samainen lyönti olisikin lennättänyt pallon pelikentän rajojen yli - niin kuin Pakistanin mailamies epäilemättä oli tarkoittanut, peli olisikin päättynyt Pakistanin voittoon. Hyvä, ettei niin käynyt, sillä nyt riemukkaaseen ja spontaaniin tanssiin ja elämöintiin ympärilläni räjähtänyt ravintolayleisö olisi tappion kohdatessa takuulla pannut paikat säpäleiksi! Siinä olisi saattanut jäädä päivällinen kokonaan syömättä. Intian voitto sen sijaan sai aikaan suuren kansanjuhlan. Bangaloren - ja luultavasti Intian muidenkin kaupunkien - kaikki kadut olivat pelin aikana olleet aivan autioina - jopa siinä määrin, että ravintolaan ajaessamme ehdin hetken aikaa jopa tykkäämään Bangaloren liikenteestä. Mutta heti kohta pelin päätyttyä varsinkin keskustan kadut tukkiutuivat kaduille villisti autostereoiden säestyksellä bailaamaan syöksyneestä kansasta.

Ravintolan kokitkin siitä pikkuhiljaa painuivat takaisin töihinsä, ja kohta mekin saimme nälkämme tyydytettyä kadulla rätistevien paukkupommien säestyksellä. Siihen aikaan ei itse asiassa olisi ollutkaan hyvä lähteä ajamaan minnekään: kadut olivat sen verran täynnä savua ja tulta syökseviä ilotulitteita, että ajaminen olisi voinut olla jopa vaarallista. Syötyämme tilanne oli rauhoittunut sen verran, että pystyimme keskustaa välttäen ajamaan edelleenkin melko vähäisessä liikenteessä hotellille - suorastaan ennätysajassa.


Raportoi

"Indian Jone"

Virkistysloma

Terveisiä kaikille tutuille ja tuntemattomille Malesian pääkaupungista Kuala Lumpurista, jossa piipahdin kuluneena pidentämänäni viikonloppuna erään työkomennuksensa loppulomiaan pitäneen suomalaisen ystäväni kanssa. Olimmekohan me molemmat jo tottuneet tähän Intian ainaiseen meluun ja yleiseen hälinään, sillä kävellessämme Petronas Towerin juurella sijaitsevaan Kuala Lumpur City Centre (KLCC) -nimiseen ostoskeskukseen lauantaiaamuna kello 11, me aloimme ihmetellä suorastaan ääneen toisillemme, että on varmaan joku paikallinen pyhäpäivä, kun ei näy juuri lainkaan jengiä liikenteessä? Ei kuitenkaan tainnut olla mitään sellaista: ihmisiä kyllä alkoi näkyä päivän mittaan enemmänkin, mutta mistään tungoksesta ei voinut puhua niin kaupoilla kuin liikenteessäkään.

(http://www.pcug.org.au/~jounij/4330_Petronas_Tower_Mandarin_Oriental_-hotellin-ikkunasta.jpg)

Yllä on hotellihuoneeni ikkunan läpi ottamani kuva Mister Petronaksen vuonna 1996 valmistuneesta korkeahkosta rakennelmasta. Pahus, kun kuvan ottohetkellä joskus puolen yön jälkeen herra Petronaksen taloudenhoitaja oli jo ehtinyt sammuttaa hotellin puoleiset valonheittimet! Todellisuudessa pulju siis näyttää vielä paljon tätä kuvaa paremmalta! Muutenkin - hieman vastoin ennakkoluulojani - Kuala Lumpur oli kaupunki sieltä aivan miellyttävimmästä päästä! Paljon sinne jäi nähtävää vielä toiseksikin käyntikerraksi.

Mukavaa oli myös nähdä "pakollisella" ruokakaupan katsastusvierailulla monia Australiassa valmistettuja herkkujani. Pari Cadburyn Tasmanian tehtaalla valmistettua suklaalevyä ja samoin pari VB-tölkkiä tuli ostettuakin muistin virkistämiseksi. Mielisuklaani "Cadbury Marble" maistui edelleen oikein hyvältä, mutta kumma kyllä VB ei vastannut ihan muistikuvaani. Ehkäpä olutmaku turtuu, kun ei ole pitkään aikaan maistellut juuri muuta kuin Intian - sinänsä ihan kelvollista - Kingfisheriä?!? Mutta enköpähän pääse taas takaisin VB:nkin makuun, kun paluu koti-Ossilaan koittaa vajaan kolmen viikon kuluttua!


Loppulaskentaa aloitellen

"Indian Jone"

Loppukoe

Tänään kolmatta viikkoa käymälläni ilta- ja viikonloppukurssilla pidettiin oikein loppukoe. Omasta mielestäni tiesin aivan vuorenvarmasti vastauksen ainakin kahteen kysymykseen:

#39: What is the difference between MS SQL Server 2000 and MS SQL Server 2005 (mitä eroa on MS SQL Server 2000:lla ja MS SQL Server 2005:lla)?

Vastaukseni oli "5".

#40: Can you tell the difference between NF4 and NF5 (osaatko kertoa, mitä eroa on NF4:llä ja NF5:llä)?

Vastaukseni oli "no" (eli "en").


Fiksuperä

"Indian Jone"

Peruuttamattomasti intialainen?

Tässä Intian matkani huvetessa melkein olemattomiin, voinen paljastaa tämänkin, sillä kukaan paikallinen suomalainen ei enää ehtine ruveta karttamaan minua ihan hulluna (tällä foorumillahan sellaisesta ei ole vaaraa, eihän?):

Toimistolla olen usein havahtunut jossakin etäämpänä käytävään puhelin- tai muuhun keskusteluun ajatellen, että siellä joku puhuu suomea. Kun sitten uteliaisuuttani kurkistan äänen tulosuuntaan, huomaan, että ihan intialainen heppu siellä puhelee kannadaksi jotain täysin käsittämätöntä. Mikä lie syynä, että tämä läheltä kuultuna täysin erilainen kieli kuulostaa kauempaa minun korvissani suomelta? Koska normaalisti en huomaa näissä kielissä mitään yhtäläisyyksiä, en ole kehdannut kysellä muilta paikallisilta suomalaisilta, onko heillä samankaltaisia kokemuksia.

Melkein päinvastainenkin tapaus sattui tässä yhtenä iltana, kun soitin hotellin huonepalveluun ruokaa tilatakseni. Tervehdin puhelimeen vastannutta ravintolan työntekijää ja sanelin tilaukseni ihan englanniksi, mutta hän ei jostain syystä ymmärtänyt puhettani. Hän sanoi, ettei ymmärrä kannadaa ja kehotti minua puhumaan englantia!

