|
Suomelle jääkiekon MM-hopea |
|
|
|
Kirjoittanut Jouko Laakso
|
|
15.05.2007 |
Suomi voitti hopeaa jääkiekon MM-kisoissa Moskovassa sunnuntaina hävittyään Kanadalle 2-4. Leijonat nousi 0-3-tilanteesta kahdella kolmannen erän osumalla.
Suomen maalit tekivät Petri Kontiola ja Antti Miettinen. Helsingin Senaatintorilla euroviisuista jätetyltä jättinäyttötaululta ottelua seurasi Helsingin Sanomien arvion mukaan 15 000 ihmistä. Lauantaina Leijonat voitti Venäjän 2-1.
Mikko Koivu teki voittomaalin jatkoerässä. Ensimmäisen maalin teki Jukka Hentunen. Suomi pääsi MM-välieriin voitettuaan torstaina USA:n rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Jere Lehtinen onnistui viidentenä miehenä. Varsinainen peliaika ja 10 minuutin jatkoaika päättyivät 44 (10, 33, 01, 00). Suomen maalit ovat tehneet ensimmäisessä erässä Tuomo Ruutu ja toisessa Pekka Saravo, Jari Viuhkola ja Tomi Kallio. |