Kunnon ruisleipää Brisbanesta?

Aloittaja suomiruokaa, syyskuu 25, 2009, 17:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

suomiruokaa

Olen jo vuosia ostanut hapanta ruisleipää, melkein suomalaisen veroista, Woolworthista. Aikaisemmin tuota leipää valmisti joku pienempi leipomo, jonka nimeä en muista, mutta Goodman Fielder, iso yhtiö, osti sen joku vuosi sitten (jos olen oikein käsittänyt). He myivät sitä leipää WW:n kautta. Nyt viime viikosta asti kyseistä leipää ei ole kaupoissa näkynyt. Tänään minulle kerrottiin yhdessä Woolworthissa, että sitä toimitetaan heille nyt vain kahdesti viikossa. Toisessa kaupassa kuulin, että sitä voi tilata heiltä. Kolmas WW väitti sen valmistuksen lopetetun. Mitä uskoa? Kyseessä oli Helgas Schinkenbrot -niminen leipä.

Tietääkö teistä kukaan, mistä saisi kunnollista hapatettua ruisleipää? Hapankorputkin kelpaisi. Ne pienet pyöreät näkkileivätkin olisivat hyviä, jos niitäkin vielä jostain saisi. En tiedä muuten, mitä syödä. Minulta kului pari limppua viikossa. Pitääkö opetella itse leipomaan? Se vaan tuntuu kauhean aikaavievältä hommalta.

MH

Hapankorppuja saa IGA supermarketeista ainakin. Manly farmers markets joka kuun kolmas lauantai, siellä on myös pikku leipomo myymässä jolla on ruisleipää. Myös Scandinavian bakery myy sitä, Springwoodiakohan se paikka oli missä sijaitsee. Haulla varmaan löytyy täältäkin yhteystiedot.

Mikäli tuo mainitsemasi Helgan leipä on sellaista joka on ohutta siivua joka on pakattu tiukkaan nelikulmaiseen pakettiin niin on sitä kaupoissa, tällä viikolla näin viimeksi eilen. En vaan muista oliko WW vai Coles kun molemmissa kävin samalla reissulla.

Kottarainen

Se Scandinavian Bakeryn ruislimppu on i-ha-naa, täysin suomalaista. Lisäksi niiden karjalanpiirakat ja lihikset on superhyviä. Voi kun ois isompi pakastin, nyt sinne on sen verran matkaa ettei ihan joka viikko viitsi käydä.

arixmel

pari linkkiä aiempiin keskusteluihin

ruisleipää australiasta taikka ruoka aineita ossilasta ketju laiskalle lukijalle voin kyllä heti suositella Sol leipomoiden hapan ruisleipääjota loytyy heidän omista kaupoistaan tai hyvin varustetuista luontaistuotekaupoista ja monilta markkinoilta tai vaikka netti kaupasta.

tai niita pumpernikkeli saksalaistyylisia ruisleipa kuutiota joita loytyy ainakin Colesista ja Aldista
ari
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

suomiruokaa

Kiitos hyvistä neuvoista. Se helgan leipä oli sellainen painava, parikymmentä senttiä pitkä, viitisentoista senttiä leveä tummanruskea pötikkä, paistettu irrallisena limppuna suomalaiseen tapaan, ei vuoassa.

Löysin sitä Sol-leipää Clayfieldistä, ja poikkesin Paddingtonissakin. Ruisleipää en vielä löytänyt, mutta heidän jyvärikas vehnäleipänsä on ihan syötävää, ja tosiaan hapatettua leipää, ei hiivaleipää. Hieno juttu. Pidin kyllä siitä Helgan leivästä enemmän. On hyvä tietää, että IGA:ssa on hapankorppuja, ja tuota Sol-leipääkin.

MH

Lainaus käyttäjältä: suomiruokaa - syyskuu 26, 2009, 20:01
paistettu irrallisena limppuna suomalaiseen tapaan, ei vuoassa.

Tuo kielii valmistuksesta, jossa on kaksi vaihtoehtoa. Mikäli tuo on aitoa ruisleipää sen täytyy olla pienen leipomon tuotos ja käsityönä tehty tai sitten jos se on isomman valmistajan koneellisesti valmistamaa niin siinä on varmuudella mukana myös muita jauhoja.

Isot koneellisesti tekevät leipomot tekevät aidon ruisleivän vuokaan koska aitoa ruistakinaa ei pysty koneellisesti vaivaamaan limpuksi asti ilman että siihen lisätään sitkoa antamaan muita jauhoja.

Tuollaista ei itselle ole tullut vielä vastaan, täytyy pitää silmät auki kaupoissa paremmin.