Onhan näissä kahdessa kielessä tosin aika monia samoja - mutta erimerkityksisiä - sanoja. Tässäpä muutama nyt mieleen tuleva:

• Kaalipata (olen kuullut vain lausuttuna; saatetaan kirjoittaa toisin) = leija (tai kirjaimellisesti tuuliraami)
• Kamala = lootus
• Kaveri = paikallisen joen nimi
• Pura = kylä
• Raja = kuningas (tosin 'j' lausutaan täällä samoin kuin englanninkielessäkin 'dz':tana)
• Raju = murremuunnelma edellisestä

Joitakin muitakin suomalaisia sanoja olen aina silloin tällöin havainnut esimerkiksi liikekylteissä, mutta en ole kirjoittanut niitä muistiin. Tuskinpa kuitenkaan noissa mielestäni suomalaisen kuuloisissa keskusteluissa on käytetty kovin monia näistä sanoista!

Kun mietin vaikkapa mieliruokavaliotani, sopeutumistani näihin Intian eurooppalaisittain tai australialaisittain melko vaativiin oloihin, ja myös sitä, että pysyn aika hyvin kärryillä asiasta kuunnellessani Rajin hindinkielistä puhetta, alan tulla tähän tulokseen: jos intialaisten uskontojen käsitys reinkarnaatiosta on totta, niin minä olen taatusti ollut jossain aiemmassa elämässäni intialainen. Tai ainakin nyt hyvää vauhtia sellaiseksi tulossa!


Miettii

"Indian Jone"

Lainaus käyttäjältä: jounij
Peruuttamattomasti intialainen?

Tässä Intian matkani huvetessa melkein olemattomiin, voinen paljastaa tämänkin, sillä kukaan paikallinen suomalainen ei enää ehtine ruveta karttamaan minua ihan hulluna (tällä foorumillahan sellaisesta ei ole vaaraa, eihän?):

Et ole aivan yksin mielipiteinesi suomelta kuulostamisessa:

"Dravidakielet ovat sukua keskenään, mutta niiden ei ole osoitettu olevan
sukua minkään toisen kieliperheen kanssa. Jotkut ovat yhdistäneet ne
muinaiseen elamien isolaattikieleen, jotkut jopa uralilaisiin kieliin.
Viimeksi mainittu teoria on saanut hyvin vähän kannatusta
valtavirtauralistien piirissä."

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Dravidakielet (http://fi.wikipedia.org/wiki/Dravidakielet)

Mutta uralilaisiin kieliin yhdistäminen ei siis ole saanut laajempien ja valtaa pitävien piirien kannatusta ...

Lisäys:
Tehkää jokainen omat johtopäätöksenne (Wikipedia Kannadaksi): http://kn.wikipedia.org/wiki/%E0%B2%AE%E0%B3%81%E0%B2%96%E0%B3%8D%E0%B2%AF_%E0%B2%AA%E0%B3%81%E0%B2%9F (http://kn.wikipedia.org/wiki/%E0%B2%AE%E0%B3%81%E0%B2%96%E0%B3%8D%E0%B2%AF_%E0%B2%AA%E0%B3%81%E0%B2%9F)
8)
Eikös kuulostakin ihan suomelta   >:D

Hulluttelua

Kiitos kannustuksesta, Dinkum. Eli en ehkä olekaan ihan hullu! Mutta sen verran kuitenkin, että viikonloppuna kävin tyypittämässä norsun:

(http://members.pcug.org.au/~jounij/2007-10-07_006_Jouni_ohjaa_Indra-norsua.jpg)

Vai oliko tämän tarinan hullu tuo norsukuski (joka kuvassa kurkistelee takaani), joka antoi minun istua ohjaajan paikalle?


Monenlaista hulluttelua kokeilee

"Indian Jone"

Jouni :) Sinä mikään hullu ole... nyt vaan ennen paluuta vielä kaikkiin hinduseremonioihin, uimaan Gangesiin ( ;D ) ja Bollywoodeihin sun muihin, onpahan sitten mukavia/mielenkiintoisia muistoja plakkarissa! :XXXX (niin ja laita kuvia :) )

Lainaus käyttäjältä: eevis - lokakuu 10, 2007, 15:32
:) (niin ja laita kuvia :) )

Joo! Varsinkin siitä uintireissusta   :god:

ps. kannattaa vissiin uida pää pystyssä ja suu kiinni... :pepsodent

Irtokommentteja

Intialaiset varmaan sanovat yksissä tuumin: "En pidä kriketistä - rakastan sitä". Tästä vinkistä kannattaa ottaa vaari, jos joutuu vaikkapa liike-elämässä soittelemaan Intiaan. Puhelut kannattaa jättää soittamatta silloin, kun on käynnissä krikettiottelu Intian ja jonkun muun maan välillä. Kaikki seisoo enemmän tai vähemmän ottelupäivinä. Tämänkin toimistorakennuksen jokaisen kerroksen aulassa on tv, jonka ääreen kaikki intialaiset työntekijät pysähtyvät pelipäivinä tuon tuostakin. Pari päivää sitten kaikuivat kovat riemunhihkaisut koko toimistolla aina Intian joukkueen tehtyä pisteitä Australian Intian kiertueella parhaillaan olevaa joukkuetta vastaan. Desibelimyrsky oli suorastaan raivoisa pelin päätyttyä Intian joukkueen voittoon.


Vai että Gangesiin haluaisitte minun menevän, Eevis ja Leokatti? Mikä teillä nyt on tullut minua vastaan? Et taida, Leokatti, halutakaan niitä safiireita, joista oli kerran toisaalla puhetta? Onneksi Ganges on kaukana täältä, ja onneksi minulla on itsesuojeluvaistoa jäljellä sen verran, etten ui muissakaan paikallisissa luonnollisissa vesistöissä.


Muunlaisia muistoja etsien

"Indian Jone"

Eikös se inflaatio syönytkään mun safiireita?! Siinä tapauksessa ottanen sanani takaisin, oi teidän pyhä korkeutenne, ronsuakin hallitseva Indian Jone...  :god: :god:

*lähtee raivaamaan korurasiaan tilaa*

ps. nyt ei sitten tarvitsekaan tuoda niitä tänne Perttiin asti. Meidät löytänee melko pian Ballaratin lumisateista  8)

Vai Ballaratin lumisateisiin olet Leokatti muuttamassa! Ota yhteytta kun olet kotiutunut, me asutaan samoilla kulmilla tai ainakin melkein, parin tunnin ajomatkan paassa. Kylla se kesa varmaan sinne Ballaratiinkin joskus tulee, kuten toivottavasti meillekin. Viela siita ei tosin ole minkaanlaisia merkkeja ilmassa!

