Kannattaako muuttaa?

Aloittaja Braxen, maaliskuu 18, 2005, 00:46

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Braxen

Sain eilen kuulla mielenkiintoisen tarjouksen eräältä tutultani. Hänen vanhemmat omistavat ravintolan Australiasta ja etsivät sinne kokkia. Olen 18 vuotias kotona asuva nuori nainen ja valmistun keväällä kokiksi. Ulkomailla en ole käynyt suomen naapuri maita kauempana ja koko ikäni olen asunut samassa kaupungissa. Nyt eteen on tullut ainutlaatuinen tilaisuus jota en ensin edes vakavasti harkinnut mutta huolellisen pohtimisen jälkeen tulin siihen tulokseen ettei tämä tilaisuus tule eteen toiste. En edes tiedä koska sinne pitäisi lähteä ja rahaakaan ei ole juuri säästössä. Opintolainakin on tullut otettua ja muutenkin on vähän tiukkaa. Tutun vanhemmat ovat lupautuneet auttamaan asunnon etsimisessä ja laki kiemuroissa. Olenko minä päästäni vialla kun edes harkitsen sinne muuttoa. Toisaalta minulla ei ole täällä kotona kuin ystävät ja perhe eli ei mitään muuta minua pidättelemässä. Auttakaa minua ja kertokaa omista kokemuksistanne te viisaammat ja kokeneemmat!

Ikuisesti kiitollisena kaikesta avusta! :god:

mita

Miksi edes kysyt :?  Nyt vaan hoidat lainat ja muut pois alta ja lähdet!!

  Saat rutkasti elämänkokemusta, kuin myöskin työelämänkokemusta rutkasti lisää...ja vielä omasta ammatistasi :peukkuy

  Eikun pyörät pyörimään...ja jos jotain kysyttävää tulee vielä sen jälkeen kun olet tätä foorumia selannut niin varmasti joku auttaa :D

eevis

Braxen :D

Oma sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin riippuu tietysti jokaisen omista ominaisuuksista, mutta itsellani ainakaan ei ole ollut (parin kuukauden kokemuksella...okei ei kovin pitka aika viela... :D ) ongelmia. Toissa pomo ja tyokaverit on kyselleet huolissaan etta onko nyt taalla joku asia tosi erilailla kuin Suomessa niin etta se hairitsisi mun henkista tasapainoa ja harmoniaa :) jne. jne. Mutta ei todellakaan (besides, labra on labra missa vaan :) ). Ei tama aussikulttuuri nyt niin eksoottinen Suomeen verrattuna ole. Mulla kotiutuminen tapahtui noin kahdessa viikossa, joka sattui olemaan myos se aika, mika meni asunnon etsimiseen. Juostessa kamppia katsomassa tuli aika pikainen crash course aussiluonteeseen ja tapoihin hoitaa asioita, mitka sopii ainakin mulle. Suomessa asioita jaksoi pilkuttaa enemman, mutta taalla...no ei ehka niin paljon. Eli jos nyt jotenkin tiivistais, niin en usko etta keskivertosuomalaiselle Ausseihin sopeutuminen (ja taalla viihtyminen varsinkaan ;) ) on vaikeaa, mutta tietenkin on mahdotonta tietaa etukateen, miten juuri sun kohdalla menisi. :)

Mutta yksi asia joka kannattaa miettia tosi tarkkaan on nuo talousasiat. Opintolaina on ikava riippa, jos tanne tultua rahat alkaakin olla koko ajan vahissa. Jos joudut joka palkkashekista lahettamaan vaikka puolet aina Suomeen lainanlyhennyksiin, voi alkaa pian ahdistaa. Joten selvita ihmeessa tosi tarkkaan etukateen mita tulisit tienaamaan, paljonko menee veroihin ja superiin, ja mita jaisi elamiseen. Vaatteet sun muu on ainakin taalla shoppailun mekassa Melbournessa musta aika kalliita, ihan sellaisiin HenkkaMaukan ja Anttilan hintoihin ei paase Targetit ja muut halpaketjutkaan. Ruoka taas on aika samoissa hinnoissa kuin Suomessa. (paitsi maito, mun suuri intohimo, se on hemmetti kalliimpaa taalla...no, kaikkea ei voi saada :hahhaa )

No tassa jotain mun kokemuksia ja mietteita, toivottavasti niista on jotain hyotya ja onnea matkaan! :XXXX
Dees - We will bloody bounce back!!!


Annele

Moi Eevis,

Mun oli pakko vaan sanoa et mun mielesta Melbournen vaatteet on huomattavasti Suomea halvempia!!! Oletko kokeillu Valley Girlia (niilla oli monta viikkoa tammikuussa kaikesta -50% vaik jo tavan hinnoilla ovat edullisia) tai kaynyt DFOssa (direct factory outlet in Cheltenham)? Mulla on myos "vakiokoju" Victoria marketissa jos myydaan hyvia muiden kauppojen jaamisvaatteita 5-10 dollarilla kipale.. Mina en ainakaan oo koskaan loytanyt suomesta hyvia farkkuja silla hintaa milla taalta (maksoivat $15 eli vajaa kymmenen euroa). Pitaa vaan valita tarkasti mista kamat ostaa :)

Jaaks

Braxen :D


LainaaKannattaako muuttaa?

Tuohon kysymykseen voit vastata vain sinä itse ja siihenkin todennäköisesti vasta muuttosi jälkeen, että Kannattiko muuttaa ?


LainaaNyt eteen on tullut ainutlaatuinen tilaisuus jota en ensin edes vakavasti harkinnut mutta huolellisen pohtimisen jälkeen tulin siihen tulokseen ettei tämä tilaisuus tule eteen toiste.

Miksi et lähtisi kokeilemaan.  Ainahan kotiin takaisin pääsee eikä ne lainat sieltä mihinkään häivy.  Kokkina sinulla on valtavat työmarkkinat täällä ja valinnanvaraa löytyy.

Jos haet viisumia, niin hae suoraan PR eikä työnantaja sponssorointia.  Silloin sinulla säilyy liikkumavapaus ja voit tarpeentullen vaihtaa työpaikkaa mielesi mukaan.

Kulttuuriin ja muutenkin maahan sopeutumisesta ei kukaan voi antaa sinulle mitään ohjeita - ainoastaan mielipiteitä omista kokemuksistaan - se on niin paljon yksilöstä kiinni.

Ei muutakuin matkaan vain :peukkuy

MH

Tässäkin on ihan hyvä lista asioista joita kannattaa miettiä

http://www.dundernews.com/aus/wmview.php?ArtID=12