Lähtijöiden elämäntilanteet?!

Aloittaja Catwoman, toukokuu 21, 2004, 21:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jones

Vielä lisättävä :D

Mielestäni täällä korostetaan ihan liikaa kielitaitoa tai sen ns. "puutetta". :nuttu:
Kyllä jokaisella nuorella (lue alle 40 v.) pitäisi olla koulusta opitun englannin sitä tasoa jotta sillä pärjää niin opiskelemassa kuin töissäkin ulkomailla. Toki tulee tilanteita vastaan, että ei kaikkea heti ensi yrittämällä ymmärrä, mutta se on sitä oppimista.

Hyvänä esimerkkinä yks kaverini, joka opiskelee lakia. Vuosi pari sitten hän päätti lähteä vaihtoon Pariisiin. Opiskeli puoli vuotta ranskaa täällä Suomessa, aloittaen nollasta! Ja sitten lähti Ranskaan opiskelemaan lakia ranskaksi! :god:

Ehkä tuo on hieman ääriesimerkki :P
Mutta kyllä siis tilanteista selviää kunhan jaksaa uskoa itseensä. Ihmisten kanssahan sitä ollaan tekemisissä, ja eikö jokaisen sympatiat ole kuitenkin sen puolella, joka pyrkii puhumaan, tulemaan toimeen ja oppimaan omaa kieltäsi? :XXXX

Jones :D

tinu

Totta puhutte, mutta mä olen sen verran 'nössö' että alotan tän ulkomailla oleskelun tällein vähän kevyemmin :P ja vähemmän stressaavasti, mulle..

Mutta toivottavasti joskus vielä lähden vaihtoonkin tai työharjotteluun niin alkaa alan hommat luistaa kielitaidon kera.

Kyllä sen huomaa kun on viikonkin ollut reissussa ja joutuu/pääsee puhumaan englantia, niin loppuviikosta on jo helpompaa, että eiköhän tuo 4 kuukautta auta asiaa :D
tinu

riaapa

Tinu,

ei WH mitään nössöilyä ole!! Se on hurjan paljon enemmän kuin mihin moni on valmis.

Mutta tosiaan ne jotka kielitaitoaan epäilevät, niin pitäkää mielessä, että niinkuin Jones sanoi, kyllä aina sympatiat on sen puolella joka edes yrittää kommunikoida, ei sillä ole niin väliä tuleeko se kieliopillisesti juuri oikein tai onko ääntäminen täydellistä! Kaikkein parhaiten oppii yrittämällä.

Riina.
Riina

tinu

Emmä sillä :D

Tää on tosi hyvä vaihtoehto mulle, oon niin ilonen että oon päättäny lähteä matkaan WH:lla.

Odotan innolla lähtöä, enää alle kuukausi aikaa!!! :) :) :)
tinu

wendolene

Riina :D Ihailen nopeaa reagointiasi, olet oikea nainen paikallaan :peukkuy

Olen kyllä samaa mieltä kielitaidosta, liian usein kuulee turhaa 'arkailua' sen suhteen ja epävarmuus tuntuu välillä olevan hyvinkin yleistä suomalaisten keskuudessa --siis mitä vieraiden kielten puhumiseen tulee. Ei tunnu sama vika vaivaavan esimerkiksi ranskalaisia ja espanjalaisia jotka pulputtavat menemään kuin puuropata ilman suurempia murheita kieliopista tai ääntämisestä :D

K?ssi

Eakin:

LainaaLuulisi että sinkkuna olisi helpompi lähteä kuin varattuna, siis jos itsekseen aikoo lähteä. Itse seurustelen ja tyttöystäväni on vakituisessa työsuhteessa, joten joudun lähtemään reissuun itsestään mikä ei ainakaan helpota lähtöä.


Varmasti itse lähteminen on yksin aina helpointa.

MUTTA jos puhutaan todellisesta siirtolaisuudesta voisi kenties olla ''mukavampi'' muuttaa uuteen kotimaahan maahan muuten kuin täysin yksin? Siis myös ilman että kys. maassa olisi entuudesta yhtään sukulaista tai tuttua.

Edellä oleva tuskin haittaa vuoden tai kahden visiiteissä, mutta mahdollisessa pysyvässä siirtolaisuudessa.....

Ontuvana vertauksena toteasin että varmasti on helpointa itse ''lähteä'' jos pakkaa mukaan vain hammasharjan. Onko sitten paikanpäällä helpointa...tämä ehkä asia erikseen.

Vaan toki eihän kukaan muu kuin minä itse voi asiaa päättää. Kirjoitin siten edellä kai vain sen vuoksi että kun päätöksen teon hetki lähestyy niin omat ajatukset ovat aivan sekaisin. Ajattelin siis kauniisti kysyä viiraako tässä omassa päässä kun muuttoa eedes harkitsen ja  löytyykö kohtalotovereita?