Ja Jounin ketjussa kun aiheen vieresta kirjoitetaan niin hauskaa loppuaikaa Intiassa ja hyvaa kotimatkaa kun sen aika koittaa! Jutuistasi paatellen on aika paljon muisteltavaa kertynyt elakevuosia varten...  :pepsodent

Juh, ilman muuta Heidi. Tiirailinkin jo tuossa päivänä eräänä karttaa sillä silmällä etäisyyksiä mittaillen. :pepsodent

Voi Jouni rakas, ei mitään sinua vastaan, vaan toivon sinun valaistuvan ja puhdistuvan täydellisesti kylpemällä Gangesissa...  :pepsodent hehheh ja jos Kati saa safiireja niin mulle tuliaisiksi norsu, pliis... :D pidä hauskaa, cheers...  :XXXX

Matka Mysoreen

Viime viikonloppuna tutustuin Bangaloren lähellä sijaitsevaan Mysoren kaupunkiin. Ennen kuin Intia itsenäistyi, Mysore (myös Mysuru) oli nykyään Karnatakan osavaltiona tunnetun Mysoren prinssivaltion pääkaupunki. Nykyään Mysore on jäänyt huomattavasti isommaksi kasvaneen veljensä Bangaloren varjoon, mutta tarjoaa silti paljon mielenkiintoista nähtävää. Vaikka kaupunkien vajaan parin sadan kilometrin mittainen välimatka onkin melko tiheästi asuttua, niin välillä näkee paljon vihreätä luontoakin. Etenkin jos poikkeaa valtatieltä, voi välillä tuntea olevansa kaukana Intian normaalista hälinästä.

Työkaverini Lingaraju järjesti viimeinkin tämän viikonloppureissun, josta on ollut puhetta koko Intiassa oloni ajan. Matkaan lähdettiin varhain lauantaiaamuna - itse asiassa niin varhain, että asuinhotellini ei ollut vielä avannut edes ravintolaansa aamupalaa varten. Mutta ei hätää: muutaman kymmenen kilometrin (eli ainakin puolentoista tunnin) ajomatkan jälkeen löysimme perinteisen intialaisen tienvarsiravintolan, jossa nautimme intialaisia herkkuja Lingarajun ja kahden hänen mukaamme houkutteleman kaverin kanssa. Lingarajun ehdotuksesta huolimatta autonkuljettajamme ei maan tapaan liittynyt isäntien seuraan aterioimaan, vaan vartioi autoa aterian ajan. En ole muuten koskaan käsittänyt, missä välissä intialaiset autokuskit ehtivät syömään. Melko hoikkia poikia he kyllä tavallisesti ovatkin.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kaveri-joen isot vesiputoukset (lat 12.295898 lon 77.167611 (http://www.pcug.org.au/~jounij/Kaveri_Falls_Lookout.kmz)). Paljon siellä putouksissa olikin kuohuvaa vettä näin sadekauden hännillä. Itse tosin olin hieman kiinnostuneempi näköalapaikan ympärillä ihmisistä välittämättä hääräilleistä apinoista. Vesiputoukset olivat vaikuttavan näköiset, mutta monia hienoja vesiputouksia olen nähnyt monin paikoin aiemminkin. Villejä apinoita sen sijaan en ole onnistunut näkemään missään muualla kuin Intiassa.

Matkalla vesiputouksille kuskimme oli ottanut väärän tien: nimittäin putousten lähellä olevan vesivoimalaitoksen huoltotien. Ajettuamme tätä yksikaistaista tietä useita kilometrejä vastaan tuli suljettu puomi, jonka luona osavaltion sähköyhtiön vahti oli jämynä estämässä läpiajoamme. Tien alkupäässä oli ollut kyltti, jossa oli kerrottu tien olevan vain luvalla varustettujen autojen käytössä. En tiedä, miksi lisäkseni muut autoissa istuneet eivät olleet kiinnittäneet kylttiin mitään huomiota. Portilla kuski ja intialaiset kanssamatkustajani väittelivät pitkään vahdin kanssa, ennen kuin hän päästi meidät läpi. Pari kymäläistä (AU$0.60) kuulema lopulta avasi puomin meille. Minulle olisi tosin passannut kiertää takaisinkin viralliselle tielle.

Aikamme kuohuvaa vettä katseltuamme ja välipalaksi kookospähkinästä mehut juotuamme jatkoimme matkaa Mysoreen. En olisi etukäteen osannut arvatakaan, miten rentouttavalta tuntui pelkästään istuskella autossa kaukana kaupungin hälinästä ja vain ihailla ympäristön vihreitä maisemia. Heräsi mieleen, että pitäisiköhän kotiin päästyä alkaa katsella asuinpaikkaa hieman kauempaa kaupungista. Toisaalta eipä siellä koti-Canberrassa tarvitse pahemmin liikenteestä tai muusta hälinästä kärsiä, joten eiköhän se nykyinen kotikin menettele toistaiseksi.

Mysoressa söimme lounaan ja majoituimme hotelliin. Pienen tauon jälkeen siirryimme Kaveri-joen padolle ja sen alapuolella olevaan hienoon puutarhaan (lat 12.419368 lon 76.572677 (http://www.pcug.org.au/~jounij/Kaveri_Dam.kmz)). Tuo puutarha oli oikein mukava paikka, vaikkakin meillä jäi se näkemättä kuulopuheiden mukaan oikein komeassa iltavalaistuksessa. Olimme kyllä aivan oikeaan aikaan liikenteessä, mutta juuri hieman ennen valojen sytyttämishetkeä tuli sähkökatko. Paikalta poiskulkua helpottava hätävalaistus tuli päälle parissa minuutissa, mutta koristevalot eivät. Odottelimme sähkökatkon ohimenoa noin varttitunnin, mutta sitten kyllästyimme. Kävelimme puutarhasta pois, mutta kuitenkin samalla alueella olevalle musiikkivesisuihkulähteelle. Kävelymme aikana sähkötkin tulivat päälle, mutta puutarhaan odottelemaan jääneiden ihmisten ihasteluhuudotkaan eivät enää saaneet meitä palaamaan takaisin. Suihkulähteellä vesi suihkusi ylös ja muihinkiin suuntiin musiikin tahdissa. Musiikiksi oli valittu - minulle kerrottiin jälkikäteen - tunnettuja intialaisia elokuvasävelmiä ja jopa Intian kansallislaulukin. Intialaisista tämä oli suorastaan upeaa, mutta minulle Melbournen Crown-kasinon aulan vähintäänkin 10 kertaa isomman vastaavan esityksen useaan otteeseen nähneelle tämä juttu oli hieman "hohhoijaa".

