WH 2 päivässä, apuaaaa!

Aloittaja stuartmurdoch, tammikuu 07, 2007, 20:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

stuartmurdoch

Hei kaikki.

Olen australiassa tällä hetkellä turistiviisumilla ja fiksuna kun en ottanut asioista selvää etukäteen, niin sain kuulla että täällä australian sisällä ei voi anoa wh-viisumia. Suunnitelmana oli siis mennä anomaan sitä täältä paikan päältä, kun ajattelin, että se kävisi jotenkin kätevämmin täällä. No, viimeiset rahat sitten meno-paluulippuun uuteen-seelantiin. Olen siellä yhteensä 52 tuntia, ja sitten on edessä paluu australiaan wh-viisumin kanssa. Hakijanhan pitää siis olla pois maasta myös kun viisumi myönnetään, muuten sitä ei myönnetä. Riittääkö tuo 48 tuntia, ainakin virallisten tietojen mukaan pitäisi riittää? Miten kauan itse kullakin on kestänyt saada se? Olen asunut täällä parin suomalaisen kämppiksen kanssa jotka ovat wh:lla, ja saivat kumpikin sen n. tunnissa. Luin täältä sitten kuitenkin myös kauhutarinoita siitä, kuinka siinä on mennyt jopa viikkoja :o Rahatilanne on niin surkea, että jos en saa sitä ajoissa niin edessä on sitten lähtö suomeen, ei ole varaa pidentää oleskelua uudessa-seelannissa viisumia odotellessa tai jäädä ausseihin hengailemaan.

En ole ollut missään ebola/tubi/whatever-maissa, joten lääkärintodistuksia eivät varmaankaan kysele, en omaa outoja perhetaustoja eikä ylipäätäänkään ole periaatteessa mitään, mistä voisin olettaa että haluavat lisäselvityksiä. Käsittääkseni järjestelmä on siis puoliautomaattinen, eli jos vastaat ns. ideaalivastauksen joka kohtaan, niin viisumi myönnetään samantien...

Nyt olisi kiva, jos joku kertoisi rauhoittavia faktatietoja siitä, mahdanko tuon wh:n saada.
1=2 we hope that you choke

Meria

Itse ollessani WH-viisumilla Ausseissa tein päinvastaisesti kuin sinä, eli hain Uudesta-Seelannista turistiviisumin. Ongelmia syntyi jo lentokentällä, sillä checkauksessa virkailjat ihmettelivät paluulippuani "Miten voit tulla takas maahan, kun WH-viisumisi on silloin jo ummessa...". Siinä sitten selittelen, että turistiviisumillahan minä. Oli TOSI lähellä, että eivät olisi oikeasti päästäneet mua edes lähtemään Australiasta. Olin ottanut aiemmin selvää jostain immigration palvelunumerosta ja soittanut siihen. He olivat jo puhelimessa kovin negatiivisia aikeistani tulla uudestaan maahan, sanoivat, että avopuoliso ei ole riittävä syy tulla maahan! Whatthe...

Kuitenkin selitin puhelimessa (ja lentokentälläkin), että olen vain 1,5 kk Ausseissa,  sit on jo lennot kohti Suomea. Immigration-tyyppi neuvoi ottamaan Suomen-lentoliput mukaan kentälle. Tämä tosiaankin auttoi, olin ns. leikisti transitissä sitten vaan Sydneyssa..

Mutta mutta, ei tosiaan ihan ongelmitta sujunut toi "haen sit vaan viisumin Uudesta-Seelannista" -suunnitelma. Pisti vaan miettimään, et jos mulla ois ollut pelkkä menolippu Sydneystä lähtiessä, ehkä multa ei oltais kysytty mitään!? Onko kellään kokemusta?

Itse turistiviisumin saaminen oli helppoa, aucklandilaisessa nettikahvilassa nopeasti tiedot koneelle ja oisko ollu 10-20 dollarin maksu viisumista, ei muuta!