Kössi

Anzku

Muitten elämäntilanteita lukiessa huomasin, että tää mun tilanne ei tosiankaan oo sieltä vaikeimmasta päästä lähtöpäätöstä ajatellessa. Oon käyny opistoasteen koulun ja mulla on vakityö kaupanalalla. Oon 20-vee ja jo nyt työ on alkanu maistuu puulta tai oikeestaan kesästä asti. Pelkään et jos ootan vielä vuoden pari niin sit jumahan lopullisesti tänne.. Ulkomaat on aina kiinnostanut ja oon halunnut au-pairiksi, mutta nyt kun oon lukenu paljon tätä foorumia niin wh kuullostaa paaaljooon paremmalta :peukkuy

Enemmän mua lähtiessä surettaa tänne jäävät rakkaat eläimet, kun perhe ja ystävät.. Ihmisiin kun pystyy pitää yhteyttä, mut mun hepat ja koira varmaan ihmettelis minne oon menny :(

Viime viikolla ajattelin, et laitan homman pyörimään ja laitoin visa-kortin hakemuksen,mut en saanutkaan sitä kun en oo ollu 3-vuotta työelämässä :mad:

Noh pitää vielä miettiä kaikilta kanteilta tätä juttuu... :sormetr

Anski

Anzku

Et kai nyt jata tanne tulemista haaveeksi, vaan sen takia ettet saanu visa-korttia?
Suosittelisin saastaan ensin rahaa, eika lahtee reissuun vaan luottokortin turvin.
Taalla kay visa electron tosi yleisena maksuvalineena, en oo tormanny yhteenkaan paikkaan, missa eivat olisi hyvaksyneet (paitsi tietenkin jos tilin saldo ei riittany ostoksiin...:P )
Itsekin mietin visan hankkimista, mutta kylla olen nyt niin onnellinen, etten sita hankkinut, koska oman rahan kayton tuntien, kotona olisi nyt melkoinen lasku odottamassa. Ja ihan hyvin on parjannyt ilmankin.
Saastat vaan rahaa ja tanne paastya etsi ainakin jotain pienta hommaa, jolla kattaa matkustus ja elinkustannuksia.
Kylla kannattaa, onnea matkaan!!

riaapa

Eikös online-viisumihakemus vaadi kuitenkin ihan oikean luottokortin? Minä oletin että Anzku olisi sen vuoksi hakenut sitä Visa-korttia...

Olen kyllä muuten Anskin kanssa samaa mieltä, ettei kannata lähteä reissuun puhtaasti luottokorttia vingutellen. Joissain tapauksissa, kuten jos haluaa varata hostellipedin puhelimitse, saattaa luottokortti olla tarpeen, joten se on sinällään hyvä turvaverkko, mutta ainahan se on parempi tuhlata jo ansaittuja rahoja kuin elää velaksi.

Anzku, uskoisin (sen kummemmin eläinpsykologiaa tuntematta) että eläimesi unohtavat ikävänsä paljon nopeammin kuin sinä, ja sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Ja kun sitten palaat he vain ehkä ihmettelevät että missähän sinä olet ollut kun ei ole vähään aikaan näkynyt... :) Pahoin pelkään, että me ihmiset olemme enemmän sitoutuneita siihen lemmikkieläimeen kuin eläin meihin, kunhan joku ruokkii ja hoivaa... Mutta ymmärrän kyllä jos rakasta lemmikkiä tulee ikävä.
Riina

Surffari

Hostellit ottaa kylla mukisematta Visa Electronin numeron vastaan varatessa. Ei mitaan ongelmia ole ilmennyt.

Jani

susuli

Heh, minä sainkin miehen mukaan!! Kämppä pantiin vuokralle ja kissat äidille hoitoon, työnantaja ei tykännyt kyttyrää vaan antoi kiltisti vuoden palkatonta vapaata ja palkankorotuksen kunhan tulen takaisin jotta pääsemme taas liksoille matkan jälkeen. Mies otti loparit mutta en epäile hetkeäkään etteikö saisi uutta duunia kun tullaan takaisin.
Olen muuten ajatellut, koska kaikki puhuu opiskelusta, olemmekohan vanhempia kuin tyypilliset wh- matkaajat:? Olemme 27- ja 26- vuotiaat, tosin voihan nykyään opiskella vaikka 56025- vuotiaana. Ei olla opiskeltu kumpikaan mitään vaan tehty kunnon perinteisiä duunarihommia, ja niillähän sitä Suomessa nykyään pärjää kun joka toinen puhelinmyyntiin hakeva henkilö on vähintäänkin markkinointi tradenomi:peukkuy Saas nähdä kuinka Aussilassa käy!
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Anzku

Mulla on säästössä reilu 6000?. Olisin sen visan halunnu just noitten hotellivarausten takii yms. Kellään tutullakaan ei oo luottokorttii, et pitää vähän miettii mitä kautta saisin sen online-viisumin hankittua. Sitä tuskin pystyy verkkopankissa maksaa... Postissa se varmasti pitää laittaa, mut oon ymmärtäny et siinä saattaa mennä jopa 2kk. Lähtöö oon kaavaillu helmikuun alkuun, et taitaa just ja just keritä.