Palasimme kaupunkiin, söimme päivällisen ja siirryimme hotelliin lepäämään, sillä aamulla oli varhainen ylösnousu. Nimittäin jo pian kuuden jälkeen lähdimme ajelemaan läheisen kukkulan päälle tutustumaan siellä olevaan Chamundi-temppeliin (lat 12.272577 lon 76.671120 (http://www.pcug.org.au/~jounij/Chamundi_Temple_Near_Mysore.kmz)). Paikka on hyvin suosittu  joten lähdimme liikkeelle periaatteella "varhainen lintu nappaa madon". (Tosin tavallisesti minä olen tästä asiasta enemmänkin vastakkaista mieltä, eli "varhainen mato joutuu linnun suuhun".)

Temppelialueella jouduimme tavalliseen tapaan jättämään kenkämme ulkopuolelle säilöön. Sitten vain enimpiä lehmän läjiä ja lehmiä väistellen kävelimme jo muutaman kymmenen metriseksi ehtineen jonon hännille. Sen verran olivat lehmät tehneet tässä ympäristössä tepposiaan, että siinä kävellessä hieman puistatti katsoa, kuinka monet hindut menivät temppelin oven edessä maahan kontalleen ja jopa mahalleenkin jumalaansa kunnioittaakseen.

Kovasti oli jo aamuvirkkuja kauppamiehiäkin liikkeellä. Uhrilahjoja, postikortteja ja paikallisesta nyt jo erittäin harvinaisesta sandal-puusta (http://en.wikipedia.org/wiki/Sandal_wood) kaiverrettuja pieniä jumalankuvia olisi pitänyt ostaa läjäpäin. En ostanut tälläkään kertaa, vaikka siinä jonotellessa ja temppelin aukeamista odotellessa olisi ollut hyvin aikaa vaikka hieroskella kauppojakin.

Tässä temppelissä oli sellainen harvinainen piirre, että sen katollekin pääsi käymään. Sieltä näkyikin hyvin myös mäen juurella sijaitsevaan Mysoren kaupunkiin. Katolla havaitsin huvittavan episodin: Iso joukko intialaisia seisoskeli katselemassa paria katon reunalla ollutta apinaa. Yht'äkkiä nämä apinat alkoivat parittelun. Sekunnin murto-osassa kaikki intialaiset kääntyivät häkeltyneinä ja hermostuneena tirskahdellen poispäin ja lähtivät samantien kävelemään kohti alasvieviä portaita.

Katseltuamme tarpeeksi temppeliä ja ympäröiviä maisemia aloitimme paluumatkan. Pysähdyimme katsomaan myös samaisen kukkulan rinteellä olevaa valtavan isoa, yhdestä kivenjärkäleestä veistettyä Nandi-härän patsasta (http://www.panoramio.com/photo/5261781) (lat 12.279564 lon 76.668134 (http://www.pcug.org.au/~jounij/Nandi_Bull_Statue_Near_Mysore.kmz)). Patsaista puheenollen, tämän Chamundi-temppelin lähellä oli myös Mahishasura-paholaisen patsas (http://en.wikipedia.org/wiki/Mahishasura). Mysoren kaupungin sanotaan saaneensa nimensä tästä Mahishasurasta.

Temppelivierailun jälkeen menimme takasin hotellille aamupalalle. (Tämä tarinahan alkaa muistuttaa enenevissä määrin Enid Blytonin viisikkoseikkailuja, joissa aina syödään ja Tim hotkaisee jäätelön yhdellä suupalalla kitaansa jne.) Seuraavana oli vuorossa tutustuminen Mysoren Maharajan palatsiin. Sinnekin piti mennä avojaloin, mikä harmitti myöhemmin takaisin kenkäsäilölle iltapäivän auringon kuumentamalla kiveyksellä hipsutellessa. Se myös alkaa risoa kaikissa näissä Intian turistikohteissa, että ulkomaalaisilta peritään noin kymmenkertaiset pääsymaksut paikallisiin kävijöihin verrattuna. Ja ikään kuin se ei vielä olisi tarpeeksi, niin useimmiten vielä kameran käytöstä peritään erillinen maksu tai se on kokonaan kiellettyä. Tähän Mysoren palatsiinkaan ei saanut ottaa kameraa lainkaan. En kuitenkaan halunnut jättää kamerakännykkääni kaniin, vaan sain kuin sainkin kuljetettua sen sisälle kaikista turvatarkastuksista huolimatta. Onneksi en kuitenkaan ottanut sitä esiin koko palatsikierroksen aikana, sillä vartijat tuntuivat olevan kuvien oton suhteen tosi tarkkoja: Lingaraju otti palatsin ensimmäisessä huoneessa kännykkänsä taskustaan kääntääkseen sen hiljaiseksi (kuten sisäänkäynnin luona olevassa kyltissä oli kehoitettu), niin heti kohta oli vartija kimpussa pyrkien takavarikoimaan koko kännykän. Pitkällisen riitelyn jälkeen Lingarajun onnistui saada puhelin takaisin vartijan käsistä ja näyttää muistissa olleet valokuvat, joista yksikään ei ollut palatsin sisältä otettu.

Palatsi oli tosi hieno ja myös huomattavasti paremmassa kunnossa kuin saman maharajan hallitsema Bangaloren palatsi. Varsinkin ihailin tiikkipuisia ovia, jotka olivat raameja lukuunottamatta kauttaaltaan monimutkaisten kaiverrusten peitossa. Sellaisen kun laittaisi oman talonsa ulko-oveksi, niin kyllä olisi naapureilla ja alueen kiinteistöagenteilla puheenaihetta pitkäksi aikaa! Voisi vaan olla oven hinta puolet koko talon rakennuskustannuksista!

Tämän palatsin pihalla muuten kävin sillä aiemmin mainitsemallani norsuratsastuksella ja sen perään ratsastin myös kamelilla. Nämä ratsastukset olivat suorastaan hihityttävän halpoja: norsukyydistä perittiin ulkomaalaisilta 100 rupiaa (AU $2.83) ja kamelikyydistä vain 10 rupiaa. Tosin sain myös vihjeen antaa siihen päälle muutaman kymäläisen tippiä kuskeille, jotka sitten huolehtivatkin asiallisesti valokuvien ottotarpeestani, heh heh... Kyllä "inkkarit" tietävät, kuinka "länkkäreiltä" nyhdetään rahat pois, vaikkakin vain pienissä erissä kerrallaan!