Onnea yritykselle kuitenkin...:peukkuy

Wildur

Moimoi,

vain maalaisjärkeä käyttämällä kyseenalaistus: ei kai viranomaisten kanssa asioidessa voi muut faktatietoja antaa, eivät etenkään heidän ajankäytöstä?!  

Kuitenkin toivoa antaen: Mä sain WH-viisumin vajaassa vuorokaudessa. Siihenkin varmaan tuli "lisäaikaa", koska hain Suomen virastoaikoihin, jolloin tuskin ausseissa ketään hakemuksia käsitteli.

Mutta joudut siis varmaan ihan ilman takeita päättää pelaatko...

Mutku noita rikosasioita moni täällä ihmettelee, mikä näkyy ja vaikuttaa, niin vinkki nyt tähän heti, jotta oikeaan osoitteeseen jatkossa osaatte kääntyä: oikeusrekisterikeskus on Suomessa se taho, joka rikosrekistereitä hoitaa (nämä asiat selviää toki helposti googlettamallakin) ja sieltähän myös ne otteet tilataan.

Kotisivuilta selviää, ettei sakkorangaistus esiinny rikosrekisteriotteessa kuin tietyissä erityistapauksissa eli ei sinun kohdallasi ole viisumihakemukseesi laitettava asia - tai tarkista nyt vielä itse omalla kohdallasi tilanne! Yleensä sakot näkyvät vain jos ovat muiden tuomioiden ohella annettuja.

Pistetään nyt vielä linkki: www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus

Pinnaa päätöksentekoon!

w

stuartmurdoch

No niin, taalla sita ollaan nyt uudessa-seelannissa. Sain asken viisumianomuksen laitettua, ja jotakuinkin 47,5 tuntia olisi aikaa sen menna lapi, muuten on edessa pikainen ja tuskainen paluu suomeen. toivotaan parasta =(

EDIT:

Yay, ilmeisesti meni lapi? Tosin, en kylla saanut mitaan sahkopostia, mutta kun tsekkaan statuksen niin se sanoo nain:

09/01/2007  Applicant Approved  Message  
  Applicant approved  

ja kun klikkaan "message":

Applicant approved - you may now travel to Australia.

You do not require a label or stamp in your passport before you travel to Australia.

The approval letter, confirming this decision can be accessed from the Application Status Page by selecting the Applicant Approved link. The terms and conditions attached to your visa are included in the approval letter.


Mutta: kun klikkaan tuota linkkia, niin se sanoo etta palvelu on tilapaisesti poissa kaytosta? mita, jos en pysty printtaamaan sita koko tana aikana kun hinailen taalla NZ:ssa? paasenko maahan ilman mitaan paperia, olettaen etta viranomaiset nakevat tiedot koneelta? apuaa... again =D
1=2 we hope that you choke

eevis

stuart m. :) jos se viisumi kerran on sinulle myönnetty (niinpä näyttäisi) niin kyllä se näkyy heillä koneella maahantulossa. oma printti olisi kiva, mutta jos et sitä ehdi ennen lentoa Ausseihin saada, ei pitäisi olla ongelma.

ja vielä tuli mieleen, että lentoyhtiön virkailijahan näkee jo NZ:n puolella lähtöselvityksessä koneelta, onko viisumitilanteesi Ausseihin ok. :peukkuy
Dees - We will bloody bounce back!!!


stuartmurdoch

Jei, sain nyt myos sen confirmation emailin. Jos ei tule ylitsepaasemattomia ongelmia rajalla, niin tasta alkaa uusi australia-seikkailu, lahtobudjettina 60 dollaria =D (tosin kamppa onneksi on jo ja vuokrat maksettu muutamaksi viikoksi)
1=2 we hope that you choke

Wildur

Mahtavaa kun onnistui!!! Asioilla ona aina tapana järjestyä jollain lailla, vaikka usko välillä voi olla kovilla, joten etköhän tuollakin alkupotilla selviä:XXXX