Kyllä se taitaa niin olla, et mie oon enemmän kiinni elukoissa kuin toisinpäin. :sorry

Taidampa miekin kysyy ekana tuota vuoden palkatonta vapaata niin kun Susuli oli tehny, se jos ei käy niin pakko irtisanoutuu. Jotenkin tuntus paremmalta tulla takasin töihin kun kortistoon..:)

susuli

Jep, varsinkin kun me ollaan järjestämässä omia häitämme heti matkan jälkeen.. olis parasta olla vähän pätäkkää siinä vaiheessa :XXXX

Meillä on säästetty (just laskettiin) n. 10 000 egeä reissua varten.. siitä ensimäiset 2000 meni vanhojen luottojen tasaukseen, 2600 lentolippuihin, 500 viisumeihin (jouduttiin tekemään "vähän" lisäselvityksiä virallisen kääntäjän kautt) joitakin satasia rinkkoihin ja vakuutuksiin.. jne jne. Nyt olisi käyttörahaa 5500?/ 6 kk ja sillä ei kyllä vielä mällätä, eli eiköhän jonkinlaista työtä joudu katselemaan.

Mikäs siinä visan hankinnassa on? :? 16?/ vuosimaksu ja sitten on ihan sama käytätkö sitä ikinä.  Mulla on molemmat, masteri ja visa, mutta Aussilassa tuumin visan olevan järkevämpi vaihtoehto. Olen jo täältä lentolippuja ja hostelleja varatessani huomannut, että ilman visaa ei tarvitsisi paljon varailla..

Meinaamme palata Ausseista Kiinan kautta ja viipyä siellä viikon shoppailemassa häitä varten. Saattaa olla että sitten vinkuu jo visakin..täytyy yrittää pitää lapasessa:sormetr

Mä olen pienellä yksityisyrittäjällä töissä, joten sillä ei ollut mitään sitä vastaan ettei tarvitse maksaa mun tulevan vuoden lomakorvauksia kun ei ole mitään lomaoikeutta sapattivapaan jälkeen ;) Muista maksuista en tiedä, mutta käsittääkseni tellejä ja lellejä ei tarvitse maksaa henkilöstä jolla ei ole palkkaa:? Joten Aussila here we come ja välittömästi palattuani takaisin sorvin ääreen!!!
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Anzku

Niin siis en saanu sitä visaa sen takia koska en oo ollu kolmea vuotta työelämässä. Soitin tänään luottokuntaan ja kysyin, et mikä se tollanen sääntö on niin sanovat ettei sellasta oo... Laitoin pankille viestii, et mistä ne on keksiny sen. Nehän kattoo sen hakemuksen kokonaisuutena, mut mulla täyttyy ne kaikki ehdot; ei maksuhäiriöitä, oon 20-vee ja säännölliset (palkka)tulot. Oon muilta pankeilta kysyny, et onko niillä sitä kolmen vuoden säännöstä, mut kaikki sano vaan, et visan myöntää luottokunta. :nuttu:  Onhan tuo omituista, jos 20-vee saa sen aikasintaan niin sehän tarkottaa, että vakituinen työ pitää olla 17-vuotiaasta lähtien.. Ei ymmärrä..:?

susuli

Joo... enpä tiedäkään:? Mä sain ekan luottokorttini muistaakseni just 20- vuotiaana ja olin ollut vakituisesti töissä 16- vuotiaasta lähtien. Silti sain jonkun rajoitetun limitin, oisko ollut silloin vuonna miekka ja kirves 3000 mk?
Olen noita päätöksiä ollut duunailemassa Käyttöluotolla, ja useimmiten se on just kokonaisuus joka ratkaisee. Yllättäen esim. äidin luona asuminen vaikuttaa hylkäävästi päätökseen, kun taas yksin asuminen myönteisesti. Pitää siis olla maksuhistoriaa saadakseen luottoa.
En ajatellutkaan että totta tosiaan voihan tällä olla nuorempiakin ihmisiä;)
Vanha fabula neuvoo....:cool:
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Anzku

