Mielipiteeni WHsta

[p??p]

Ajattelin kirjoittaa tänne oman kokemukseni ja mielipiteeni Working holiday -viisumista, kun tätä palstaa tuli lueskeltua aika paljon sitä ennen, ennen kuin itse lähdin Australiaan.

Olin Australiassa kymmenen kuukautta, josta kolme ensimmäistä kuukautta työskentelin banaani-farmilla. Näin sai toisen vuoden viisumin. Tämän jälkeen asuin Sydneyssä ja olin siellä sekä töissä että lomailin.

Oma mielipiteeni on, että kannattaa lähteä vain pidemmälle reissulle esim. kolme kuukautta ja jättää väliin pidempi oleskelu. Ellei sitten ole kiinnostusta jäädä maahan pidemmäksikin aikaa. Työt mitä sieltä saat, ovat aikamoisia paska duuneja. Turha odottaa kovin kummoisia töitä. Palkka oli ainakin minulla huono, vedätettiin minkä ehdittiin.
Kummastutti myös ihmeellinen englannin täydellinen vaatiminen. Lieko sitten englanninkielisillä jotain ongelmia toimia vajavaisella kielitaidolla työskentelevän kanssa. (Suomessa kun itse onnistui työnteko sellaisen kanssa, joka ei puhunut sanakaan suomea ja itse taas englantia en kovin hyvin silloin.) Minulle oli hienoinen pettymys Australia. Jotenkin sitä kuvitteli, että ei olisi niin räikeää vedätystä ja kohtelua, kun on länsimaalainen. Tämän jälkeen en ainakaan kuuntele yhtään, jos joku valittaa kuinka suomalaiset ovat rasisteja, eivät palkkaa ulkomaalaisia jne.

Mutta tämä oli tosiaan minun mielipide.

[sim]

Ikävää että kokemuksesi oli huono. En nyt kommentoi muuten tätä, mutta tämän lauseen logiikkaa jäin miettimään:

Tämän jälkeen en ainakaan kuuntele yhtään, jos joku valittaa kuinka suomalaiset ovat rasisteja, eivät palkkaa ulkomaalaisia jne.

Miten sen oivaltaminen että rasismia on jossain muualla(kin) kuin Suomessa, millään muotoa vähentää sen olemassaoloa tai siitä aiheutuvia ongelmia Suomessa?

"Kyllä mekin saadaan kun muutkin!"?

[RUU]

Haluan tuosta "vedätyksestä" todeta että täällä tulee tuo ihmisten ahneus ehkä paremmin esiin kuin Suomessa missä vaatimattomuus kaunistaa ja koitetaan olla suuremmin erottumatta massasta. Parhaiten tämä "vedätys" toki tulee esiin yritystoiminnassa.

Yritysten tavoite on tuottaa paras mahdollinen voitto omistajilleen. Rahan vuoksihan niitä perustetaan ja pyöritetään. Osa yhtälöstä on tietenkin kulujen minimointi ja tietenkin sitä yritetään toteuttaa kaikessa siinä missä järkevästi voidaan, toisinaan myös missä se ei enää olisi asiallista tai tarpeen. Suomesta "suureen maailmaan" muuttaessaan pääsee opettelemaan monia asioita uudelleen, ml. luoviminen tällaisessa ympäristössä, jossa on pidettävä itsestään enemmän huolta ja vahdittava että asiat menevät tavalla joka on oikein ja/tai sopii itselle.

Koska eläke on ensisijaisesti rahoitettava itse, sama asenne tietenkin heijastuu myös moneen yksityiseen: on maksimoitava rahan keruu ja niistä saatava tuotto jotta tulojen loputtua voi jatkaa mukavaa elämää. Tämä yhdessä yritysten tavoitteiden kanssa luo yhteiskunnallisen asenteen, jossa on ihan normaalia että ne saavat jotka sitä osaavat etsiä ja pyytää ja jos joku tyytyy vähempään tai ei tiedä pyytää enempää niin saa rauhassa olla niinkuin on (each to their own). Reppureissaajat toki pääsevät ihan kärkeen sillä listalla, joiden kohdalla koitetaan minimoida annetut edut sillä he eivät välttämättä tiedä käytännöistä tai heillä vaihtoehdot ovat aika rajattuja - kutsu sitä hyväksikäytöksi, jos haluat mutta tämä ei yllätä minua lainkaan. Sitä paitsi, kaikkihan me haluamme ostaa tuotteet mahdollisimman edullisesti kaupasta, joten kulut pitää tietenkin pitää mahdollisimman alhaalla. Myös banaanien kohdalla, please.

