Pienen lapsen kielen oppiminen

[ausseihin!]

Kaipailisin kaytannon kokemuksia siita, miten olette saaneet pienet alle kouluikaiset lapset oppimaan paikallista kielta. Parasta oppia on tietysti kontaktit paikallisiin lapsiin ja kielen oppiminen sita kautta, mutta kun olemme vasta muuttaneet ja lapset (reilu 4 ja 2,5-vuotiaat) ovat viela aikalailla ilman kontakteja ikaisiinsa, niin miten paasta alkuun. Nelivuotiaamme viela hannaa kovasti kielenoppimista vastaan "en halua puhua englantia, haluan vain suomalaisia kavereita". Tama on hanen yksi tapansa reagoida koti-ikavaan. Osaatteko kertoa kaytannon vinkkeja siita, miten rohkaista lapsia kielen oppimiseen? Tietysti tahankin on parasta laaketta englantia puhuvien seura, mutta kontaktit ovat viela aika vahaisia ja vanhempi lapsemme myos hieman karttaa toisten lasten seuraa, kun hanta jannittaa ettei osaa kielta ja samalla kieltaytyy opettelemasta perussanoja.
Enta miten pieni lapsi parjaa esim. pre schoolissa, jos ei osaa kielta? Miten pre schooleissa suhtaudutaan vieraskielisiin lapsiin? Autetaanko lapsia kielenoppimisessa?

Aika taman ongelman tietysti korjaa, mutta olisi silti kiva lukea muiden samassa tilanteessa olleiden kokemuksia, miten olette selvinneet alkuhankaluuksista vieraaseen kieleen tutustumisessa.

[Jouko]

Jotkut koulut järjestää alle kouluikäisille Playgroup toimintaa. Toiminta oli meidän tapauksessa koulun tiloissa mutta ne voi olla myös joidenkin kotona. Eräs vaihtoehto on päiväkoti, vaikka lapsen sinne jättäminen ummikkona voikin olla melko sydäntäraastava kokemus. Mutta joskus sekin on edessä, jos kieltä haluaa oppia...

Tässä Victorian vastaava sivu.

http://www.playgroup.org.au/

http://www.playgroupaustralia.com.au/

Jouko

[arixmel]

Mielestani taalla on koulut, paivakodit ja preschoolit hyvinkin tottuneita vieraskielisiin lapsiin, minulla on tunne etta joka paikassa missa meidan poika on ollut niin on ollut aina vieraskielisia lapsia (oma poika on englannin kielinen) ja sita myota ohjaajat osaavat suhtautua heidan opastamiseen "sanattomastikin". Omalla pojalla kavi asia toisin pain eli hanen ollessaan noin 4 menimme suomeen ja han vietti puolivuotta suomalaisessa paivakodissa, ja vaikka han oli silloin noin 70 prosenttisesti englanninkielinen niin kumman nopeaa ne lapset omaksuu ja leikkivat toistensa kanssa vaikka eivat osaisikaan kielta ja sitten oppivat kielen leikin ja paivittaisen elon myota. Itse uskon etta kun lapset vain laittaa toistensa kanssa yhteen niin he oppivat sen kielen ikaan kuin vahingossa, ja uskon etta teilla tulee kohta vaikeammaksi asiaksi sen oman kotimaisen taidon yllapito.
xcv

[RUU]

Meidän pikkuinen oli kolmen kun muutimme tänne. Muutaman kuukauden jälkeen laitoimme hänet päiväkotiin kahdeksi päiväksi viikossa mutta eihän siitä juuri mitään iloa kielen kannalta ollut: hiljalleen hän oppi ymmärtämään paljon asioita mutta ei itse kommunikoinut englanniksi. Silti hän iloisesti leikki muiden kanssa ja osallistui rutiineihin eli teknisesti päivät menivät hyvin ja poika oli kotiin tullessaankin yleensä tyytväinen elämäänsä. Noin vuoden osa-aikaisuuden jälkeen hän oli pari kk kokoaikaisesti päikkärissä ennen pre-schoolia ja hän ikäänkuin pääsi kynnyksen yli eli kommukointi "käynnistyi" tosi nopeasti.