Nou hätä.. saan sen ens viikolla. Laitettiin tietoa mun opiskeluista ja alennettiin luottorajaa. Pankissa oli tosi avulias naisimmeinen joka hoiti tän asian. Onnekseni kysyin vielä lisätietoja miks en saanu luottokorttii, enkä vaan tyytyny ensimmäiseen päätökseen. :coolh
Noh ens viikolla kun kortti tulee niin pitää hakea viisumi ja varata lennot.:D
Niin ja pitäis alkaa alustavia suunnitelmia tehä matkalle, mut ei mitään liian orjallisia.. :)

Milma

LainaaAlkuperäinen postittaja Tiikeli
Hei :)

Tässä välissä haluaisin kommentoida että lähteä voi myös kun on jäänyt tähän perinteiseen 'oravanpyörään' eli on työpaikka ja asunto ja muutenkin asiat 'mallillaan'...
Itse ainakin aion ottaa pienen irtioton arkeen vielä kun pääsen WH-viisumilla sinne. Joko löydän sieltä jotain hauskaa jatkoksi tai sitten kotona näyttää taas kaikki kivalta kun tulee takaisin. Molempi parempi :) Eli ei kannata murehtia että onko jo liian myöhäistä - koskaan ei ole :D:D:D (Toivon ainakin  :sormetr )

kantoi kortensa kekoon Tiikeli :??

Täytyy sanoa, että samat aikeet minulla tällä hetkellä kuin Tiikelillä aikaisemmin. On vakituinen työpaikka ja (pankin) oma asunto. Matkustaminen on aina ollut lähellä sydäntä ja varsinkin Australia houkuttanut. Viime hetket wh-viisumin hankintaan alkoivat olla lähellä (tällä hetkellä ikää jo 31v.). Ei muuta kuin pomon puheille, että onnistuuko reilun puolen vuoden vapaa. No onnistuihan se ja tammikuussa olen reissuun lähdössä:)



Täytyy myöntää, että matkailun ja seikkailunhalun takana on myös testi itselleni. En ole ikinä pitänyt poissuljettuna mahdollisuutena ulkomailla asumista ja työskentelyä. Tarkoitus on samalla vähän katsoa asioita myös tulevaisuuden kannalta eli olisiko minusta todella asumaan ulkomailla. Eihän puoli vuotta reissaamaista anna todellista kuvaa asiasta, mutta kyllä se suuntaa kuitenkin antaa.

Mutta antaa asioiden edetä omalla painollaan. Mutta sen sanoisin kaikille, että tilanteisiin kannattaa tarttua, jos siihen on mahdollisuus. Myöhemmin tekemättä jääneitä asioita sitten katuisi :nuttu:

Matkailija

Hei Milma,

mulla kans vähän sama tilanne, uskallanko hypätä tuntemattomaan ja alottaa taas nollasta. Itse olen nyt 32-vuotias, ajattelin muuttaa vähäksi aikaa (jollei kokonaan) Ossilaan syksyllä.

Nuorempana se muuttaminen jne. tuntui olevan helpompaa, nyt huomaa miten mukavuudenhaluinen jne. sitä on.
Itse olin vuoden reissussa pari vuotta sitten, virkavapaalla. Huomasin kyllä n. 10 kk päästä miten paljon ikävöin pieniä suomalaisia juttuja (en ilmastoa kylläkään...talvea siis). Joten olen kyllä tietoinen, että ao. suomalaisia juttuja (esim. lonkero kesäterassilla) tulen ikävöimään. pitää vaan keksiä jotain vastaavaan tilalle :)

Milma

Matkailija, millä viisumilla olet ajatellut lähteä Ausseihin? Olisitko yksin lähdössä matkaan? Minne päin?

Tuli tuossa viikonlopun aikana luettua Dimia:n sivuja ja ainakin omien laskujen perusteella pisteet riittäisivät Skilled Migration -viisumiin. Paperisotaa ja rahaahan sellaisen anominen kyllä veisi. Täytyy nyt vain yrittää pitää pää kylmänä ja katsoa sitten vuoden kuluttua tilannetta uudestaan. Siinä vaiheessa, kun on tullut nähtyäkin jo kyseinen maa;)

Milma

LainaaAlkuperäinen postittaja Milma
Matkailija, millä viisumilla olet ajatellut lähteä Ausseihin? Olisitko yksin lähdössä matkaan? Minne päin?  

Huomasinkin, että toisessa osiossa kerroit omaavasi Australian passin. Mutta kerro ihmeessä muista suunnitelmistasi.