Tseuraavaksi tsekkasimme itsemme ulos hotellista ja lähdimme ajelemaan takaisin Bengalurua kohti. Matkalla pysähdyimme hienolla vesilinnuistaan ja krokotiileistaan kuuluisalla Ranganathittu -luonnonsuojelualueella (http://en.wikipedia.org/wiki/Ranganathittu) (lat 12.424245 lon 76.653713 (http://www.pcug.org.au/~jounij/Ranganathittu_Bird_Sanctuary.kmz)). Oli mukava elämys käydä soutelemassa - noh, myönnettäköön, että alueen intialainen työntekijä oli airoissa ja itse vain käyttelin kameraa - tällä Kaveri-joen padon alapuoleisella viheralueella. Lintuja siellä olisi kaikkein eniten tammikuussa muuttolintujen saavuttua sinne talven pitoon, mutta olipa niitä nytkin ihan nähdä asti: pelikaaneja, iibiksiä, käärmekaulalintuja ja ties mitä. Nähtiin neljästä viiteen krokotiiliakin, joista yksi oli melkeinpä airolla huitaisuetäisyydellä (http://www.panoramio.com/photo/5262064). Onneksi se ei alkanut uhitella, niin ei tarvinnut turvautua kättä pidempään.

Loppumatka Bengaluruun ja siis hotellilleni sujui lähinnä puolihorroksessa nuokkuen, varmaan siitä kukonlauluakin varhaisemmasta heräämisajankohdasta johtuen. Yhdet kahvit pysähdyimme matkalla juomaan. Silläkään pysähdyksellä en hotkaissut jäätelöä yhdellä haukkauksella kitaani.


Kuvailee

"Indian Jone"

Jouni  :pepsodent

Kun palaat kotiin niin ehdottomasti heti irtisanoudut nykyisesta duunistasi ja hankkiudut toihin Lonely Planetille Intia-opasta paivittamaan!

Tai vaihtoehtoisesti Enid Blytoniksi Enid Blytonin paikalle!  :god:

Hurja viikonloppu

Eräänä syyskuisena viikonloppuna tuli vietettyä tavallista rajumpaa elämää. Lauantaiaamuna matkasimme isommalla porukalla Bangaloren pohjoispuolella sijaitsevaan Golden Palms -lomakylään (http://www.goldenpalmsspa.com/), joka on kuin keidas keskellä erämaata. Tai noh, paremminkin kuin keidas äärimmäisen vilkkaan ja äänekkään suurkaupungin laidalla - ei kovin syrjässä, mutta silti tarpeeksi kaukana tarjotakseen mahdollisuuden hiljaiseen lepoon ja rentoutumiseen tai myös liikunnallisempiin aktiviteetteihin niille, jotka sellaisia halajavat. Tai myös hieman räyhäkkäämpään elämään...

Majoittauduttuamme otimme itse kukin hierontaa ja/tai muita hoitoja mielemme mukaan. Eräät meistä kävivät myös squash-kentällä - minäkin ensimmäistä kertaa noin 10 vuoteen. Nopeaotteisen, hyvinkin yhteensä kunnioitettavat 45 minuuttia kestäneen kössin pelaamisen jälkeen alkoi juhlinta, ensin päivällisen merkeissä ja myöhemmin pokeripöydän ääressä. Pokeripelit olivat suorastaan karmaisevan jännittäviä: yhdessäkin vaiheessa minulla oli enää muutama pieniarvoinen pelimerkki jäljellä ollessani toiseksi viimeisenä pelissä mukana. Mutta nousinkin kuin nousinkin siitä suosta voittajaksi joko suosiollisten pelikorttien tai armottoman kovan pelitaidon ansiosta. Ehkäpä suosiollisten pelikorttien!? Peliä ja siinä ohessa juomien nautiskelua kesti melko isoille tunneille saakka. Sama meininki jatkui vielä sunnuntaina, kun päätimme muutaman muun reippaan ja lahjakkaan urheilijanuorukaisen kanssa siirtyä jatkoille Bengalurun huippuhotelli Leelan Palacen legendaariselle sunnuntai-brunssille, jossa saa 2000 rupialla (AU$57) pötsin täyteen ruokaa ja juomaa. Legendaarisen tästä brunssista tekee kaiketi lähinnä se, että alkoholijuomat kuuluvat hintaan, mutta vesi ei!

Brunssitarjoilun ollessa lopuillaan kello 16:n maissa joku huomasi, että sinä iltana ajetaan formuloita. Siinäpä heti kyselemään tarjoilijalta, onko hotellissa tv:llistä ravintolaa, jonne voisimme mennä jatkojen jatkoille. Tarjoilija valisti meitä ystävällisesti, että hotellin ainoa "yleisö-tv" on Royal Loungessa, jonne ei ole asiaa muilla kuin hotellin asukkailla. "Kiitokset tiedosta, missäpä se kuninkaallinen olohuone muuten sijaitsee", joku meistä älysi udella tarjoilijalta. "Viidennessä kerroksessa, herra", kuului vastaus. Niinpä heti (seuraavat [tai sitä seuraavat?]) juomalasit tyhjennettyämme lähdimme vaeltamaan kohti hissiä.

Viidenteen kerrokseen päästyämme astelimme määrätietoisesti kohti kuninkaallista oleskeluhuonetta. Se olikin onneksi ihan näköetäisyydellä hisseiltä, joten saatoimme kävellä sinne sen näköisenä kuin kuluttaisimme siellä aikaa tuon tuostakin. Pokkana valloitimme sillä hetkellä tyhjän huoneen parhaat istuimet ja käskytimme paikalle sännännyttä tarjoilijaa avaamaan meille tv:n F1-kanavalta. Tarjoilija kipaisi äkkiä jostain kaukosäätimen ja alkoi selailla kanavia. Joku meistä keksi pyytää kaukosäätimen tarjoilijalta haltuunsa, ja kehotti samantien tarjoilijaa tekemään pääpuuhaansa: noutamaan meille lisää juotavaa - mikä ei liene enää tässä vaiheessa mikään yllätys?!