Jälkiviisaasti toteaisin että 2-3 päivää viikossa voi olla ihan hyvä määrä ainakin aluksi mutta ehdottomasti peräkkäiset päivät. Meillä päivät olivat hajallaan eli ei tullut koskaan yhtenäistä rupeamaa vaan heti kun korva oli edes vähän tottunut englantiin, elettiinkin taas suomeksi.

Hyvin ne lapset kuitenkin joukkoon solahtavat vaikka kieltä ei olisikaan. Rutiineista ja sellaisista joudut varmaan selittämään aika paljon ja usein, jotta ne selkiävät lapselle nopeasti mutta muuten homma sujuu hienosti.
Minä onnistuin lisäämään pojan mielenkiintoa kieltä kohtaan puhumalla molemmilla kielillä: ensin asia suomeksi, sitten englanniksi. Aika usein hän kyselikin sitten, miten mitäkin sanotaan... 

[st2]

Kuulostaa niin tutulta tuo teidan tyton kaytos... Meidan tytto oli aivan samanlainen vuosi sitten, kun saavuttiin Australiaan. Alkuaikoina kaytiin kovasti paikallisissa playgroupeissa, katsottiin telkkarista aamuisin play schoolia ja luettiin englanninkielisia kirjoja. Kerhoissa tytto leikki lahinna yksikseen (tai aidin kanssa), koska arasteli muita lapsia, mutta omaksui siina samalla joitain perussanoja. Parin kuukauden jalkeen laitettiin tytto osa-aikaisena paivakotiin. Se oli tosiaan aluksi hieman sydantaraastavaa, mutta nain jalkeenpain ajateltuna ihan hyva juttu. Taman vuoden han on ollut kokoaikaisena paivakodissa ja puhuu nyt ihan
taysilla englantia.. antaa vaan kotona vanhemmille lausumisohjeita..

Vaikea sanoa, mika teidan perheelle sopii parhaiten. Sen voin sanoa vinkkina, etta ei kannata tuputtaa lapselle sita vierasta kielta
liian varhain. Me ehka sorruttiin tahan alussa ja siitahan ei seurannut muuta kuin ylimaaraista stressia. Lapset oppivat kielen tosi nopeasti kunhan ovat motivoituneita.

Meidan paikallisessa paivakodissa on noin parikymmenta eri kansalaisuutta edustettuna, joten henkilokunta on tottunut vieraskielisiin lapsiin, myos sellaisiin, jotka aloittavat ihan "ummikkona". Kuulemma kaikki oppivat kielen puolen vuoden sisalla.

[ausseihin!]

Kiitoksia kaikille kommenteista ja kokemusten jakamisesta. Sain luottamusta siihen, etta kylla tama tasta. Meidan nuorempi on jo osoittanut, etta kieli tarttuu kylla nopeasti. Sanoo jo Thank you paikallisille ihmisille ja tanaan yllatti kertomalle meille, etta mustekala on octobus. "Paideri" on opittu jo aikaa sitten, kun hamahakit ja hamahakkimies nyt sattuvat kiinnostamaan pikkumiesta hurjasti. Huomenna menemme ekaa kertaa playgroupsiin ja tasta lahistolta loytyi mukavanoloinen paikka (Smartypanzkidz.com), jossa on seka Suomessa tutuksi tulleen Hoplopin kaltainen leikkipaikka seka ohjattua toimintaa. Jossain vaiheessa tulee sitten aikaiseksi pre school ja kinderkarten.

[Adile]

Meillä muksut ovat kohta viisi- ja seitsemänvuotiaita, asumme Englannissa. Molemmat käyvät koulua, eivätkä ole enää ihan pikkuisia, mutta uskoisin, että kielenoppimiseen liittyy samantapaisia vaiheita, oli sitten minkä ikäinen lapsi hyvänsä.

Isommalle oli alussa hyvin turhauttavaa, kun ei puheliaana kaverina pystynyt kommunikoimaan samanikäisten kanssa. Pienempi otti ihan rennosti, seuraili sivusta ja oppi sanoja melkein itsestään. Lapsen luonteesta riippuu, miten vieraaseen kieleen suhtautuu, mutta kontaktit samanikäisten kanssa ovat varmasti hyvä juttu. Lapset keksivät äkkiä kommunikointikeinoja, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan.