Matkailija

Milma,

kyllä, omaan passin. Aikomus muuttaa Sydneyyn, mistä sukukin on kotoisin.
Mutta yritän kerätä tässä rohkeutta ja nauttia Suomen ihanasta suvesta (tosin tänään on Helsingissä sateisen näköstä) tän kesän ajan ja tehdä päätös alkusyksystä.

mia_kr

[Täytyy sanoa, että samat aikeet minulla tällä hetkellä kuin Tiikelillä aikaisemmin. On vakituinen työpaikka ja (pankin) oma asunto. Matkustaminen on aina ollut lähellä sydäntä ja varsinkin Australia houkuttanut. Viime hetket wh-viisumin hankintaan alkoivat olla lähellä (tällä hetkellä ikää jo 31v.). Ei muuta kuin pomon puheille, että onnistuuko reilun puolen vuoden vapaa. No onnistuihan se ja tammikuussa olen reissuun lähdössä:)

milma, miten haet WH -viisumia yli 30-vuotiaana? tietääkseni siinä on juuri tämä ikäraja?

Onko lähtijöillä minkälainen matkabudjetti- jos paikalla aikoo kuitenkin tehdä töitä, niin mikä olisi alakanttiin mitoitettu lähtökassa?

Jaaks

Lainaamiten haet WH -viisumia yli 30-vuotiaana? tietääkseni siinä on juuri tämä ikäraja?

Yli 30 vuotiaana kyllä, mutta et mitenkään kun olet täyttänyt 31, ikävä kyllä.


LainaaThe Working Holiday Program provides opportunities for people between 18 and 30 to holiday in Australia and to supplement their travel funds through incidental employment.

http://www.immi.gov.au/allforms/visiting_whm.htm

Milma

LainaaAlkuperäinen postittaja mia_kr

milma, miten haet WH -viisumia yli 30-vuotiaana? tietääkseni siinä on juuri tämä ikäraja?


Viisumi on jo hankittu ennen kuin täytin 31 v. Viisumin myöntämispäivästä on aikaa saapua maahan 12 kk. Maahan saapumispäivästä alkaa kulumaan 12 kk aika, jonka viisumi on voimassa. Olen jo täyttänyt 31v ja tulen reissuni aikana täyttämään 32. Olen siis ollut tarpeeksi aikasin liikkeellä viisumin suhteen ja näin ollen saanut sen hankittua :cool:

Ithilias

Jeah.. Tähän ketjuun ei ole ilmeisesti ihan viimeaikoina kirjoiteltu, mutta ajattelin laittaa oman tarinani jatkoksi.

Eli olen 24-vuotias nuorimies etelä-suomesta. Tällä hetkellä teen töitä stuerttina eräällä lentoyhtiöllä suomesta käsin. Tuo duuni loppuu kuitenkin tällä erää 23.4.2006, jonka jälkeen oletan työllistyväni samaiselle yhtiölle syys-lokakuun tienoilla.
Tällä hetkellä olen tyylikkäästi "asunnoton", eli muutin n. kuukausi sitten erilleen kämppikseni kanssa ja sen seurauksena raahasin kamani porukoilleni ja muutin itse asustelemaan mukavan tytön luokse.

Pikaisesti ynnättynä plussia WH:lle lähdön puolesta ovat:

+ ei asuntoa rasitteena
+ ei työ-/opiskelupaikkaa "rasitteena"
+ ei tyttöystävää "rasitteena" ;D
+ en usko saavani tämän parempaa mahdollisuutta toteuttaa WH-reissua

..ja pikaiset miinukset:

- äkkipikainen päätös (joka on kuitenkin hautunut mielessä jo vuosia)
- budjetti ei välttämättä paras mahdollinen (lennot, viisumit, vakuutukset ym.  mukaanlaskettuna n. 3000-5000?)
- "liian lyhyt perilläoloaika" (n. 4-5kk)
- kaveri ei pääse lähtemään vaikka haluaisi :itke

Olen tällä erää miettinyt reissuun lähtöä n. kuukauden verran ja saman ajan olen pikkuhiljaa tehnyt lähtövalmisteluja. Viimeinen naula arkkuun oli se, että ajauduimme erillemme tapailemani tytön kanssa. Ainoa asia joka minut pitäisi enää  suomessa olisi siis ystävät.. Ja he kyllä odottavat täällä vielä kun tulen takaisinkin :)

Lisäksi tänä vuonna kolahtaa jo tuo 25 lasiin, ja ajatuksena olisi ehkä vielä toteuttaa WH Uuteen Seelantiinkin, joten taitaa vissiin olla aika pistää hihat heilumaan ennenkuin elämä loppuu.

Joku saattaa ajatella tämän lukiessaan, että ei sinne ausseihin kannata sydänsuruja pakoon lähteä, mutta samapa tuo. Lähden kuitenkin! :roue

Ja hauskaa aion pitää :D

Saa kommentoida, olisi hauska lukea muiden mielipiteitä :)

Smiida

Milloin on ithilias lähdössä matkaan??

marab

Kaivetaan vanhoja aiheita täältä foorumin perukoilta.