Vasta tässä juomien tilausvaiheessa tarjoilija ilmeisesti muisti, etteivät kuninkaalliseen oleskeluhuoneeseen pääse muut kuin hotellin - jos nyt ei kuninkaalliset, niin ainakin kuninkaallisen kokoista sisältöä rahakukkarossaan kanniskelevat - asukkaat. Hän alkoi kysellä huonenumeroitamme. Hetkeäkään epäröimättä ja samalla kavereideni suureksi huvitukseksi kerroin tarjoilijalle "lievästi" taivuteltua totuutta: "Odotamme parhaillaan matkalaukkujamme saapuvaksi, ja kun ne ovat saapuneet, kirjaudumme hotellin asukkaaksi. Mutta nyt ennen majoittumistamme meidän täytyy maksaa käteisellä". Itsekseni tosin mietiskelin jo puhuessani jatkoselitystä: mistähän ne matkatavaramme muka saattaisivatkaan olla tulossa ilman meitä. Meriselitys kuitenkin hyväksyttiin mutisematta - uskottiinpa sitä tai ei! Tv:n formula-kanavakin löytyi siinä samalla. Formula-turnajaisten kuluessa ei päästetty janoa yllättämään - kyllä meistä pidettiin sen verran hyvin huolta siellä kuninkaallisessa oleskeluhuoneessa! Kelpo turnajaisethan ne olivatkin: Kimi voitti!


Yhä iloisena muistelee

"Indian Jone"


J.K. Heidi, ei minun taida enää kannattaa heittäytyä ainakaan näiden juttujen takia kirjailijaksi, sillä nämähän ovat täällä jo kaikkien nähtävissä ja ihan ilman korvausta. Muuten viime perjantaina yhdessä iltakerhossa käydessäni tapasin ekaa kertaa eräitä paikkakunnalle hiljattain saapuneita suomalaisia. Siinä itseämme esitellessä yksi näistä uusista suomalaista tuumasi: "ai sinä olet SE Jouni, olemmekin lueskelleet juttujasi Dunderista". Google tuntuu toimivan hyvin!

Lainaus käyttäjältä: jounij - lokakuu 17, 2007, 12:53
Google tuntuu toimivan hyvin!

Google... tai suurisuiset kaverisi! :D

Tilinpäätös

Tällä erää viimeisestä viikonlopustani Intiassa on kulunut jo suurin osa ja muutenkin Intiassa oleskeluani on jäljellä enää vain kaksi vuorokautta. Eilen launtaina onnistuin vielä käymään Bannerghatta -nimisessä luonnonpuistossa (http://en.wikipedia.org/wiki/Bannerghatta_National_Park). Siellä oli tarkoitus käydä jo Arjan Intian vierailun aikana, mutta silloin se jäi väliin. Mukava paikkahan sekin oli käydä, vaikka olikin eläintarhan kokoa ja varustelua ajatellen vaatimattomammasta päästä. Kivaa oli kuitenkin nähdä monia aiemmin näkemättömiäkin intialaisia ja afrikkalaisia eläimiä - ja joitakin niistä vieläpä melko luonnollisessa ympäristössä. Ostamaani sisäänpääsylippuun nimittäin kuului myös linja-autoajelu monenlaisten kauriiden, karhujen, leijonien ja tiikereiden tilaviin asuinaitauksiin. Kaikkia etukäteen mainostettuja eläimiä myös nähtiin tällä "safarilla". Olipa yksi mustakarhu käynyt peräti köllöttelemään keskelle tietä, ja kuskin apureineen täytyi karjua karhulle bussin ikkunoista ja jopa hieman säikyttää karhua bussia lähemmäksi ajamalla, ennen kuin se suostui väistymään.

Päivitänpä tässä myös Intiassa näkemieni minulle tavalla tai toisella "uusien" eläinten luetteloa:

• Norsu (ekat villinorsut Karnatakan ja Tamil Nadun rajamailla; myös ensimmäinen jalan vastaantullut norsu kaupunkiliikenteessä Kochissa)
• Riikinkukko ja villisika (ekat oikeasti villinä näkemäni sellaiset Nagarholessa)
• Mungo (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mungo) (käveli automme edestä tien yli Mysoren viereisen Chamundi-mäen rinteellä)
• Piikkisika (Bannerghatassa)
• Kuningaskobra (Bannerghatassa; se oli hurjasti suurempi käärme, kuin mitä olin kuvitellut sen olevan - yleensä sen kokoiset käärmeet ovat jo myrkyttömiä kuristajia)
• Intian mustakarhu (Bannerghatassa; myös nämä karhut olivat huomattavasti kookkaampia, kuin mitä olin etukäteen luullut)
• Intian pantteri (Bannerghatassa; tosin Intian ja Afrikan panttereilla ei ainakaan Wikipedian mukaan ole mitään eroa toisin kuin esimerkiksi leijonilla)
• Intialaisia oravia (Niitä vilistelee monin paikoin täällä kaupungissakin. Olen muuten muutaman kerran nähnyt ja kuullut niiden viheltävän kuin lintujen konsanaan - sanon tämän ihan vakavissani, vaikkeivat muut täällä tuntemani suomalaiset tunnustakaan kuulleensa oravan vihellystä. Ovat siis varmaan luulleet linnun vihellykseksi.)
• Intialaisia krokotiileja (Ranganathittu Bird Sanctuaryssä ja Bannerghatassa)
• Hornbill eli "sarvikuonolintu" (Bannerghatassa; on muuten julman iso lintu)
• Hyeena (Bannerghatassa)
• Shakaali (Bannerghatassa)
• Monenlaisia erilaisia kauriita, antilooppeja, liskoja ja lintuja, joista en usko nähneeni kaikkia lajeja aiemmin (Nagarholessa, Bannerghatassa sekä lintuja ja liskoja siellä sun täällä)

Hyvillä mielin lähden täältä kohti kotia. Mieleen jää enimmäkseen positiivisia kokemuksia, vaikka hermojani joskus koeteltiinkiin ja vaikkei Intia olekaan mitenkään helppo elinympäristönä. Joitakin kiinnostavia paikkoja jäi näkemättäkin. Mainittakoon nyt ainakin Jaipur, Udaipur, Madurai, ja Pondicherry, enkä myös ehtinyt tutustumaan Delhiinkään oikein kunnolla, vaikka siellä kävinkin. Jotkut Mumbaissakin käyneet ovat kehuneet ja suositelleet kaupunkia vierailukohteena, mutta sinne minulla ei jostain syystä ole hinkua.

Varsinkin tämän asuinhotellini henkilökunta kyselee minulta jatkuvasti, milloin palaan takaisin. Joudun vastaamaan - totuudenmukaisesti - etten tiedä. Tällä hetkellä ei ole paluusuunnitelmia. Ihan mielelläni tulen tänne joskus uudelleenkin käymään, mutta sen verran olen jo nähnyt tätä maata, etten usko haluavani aivan heti tänne takaisin ainakaan turistimatkalle. Saattaisi olla mielenkiintoista tulla katsomaan, miten Intia on kehittynyt esimerkiksi parin kymmenen vuoden kuluttua, mutta ennen sitä tuskin tulen tänne suuntaan, jos pitää matkustaa omilla rahoilla.