RUU

Meikalaisen suosikkilistalta loytyvat:
1. Finlandia Villagen leivat - sen verran aitoa ja tuhtia tavaraa etta jurommallakin tulee hymy.
Pitaa vain olla paikalla oikeaan aikaan, jotta niita saa ostettua.
2. Scandinavia Bakeryn leivat - oikealla asialla ovat siellakin.
3. Finn Crisp hapankorput ja pyoreat nakkileivat - loytyy hyvin varustelluista IGA ja Foodworks -kaupoista. Meilla on vastaan tullut perusnakkarin lisaksi myos niita vaaleita seesaminsiemenella paallystettyja.
Samoin meidan IGAssa (Wynnum) on ajoittain myos liitulakuja (School Chalk) irtomyynnissa.  :peukkuy

Lainaus käyttäjältä: suomiruokaa - syyskuu 26, 2009, 20:01
Se helgan leipä oli sellainen painava, parikymmentä senttiä pitkä, viitisentoista senttiä leveä tummanruskea pötikkä, paistettu irrallisena limppuna suomalaiseen tapaan, ei vuoassa.
Tiedan tuon leivan. Voi olla ehka paras teollinen korvike. Puikuloita tai Reissumiehia tosin on vaikea jaljitella jopa Helgan tai Gold Coast Bakeryn...  :nuttu:
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

MH

Ruu

Reissumies ja puikulat on kyllä melko kaukana aidosta ruisleivästä vaikka niitä suomessa sillä nimikkeellä myydäänkin. Reissumiehessä on täysjyväruista alle 50% ja Puikulassa alle 40% loppu on kaikkea muuta huttua.  :pepsodent

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: MH - syyskuu 28, 2009, 16:20
Reissumies ja puikulat on kyllä melko kaukana aidosta ruisleivästä vaikka niitä suomessa sillä nimikkeellä myydäänkin.:pepsodent

Miksei myytäisi, koska Reissumies, Ruispuikulat, Vaasan ruispalat ja vastaavat on ruisleipää, koska täyttävät Eviran ruisleipädirektiivin vaatimuksen 8)

"Tilanteen selkeyttämiseksi ja kuluttajien valintojen helpottamiseksi Evira ja Elintarviketeollisuusliitto ry sekä Suomen Leipuriliitto ry ovat laatineet seuraavan
suosituksen:
1. Nimeä "ruisleipä" käytetään ainoastaan leivästä, jossa rukiin osuus laskettuna viljaraaka-aineiden määrästä on vähintään 50 %. Viljaraaka-aineiksi katsotaan
ruis, vehnä, kaura, ohra, maissi, tattari, hirssi ja niistä saadut jyvät, rouheet, litisteet, hiutaleet, erilaiset jauhot (myllyn prosessien mukaiset) sekä maltaat."
http://www.palvelu.fi/evi/files/72_653_370.pdf

Määritteillä kikkailu on minusta kuitenkin toisarvoista; pääasia on että ostaa sitä leipää mikä itselle maistuu, ja Suomen leipämarkkinoilla nuo "kaukana aidosta ruisleivästä" olevat ruisleivät on vallanneet ruisleipämarkkinat aika totaalisesti.
Oma suosikkini on Vaasan ruispalat. Riippumatta siitä onko se ruisleipää tai jotain muuta 8)

MH

No itselle merkitsee maku eniten ja nuo em "hiivaleivät" ei vaan maistu oikealta ruisleivältä sanokoon evira mitä tahansa.

Esim. pääkaupunki seudulla eräs parhaista löytyy  http://www.emilhalme.fi/suomeksi/index.php  tai http://www.samsara.fi/leipomo/

Aikis

Jotta veljet (ja siskot myös tietty) voisivat siellä merten takana kuolata  >:D lisää, niin FYI että Vaasa on tuonut markkinoille uudet saaristolaispalat jotka ainakin päällisin puolin näyttävät olevan sataprosenttisesti sitä itteensä. Ja HYVIÄ!

Edit: tarkemmin tuoteselosteen luettuani siis: itse leipäään käytetty vilja on 100% ruista, mutta tietysti leivässä on kaikkea muutakin tilpehööriä, kuten suolaa ja siirappia yms. Mutta silti hyvää.

Ja voisi sen ajatella olevan sen verran kiinteässä muodossa, että lähettäminen/kuljettaminen Australiaankin voisi sujua Reissumiestä ja ruispaloja ehjemmin.

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: MH - syyskuu 28, 2009, 19:42
No itselle merkitsee maku eniten ja nuo em "hiivaleivät" ei vaan maistu oikealta ruisleivältä sanokoon evira mitä tahansa.