Itselläni siis elämäntilanne se, että viime keväänä kirjoitin ylioppilaaksi, heinäkuussa astuin armeijan palvelukseen ja heinäkuun 9.pvä kotiudun. Syys-lokakuussa olisi tämän hetken suunnitelmien mukaan tarkoitus lähteä kohti Down Underia WH:lle 4-8kk (kesto vielä auki). En tiennyt mitä muutakaan teen, kun en tiedä mitä haluan opiskella. Säästössä on lähemmäs 2000-3000e ja päivärahoja heitän välillä säästöön (huom. välillä, koska ensimmäisen puolen vuoden päivärahoista ei hirveästi likene säästöön). Perthin haluisin nähdä sekä myös länsirannikon unohtamatta Ayers Rockia. Saa nähdä millaiseksi reitti muodostuu jos ja kun maahan pääsen!

Pepsa

edit 11/10:
Valmistuin AMKsta ja vastoin yhteiskunnan oravanpyörä-odotuksia olen jonkinsortin rebel: Keräilen tässä siis rahaa ja lähden ensi kesänä (eli suomen sellaisena, 2011) käyttämään sen WH-viisumin, ennenkun ikä ottaa vastaan. ;) Ensisijaisena tavoitteena perehtyä vammaisratsastukseen, sitä kun ei täällä Suomessa mitenkään samassa mittakaavassa pysty harrastamaan. Toki lähempänäkin Suomea siihen olisi mahdollisuuksia, mutta en minä halua mennä mihinkään muualle kuin ausseihin, muutaman kk vierailu vajaa pari vuotta sitten vei sydämeni, sielunikin? Siinä heppailuhommien sivussa sitten jos tekisi itseään (varmuuden vuoksi) tykö sosiaalialalle, mistäs sitä tietää jos WH II kin tulisi haettua, tai vaikka jatko-opintoihin sotkeuduttua. Sen verran edellisen vierailun aikana tulin oppimaan, että mitä sitä hätiköimään, asiat selvinnee sitten paikan päällä omalla ajallaan!  :coolh



jet50

nostetaanpas aihetta omalla tilanteella..

23v juuri kihlattunsa ja asuntonsa menettänyt työtön mies, jolla onneksi rahaa sukanvarressa säästössä :D 16kesäsestä asti ollut haaveena lähteä pitemmäksi aikaa ausseja kiertelemään ja mikä ettei muutakin maailmaa, ja mikäs tässä nyt lähtiessä kun täällä ei ole mitään ns. kiintopistettä, ja kaverikin löytyy alkumatkalle :) joulukuussa lähtö suomesta wh-viisumilla, paluusta ei tietoa, mutta odotan innolla uutta alkua! hiphei! :pepsodent
im going deeper under....no way, down under!

feril

28-v, juuri AMK:sta sairaanhoitajaksi valmistunut. Vakkariduuni, edullinen asunto ja kilpaurheilu menee vuodeksi tauolle ja kuukauden päästä on lähtö kohti Sydneytä! Wohoo! Mikään noista ei ole sellaista, ettenkö sitä saisi takaisin vuoden päästä, joten mikään ns. järkisyy ei pakottanut jäämään kotimaahan. Mukaan lähtee villi ja vapaa opiskelukaveri.

Uuno

26-vuotias, 4.5 vuotta elämästään täydellisessä oravanpyörässä (tehdasduuni, viikonloput ovella) hukkaan heittänyt reissaaja. Myin asunnon, auton, oikeastaan kaiken ja lähdin niistä tienaamilla rahoilla + lopputilillä ja parin tonnin luottokortti taskussa mualimalle.. Peruskoulu paperit taskussa ja lukion eropaperit.. Intissä 2004-2005 meni vuosi ja vielä 6kk kesäkessun duuneja päälle, nyt reissattu kuukaus (Thaimaa, Singapore, Malesia) ja tänään lähtee illalla kone kohti Ozia :) C ya!  :XXXX

Prefix

Laitetaas myös omaa stooria.. Elikkä, juur ny 31v, mut reissun ens vuoden puolel täyteen tulee 32v. Lähdössä WH-viisumin kanssa joka tuli ajoissa anottua ja sitten vaan siirtänyt lähtöä.. Tarkoituksena olla vähintään 2 WH-vuotta, mahdollisesti jopa pidempään. Ja lähtoon siis nyt 31.12. 81pvää, tovi duunia Suomessa ja lisää matkakassaa mukaan ja sitten menoks!