Pakkaamista aloitellen

"Indian Jone"

Kiitokset Jouni mielenkiintoisista kertomuksista!  :god: Kamala miten tuo aika menee nopsaan. Vastahan sinä sinne olit lähdössä...

Älä katkaise selkääsi safiireita lentokentälle raahatessasi  :pepsodent

Matkalaukku pakattu

Eilen pakkailin kaikki kamat, ja painavahan se laukku on... ettäs tiedät Leokatti. Saapa nähdä, millaisia kevennysyrityksiä joudun lentokentällä tekemään! Ja aivan kuten etukäteen arvelinkin, joudun lähettämään kotiin yhden laatikollisen tavaraa postitse. Siihen postipakettiin en tosin taida uskaltaa pistää mitään arvotavaraa (kuten safiireita, heh). Niin paljoa en luota paketin perillemenoon.


Tuumaa

(Vielä vähän aikaa) "Indian Jone"

Kotimatkalla

Eilen oli aika jättää Bengaluru. Se olikin vaikeampaa, kuin olin osannut etukäteen odottaa. Kaikki tehtäviinsä omalta osaltani kouluttamani työryhmämme jäsenet ovat kukin omalla yksilöllisellä tavalla hienoja tyyppejä, joista jokaisen seuraa huomasin eilen jääväni auttamattomasti kaipaamaan. Olenhan työskennellyt heistä osan kanssa hyvin läheisesti (eli samassa huoneessa) jo viime joulukuun alkupuolelta lähtien. Samoin ei ollut helppoa jättää taakse monia "matkallani" ystäviksi tulleita suomalaisia "kohtalotovereitani", vaikken heidän kanssaan ollutkaan tekemisissä aivan päivittäin. Paitsi tietysti useimpien arkiaamujen juhlamokkataukojen vakioporukan kanssa...

Tätä kirjoittaessani istun janon sammutustauolla yhden Singaporen pääkadun varrella sijaitsevassa terassikuppilassa. Paikan vilkkauteen nähden on aivan käsittämättömän rentouttavaa, kun kadulta ei kaiu jatkuva tyytytys, kun leveillä jalkakäytävillä on jokaisella kulkijalla omaa tilaa metritolkulla, kun ei tarvitse tarkkailla, mihin astuu, ja kun kukaan ei ole nykimässä hihaa rahaa kerjäten. Roskien lähes täydellinen katukuvasta puuttuminenkaan ei ole pahitteeksi.

Niin sitä vain ehti puolessa vuodessa tottua intialaisuuteen, ettei kaiken edellämainitun jatkuvaa läsnäoloa tullut yleensä edes ajatelleeksi, mutta heti maasta poistuessa - ensin kolme viikkoa sitten Kuala Lumpurissa ja nyt Singaporessa - ero iskee tajuntaan kuin luoti. Tunteiden ristiriita on siis ainakin vielä tällä hetkellä hyvin suuri. Vaikka kaikki monet hyvät Intiassa vietetyt hetket ovat vielä tuoreessa muistissa ja vallitsevat mielessä päällimmäisinä, niin toisaalta ei tarvitse huonommissakaan muistoissa mennä eilistä lentokentän turvatarkastukseen jonottelua kauemmaksi. Muun maailman lentokentillä ei ole koskaan tarvinnut jonottaa turvatarkastukseen kuin muutama minuutti, mutta esimerkiksi eilen jonottelu kesti noin puoli tuntia. Kokemukseni mukaan muissa maissa, kun olet kävellyt metallinpaljastimen läpi sen piippaamatta, niin asia on sillä selvä. Intiassa kaikille matkustajille tehdään metallinpaljastusportista  kävelemisen jälkeen vielä erillinen käsiskannaus, piippasipa portti tai ei. Pahalle tuulelle tulemistani ei myöskään vähentänyt se, että koko sen pitkän jonotteluajan takanani olevat tyypit halusivat välttämättä olla niin lähellä, että koko ajan jonkun jonottajan pieninkin heilahdus aiheutti samalla tönäisyn. En usko, että sillä(kään) jonon tiivistämisellä nopeutettiin lentokoneiden lähtöä pienimmässäkään määrin.


Analysoi

(Ei enää) "Indian Jone"

Kotona

Lainaus käyttäjältä: Leokatti - lokakuu 22, 2007, 09:19
Älä katkaise selkääsi safiireita lentokentälle raahatessasi  :pepsodent

En katkaissut. Tosin täytyy myöntää sillä kirotulla inflaatiolla olleen jotain osuutta asiaan, eli jos ei nyt ihan safiireja saatukaan mukaan, niin jotain tuliaista kuitenkin. Matkalaukun painosta päätellen ne tuliaiset voisivat olla vaikkapa niitä Eeviksen norsuja - tulepa Eevis kylään, niin saat tietää, kuinka pahan inflaation uhriksi sinä olet joutunut...

Onneksi katkaisin matkani Singaporessa, niin en kärsinyt pahojakaan ylipainomaksuja: Bengalurun lentokentällä koneeseen tsekkaamani laukun paino näytti 31.9 kiloa. Sallittu määrähän olisi ollut vain 20kg. Singapore Airlinesin lentokenttävirkailija sanoi, että hän voisi päästää läpi 25kg, muttei kuitenkaan 32kg. Niinpä hän ehdottikin, että maksaisin ylipainomaksua 7 kilosta sen hetkiseen määränpäähäni eli Singaporeen saakka. Myönnyin asiaan ilman pienintäkään neuvottelua: minulla oli sentään vielä kaksi reppua ja myös täyteen ahdettu 17-tuumaisen laptopin laukku käsimatkatavaraa, joista olisi punnittaessa koitunut huomattavasti sallittua enemmän. Ylimääräistä maksua koitui varsin siedettävät noin AU$100.

Singaporesta poistuessani yritin vielä hieman keventää isointa matkalaukkuani, mutta samalla tavaraa valitettavasti tarttui mukaan vielä hieman lisää. Lentokentällä matkalaukun paino näytti yhä 31kg. Nyt siitä ei kuitenkaan peritty lainkaan lisämaksua. Verovapaasta myymälästä mukaani tarttui vielä lisää painolastia, minkä takia päätin Sydneyyn päästyäni tsekata toisen repuistanikin ruumaan matkustamaan. Sydneyssä vaaka näytti näille kahdelle laukulle yhteensä noin 34 kiloa (eli se nimenomainen reppu oli tosi kevyt), mutta kuten olen toisaalla tällä foorumilla joskus maininnut, minulta ei ole vielä kertaakaan peritty ylipainomaksua Australian sisäisillä lennoilla, eikä peritty nytkään. (Foorumin uusille lukijoille mainittakoon kuitenkin varoituksen sanana, että päinvastaisiakin kokemuksia löytyy - minulla saattaa olla erityiskohtelua Qantaksella usein lentävänä vakioasiakkaana.)

