 |
Mies joka teki mahdottomalta tuntuvan kanoottiretken
läpi krokotiilien territorion, Astmakohtaukseen kuolleen
vaimonsa muistoksi.
[ klikkaa
isompi kuva ]
© Timo Kallioheimo |
Kaikille ei ole unelmat samanlaisia. Tämän tarinan joka on
muuten tositarina, mies nimeltä Timo Kallioheimo on täyttänyt
elämänsä varrella monenlaisia unelmiaan. Paikalleen juurtuminen
tai juuttuminen ei ole ollut Timolle se asia joka olisi tehnyt
hänestä onnellisen.
Timo on toteuttamassa uutta matkaansa jossa hän asuu matkaa
varten varustamassa veneessään, trooppisella tyynellä valtamerellä
ja ottaa kaiken tarvitsemansa luonnosta. Tälle reissulle Timo
hakee tukijoita tai mediaa joka olisi kiinnostunut hankkeesta.
Timoon saat parhaiten
yhteyttä tästä.
Timo lähti jo nuorena miehenä maailmalle. Matkusteli kauppalaivoilla
ja tuli kiertäneeksi Euroopan kolkat melko tarkasti. Kauko-itäkään
ei ole vieras paikka Timolle. Sinne hän matkasi Henry Nielsenin
Monsuuni nimisellä tankki aluksella.
 |
Timo valmistelee uutta venettään uuteen matkaan
trooppiselle tyynelle valtamerelle.
[ Klikkaa
isompi kuva ]
© Timo Kallioheimo |
Tanskassa ollessaan Timo keksi hakea siirtolaiseksi Australiaan
ja niin hänen matkansa alkoi Sydneyihin, joka silloisella
laivalla kesti viikkokausia. Laivassa oli Italialainen miehistö
ja 900 muuta matkustajaa. Timo oli kuitenkin ainoa Suomalainen
sillä aluksella. Suomalaisuus huomattiinkin satamassa kun
Timo Tanskalais-ystäviensä kanssa oli melkoisesti juhlinut
saapumistaan Australiaan.
Satamassa oli siirtolaisviranomaisten lisäksi vastassa poliisi.
Laivalta ulos tultaessa Timolta putosi hellästi hoivaamansa
Gini pullo poliisin varpaille, missä se hajosi tuhansiksi
sirpaleiksi. Kastellen uutuuttaan hohtavan virkapuvun lahkeet
likomäriksi.
Kohta Timolta kysyttiinkin melko tiukaan sävyyn että mistä
hän on kotoisin. Timon kielitaito oli silloin heikohkoa englannin
osalta, mutta hän vain hoki että, FINLAND, FINLAND. Poistuessaan
laivalta Timo kuuli poliisin mutisevan että olisihan se pitänyt
arvata. Australia eli silloin kovaa nousukautta ja palkat
oli erittäin hyvät. Timo työskenteli maahan tultuaan rakennuksilla.
Timolle tuli tutuiksi myös Lightin Ridgen opaali kentät
jossa hän kaivoi Opaaleja jonkin aikaa..Seuraava
Sivu>>
Sivu 1
[an error occurred while processing this directive]
|