Osuit MH naulankantaan, maku ratkaisee :peukkuy, ei Eviran direktiivi. Ja maun takia en koske tikullakaan noihin runsaasti ruista sisältäviin leipiin.
Kaupan edustajilta kysyttiin joku aika sitten yhdessä radio-ohjelmassa, miksi runsaasti ruista sisältävien leipien valikoima on paljon suppeampi, kun noiden "Reissumies" tyyppisten ruisleipien, ja vastaus oli, että runsasrukiiset ei käy yhtä hyvin kaupaksi. Enkä ihmettele miksi 8)

Ketjun aihe oli kuitenkin vähän toinen, eli saako Brisbanesta "kunnon ruisleipää", ja ruisleivän ystävien iloksi ainakin paikallista "kunnon korviketta" ruisleivälle näyttää löytyvän.





Kottarainen

Mä olen ennenkin pohtinut, että miksi tykkään 100% ruisleivästä (etenkin Samsarasta, namnam) vaaleampien vaihdokkien sijaan, ja mitä se tykkääminen edes on? Oikeastaan mä tykkään enemmän suklaakakusta kuin ruisleivästä, ja letuistakin enemmän, ja vaahtokarkeista... mutta niistä tulee samalla lailla äklö olo kuin vaaleammasta leivästä. Ehkä siksi nautin täysrukiisesta leivästä arkena - koska siitä tulee tosi hyvä olo.

Herkutellessa voi paahtaa vaaleaa pullamössöleipää ja nassuttaa voin ja hillokerroksen kanssa, jos ei jaksa niitä lettuja paistaa. :D Sitten on taas hyvä palata karheaan ruislimppuun.

MH

Lainaus käyttäjältä: Haagalainen - syyskuu 28, 2009, 21:50
Kaupan edustajilta kysyttiin joku aika sitten yhdessä radio-ohjelmassa, miksi runsaasti ruista sisältävien leipien valikoima on paljon suppeampi, kun noiden "Reissumies" tyyppisten ruisleipien, ja vastaus oli, että runsasrukiiset ei käy yhtä hyvin kaupaksi. Enkä ihmettele miksi 8)

Tuo on ihan täyttä puppua, suurin syy minkä takia täysruisleipää ei saa kaupasta koska se täytyy valmistaa käsin, taikinan ominaisuuksien takia. Suuret leipomot eivät tähän kykene kohtuullisin kustannuksin ja siksi ne pyrkivät luomaan asiakkaille väärän kuvan. Totta on myös että aidon ruisleivän valmistuskustannukset ovat korkeammat johtuen suuresta käsityöasteesta ja suomessa kun taas ainoa mikä tuotteen myynnissä ratkaisee on hinta niin lopputulos kääntyy väkisinkin teollisuus hutun puolelle valitettavasti.

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: MH - syyskuu 29, 2009, 08:20
Lainaus käyttäjältä: Haagalainen - syyskuu 28, 2009, 21:50
Kaupan edustajilta kysyttiin joku aika sitten yhdessä radio-ohjelmassa, miksi runsaasti ruista sisältävien leipien valikoima on paljon suppeampi, kun noiden "Reissumies" tyyppisten ruisleipien, ja vastaus oli, että runsasrukiiset ei käy yhtä hyvin kaupaksi. Enkä ihmettele miksi 8)

Tuo on ihan täyttä puppua, suurin syy minkä takia täysruisleipää ei saa kaupasta koska se täytyy valmistaa käsin, taikinan ominaisuuksien takia. Suuret leipomot eivät tähän kykene kohtuullisin kustannuksin ja siksi ne pyrkivät luomaan asiakkaille väärän kuvan. Totta on myös että aidon ruisleivän valmistuskustannukset ovat korkeammat johtuen suuresta käsityöasteesta ja suomessa kun taas ainoa mikä tuotteen myynnissä ratkaisee on hinta niin lopputulos kääntyy väkisinkin teollisuus hutun puolelle valitettavasti.

Hieno esitys :peukkuy, MH aidon ruisleivän tekemisen tuskasta. Mutta me Reissumiehellä ja Ruispuikuloilla herkutteleva taviskansa ei vaan ymmärretä mikä on hyvää ruisleipää.
Ja kuka itkee kaupassa leivän hintaa, on väärässä jonossa, kun pitäisi olla Pelastusarmeijan leipäjonossa. Itse asiassa ne jonot onkin nykyisin tosi pitkiä, ja siellä jonossa ei ruisprosentista paljon vinetetä.