Nyt siis olen kotona, ja kaikki on hyvin! Paluu arkeen voi pikkuhiljaa alkaa. Tuossa ensitöikseni palvelusväen puutteeseen totutellakseni leikkasin melko pitkäksi päässeen nurmikon saunan lämpenemistä odotellessa. Ja nyt saunomaan!


Onnellisena

"Enää Jone vaan"

Jouni,

Tervetuloa takaisin sivistyksen pariin.

Tervetuloa tänne etelämaihin, Jone vaan! Toivottavasti tropiikin lämpö on hellinyt kehoasi ja Intian eksotiikka mullistanut mieltäsi mieluisalla tavalla (tosin tokihan me kaikki jatkokertomuksen lukijat tiedämme sinun melkeinpä nauttineen jopa vastoinkäymisistä  :peukkuy ).

Lainaus käyttäjältä: jounij - lokakuu 27, 2007, 13:19
Kotona

mutta kuten olen toisaalla tällä foorumilla joskus maininnut, minulta ei ole vielä kertaakaan peritty ylipainomaksua Australian sisäisillä lennoilla, eikä peritty nytkään. (Foorumin uusille lukijoille mainittakoon kuitenkin varoituksen sanana, että päinvastaisiakin kokemuksia löytyy - minulla saattaa olla erityiskohtelua Qantaksella usein lentävänä vakioasiakkaana.)

Kotikenttäsi virkailijat ovat aika hanakoita perimään ylipainomaksuja. Itse ainakin vältän Canberran kentää jos laukut painavia. Tulee halvemmaksi mennä Sydneyyn junalla ja lähteä sieltä koska sieltä pääsee aina läpi ilman painomaksuja kunhan minkään laukun paino ei ylitä 30kg.

Nimimerkillä +11kg ja yli 600$, jos laukkuni ja vaatteet olisivat olleet huonompia olisin sen virkailijan nähden tunkenut ne siihen kentän roskikseen.

Kiva että pääsit kaikkine kampsuinesi turvallisesti kotiin, Jouni! :) Mulle vähän vilauteltiin mahdollista työmatkaa Sydneyyn ensi vuonna, jos se ei ollut pelkkää huijausta, pitää tehdä samalla pikku kiertoreissu myös teidän kautta. Nauti olostasi koti-Canberrassa, Arjalle terkkuja! :XXXX

Loppukaneettina(?) tähän keskusteluun lisättäköön, että nähtävästi en kohta enää ole nokialainen. Nokia on nimittäin päättänyt myydä Identity Systemsin amerikkalaise(mma)lle yritykselle nimeltään Informatica:

Nokian lehdistötiedote asiasta: http://press.nokia.fi/PR/200804/1210605_4.html

Bangaloressa tekemäni työ ei kuitenkaan mene hukkaan, sillä Informaticalla (http://www.informatica.com) on toimintaa myös Bangaloressa. (Kukapa tietää, vaikka luvassa olisi joskus uusia Indian Jonen seikkailuja Informatican palveluksessa...)


Tiedottaa

Matkavideoita nähtävissä juutuubista

Pistinpä YouTubeen muutaman videon 29.6. - 1.7.2007 tekemästäni matkasta Masinagudiin (http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=3634.msg37966#msg37966). Tässä suorat linkit (löytyvät myös YouTuben hausta avainsanalla IndianJone):

Osa 1: Lähtö Bengalurusta (http://www.youtube.com/watch?v=UEXjC7D9kog)

Osa 2: Perillä Masinagudissa, kiertoajelu eläinpuistossa (http://www.youtube.com/watch?v=NVgFxRWimgM)

Osa 3: Monenlaisia eläimiä (http://www.youtube.com/watch?v=i06SyZ-1TAY)

Osa 4: Norsujen syöttämistä (http://www.youtube.com/watch?v=jJEu-a8T2Gc)

Osa 5: Matkalla Ootyyn (http://www.youtube.com/watch?v=nXtqcZEc2TY)

Osa 6: Etelä-Intian korkeimman vuoren Doodabettan huipulla (http://www.youtube.com/watch?v=sVYACM_zcKU)

Osa 7: Kiertelyä Nilgirin teeviljelmillä (http://www.youtube.com/watch?v=EfGpWld3OuQ)


Julkaisee

Lisää videobloggailua

YouTubesta löytyy nyt uusia videoitani hakufraaseilla "indianjone kerala" ja "indianjone goa". Uusimmat videot (Kerala osa 7:sta lähtien) on ladattu MPEG4-videoina. Tämän ansiosta voit - linjanopeutesi niin salliessa - katsella niitä korkealaatuisempana kuin aiempia otoksiani. Tämä tapahtuu klikkaamalla linkkiä "watch in high quality", joka on videokuvan alapuolella sijaitsevan katselulaskurin alapuolella.

Jotta minun ei tarvitse enää jatkossa tiedottaa mahdollisista uusista lisäyksistä täällä, kehotan kiinnostuneita rekisteröitymään YouTubeen ja "tilaamaan" (subscribe) uudet videot käyttäjältä "jouniju". Sen tehtyäsi saat aina uusien videoideni "ilmestymisen" jälkeen tiedotteen sähköpostiisi.

Mainittakoon vielä lopuksi, että videoiden kommentoiminen - ja toki arvostelukin - on sallittua ja jopa suotavaa.

[lisäys 29.1.2009] Minun Youtube-kanavalleni, jonka alta löytyvät kaikki julkaisemani videot, pääsee suoraan tästä linkistä:
http://www.youtube.com/profile?user=jouniju&view=playlists


Hupaisia katseluhetkiä toivottaen

Yleisön pyynnöistä huolimatta julkaisen täten Intiassa vuonna 2007 ottamani valokuvat. Eiku popcornit eteen, ja klikkaa tästä itsellesi viihdettä noin tunniksi:

Indian Jonen valokuvat diashowna (http://www.youtube.com/watch?v=qQpHAMr38gw&feature=PlayList&p=EC59B51319E5EE17&index=0&playnext=1)


Vielä kerran

Indian Jone

Yksi yleisö kiittää privaattiselostuksista :D ja kehottaa muutakin dunderväkeä tsekkaamaan kivat Intian kuvat! :peukkuy