Minä tein molemmille lapsille kouluun mukaan ns. kuvakortit. Ostin käyntikorttitaskuilla varustetun kansion, johon printtasin Papunetin Kuvatyökalun (http://papunet.net/yleis/materiaalit/kuvatyokalu.html) avulla tavallisimpia koulussa tarvittavia sanoja: esineitä, paikkoja, henkilöitä jne. Lisäsin kuviin sanat sekä suomeksi että englanniksi. Tämä kuvakirja on ollut enemmänkin henkisenä tukena koululaukussa, mutta välillä opettajat ovat käyttäneet sitä, kun ovat esim. halunneet oppia jonkin sanan suomeksi.

Tuollainen vinkki tuli mieleen, jos jotakuta kiinnostaa tehdä omaa kuvasanakirjaversiota.

[Sara&Pete]

Halusin kirjoittaa ihan vain tiedoksi/mietittäväksi mitä saimme kuulla ja oppia itse kun lapsi opettelee vierasta kieltä.

Perheemme asusteli tuossa hetken aikaa Canadassa jossa lapsemme noh, eivät niinkään pieniä enään mutta lapsia kuitenkin, kävivät paikallisia kouluja. Lastemme iät tuolloin 13, 11 ja 9 -vuotta.

Aluksi jännitin kamalasti muksujen puolesta mutta sain huomata että ihan suotta. Vanhimmat nyt osasivat jo hieman enemmän englantia, mitä suomessa koulussa ja leffojen tai pelien kautta opittua, mutta nuorin vain: yes, no, hello, my name is... Nuorimmaisen ensimmäisenä koulupäivänä totesin opettajalle että minun varmaan syytä jäädä kouluun mutta neiti halusi kuitenkin jäädä sinne yksin. Tosin isoveli oli toisessa luokassa jos ihan paniikki iskee. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä yksin äidin kotiin ja kyllä siinä itku tuli kävellessä. Tunsin olevani aivan kamala äiti. Hakiessani muksuja pois koulusta opettajat sanoi että kaikki oli mennyt aivan loistavasti. Ei itkuja ja kavereitakin oli ollut. Molemmilla oli tukioppilas luokassa joka hieman näytti mitä pitää tehdä jne. Hieno systeemi. Koulussa oli ns. "friends group" jossa eri maista tulleet vieraskieliset lapset ja muutama paikallinen askartelivat, pelasivat jne. toistensa kanssa ja oppivat samalla kieltä. Tämä kokoontui kerran viikossa koulun jälkeen.

Kavereiden kanssa oppi todella paljon ja nopeasti. Muutaman kuukauden jälkeen neiti itse halusi osallistua luokassa viikottaiseen Spelling test:n ja yllätys oli suuri...pärjäsi jopa joitain luokkatovereitaan paremmin!

Heh, sitten itse asiaan...meinaa taas lähteä rönsyilemään tämä aihe 

Itse kävin kursseilla päivisin ja siellä opettajani neuvoivat seuraavaa meille huolestuneille vanhemmille kotioloihin: Alle 16-vuotiaalle lapselle ei tulisi puhua vanhemman muulla kuin omalla äidinkielellään. Syystä että isä tai äiti pystyy kaikkein parhaiten ilmaisemaan tunteitaan, oli tämä sitten rakkautta, hellyyttä tai suuttumusta niin omalla äidinkielellään. Toisaalta vanhemmilla saattaa olla hieman vääränlainen aksentti ja lapsi oppii näin lausumaan sanoja "virheellisesti". Samoin kuulemma usein kaksikieliset lapset oppivat helpommin ja pärjäävät paremmin koska he ajattelevat ja käyttävät hyödykseen tietojen etsimisessä molemman kielen tuomat tiedot 

Tuo Adilen vinkki kuvakirjasta kuullostaa tosi hyvältä  ja st2 onpa tutun kuullosta...lapsi antaa kotona lausimisohjeita 

Paikallisiin lapsiperheisiin tutustuminen toisi lapselle hyvää harjoitusta. Tiedä vaikka siinä lapsen tuleva lastentarha/luokkakaveri...olisi jo joku tuttu entuudestaan. Lapset löytävät ihmeen helposti tuon yhteisen kielen keskenään vaikkeivat toisiaan puhumalla ymmärräkkään...olisipa aikuisilla yhtä helppoa 

-Sara