Ulkomaille lähtö ei sinänsä uutta, helmikuusta '09 joulukuuhun '10 tuli asuttua Skotlannissa missä tutustuin varsin moneen aussiin ja kaipa sitä kautta se into lähteä on tullut. Ja muutenkin, ei vaan sit loppujen lopuks se britannian meininki oikeen tuntunu sopivan ittelle eikä varsinkaan tää Suomi vaikka ollut poissa 'vaan' vajaa 2v. Kyl mä täs välis kävin pariin otteeseen Suomes, mut varsinkin kun edeltävästä kerrasta oli 11kk niin tuntui kun kaikki olisi muuttunut..

Kuten mainitsin, vakaana aikomuksena tehdä se vaadittu määrä sadonkorjuuduunia, jotta saa toisen vuoden viisumilleen ja näen hyvinkin todennäköisenä, että jäisin Australiaan vallankin mikäli byrokratia vaan siihen mahdollisuuden antaa. Takaisin Eurooppaan ei ole tarkotus tulla käymään kun aikasintaan '13 ku se toinen viisumi loppuisi, mutta tilanteen mukaan, päivä kerrallaan..

MissPenguin

Hei Prefix, kuulostaa hyvalta sun suunnitelmat :)

Oon itse myos suunnitellut lahtevani ens vuonna Ausseihin WH-viisumilla ja oon tutkinut tuota 2nd WH-viisumia myos. Oon ymmartanyt, etta sita hakiessa pitaa olla myos 30v maksimissaan eli sita ei voisi enaa 31v hakea. Tasta syysta olen aikatauluttanut oman lahtoni niin, etta voin hakea myos toista viisumia ennenkuin taytan 31. Ainakin immin sivuilla sanotaan nain:


Applicant: Second Working Holiday Visa Eligibility
General requirements

You must:

-have completed three months of specified work in regional Australia while on your first Working Holiday (417) visa (there is no requirement to do further specified work on the second visa)
-not have previously entered Australia on a Work and Holiday (462) visa
-be aged between 18 and 30 years (inclusive) at the time of applying, however, you may be aged over 30 years of age at the time your visa is granted
-be applying no more than 12 months before you intend to travel to Australia, if applying from outside Australia
-will not be accompanied by dependent children at any time during your stay in Australia
Note: A dependent child is the child, or step-child, of you or your partner who:
-is not married, engaged to be married, or in a de facto relationship
-has not turned 18.
[/i]

Onko sulla kenties jotain tietoa mista en tieda vai miten olet ajatellut hakea toista WH-viisumia yli 30v?

Prefix

Hey MissPenguin

Kappas pirulainen, tota en olekaan tullu aatelleeks siin toises viisumis, aattelin, et se tulis niinko suoraan jatkona ekalle..

Noh, kaipa sit tarttee suoraan anoa asumislupaa mikäli asia näin on. Joka tapaukses, enpä sitä viitti juur ny pahemmin murehtia, kuulee sen sitten ku pääsee sinne pallon tois puol, sehän täs ny kumminkin tärkein asia on.

MissPenguin

Nainhan se on, ei kannata liikaa murehtia etukateen :)

Ja vuodessakin ehtii paljon tapahtumaan eli hyvalla tuurilla voi loytaa tyonantajan sponssaamaan viisumin! (Nain on siis kaynyt muutamalle kaverille.)

P?tkis

Minäpä nostelen tätä ketjua, kun aina on porukkaa, jotka on lähdössä kohta puoliin reissuun... :)

Itellä reissu tulossa syyskuussa ja ikää on 25v ja valmistun nyt keväällä. Tällä hetkellä oon jo töissä,
ja ens kuusta elokuuhun asti täyspäiväisenä oman alan hommissa, ei hullumalla palkalla (vaikka ainahan
sitä vois enemmän saada), joten toivottavasti jotain säästyy matkakassaankin  :D

Oon opiskellut Skotlannissa ja täältä on kyllä jo korkea aika päästä pois, vuoden asustelin myös Kanadassa,
jonne vois palata vaikka sit Australian jälkeen. Mutta Suomeen ei kyllä ole takaisin menoa näin monen vuoden
jälkeen, vaikka perhe niin toivoiskin! Australiassa tarkoituksena ei ole rymytä ja rellestää (oon liian vanha sellaseen!)
vaan ettiä jotain 'oikeita' töitä, ja tietty se työnantajan sponssaama viisumi on siellä haaveiden listalla ...  :pepsodent

Mukaan lähtee poikaystävä, jonka kanssa on maailmaa koluttu ja nyt siis Australia ja ehkäpä Uusi-Seelantikin kohteena, enää
167 päivää jälellä  :D