MH

Ei siinä silloin aikoinaan mitään tuskaa ollut kun olin leipomossa töissä, suurempi tuska oli ne 3-4 aikaan aamulla heräämiset että kansa saa marketista tuoretta leipää heti aamusta.

suomiruokaa


Lainaus käyttäjältä: suomiruokaa - syyskuu 26, 2009, 20:01
Se helgan leipä oli sellainen painava, parikymmentä senttiä pitkä, viitisentoista senttiä leveä tummanruskea pötikkä, paistettu irrallisena limppuna suomalaiseen tapaan, ei vuoassa.
Tiedan tuon leivan. Voi olla ehka paras teollinen korvike. Puikuloita tai Reissumiehia tosin on vaikea jaljitella jopa Helgan tai Gold Coast Bakeryn...  :nuttu:
[/quote]

Olen nyt kokeillut SOL monijyväleipiä viikon verran, ja Wray Organics:sta, Newmarketista, löytynyttä vaaleahkoa orgaanista ruisleipää. Pidin kyllä siitä Helgan limpusta enempi. Sekin oli hiukan raa'an oloista. Siksi viipaloin sen ja paistoin uunissa nihkeäksi. Söin varmaan pari kolme leipää viikossa, kymmenenkin siivua päivässä. Ei ole näkynyt sitä enää kaupoissa. jos joku tietää, onko sitä vielä saatavilla, kertoisitteko?

Opettelisin leipomaan itse, jos olisi aikaa. Olen kasviruokavaliolla, ja viljatuotteitakaan ei kuulemma pitäisi syödä kovin paljon, koska ne happamoittavat elimistöä. Mutta mitä muutakaan sitä söisi? Joissakin ruisleivissä oli tajuton määrä sokeria, yhdessä 41% - jos ei ollut painovirhe! Sokeriakin pitäisi välttää. Voi, kunpa se suomalaisruokakauppa muuttaisi lähemmäs keskustaa. Ei oikein viitsi lähteä Springwoodiin leivän takia, niin hyvää kuin heidän ruisleipänsä onkin. Onko se kauppa muuten yhä siellä? Vuosi sitten he puhuivat aikeistaan myydä yrityksensä - onkohan löytynyt jatkaja?

pingu

Siella se kauppa/leipomo yha on. Eipa ole mennyt kaupaksi, joten hyvia karjalanpiirakoita ja korvapuusteja saa edelleen. Siis leivasta puhumattakaan ja kaikista karkeista...

Merja

Kannattaa opetella ruisleivän teko itse. Se ei ole ollenkaan vaikeaa, jos saa juuren jostain. Minä olen tehnyt juuren hapankorpuista ja ihan hyvin toimi. Kannattaa lisätä siihen alkujuureen heti pikkuinen määrä hiivaa, ainakin mulla menee muuten huonoksi eikä ala happamoitua ilman sitä.

Ruisjauhot pitää olla rye meal, ei rye flour.

Ja vielä, Cityssä on keskiviikkoisin markkinat, sieltä saa todella hyvää hapanta ruisleipää jos ei itse halua tehdä. Samoin jos joku kaipaa maitorahkaa (quark), sitä saa ostaa ainakin New Farmin markkinoilta. Kannattaa kysellä myyjiltä jos jotain kaipaa, joku aina tietää jonkun joka tietää ja lopulta saa tarvitsemansa :)

RUU

Lainaus käyttäjältä: Merja - lokakuu 03, 2009, 09:17
Ja vielä, Cityssä on keskiviikkoisin markkinat, sieltä saa todella hyvää hapanta ruisleipää jos ei itse halua tehdä.
Ja leipomon nimi on King of Cakes. Heilla on myos Shop Fronteja ja osallistuvat muillekin markkinoille.
Myos aiemmin mainittu Sol Bread naytti olevan Brisbane Squaren markkinoilla tanaan, ainakin Light Rye -leipansa kanssa.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

MH

Joo tuo sama käy manlyn farmers marketsilla, vielä kun saisi sen valmiiksi siivutettuna sais heti pakastimeen. :)

ausseihin!

Onkos mitaan vastaavaa tarjontaa taalla etelammassa akselilla Sydney-Newcastle? Appivanhemmat ovat parhaillaan kaymassa ja ruisleipataikina kuplii tuossa, huomenna paastaan leipomaan. Saa nahda kuinka onnistuu ja lahinna osaanko ma leipoa jatkossa jahka anoppi suuntaa takaisin Suomeen. Olen myos halunnut kysya saako mistaan pakastekarpaloita. En viitsi aloittaa uutta ketjua.