On tietenkin eri asia, jos firmat kohtelevat työtekijöitään laittomasti olosuhteiden, minimipalkan, tms. suhteen. Siihen pitää voida puuttua ja korjata, mutta kaikki säädettyjen standardien täytyttyä onkin sitten sallittua ja siltä pohjalta lähdetään. Moni on taatusti joutunut pettymään siihen että kovaa ja hikistä työtä vastaan tuli aika pieni korvaus ja ehkä myös tylyä kohtelua. Hyvä että se herätti ajatuksia sinussa ja toivottavasti se johtaa siihen että omassa ympäristössäsi koitat varmistaa että asiat tehdään kaikkien kannalta ainakin siedettävästi, mieluummin hyvin. Saattoi olla oikein hyvä reissu sen suhteen miten voit myöhemmin hyödyntää näitä kokemuksiasi.

Yksi kysymys jäi vielä mieleen: "Jotenkin sitä kuvitteli, että ei olisi niin räikeää vedätystä ja kohtelua, kun on länsimaalainen." Miksi länsimaalaisen pitäisi saada erilainen kohtelu kuin esim. aasialaisen tai afrikkalaisen samoissa olosuhteissa? Toivoa toki sopii mutta eihän siihen mitään erityistä oikeutusta ole.

[aussiuuno]

Olin itse Australiassa 9/2010-3/2011 ja omat kokemukset sekä työstä että ihmisistä ovat muutamaa tapausta lukuunottamatta positiivisia.

Huomasin nopeasti toki että backpackereita kohdellaan kuin kolmosluokan kansalaisia. Piti tehdä mangofarmillakin 12h päivässä täysillä töitä, TIETÄEN että siellä on leirintäalueella 50 ihmistä jotka vain odottavat omaa vuoroaan kun hitaimmat potkittiin surutta pihalle. Esimiehinä oli sekä mukavia että ilkeitä.

Huomasin Brisbanessa asuessani olevani yhtäkkiä tyhjän päällä. Rahat loppuneet ja päivittäisen ruoan sai Turbot Streetin kodittomien ruokailusta... Hävettihän se tietenkin olla siinä jonossa kun oli läppärit ja iPhonet repussa ja tieto siitä että porukoiltaan saa sponsorointia heti kun vain kehtaa pyytää. Tästä huolimatta halusin selvitä itse.. Menin joka päivä kirjastoon ja lähetin kymmeniä sähköposteja saamatta vastausta mihinkään. Eräänä iltana istuessani tapani mukaan goonipussi kädessä Cloud9-backpackersin edessä kadulla, siellä asuvien ihmisten kanssa, tuli paikan pyörittäjä sanomaan (kohteliaasti) että hän on kyllästynyt notkumiseeni paikan edessä ja haluaa että menen töihin. Ja soitettuani paikan puhelimella tälle intialaiselle luvattiin duunin alkavan seuraavana päivänä. Tästä eteenpäin kolmen viikon ajan hän tuli hakemaan minut paikan edestä sovittuna kellon aikana ja huomasin alkuun että kaveri oli todella tiukka, ehkä hieman ilkeäkin.

Hymyilevällä ja positiivisella asenteella huomasin kuitenkin pehmittäväni sitä äijää. Ja muutaman viikon kuluttua huomasinkin istuvani siinä autossa koko intialaisen perheen kanssa. Äijä alkoi pehmenemään nopeasti ja yhtäkkiä työpäivät olivat työntekoa vain puoliksi, kun ruokatunnit venähti ja huomasimme vain jaarittelevamme elämästä niitä näitä. 