KatriR

Itse olin useita vuosia jo miettinyt, että vielä jonakin päivänä lähden. Jotenki alkoi viime keväänä ja kesänä tuntua, että kaikilla oli kamalasti hyvää kerrottavaa ausseista. Tein päätöksen ihan kylmiltään. Annoin asunnon pois ja muutin parhaan ystävän nurkkiin pariksi kuukaudeksi, myin kaiken ylimääräisen, irtisanoin itseni ja lähdin. Ihanan vapauttava tunne! Olin ollut pari vuotta samassa duunissa ja viihdyin hyvin, mutta kaipasin kovasti seikkailua.
Ikäkin alkoi painaa wh-viisumiin. Täytän 30-v. joulukuussa ja viisumi vanhenee samoihin aikoihin, ehdin siis hakea toisen vuoden viisumin ja ensi vuoden lopussa vielä viisumin Uuteen-Seelantiinkin ennen kuin täytän 31-v.! Farmihommat hoidin nyt heti pois, niin ei tarvi myöhemmin miettiä. Kesäksi aion koto-Suomeen käymään ja syksyllä takaisin tutkimaan tarkemmin Australian tarjontaa.
Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan ja loistava päätös vain lähteä, ei enää tekosyitä miksi ei. Eipähän tule vanhempana kaduttua!

spahus

Itse lähden ensi perjantaina ensimmäistä kertaa Perthiin asustelemaan. Poikaystävä sai töitä kaivoksilla ja pyysi mukaan. Tarkoitus olisi vuosi oleskella WH-meiningillä ja sitten pohtia jatkoa, että vakituista työtä tai toinen WH-vuosi ja sitten vakituista työtä. Kirjoitan kuitenkin gradua varmaan aika tiiviisti Helsingin yliopistoon tämän ensimmäisen vuoden ja puuhastelen jotain osa-aikaista työtä. Mukavaa on elämä :)

Oma lähtö tuli aika äkkiä. Niin siinä käy, kun rakastuu ihmiseen, joka kertoo heti karkaavansa unelman perässä ulkomaille. Ei kai siinä auta kun pakata laukku ja lähteä mukaan!

Innolla odotan perjantaita ja tästä alkavaa ensimmäistä vuottamme siellä.

maailmalla79

perth on helmi paikka. Tänne vaan elämään itse en ole katunut vaikka tulinkin vain käymään 7-8 vuotta sitten. Tuskin tulet katumaan päätöstäsi, kokemuksia ei vanhempana rahalla voi ostaa

Miksu88

Voisin tässä itsekin jakaa oman kokemukseni. Tällä hetkellä asustelen Sydneyssä ja teen kitchen hand hommia tuolla yhdessä ravintolassa. Puolitoista kuukautta on täällä on nyt koluttu. Sitä ennen pari viikkoa Uudessa-Seelannissa ja Vanuatuallu.

Oltiin kaverin kanssa viikonloppureissulla Istanbulissa helmikuun lopulla. Reissaaminen on siinä mielessä mukavaa, että koto-Suomen elämään saa vähän näkökulmaa, kun pääsee pois. Mulla on 3 vuotta KTM-opintoja takana, kaksi siis jäljellä. Suomessa olin pitänyt jo välivuotta ja olinkin ihan täyspäiväisesti töissä. En ehkä ihan täysin omalla alalla tai ainakaan koulutustavastaavissa töissä, mutta töissä kuitenkin. Oon 22-vuotias ja Aussit oli ihan tuolta 18-vuotiaasta asti pyörinyt mielessä.

Sitten minä sen päätin kun siellä Istanbulin katuja talsin. Minähän muuten lähden neljäksi kuukaudeksi sinne ja tulen elokuussa takaisin kotiin jatkamaan opintoja. Kahden viikon kuluessa oli irtisanouduttu, ostettu menopaluuliput ja kämppä hoidettu yhdelle kaverille. Olihan se aika impulsiviista, mutta päivääkään en ole katunut. Oon ymmärtänyt, että nyt eletään sitä unelmaa ja oravanpyörään oli se sitten missä tahansa niin päästän myöhemminkin. Itseäkin vähän mietitytti, että miten ne työnantajat suhtautuu tällaiseen "lusmuiluun", mutta itsestähän se on kiinni, että miten itseään myy sitten joskus kun valmistuu.

Taisin tuossa mainita, että elokuussa takaisin. Kotona Suomessa jo osa duunikavereista naureli, että niin sinähän et sieltä takaisin ole elokuussa tulossa. Kyllähän se ensimmäisen kahden viikon aikana valkeni itsellekin. Nyt on vuokranantajalle taas otettu puhelua, että jospa ei kuitenkaan jatketa sitä meidän sopimusta. Täällä kun menee sen verran kivasti, että ei sitä ole itsellä mikään kiire sinne Suomeen :)

M