TeroH

Lainaus käyttäjältä: ausseihin! - lokakuu 07, 2009, 19:19
Onkos mitaan vastaavaa tarjontaa taalla etelammassa akselilla Sydney-Newcastle?

Sydneyn suunnalla Luneburger German Bakerysta saa erinomaista ruisleipää sekä myös erilaisia sekaleipiä.
Omat suosikkini kokojyväruis, champion bread ja auringonkukkasiemenleipä.

Wholemeal rye bread
Ingredients: Nature leaven (water, rye full grain grist), rye full grain flour (meal and groats), water, wholewheat flour, wheaten flour, sugar beet molasses, salt, yeast. Flour mixture: 70 % rye flour : 30 % wheat flour.


Valikoiman voi tarkistaa tuolta: 
http://www.luneburger.com.au/?page=breadEN
Ja tuoresämpylävalikoima (aivan erinomaisia)
http://www.luneburger.com.au/?page=rollsEN

Ja kauppoja heiltä löytyy seuraavasti:
QUEEN VICTORIA BUILDING
Shop 72 Lower Ground, Queen Victoria Building

MACQUARIE
Shop 401-Level 4- Macquarie Shopping Centre

MIRANDA
Shop 1066, Level 1 (Food Court) Westfield Shopping Centre

PARRAMATTA
Shop 1142, Level 1 Food Court, 159-175 Church Street,
Wesfield Parramatta NSW 2150

WYNYARD
Shop G52B Ground Level, Wynyard Centre 301 George Street Sydney 2000

Tero

Anukki

Tervehdys!
Voisiko joku ystavallinen Brisbanen suunnalla asustava kysaista seuraavan kerran kun kay Scandinavian Bakeryssa etta vielako tekevat "postimyyntia". Sydneyssa kun asustaa niin ei paase paikan paalle ja legenda kertoo etta siella on maittavia evaita kaupan. Yritin lahettaa sahkopostia soittaakin mutta en saanut ketaan kiinni.
Kiitos jo etukateen!

suomiruokaa

Kävin ison eskyn kanssa Scandinavian Bakeryssä Springwoodissa, tai siis siellä Dennis Streetillä, missä heidän myymälänsä oli. Nyt siellä oli ihan uusi yritys. Suomalsikauppiaat ovat jääneet eläkkeelle. Mikä nyt neuvoksi? Jos olisin tiennyt, että leipomo suljetaan, olisin käynyt ostamassa pakastimen täyteen, varmaan monet muutkin olisivat niin tehneet. Tai ehkä asiasta tiedettiinkin, minä vain en ollut seurannut tapahtumia.

Uusi omistaja sanoi, että hän voi ryhtyä tuomaan ruislepää, jos kysyntää löytyy. Ehkä kannattaa ottaa yhteyttä ja ilmaista kiinnostuksensa, jos toivoo saavansa suomalaisleipää. Saahan Ikeasta ainakin näkkäriä kyllä...

Minä kyllä olen muuttamassa takaisin Suomeen 20 vuoden 'kesäloman' jälkeen, mutta ruisleipää natustelisin muelellään nämä viimeisetkin kuukaudet. Scandinavian Bakeryn leipä oli ihanaa.

jounij

Finlandia Village on perustanut hiljattain uuden suomalaisen leipomon, josta siis myydään uloskin. Aukioloajoista en osaa sanoa. Kannattaa soittaa ja kysyä (ja vaikka mainita, että tästä leipomosta olisi hyvä mainita myös heidän veppisivullakin).

Finlandia Village
343 Cleveland Redland Bay Road
Thornlands Qld 4164
Puh: (07) 3829 4800


Ehdottaa
Jouni
Canberra

ausseihin!

Täällä newcastlen seudulla löytyy jokaisesta hedelmämarketista sekä Finncripsin että Fazerin hapankorppua. Lieneekö syynä se, että vieressä on Bibinan tukku, josta näitä tuotteita saa. Miten on siellä Brisbanen suunnalla?

Merja

Kohta aukeaa tämä uusi kahvila. Oheinen ilmoitus löytyi paikallislehdestämme :peukkuy 

eevis

HIGH EFFIN' FIVE!!!!  :XXXX :XXXX :XXXX Tonne lienee tehtävä pyhiinvaellusmatkaa, kiitti Merja vinkistä!  :pepsodent

Justiinsa torstaina ajoin Springwood Plazan ohi ja huokaisin syvään... mutta täähän ois sitten aika passeli varmaan. Mitenköhän paljon pitäisi Urulia ahristella, että myisivät joululaatikoita sun muuta kans? Vai onko jollain inside tietoa asiaan liittyen...?  8)
Dees - We will bloody bounce back!!!