Can Do asenne, hymy, saatujen töiden jämptisti tekeminen, sekä paskan sietäminen kuitenkin pehmittävät monia työnantajia. Uskomalla että jokaisessa meissä on jotain hyvää saa paatuneitakin perkeleitä kohtelemaan sinua mukavemmin. (En siis todellakaan tuomitse teidän asennetta ja uskon että varmasti olette hoitaneet hommanne hyvin). Itsellä tuli myös niitä vastaan keille ei yksinkertaisesti mahtanut mitään.

Sain myös kokea hyvän työnantajan puolet kun olin töissä Bourkessa puuvillafarmilla. Firma hoiti työvaatteet ja aurinkorasvat viimeisen päälle ja meitä kohdeltiin kuin paikallisia ja kaikki saivat paskanakkeja tasaisesti. Palkkakin oli sama muiden kanssa. (Clyde Agriculture)


Oma asenne. Se perkele, mikä meinaa aina unohtua kun silmissä kiiltää tarvittava rahamäärä tai farmipäivät tulevaisuutta varten. Kyllähän se vitutti kun mangofarmin pakkaamossa leväytin lavan lattialle levälleen ja kaveri huutaa vieressä kun kerään niitä palloja ympäri varastoa. Mutta se myös kovetti, tekeehän sitä ihminen viimekädessä vaikka mitä jos on pakko selviytyä.

Myös odotusten suhteen kannattaa olla maltillinen. Työhaastattelut feidataan. Asiat ei menekään niinkuin sovittu. Se vaan on osa Australiaa ja törmäähän siihen muuallakin. Eihän ne työolot ja kohtelut olleet suomessakaan kohdallaan kun ensimmäiset marjanpoimiat saapuivat tänne Aasiasta.

Kannattaa käyttää suhteita hyväkseen. Rohkeasti yhteyttä niihin kavereihin ketkä ovat Ihmemaassa joskus seilanneet. Selaamalla tämänkin foorumin työpalstaa aina alkuvuosiin asti saattaa löytää joitain helmiä. (esim itse löysin pakkaamotyön kylmävarastosta, mitä en sitten saanutkaan) juuri tämän palstan kautta.

Loppujen lopuksi haluan sanoa että ei pidä koskaan luovuttaa. Ei koskaan. Ne raskaimmat päivät kun tuli asuttua autossa junasillan alla missä joskus huomasi herätessään kuinka joku piripää piikitti metaa käsivarteen, ne illat kun sniikkasit hostelliin suihkuun, ne päivät kun lähdit töihin leirintäalueella ja jätit kaikki arvotavarasi telttaan missä ei ollut lukkoa (mitään ei koskaan hävinnyt), ne aamut kun kävelit Southbankiin yleiseen suihkuun mistä tuli kylmää vettä. Ja ne ystävyyssuhteet kun tarkoituksena oli vain saada pyykkisi pestyksi hostellissa mihin sinulla ei ollut varaa, ne liftaukset keskellä New South Walesia hautajaisista palanneet alkoholistipariskunnan kyydissä ja pienet pelkotilat Narrabrissa kun satapäinen helvetinenkeli joukko asteli sisään samaan baariin missä oot wannabe hippivaatteissasi nousivat kyllä aivan kärkeen omien muistojen listalla.

Antaa elämän kuljettaa ja luottamalla siihen että jokaisessa ihmisessä on hyvää ja että ASIAT JÄRJESTYY aina. Pärjää varmasti paikassa kuin paikassa.

Tämä oli henkilökohtainen mielipiteeni WH:sta ja toivottavasti saan uusia rikkaita muistoja kun Cathay Pacific läsähtää 1.4.2015 Melbournen Tullamarineen ja Australian valloitus part 2 alkaa.

Tsemppiä ihan jokaiselle siellä jo olevalle ja muistakaa ottaa SEIKKAILUMIELTÄ mukaan. Suunnittelemalla liikaa ei mene kuin hermot.

Yksityisviestejä saa päräytellä ja jelppaan kyllä ihan mielelläni. Kokemusta farmitöistä NSW alueella sekä Brisbanen kaupungista. Sekä tietty muut käytännön asiat. Palstaa väijyn säännöllisen epäsäännöllisesti, joten pahoittelut jos en vastaa viestiisi asappina.


Cheers & peace out!

-Uuno