Dundernews Australia

  • Full Screen
  • Wide Screen
  • Narrow Screen
  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size

Suomen rajoille tulee digitaalisia rajavartijoita

Tulosta PDF

Suomen rajoilla ryhdytään kokeilemaan digitaalista rajavalvontaa. Rajanylittäjät saapuvat kokeilussa kioskiin, jossa tietokoneen monitorilla näkyvä rajavartija tenttaa tulijaa. Anturit selvittävät samalla, puhuuko tulija totta, YLE Uutiset kertoo.

Digitaalisen rajavartioinnin kokeiluun on haettu oppia mm. Yhdysvalloista. Tarkoitus on vähentää rajat ylittävää rikollisuutta ja laitonta maahanmuuttoa. Uudella tekniikalla pyritään selvittämään esimerkiksi, valehteleeko ihminen.
 
Suomalais-amerikkalaisessa kokeilussa yhteistyökumppaneina ovat helsinkiläinen Laurea-ammattikorkeakoulu sekä yhdysvaltalainen Arizonan yliopisto, joka kuuluu amerikkalaiseen Borders-verkostoon. Verkostoon kuuluu 15 yhdysvaltalaista yliopistoa, jotka kehittävät rajavalvontaa.
 
Suomessa kokeillaan automatisoituja haastattelukioskeja, jollaisia on kehitelty eri puolilla maailmaa. Kioskeissa on tietokone ja monitori, jonka ruudulla näkyvä rajavartija haastattelee rajanylittäjää. Samaan aikaan kamerat ja erilaiset anturit keräävät tietoa ja analysoivat haastateltavan asentoja ja silmänliikkeitä. Näiden tietojen pohjalta pystytään selvittämään, valehteleeko ihminen. Kioskitestien on määrä alkaa vuoden kuluttua.
 
Kesällä 2008 Rajavartiolaitos otti Helsinki-Vantaan lentoasemalla käyttöön kansalaisten rajatarkastuksiin soveltuvan automaattisen järjestelmän, joka perustuu henkilön biometriseen tunnistamiseen.

TAPAHTUMA KALENTERI