| Hyvä ulkosuomalaisjärjestö, |
|
|
| Kirjoittanut Jouko Laakso | |
| 06.06.2007 | |
|
Tervetuloa Suomen suveen! Kesä on tällä viikolla tullut koko maahan ja luonto on juuri nyt kauneimmillaan. Syyskuun ulkosuomalaisparlamentin istunto lähestyy kovaa vauhtia. Muistutamme, että nyt on jo todellinen kiire toimittaa aloitteet istuntoon. Toistaiseksi niitä on tullut reilut 30 kappaletta. Samoin odotamme teiltä ilmoittautumisia istuntoon, niitäkin ensi viikon alkuun mennessä. Muistattehan, että istunnon yhteydessä juhlimme Suomi-Seuran 80 vuotta ja USP:n ensimmäistä vuosikymmentä Helsingin kaupungin vastaanotolla 10.9. Istuntoa edeltävänä perjantaina 7.9. järjestetään jälleen senioriseminaari, Monikulttuuriset avioliitot -seminaari sekä nuorisotapahtuma. Näistä on tietoa USP:n kotisivulla www.usp.fi http://www.usp.fi/ Toivomme, että ne yhdistykset, jotka ovat oikeutettuja saamaan meiltä lahjoituskirjoja noutaisivat kirjansa jonkun jäsenen Suomen-vierailun yhteydessä. Siten säästämme ison summan postituskuluista käytettäväksi uusien lahjoituskirjojen hankintaan. Jäsenenämme olevat yhdistykset saavat 20 kirjaa vuodessa. Kirjavalikoima on laaja lastenkirjoista mietelmiin. Muistakaa myös Suomessa käydessänne Suomi-Seuran jäsenedut mm. autonvuokrauksessa. Parhain terveisin Suomi-Seura ry |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


